Olisikohan se tuotu Saksasta vai mistähän se oli tullut, kun eihän sellaisia ole enää pitkään aikaan myyty Suomessa. Joku ryysyläinen varmaan tuonut Saksasta.
Näin tänään liikenteessä dieselhenkilöauton
OutoIlmestys
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tohjon dieselit olivat niin kehnoja, että ne paalattiin heti takuuajan päätyttyä. Saksalaiset moottorit sitten otettiin käyttöön, joista hyvät kokemukset.
Tuskin se ainakaan tohjo oli, niin ongelmallisia ne D4D:t olivat.
Varmaankin oli Saksasta tuotu. Joku halunnut laadukkaan pelin allensa. Ja vaikka olisikin käytetty niin mieluummin sillä kilometrejä taittaa kuin uudella Toyolla.
Kirjaimellisesti Näit Diesel auton. Näin varmaan monikin, sellaisen mustan pilven, jonka lähettyvillä hengenvaarallista hengittää. Ihan hattua pitäisi melkein nostaa dieselkuskeille kun niin masokisteja ovat. 5 v ikäisiä loppuun poljettuja linttoja ruuvattuine mittareineen epäselviä historiatietoja ym. ja Suomessahan ylpeillään että!
Toyotaanhan piti tämäkin kääntää. Toyota kestää kateellisten nälvimiset kun hyvin menee mutta ei olla heti kirkolla kuuluttamassa. Trollaajilla kulunut levy Toyotasta, muillakin premium autoiksi luokiteltavissa autoissa esiintynyt puutteita, vikoja, takaisinkutsuja, kampanjoita, huijaamisia, väärentämisiä jne. BMW.llä hiljattain ei niin positiivista, mutta mitäpä noista, saahan kukin harrastaa autoilua, Toyotalla ajetaan kun tarvitsee. Muut jos pajalta ehtivät.
Minä näin taas monta Tojo hybridiä. Ensin hetken tuulilasin läpi, sitten vilahduksenomaisesti oikeanpuoleisten sivuikkunoiden läpi ja sitten nopeasti pienenevänä valopisteenä taustapeilin kautta . Mitähän niitä vaivaa, kun ei vaan kulje. Joko niitä myydään mopoautoina?
Näit ilmeisesti palavia tohjon hybridejä. Niitähän näkee tavan takaa tien varsilla.
Koskee Suomessa 3 300 autoa: Toyota takaisinkutsuu miljoona hybridiä palovaaran takia
05.09.2018 klo 16:29
Toyota on ilmoittanut, että se aikoo takaisinkutsua yli miljoona autoa mahdollisen palovaaran takia. Suomessa kutsu koskee 3 300 autoa mukaan lukien uusi C-HR.
Hälytitkö palokunnan tohjon kuskille?
Kohta ne onkin kaikki halvalla Saksasta tuotuja ne joutuu itse ajamaan loppuun, kun ei kelpaa enää
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/4a20b473-d50f-4dce-879d-42117b4aac03
Alamäki on kova ennakoivissa luvuissa, uutta hankkiva joutuu miettimään vakavasti jälleenmyyntiarvon vaikutusta polttoainekulujen lisäksi.