Venäjän trollit ja perussuomalaiset

posumat

toimivat samaan suuntaan. Ne yrittävät tuhota suomalaisten perihyvät moraalikäsitteet.
Perussuomalaiset ovat esittäneet lasten ja naisten seksuaalisen hyväksikäytön alkaneen viime vuonna turvapaikankahakijoiden toimesta. Sitä ennen Suomi olisi ollut puhdas. Totuus on päinvastainen. Lasten hyväksikäyttö Suomessa ja lännessä on tunnettua vuosisatojen takaa. Työ sen kitkemiseksi on vasta alkanut muutama vuosikymmen sitten.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikee-ongelma

      Ulkomaalaisviha nousi hetkessä kuin roihu. Rasismi saavutti korkeat mittasuhteet.
      Ulkomaalaisetkin olivat syyllistyneet ala-ikäisten hyväksikäyttöön. Lähes koko poliittinen kenttä ylätasolla huumaantui. Pöytään lyötiin mitä kovimpia rankaisuehdotuksia, joilla tilanne korjattaisiin. Ehdotettiin korpeen rakennettavaa leiriä syyllisille.
      Yhden puolueen edustajat esittävät että jokainen seksuaalirikos kasvattaa heidän kannatustaan.
      Hysteriä levisi kulovalkean tavoin. Some täyttyi kaikkien ulkomaalaisten syyllisyydestä. Mitään väliä ei sillä ollut, että ulkomaalaisista vain pieni osa syyllistyi ja syyllistyy rikoksiin ja heidän omat järjestöt tuomitsevat rikolliset teot.
      Rikollisuuten taipuvat "Odinin soturit" nostavat päätään rikollisten ulkomaalaisten kimppuun. Odinin soturit ovat järjestönä lähellä Suomen Sisua ja Perussuomalaista puoluetta.

      Tällä kaikella on vastine Venäjällä. Suunnilleen vastaavankaltaiset"aitovenäläiset" kansalliskiihkoa edustavat järjestöt mellastavat Venäjän kaduilla. Useat venäläiset äärioikeistolaiset pahoinpitelevät ulkomaalaisten lisäksi homoseksuaaleja.
      Sitten syytetään muita väkivallan lisääntymisestä.

      Koko Suomen mitassa on ongelmana seksuaaliset rikokset. Niihin syyllistyvät niin kanta-asukkaat kuin ulkomaalaisetkin. Ongelma ei ratkea väkivallalla, karkottamisilla, rasismin esiinnostamisella. Hallitukselta ja kansalaisjärjestöiltä odotetaan pitkäjänteistä työtä ongelman minimoimisessa.
      Suhteellisesti ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksissa on suurempi kuin kantaväestössä. Määrällisesti valtaosa rikoksista tehdään suomalaisten toimesta.
      Media on hieman rauhoittunut. Ongelman kokonaisvaltainen ratkaisu vaatii vuosien työtä.

    • Partacus

      Ristiriita.
      Äärikoikeiston keskuudessa on syntynyt mahtava riita.
      http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268036-persut-sossivat-jytkynsa-pahemman-kerran

      Ulkomaalaisvihamielinen porukka hajoaa kahteen leiriin. Persussuomalaisten keskuudessa odotetaan fraktioiden syntymistä ja uutta hajoamista.
      Monosen suulla on käynnistetty perussuomalaisia vastaan mahtava kampanja isänmaan pettämisestä asekauppahankkeessa.
      Mononen tukee sataprosenttisesti mamupolitiikassa "rajat kiinni" politiikkaa ja kehuu perussuomalaiset maasta taivaaseen. Mononen keksi, että perussuomalaiset olisivat hävittäjähankintoja vastaan ja isänmaan pahimpia pettureita vuosiin. Äärioikeiston keskuudessa kuohuu jokin muu seikka, koska Monosen väite on väärä.

