Asiantuntijoilta synkkää puhetta Kepun toimista

Tässä tosielämän tarinoita:

https://areena.yle.fi/1-4303258
Muutamassa vuodessa Nuorisosäätiön entinen johto pisti 45 miljoonaa euroa menemään kyseenalaisiin liiketoimiin. MOT kertoo, millaisilla veivauksilla vauras säätiö lähes tuhottiin ja ketkä siitä hyötyivät. Toimittajana Jyri Hänninen.
Linkit ja artikkelit
Sampo järjesteli miljoonavoitot Nuorisosäätiön lahjusvyyhdin pääepäilyille – finanssijätti on välttymässä rikostutkinnalta
Nuorisosäätiö-sotku levisi Lahden Pelicansiin – liigajoukkue hermostui maakuntalehden uutisesta
Näin kupattiin Nuorisosäätiön rahat: käsikirjoitus
Rakennusliike antoi lähes 200 000 euron lainan keskustavaikuttajien yhtiölle – tavoitteena oli perustaa ”uusi Nuorisosäätiö”
Tonttikaupat Hollolassa paljastavat, kuinka toimi Nuorisosäätiön rahantekokone
Poliisi tutkii, mistä keskustavaikuttajien yhdistyksen rahat tulivat – taustalla osakekaupat Nuorisosäätiön kanssa
Nuorisosäätiön ex-johtajien rikostutkinta laajenee – lahjusten lisäksi nyt selvitetään myös petosepäilyjä
”Muistuttaa enemmän järjestäytyneen rikollisuuden logiikkaa” – uusi johto arvostelee voimakkaasti Nuorisosäätiön ex-pomojen toimintaa
Tontti maksettiin kahteen kertaan ja kymmenen miljoonaa on kateissa – Nuorisosäätiö pyytää poliisia selvittämään Piritan puhalluksen
Talousrikoksista tuomitut Nuorisosäätiön konsultteina – maksettiinko jättipalkkioita tyhjästä?
Nuorisosäätiön entinen johtokaksikko jatkoi kyseenalaisten liiketoimien tekoa potkuihinsa saakka – MOT selvitti puolalaisrahan, kalliiksi käyneiden kauppojen ja värikkäiden liikekumppanien verkostoa
Miljoonia euroja Nuorisosäätiön rahoja kateissa – säätiön johto teki asiasta tutkintapyynnön
GF Moneyn taival pörssiin katkesi Nuorisosäätiön kanssa tehtyihin kauppoihin
Miljoonakaupat Nuorisosäätiön kanssa sotkivat GF Moneyn listautumisannin – MOT kertoo kauppojen taustat
Kaksi kuukautta riitti – Nuorisosäätiön hallituksen uusi puheenjohtaja eroaa
Nuorisosäätiöllä miljoonavelat ”varjopankille” – sama yhtiö lainannut satoja tuhansia myös säätiön johtajien yhtiölle
Eero Lehden ”unohtama” virolaisyritys, veroparatiisikytkös ja rakennusyhtiön veropetosepäily – satojen firmojen miehellä on poikkeukselliset verkostot
Nuorisosäätiön johtaja sai satoja tuhansia euroja veroparatiisiyhtiöiltä - poliisi selvittää, onko kyse lahjonnasta
https://areena.yle.fi/1-4530598
Työttömistä on tullut hyvä bisnes yksityisille yrityksille. Valtio maksaa kymmeniä miljoonia euroja työttömien valmennuskursseista. Työllistymistä ne eivät juuri edistä.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000005974389.html
”Sama kuin merikapteeni valitsisi sellaisen väylän, jolla varmasti ajetaan karille.”
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista koskevassa lakikokonaisuudessa on edelleen samoja, merkittäviä ongelmia, jotka perustuslakivaliokunta kesällä lausunnossaan antoi sosiaali- ja terveysvaliokunnan korjattavaksi. Tätä mieltä ovat perustuslakivaliokunnan asiantuntijoina usein kuultavat valtiosääntöoikeuden professorit Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta ja Juha Lavapuro Turun yliopistosta.

– Ainakaan kaikkia kohtia ei ole pystytty korjaamaan. Isoin ongelma on, että ehdotus näyttää johtavan siihen, että paljon palveluja tarvitsevien ihmisten asema vain heikkenee eli eriarvoistuminen oikeastaan vain lisääntyy, jos tuo ehdotus hyväksytään, sanoo Lavapuro.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kepulipeliä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu