Kertokaa mulle

Kun keskustan palstalla lestaadius tulee esille näin oulun asioiden yhteydessä ja muutenkin niin miten se liittyy politiikkaan?
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kuinkahan mones kerta kun kysyt, olisko ainakin 300 kertaa.

Äänestä

Rinne sivussa, älä ainakaan häneltä kysy.

Suurin oppositiopuolue ja gallupjohtaja sdp on nyt kovassa paikassa, kun puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti sairauslomansa venymisestä ainakin helmikuun lopulle. Rinne on poissa pelistä, voidaan jo sanoa.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä toteaakin, että sdp:n tilanne on nyt hyvin vaikea. Eduskuntavaalien kampanjointi on erittäin puoluejohtajavetoista. Jos Rinne palaa helmikuun lopulla puheenjohtajaksi, niin kuin tämän hetken aikomus on, vaaleihin on aikaa enää 1,5 kuukautta. Mutta uudet puheenjohtaja kandinaatit on jo siinä esillä. Jos pääsisi tulemaan Krista Kiuru, mitä demarit siihen tuumaisitte ? Apaattisen näköinen kuin rauhoittavilla liikkeellä oleva Marin vielä liian nuori näin ison puolueen johtoon. Lindtman samoin, pitää vielä Antin syödä kaurapuuroa paljon, että oppii asioita. Pitää osata itsenäisesti valtakunnan asioitakin, ettei yksin räksytys ole pinnassa.

Äänestä

Esimerkiksi Oulun keskustan johtajista enemmistö on lestoja.

Äänestä
  • Miten se näkyy päätöksien teossa?

    Äänestä

  • Oliko se möläyttäjä keskustan riveistä

    vain suomalaisiako se roskahomma koskee

    Äänestä

  • Tuota olet varmaan hokenut jo 500 kertaa.

    Äänestä

  • Et.opi.asioita.millään kirjoitti:

    Tuota olet varmaan hokenut jo 500 kertaa.

    Jos kunnallispolitiikkaa vähääkään tunnet, niin tiedät että jopa koulusiivojan paikka täytetään poliittisesti. paremmista kunnan viroista puhumattakaan.

    Äänestä

  • KaruTotuus kirjoitti:

    Jos kunnallispolitiikkaa vähääkään tunnet, niin tiedät että jopa koulusiivojan paikka täytetään poliittisesti. paremmista kunnan viroista puhumattakaan.

    Nopean googlauksen perusteella Oulun kaupunki on ulkoistanut koulujensa ja päiväkotiensa siivouspalvelut kaupungin omalle tai kilpailevalle yksityiselle yritykselle. Kummassakaan vaihtoehdossa kunnallispoliitikot eivät valitse siivoojia.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Nopean googlauksen perusteella Oulun kaupunki on ulkoistanut koulujensa ja päiväkotiensa siivouspalvelut kaupungin omalle tai kilpailevalle yksityiselle yritykselle. Kummassakaan vaihtoehdossa kunnallispoliitikot eivät valitse siivoojia.

    Sittenhän kaikki on hyvin kun se yksityinen siivousfirma on lestaomistuksessa, silloin kaikki Oulun koulujen siivoojat ovat lahkolaisia ja tilittävät kiltisti kymmenyksensä lahkolle. Lestat ovat kuin hämähäkki joka levittää verkkoaan yhä laajemmaksi.

    Äänestä

  • SairastaTouhua kirjoitti:

    Sittenhän kaikki on hyvin kun se yksityinen siivousfirma on lestaomistuksessa, silloin kaikki Oulun koulujen siivoojat ovat lahkolaisia ja tilittävät kiltisti kymmenyksensä lahkolle. Lestat ovat kuin hämähäkki joka levittää verkkoaan yhä laajemmaksi.

    Hämähäkki ei levitä verkkoaan laajemmaksi, vaan tekee ulkoreunan heti alkuvaiheessa, josta sitten siirtyy sisälle päin:

    "Perinteisen hämähäkinverkon (ratasverkko) tekeminen voidaan jakaa neljään vaiheeseen:

    1. Hämähäkki aloittaa verkon tekemisen erittämällä kannatusseitin, josta se itse roikkuu. Hämähäkki venyttää seitin Y-muotoon. Keskustasta tulee verkon napa.
    2. Seuraavaksi hämähäkki laatii kehyksen. Hämähäkki kutoo kuivan kierrelangan pitämään kehystä paikoillaan.
    3. Hämähäkki kutoo kehän ulkoreunalta alkaen tahmean pyyntiseittinsä. Hämähäkki kääntyy useita kertoja ympäri ja vaihtaa välillä suuntaa.
    4. Hämähäkki viimeistelee verkkonsa ja alkaa odottaa saalista. Saaliin jäädessä kiinni verkkoon hämähäkki tuntee verkon nykäykset ja rientää paikalle."

    https://urly.fi/18vX

    Oulun kaupungin ruoan ja siivouksen ostopalveluyritys Sodexo on ranskalainen (klikkaa kohtaa yritys), joten tuskin se lestaomistuksessa on. Ehkä roomalaiskatolinen, jos jotain uskontoa edustaa.

    https://www.sodexo.fi/honttamaki

    Äänestä

Seuraavat pari kuukautta on mahtavaa aikaa, kun voi elää iloisessa odotuksessa, että saa äänestää jotain muuta kuin hallituksen rosvopuolueita!

Äänestä

Ehkäpä se liittyy kyseisen herätysliikkeen vahvaan rooliin kyseisessä puolueessa ja kyseisten herätysliikkeeseen kuuluvien puolueen edustajien harrastamiin politiikanteon tapoihin.

https://www.youtube.com/watch?v=ictKCRsSOmQ

Äänestä

Ei Sinulle MkvaAU kukaan mitään kerro koska vuorovaikutus taitosi ovat nolla.

Äänestä
  • Hyvä johtaja hallitsee myös yhdyssanat

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


liikkuvaäänestäjä kirjoitti:

Kun keskustan palstalla lestaadius tulee esille näin oulun asioiden yhteydessä ja muutenkin niin miten se liittyy politiikkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu