Eroahdistustako?

Meiltä löytyy "uusioperheestä" kolme uroskoiraa, labbis 5v, cane corso sekä kettuterrieri molemman reilun vuoden ikäisä. Ongelmaksi on muodostunut terrierin eroahdistus.
Terrieri on miehen koira, mutta suht tiiviisti olemme kyllä olleet kaikki yhdessä näiden kahden tulokkaan ajan.
Hieman alle puolen vuoden iässä tuo terrieri oli lähestulkoon sisäsiisti, pitkän päivän aikana saattoi kuitenkin tapahtua joskus vahinko. Yhtäkkiä tilanne kuitenkin muuttui, ja koira alkoi huutamaan yksin jäädessään.

Nyt tilanne on puoli vuotta ollut se, että terri huutaa ja tekee tarpeensa sisälle yksin jäädessään, välillä myös yöllä.
Tarpeita ei tule sisälle yleensä viikonloppuna, kun olmme kotona. Mutta karkeasti 4/5 työpäivänä saa rynnätä kotiin siivoamaan.
Olemme sulkeneet pois mahdollisuuden, että muut koirat kiusaisivat, sillä koirat olivat pitkän aikaa toisistaan eristettynä yksin ollessaan. Vaan tämäpä ei ole auttanut. Feromonihaihdutin ei ole auttanut. Kotiin tullessa huomoimattomuus ei ole auttanut, ei niin mikään.. Ulos tekemisen kehuminen tai muuten yksinolon harjottaminenkaan ei ole auttanut.

Koira aloittaa huutamisen heti jos sen sulkee yksin edes toiseen huoneeseen, ja kotoa lähdettyä tarpeet löytyy lattioita riippumatta siitä, oliko poissa 20min vaiko 6h.
Muutaman kerran on koira käynyt pissaamassa myös sänkyyn minun lähdettyä lenkittämään kahta muuta.

Olen aivan neuvoton, onneton ja loppu tämän asian kanssa. Mitä tässä voi vielä tehdä? Mielessä on jo ajatus koirasta luopumisesta sillä selvästikään emme sen kanssa pärjää, eikä sillä ole itselläkään hyvä olla.

Muilta osin lauma toimii oikein hienosti, eikä ongelmia oikeastaan ole. Toivottavasti muut eivät ota tuota käyttäytymismallia itselleen.
Lisättäköön vielä, että koirat saavat luonnollisesti vähintään kolme lenkkiä päivittäin ja muutenkin runsaasti liikuntaa, joten siitä voi ei ole kyse. Lauman kaksi muuta koiraa käyttäytyvät varsin mallikkaasti.
Siis mitä tehdä?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Unohtui mainita, että koiralle toki jätetään leluja töihin lähtiessä. Se vaan ei niillä juuri leiki, mielummin tuhoaa kaiken minkä voi, huutaa sekä tekee tarpeensa. On jätetty myös täytettyä kongia, luita yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ongelmakoirako kirjoitti:

Meiltä löytyy "uusioperheestä" kolme uroskoiraa, labbis 5v, cane corso sekä kettuterrieri molemman reilun vuoden ikäisä. Ongelmaksi on muodostunut terrierin eroahdistus.
Terrieri on miehen koira, mutta suht tiiviisti olemme kyllä olleet kaikki yhdessä näiden kahden tulokkaan ajan.
Hieman alle puolen vuoden iässä tuo terrieri oli lähestulkoon sisäsiisti, pitkän päivän aikana saattoi kuitenkin tapahtua joskus vahinko. Yhtäkkiä tilanne kuitenkin muuttui, ja koira alkoi huutamaan yksin jäädessään.

Nyt tilanne on puoli vuotta ollut se, että terri huutaa ja tekee tarpeensa sisälle yksin jäädessään, välillä myös yöllä.
Tarpeita ei tule sisälle yleensä viikonloppuna, kun olmme kotona. Mutta karkeasti 4/5 työpäivänä saa rynnätä kotiin siivoamaan.
Olemme sulkeneet pois mahdollisuuden, että muut koirat kiusaisivat, sillä koirat olivat pitkän aikaa toisistaan eristettynä yksin ollessaan. Vaan tämäpä ei ole auttanut. Feromonihaihdutin ei ole auttanut. Kotiin tullessa huomoimattomuus ei ole auttanut, ei niin mikään.. Ulos tekemisen kehuminen tai muuten yksinolon harjottaminenkaan ei ole auttanut.

Koira aloittaa huutamisen heti jos sen sulkee yksin edes toiseen huoneeseen, ja kotoa lähdettyä tarpeet löytyy lattioita riippumatta siitä, oliko poissa 20min vaiko 6h.
Muutaman kerran on koira käynyt pissaamassa myös sänkyyn minun lähdettyä lenkittämään kahta muuta.

Olen aivan neuvoton, onneton ja loppu tämän asian kanssa. Mitä tässä voi vielä tehdä? Mielessä on jo ajatus koirasta luopumisesta sillä selvästikään emme sen kanssa pärjää, eikä sillä ole itselläkään hyvä olla.

Muilta osin lauma toimii oikein hienosti, eikä ongelmia oikeastaan ole. Toivottavasti muut eivät ota tuota käyttäytymismallia itselleen.
Lisättäköön vielä, että koirat saavat luonnollisesti vähintään kolme lenkkiä päivittäin ja muutenkin runsaasti liikuntaa, joten siitä voi ei ole kyse. Lauman kaksi muuta koiraa käyttäytyvät varsin mallikkaasti.
Siis mitä tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu