ARVOKKAITA HUONEKALUJA PATTAYALLA.

Pattayalla on suurta suosioita synnyttänyt arvohuonekalubuumi Ikean saapuessa kylälle.

Laatutietoiset ihmiset ovat mm. hankkineet mäntykirjoitupöytiä condoihinsa joissa hotellin parveke.

Koska nämä arvohuonekalut ylittävät jopa Herra Ruthin valmistamat, joihin aikoinaan tutustuin hänen myyden minulle kakkosnelosia kuorma-autolasteittain puoleen hintaan kertomuksillaan, että vähemmistökansanosalla on omat metsät ja sahat.......niin näitä mäntyisiä arvohuonekaluja pidetään kuin höyhentä kämmenellä.

Ne asetetaan Pattayalla työhuoneeseen sellaiseen sijaintiin, että niiden päällä voidaan ainostaan ottaa valokuvia pankkiasiakirjoista anonyyminä anonyymeille ilmaismatkailufoorumilla, mutta ei missään nimessä valokuvaa siitä kulmasta, että pöydänmaantieteellisen sijainnin voisi mitenkään havaita esimerkiksi pöydän taustasta, jossa normaaliin tapaan esimerkiksi seinässä on paikallinen sähköpistorasia kuten suomalaisessa parturissa taannoin thaimaalainen vastaava.

Pöytää myöskään valoherkkyytensä vuoksi ei voi valokuvata taustalla ollen esimerkiksi thaimaalainen ikkuna saranoineen, koska pöytä luonnollisesti on ikkunattomassa työhuoneessa.

Täysi mahdottomuus on asettaa Savossa sijaitsevalle mäntypöydälle thaipassi ja suomipassi joissa leimat haaveloulumatkailusta ja haavejuhannusmatkailusta, koska illuusio on loppuun taputeltu.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näin osaa oksentaa vain VaaviSenseiNumBallilerppa!!!

Äänestä

Joo totta on, iphonessa on niin voimakas salama, että arvokkaita mäntypöytiä ei voi valokuvata kuin kerran, pintakiilto haalistuu.

Äänestä

Antropometrisesti thai-kalusteet on suunniteltu 150 cm:sille eikä meille neaderthaleille. Ne ovat 187 cm:lle epäergonomisia.

Äänestä

Tää aloittajahan on varsinainen vesseli, lyttää kaikkien aijaukset ja todistelee omaa miljonäärielämäänsä aijaamalla tasasin väliajoin kuvia KUKSASTAAN? On se mies.

Äänestä
  • Jos syrjäytynyt itkupilli ja syrjäytetty koulukiusaaja saisivat lapsen niin sen nimeksi tulisi sensei.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


Sensei-- kirjoitti:

Pattayalla on suurta suosioita synnyttänyt arvohuonekalubuumi Ikean saapuessa kylälle.

Laatutietoiset ihmiset ovat mm. hankkineet mäntykirjoitupöytiä condoihinsa joissa hotellin parveke.

Koska nämä arvohuonekalut ylittävät jopa Herra Ruthin valmistamat, joihin aikoinaan tutustuin hänen myyden minulle kakkosnelosia kuorma-autolasteittain puoleen hintaan kertomuksillaan, että vähemmistökansanosalla on omat metsät ja sahat.......niin näitä mäntyisiä arvohuonekaluja pidetään kuin höyhentä kämmenellä.

Ne asetetaan Pattayalla työhuoneeseen sellaiseen sijaintiin, että niiden päällä voidaan ainostaan ottaa valokuvia pankkiasiakirjoista anonyyminä anonyymeille ilmaismatkailufoorumilla, mutta ei missään nimessä valokuvaa siitä kulmasta, että pöydänmaantieteellisen sijainnin voisi mitenkään havaita esimerkiksi pöydän taustasta, jossa normaaliin tapaan esimerkiksi seinässä on paikallinen sähköpistorasia kuten suomalaisessa parturissa taannoin thaimaalainen vastaava.

Pöytää myöskään valoherkkyytensä vuoksi ei voi valokuvata taustalla ollen esimerkiksi thaimaalainen ikkuna saranoineen, koska pöytä luonnollisesti on ikkunattomassa työhuoneessa.

Täysi mahdottomuus on asettaa Savossa sijaitsevalle mäntypöydälle thaipassi ja suomipassi joissa leimat haaveloulumatkailusta ja haavejuhannusmatkailusta, koska illuusio on loppuun taputeltu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu