Kestäkää, Wolves!

Pietro-Piller-Cottrer

Repikää, riistäkää, pitäkää vaikka väkisin se johto! Pietro uskoo ja luottaa teihin et sillei hei!

5

168

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kilipertti-OuSilava

      Ette kestäneet, mutta onneksi te nussitte väkisin voittomaalin lisäajalla et sillei hei!

    • tsim

      volvs voitti jännän pelin ja lestöä harmittaa

    • tiedättekyllä

      Myös Puulin peli oli jännä ja viihdyttävä. Vähän liiankin jännä, mutta tuli sentään 3p. Ukkoja on poissa, mutta onneksi Lestö tulee vastaan vasta puolentoista viikon päästä, joten pojan-Kloppi saa suunnitella kuvioita ja ukot saavat levätä.

      • Mikäli Palace olisi munkittanut vielä sen 4-4 tasoituksen lopussa, niin Poolin selkäranka mestaruuden suhteen olisi ehkä katkennut siihen. Salahin toista maalia ei olisi kyllä pitänyt merkitä Salahille, sillä mies ei vaikuttanut sen syntyyn millään lailla. Saattoi koskettaa palloa jalallaan milli ennen kuin se oli kokonaan maaliviivan yli.

        Lumiukolla oli eilen sellainen päivä, että jokainen kohde osui, mutta hiukan harmittaa, kun ei tullut laitettua rekkaa. Yleensä lauantaisin Lumiukko laittaa kaikki pelaamansa sinkkukohteet pienellä panoksella rekkaan, mutta eilen se jäi välistä ja juuri sinä päivänä nasahtaa kaikki sinkut... Yli 16 tonnia olisi tullut 20 euron panoksella.


      • tiedättekyllä

        Salah sai eilen brittien keskustelupalstoilla jälleen kerran melkoista kuraa niskaansa filmaamisesta. Onhan hän kieltämättä viime aikoina mennyt maihin aika helposti, mitä on tietysti helppo käyttää lyömäaseena Liverpoolia vastaan. Liverpoolista ei muutenkaan taideta tykätä Briteissä yhtä paljon kuin Suomessa.

        Tuo on kyllä ihan totta, että jos Pool alkaa menettää kotonaan pisteitä ns. helpoille vastustajille, niin korttitalo romahtaa. Kyllä tämä mestaruustaisto melkoista kujanjuoksua on ollut, koska vaikka voittoja on tullut, niin muutama on tullut vastustajan veskarin suosiollisella avustuksella. Jos nyt saataisiin edes puolustus jälleen kuntoon, niin siitä olisi hyvä jatkaa. Vierailu Old Toiletissa tulee olemaan vaikea, koska United on nousussa. Unitedin fanitkin näkevät mieluummin Cityn kuin Poolin mestarina, joten mitään ei saada suosiolla mukaan. Kaipa tasuripistekin olisi ihan hyvä saavutus.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1260
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1198
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1132
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      101
      1014
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1010
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      49
      827
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      815
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      771
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      196
      708
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      679
    Aihe