Suomessa pitäisi käydä taisteluun sen puolesta, että uskonnolliset vapaapäivät ja niihin liittyvät palkanlisät poistettaisiin käytöstä. Kansa ei usko enää Jumalaan ja jumaliin, joten ei ole perusteltua viettää kirkollisiia pyhäpäiviä ja vaatia työnantajia maksamaan niinä aikoina tehdystä työstä ylimääräistä palkkaa (palkanlisiä). Jos näistä luovuttaisiin, niin saataisiin Suomi vihdoinkin nousuun ja se olisi täysin ateismin ansiota.
Uskonnollisiin pyhäpäiviin kuuluu sunnuntai. Sunnuntai tulisi pitää samanlaisena päivänä kuin muutkin ja sunnuntaina tehdystä työstä tulisi maksaa vain yksinkertainen palkka. Kannatan lisäksi ylityökorvausten puolittamista, mutta ilta- ja yötyölisät sekä vuorotyölisät saisivat mielestäni jäädä ennalleen. Nykyinen järjestelmä on riistänyt jo riittävän kauan työnantajia ja rikastuttanut työntekijöitä, joten on korkea aika saada aikaan pysyvä muutos koko yhteiskunnan hyvinvoinnin parantamiseksi.
Uskonnolliset vapaapäivät ja palkanlisät pois
8
141
Vastaukset 8
- klökökö
Miksi et vain jatka kirjoittelua nimimerkillä ei-kirj?
- 12____13
koska hän syyttelee muita "nimimerkkinsä anastamisesta"
;/
Tyypillinen hihhuli!
- ValtionVelkaNollille
Voisi työaikalainsäädäntöä muuttaa niinkin, että kaikki uskonnolliset vapaapäivät tehtäisiin tavallisiksi työpäiväksi.
Vain vappu olisi palkallinen vapaapäivä. Mutta työntekijällä olisi oikeus pitää enintään 8 palkatonta vapaapäivää / vuosi. Sunnuntaityöstä ei maksettaisi korotettua palkkaa. 5 päiväinen työviikko säilyisi ja palkallinen loma säilyisivät ennallaan. Lomarahaa ei maksettaisi.
Säästyneillä palkkarahoilla lyhennettäisiin valtion velkaa ja myös työnantajille ja yrittäjille valtionvelan maksuvelvoite."Säästyneillä palkkarahoilla lyhennettäisiin valtion velkaa..."
===
Hyvä idea, mutta reaalitaloudessa se ei toimi.
Michael Maloney on YouTube -videollaan havainnollistanut erinomaisen hyvin sen, miksi valtiot velkaantuvat. En tosin ole Maloneyn kanssa yhtä mieltä siitä että maailmaa voidaan muuttaa vain jotain sähköposteja klikkaamalla. Maailma menee menojaan.
Michael Maloney: Miksi valtiot velkaantuvat?
https://www.youtube.com/watch?v=13VIxhdVZGM&t=628s (Suomenkielinen tekstitys)
- Peruineläkkeen
Hän on tehnyt jo kaiken. Muuten hanki oikea traktori, jottei tarvitse hyörätä omissa kasoissa.
". Jos näistä luovuttaisiin, niin saataisiin Suomi vihdoinkin nousuun ja se olisi täysin ateismin ansiota. "
Tuskin.
Moni pienipalkka-ala perustuu lisiin.
Lisien poistuessa peruspalkkaa jouduttaisiin kasvattamaan.
Toki ideologisesti fiksua lopettaa "jeesustukien" maksu, mutta kapitalistia se ei auta, sillä ihmisten pitää tulla työllään toimeen, jeesuksesta huolimatta.- Sekulaarist
Tosiuskovaiset takaisin 6-päiväiseen työviikkoon!? Viisipäiväinen ja 40-tuntitinen työviikko on sekulaari saavutus.
No eihän monet noista päivistä mitään uskovaisten päiviä oikeastaan ole, vaan ne on alunperin pakanallisten ateististen luonnonuskovaisten päiviä. Kuten joulu esimerkiksi, siinä juhlittiin sitä että aurinko ja valo tulee takaisin, ja päivät pidentyy taas, ja Jeesus myös laitettiin tämän juhlapäivän päälle, koska sillä tavalla ateistiset luonnonuskonnot saatiin tuhottua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 143995
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha112940Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63748PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49537- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33481- 63463
- 22417
- 13391
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt156368