      Persusuomalaiset ovat innokkaita natokannattajia, isänmaamme ulkopolitiikassa aselinjan tukijoita, rauhan ulkopolitiikan ehdottomia vastustajia. Halla-aho ei vastusta hävittäjien hankintaa ja Suomen militarisoimista. Hävittäjiä voisi hankkia minkä luvun tahansa, koska päätös niistä tulee vasta ensi vaalikaudella. Persut voivat tuolloin vaatia vaikkapa 200 hävittäjän hankkimista.
      On kummallista parjata Halla-ahona rauhan puolustajaksi kun hän ei sitä ole. Ellei kyse olekin juuri siitä, että natoa vastustavaa suurta enemmistöä sumutetaan tukemaan natoon liittymistä. Sekä persut että suurin osa merkittävää porvaristoa propagoivat Venäjän hyökkäystä Suomeen hetkenä minä hyvänsä.
      Sama äärioikeisto ja melkoinen osa rauhallisempaa porvaristo tukevat suureen ääneen Venäjää sen irtautumisesta sosialismista. Samat piirit ovat innoissaan Venäjän oligarkkien ylivallasta ja vapaammasta kapitalismista, jossa työväen oma vaikutusvalta on mitätön.

      Suomen porvaristo tekee silti kaikkensa saattaakseen Suomi-Venäjä suhteet törmäyskurssille ja "isänmaallisesti" samaan aikaan vaatii soten sijasta militarisoinnin vahvistamista. Perussuomalainen puolue on valitettavasti asiassa änkyräporvariston tukipuolue.
      Kommunistit haluavat Suomen edistävän rauhan ulkopolitiikkaa kaikkiin ilmansuuntiin. Sota ja aseistautuminen eivät ratkaise mitään mutta voivat tuottaa suuria tuhoja.

      • Minkä ihmeen ”äärioikeiston” Partacusi? Siihen ryhmään et montaa löydä kuten et äärivasemmistoonkaan komuloisia.

        Jos joku on jotain mieltä ja kirjoittaa siitä pamfletin niin miksi joku muu siihen yhtyisi? Miksi se mitään hajottaisi mikä ei jo ole hajalla? Kysyn vaan?

        Puolustukseen varautuminen on ihan muuta kuin militarisoimista. Nykyisessä maailmassa vanhan komuromun vieressä on hyvä olla valmis puolustautumaan kuten Georgian ja Ukrainan esimerkit ovat meille opettaneet.

        Ei meillä Partacusi ole porvaristoa tänään, muistaakseni joskus Hansa liiton aikana oli vaan enää ei paitsi komuloisten märissä unissa. Meillä on vain työläisiä, joilla on erilaisia tehtäviä tsupparista sijoittajaan.

        Venäjän pitäisi todella päästä irti sosialismistaan ja siirtää nuo KGB ukkonsa poropaimeniksi Siperiaan koska he eivät ymmärrä demokratiasta enempää kuin sika televisiosta.

        Äärivasemmistossa tietysti pitää mainostaa ääri oikeistoa jotta se antaisi mielikuvan siitä että heitä tarvitaan. Ääri oikeisto on kuintekin samanlainen olematon kuin heidänkin porukkansa eikä kumpaakaan kannata mainostaa. Suomalaisten pääosa on tavallisia demokratian kannattajia jotka eivät teistä tyhjän jauhajista sen enempää pidä kuin ripulistakaan.

        Ainoa taho joka Venäjää ajaa törmäyskurssille on Venäjä itse toimillaan joita ei voi kansainvälisissä suhteissa hyväksyä. Venäjä on pelkkä kehitysmainen öykkäri, joka haluaa korostaa itseään väärällä tavalla koska se oikea tapa vaatii aikaa ja työtä eikä työ sovi edes entiselle komuloiselle vaan tuhtaa hän rakastaa!

        Jos komuloiset haluavat jotain tuodsa esiin on heidän ensin suoritettava valtaisa uskonpuhdistus jolla he saavat taas luottamusta mutta epäilen sen onnistumista, sillä he voisivat liittyä Kokoomukseen jolla jo on juuri ne ominaisuudet ja ohjelmat joilla kommunismikin saisi luottamusta uudelleen.


