Työtön on kallis eläjä yhteiskunnalle

Työttömyyden kustannukset sekä verotulojen ja työttömyysvakuutusmaksujen menetykset olivat vuonna 2016 Suomessa yhteensä noin 15 miljardia euroa, kertoo PTT:n tuore tutkimus.
Työministeri Jari Lindströmin (sin.) mukaan työttömyys maksaa liikaa yhteiskunnalle.

– Suomella ei ole varaa näin suureen kuluerään vuosittain. Ei, vaikka viime vuosina työvoiman vahvistunut kysyntä ja aktivointitoimet ovat vähentäneet työttömien määrää selvästi, ministeri toteaa tiedotteessa.

Lindström kommentoi Pellervon taloustutkimuksen (PTT:n) toteuttamaa Työttömyyden laajat kustannukset -tutkimusta, jonka tulokset julkistettiin maanantaina.

Raportin mukaan työttömyyden kustannukset vuonna 2016 olivat Suomessa 10,8 miljardia euroa. Verotulojen ja työttömyysvakuutusmaksujen menetys oli 4,1 miljardia.

Lindström toteaa, että yhden työttömän työllistyminen kokoaikatöihin säästäisi keskimäärin noin 7 000 euroa vuosittaisissa työttömyysetuusmaksuissa. Pitkäaikaistyöttömyydestä työllistyvä toisi yhteiskunnalle 11 000 euron säästön.

Ministeri muistuttaa, ettei talouden nykyinen korkeasuhdanne säily loputtomiin. Siksi työttömyyden aiheuttamia kustannuksia tulisi pystyä pienentämään.

Työttömyyden vähentämisessä keskeistä ovat hänen mukaansa tehokas työnvälitys ja oikea-aikaiset, yksilöllisesti toimivat palvelut.

– Erityisesti työllistäminen palkkatuella yksityiselle sektorille, oppisopimuskoulutus ja ammatillinen koulutus vaikuttavat myönteisesti sekä työllistymiseen että tuloihin kolmen vuoden seurantajakson aikana.

PTT:n raportissa arvioitiin työttömyydestä syntyvien suorien kustannusten, kuten työttömyysturvan, työvoimapalvelujen ja työllistämistoimenpiteiden, lisäksi epäsuoria kustannuksia, kuten verotulojen menetystä, sosiaali- ja terveyspalvelumenoja sekä työttömien tulonmenetystä.

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tyottomyys-maksaa-yhteiskunnalle-vuosittain-useita-miljardeja-euroja-ministeri-lindstrom-suomella-ei-ole-varaa-nain-suureen-kulueraan/813907/
6145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Noilla lukemilla ei ainakaan totta ole nuo miljardi säästöt,ihan tuulesta temmattuja lukuja..Puoluetoverinsa ei tee mitään viennille,istuksii mieluummin jenkeissä aamupalalla tai ajelee luksus audilla?
Velttoimat ministerit,jotka mallia näyttää,niin kuka töihin haluaa..Heilleki maksetaan liikaa,laskisi sen myös mukaan..

Äänestä

ONko maahantunkeutuja halpa ylläpitää? Entäs nämä "ammattirikolliset" tai taparikolliset?

Äänestä

Yritystuet 8 miljardia euroa vuodessa.
Yrittäjä on kallis eläjä Suomelle.

Äänestä
  • Lindström on kallis elätettävä vaalien jälkeen. Lihava sika ei kelpaa muuhun kuin kortistoon. Aatteensa myynyt Kokoomus-propagandaa suoltava paperimies uskoi herrakansan lupaukset vihreästä oksasta. Pieleen meni. Kaikki, niin EU kuin kotimaiset palkkkiovirat ovat korvamerkitty kokoomukselle.

    1Äänestä

Oppilashuolto lama-aikaan ja siitä tinkiminen toi kalliin laskun yhteiskunnalle.
Ihanan kallista!

Äänestä

Asialle pitäisi tehdä jotain sillä näin se ei voi jatkua koko aikaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rekkulit kirjoitti:

Työttömyyden kustannukset sekä verotulojen ja työttömyysvakuutusmaksujen menetykset olivat vuonna 2016 Suomessa yhteensä noin 15 miljardia euroa, kertoo PTT:n tuore tutkimus.
Työministeri Jari Lindströmin (sin.) mukaan työttömyys maksaa liikaa yhteiskunnalle.

– Suomella ei ole varaa näin suureen kuluerään vuosittain. Ei, vaikka viime vuosina työvoiman vahvistunut kysyntä ja aktivointitoimet ovat vähentäneet työttömien määrää selvästi, ministeri toteaa tiedotteessa.

Lindström kommentoi Pellervon taloustutkimuksen (PTT:n) toteuttamaa Työttömyyden laajat kustannukset -tutkimusta, jonka tulokset julkistettiin maanantaina.

Raportin mukaan työttömyyden kustannukset vuonna 2016 olivat Suomessa 10,8 miljardia euroa. Verotulojen ja työttömyysvakuutusmaksujen menetys oli 4,1 miljardia.

Lindström toteaa, että yhden työttömän työllistyminen kokoaikatöihin säästäisi keskimäärin noin 7 000 euroa vuosittaisissa työttömyysetuusmaksuissa. Pitkäaikaistyöttömyydestä työllistyvä toisi yhteiskunnalle 11 000 euron säästön.

Ministeri muistuttaa, ettei talouden nykyinen korkeasuhdanne säily loputtomiin. Siksi työttömyyden aiheuttamia kustannuksia tulisi pystyä pienentämään.

Työttömyyden vähentämisessä keskeistä ovat hänen mukaansa tehokas työnvälitys ja oikea-aikaiset, yksilöllisesti toimivat palvelut.

– Erityisesti työllistäminen palkkatuella yksityiselle sektorille, oppisopimuskoulutus ja ammatillinen koulutus vaikuttavat myönteisesti sekä työllistymiseen että tuloihin kolmen vuoden seurantajakson aikana.

PTT:n raportissa arvioitiin työttömyydestä syntyvien suorien kustannusten, kuten työttömyysturvan, työvoimapalvelujen ja työllistämistoimenpiteiden, lisäksi epäsuoria kustannuksia, kuten verotulojen menetystä, sosiaali- ja terveyspalvelumenoja sekä työttömien tulonmenetystä.

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tyottomyys-maksaa-yhteiskunnalle-vuosittain-useita-miljardeja-euroja-ministeri-lindstrom-suomella-ei-ole-varaa-nain-suureen-kulueraan/813907/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu