Kirkkoon kuuluvien suomalaisten määrä on enää noin 70 %. Jos pääkirkoilta kiellettäisiin niiden verotusoikeus ja kirkon jäsenyydestä joutuisi pulittamaan erillistä jäsenmaksua esim. könttänä kerran vuodessa, kirkkoon kuuluvien osuus saattaisi tipahtaa jopa alle puoleen. Hyvin monet tapakristityt ja laiskuuttaan kirkkoon jämähtäneet poistuisivat nopeasti pois kirkon jäsenkirjoista, kun selvemmin huomaisivat maksavansa jopa satoja euroja hölynpölykerhon jäsenyydestä.
Kirkon jäsenmäärä laskee kuin lehmän häntä
Agnostic
687
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aika idiootti pitää olla jos vapaaehtoisesti maksaa jäsenmaksua uskonnolliselle instituutiolle, jonka oppia ei tunne kuin hiukan pintapuolisesti eikä ole tutustunut kunnolla kristinuskon opinkappaleeseen, Raamattuun. Tuollaisia Kirjaa oppimattomia idiootteja on Suomi täynnä, varsinkin "kristinuskoa puolustavissa" persukannattajissa.
Melko äskettäin Suomeen vakiintunut kristinusko on lähi-idän paimentolaiskansojen uskonto, kuten islam ja juutalaisuuskin. Aitoa suomalaisuutta ovat vanhat pakanauskonnot.
Kirkko elää vielä keskiajalla, sodat ja sankarivainajat kristinopissaan, politiikkakin mukana !?
Sota ja valehteluhullu Sauli johtotähtenä !?
Kristinusko on jo itsessään hölynpölyä. Raamattukin on koottu vuosisatojen ajan esi palasista, jotka on valittu mikä milläkin verukkeella ja tarkoitusperällä.
Harmi+jos+nyt+noiden+valeuutisten+myötä+muiden+maiden+asukkaille+tulee+se+mielikuva+etteivät+kaikki+suomalaiset+olekaan+kristittyjä.+
Tähän+saakkahan+on+totuus+ollut+se+että+Suomi+on+100+%+:sti+kristitty+maa,+ja+lähes+kaikki+muut+maat+ovat+sitten+vääräuskoisia+muslimimaita,+ainakin+jos+uskomme+oikeistokristittyjä,+ja+miksi+me+emme+heitä+uskoisi.
Totta.+Yle+ja+muut+valemediat+väittävät,+että+kirkoon+kuuluu+vain+70+%+suomalaisista.+Oikeasti+99,9%+suomalaisista+on+syvästi+kristittyjä+kirkon+jäseniä+ja+se+pikkuruinen+vähemmistö+on+vihervasemmistolaisia+ja+mamuja.
Uskon Jumalaan, mutten kristilliseen puolueeseen , ovat hyväosaisia "porvareita" , ja vailla myötätuntoa pienituloisia kohtaan. Taitavat syyttää kuten porvarit yleensä heitä, vaikka olisivat todellisuudessa kaikkensa tehneet ja enemmänkin.