    • wehö

      Kokoomus ja tuleva hallitus.
      Kokoomus tarvitsee seuraavaan porvarihallitukseen ehdoittomasti perussuomalaisia.. Puolueessa on vahva persupolitiikalle myönteinen siipi. Orpon vakuuttelu persujen hallituskelvottomuudesta on poliittista liturgiaa. Iltalehden kyselyn mukaan yli puolet kokoomusvaikuttajista haluaisivat persut hallitukseen. Hyvinhän Kokoomuksen kannalta on nytkin mennyt. Persut Sinisten nimellä ovat olleet uskollisia rahvaalta leikkausten tukijoita.
      Kokoomus vaatii Perussuomalaiselta puolueelta selväsanaista kantaa asehankintojen puolesta. Sille ei riitä että tuetaan. Täytyy ilmaista vähintään vähimmäisluku rahassa ja hävittäjissä.

    • A.Nussmann

      Kulttuurimarxismi ja feminismi on tuhonnut suomalaisten moraalikäsityksiä, ei todellakaan perussuomalaiset.

    • persut.on.äärioikeistoa

      Persuilu on pelkkää rasismia ja Kokoomuspolitiikan toteuttamista.

    • sairaan_tyhmät_porvarit

      Yksi persutollo linkkaa tänne urheilu-uutisia ja keksii niihin raflaavia otsikoita.
      Miksi kaikki täällä kirjoittelevat oikeistolaiset ovat täysiä idiootteja?

      • persuilu_on_mielisairaus

        Se on sukuvika kun suksi ei luista.


    • patamustat_porvarit

      Halla-aho yritti yhdistää hajoavan persuismin maahanmuuttokritiikin avulla. Kalikka osui omaan nilkkaan juuri maahanmuuttopolitiikassa. Persujen meluaminen mamuista Suomen ainoina seksirikollisina nosti ensin vihantunteen rehdeissä ihmisissä. Hyvin nopeasti rehdit kansalaiset hoksasivat persukierouden eivätkä ikinä edes pissaa persujen puoleen.
      Rikollisuus ongelmana on yleismaailmallinen. Suomessa lasten, aikuisten ja naisten hyväksikäyttö on yleinen ongelma niinkuin muuallakin.
      Persuista kulkee tie esim. Sinisiin ja sitten muualle. Eduskuntavaalien jälkeen hajoamistendenssi kiihtyy. Persuihin itseensä jää tiukimmin juuri rikollisia piirejä. Ne meluavat homovihaa, vaativat Karjalan mäntyä otsaansa, toistavat Kokoomuksen teemaa ammattiliittojen pahuudesta ja silleensä. Moraaliton persuismi kuolee pois poliittiselta kartalta.

    • Venäjän.trolli

      Venäjä onkin suurvalta.

    • persu.pettää.aina

      Niin paradoksaalista kuin se onkin, perussuomalaiset ovat Venäjän oligarkian suurimpia faneja. Persujen sotaisänmaallisuuden vouhotus on silmänlumetta.
      Persudosentti Luukkanen sai siipeensä US:n foorumilla. Demokraattinen porvaristo lyttäsi yliopisto-opettajan maan rakoon. Uhriutuminen koki vararikon.

      • persujen.petokset

        Aivan. Haitta-isänmaalliset persut ovatkin pahimmat työläisten pettäjät Suomen historiassa!


    • jotainrajaa

      Kyllä asia linjalla olet,kaiken sen muun lisäksi on yleinen rauhattomuus sekä epäjäjestys lisääntynyt reilusti noiden Venäläisten kätyreiden vaikutus aikana...

      • persut_mamuttaa

        Ja varsinkin maahanmuuttajien määrä. "RAJAT KIINNI"-persuthan ovat päästäneet tänne jo yli 100 000 mamua elätettäväksemme.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe