Älä osta Audi kaasuautoa

Tässä_hyvä_syy

NO VOI RÄHMÄ, NYT SE VASTA MYRKYN LYKKÄS

Palstalla on keskusteltu tiiviisti jo vuosien ajan tankkauksen aikana räjähtelevistä maakaasu-Volkkarien ruosteisista kaasutankeista. Konserni onkin ottanut opikseen ja tankit ovatkin nykyisin muovi/hiilikuituvahvisteista ”lasikuitua”. Tämäkään ei näköjään ole auttanut vaan nyt räjähti Audi A3:n tankki samanlaisin seurauksin kuin terästankkien räjähtäessä. Onnea oli taas kerran matkassa sillä vieressä ollut Land Rover Discovery vaurioitui myös pahoin mutta kaikki matkustajat (5-henkinen perhe) olivat huoltamon sisällä räjähdyksen tapahtuessa. Audin omistaja loukkaantui sen sijaan vakavasti kasvoihin ja jalkoihin. Onko kyse taas huolimattomuudesta tai huonosta tuurista, on vielä tutkinnan alla. Toisaalta herää kysymys, pilaako Vw-konserni kaasuautojenkin maineen samalla tavalla kuin dieselautojenkin.

18

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toyotatPalaa

      Linkki puuttuu, eli juttu pelkkään PenttiHolistia.

      • Kiinnostuin

        Netistä löytyi Googlella heti. Neiti on hyvä vaan.


      • EnViitsiHolonjuttuja
        Kiinnostuin kirjoitti:

        Netistä löytyi Googlella heti. Neiti on hyvä vaan.

        Jos esittää jotain, niin linkit mukaan.


      • Apinoiden_planeetta
        EnViitsiHolonjuttuja kirjoitti:

        Jos esittää jotain, niin linkit mukaan.

        Jos on noin tyhmä ettei osaa itse etsiä niin ei mahda mitään. Apinoille on eläintarhassakin vain hyväksi että joutuvat jotain puuhastelemaan. Miksei siis trollillekin.


      • Pelastan_Pentin

    • Marudo

      Ilmastonmuutos hippien ansiosta autoilu alkanut olemaan vaarallista, ennen vanhaan paloi vain moottoritila?

    • Tälläisiälisää

      Ei yllättäisi, jos näin on käynyt. Halvimmat materiaalit käytössä, mitä maailmasta löytyy, niin tulos on tämä.

    • VääräHälytys
    • Huonorakenne

      Nyt kun ovat siirtyneet kuituvalmisteisiin kaasusäiliöihin, niin ainakin säiliön sirpaloitumattomuus vähentää henkilövahinkoja. Toki nuo kaasusäiliön ympärillä olevat rakenteet ovat lentäessään samanlainen riski kuin ennenkin, jos säiliön rakenne antaa periksi.

      Noita VWG:n säiliöitä on räjähdellyt pitkin maailmaa jo pitempään, alunperin ne ruostuivat pikkuhiljaa, kunnes antoivat lopullisesti periksi.

      Tankkaustilanteessa tyhjentäisin auton matkustajista ja siirtyisin itsekin reilusti sivummalle.

    • Liikkuvapommi
    • jeesusteippiämyöhemmin

      Uskoakseni tuokin takaisinkutsussa korjataan nippusiteellä kuntoon.

      • Pieniä_Konserniongelmia

        Missä takaisinkutsussa? Ei asian tiimoilta mitään takaisinkutsua olla järjestämässä. Konsernipolitiikkaan eivät takaisinkutsut kuulu muuta kuin pakon edessä.


    • Toyota_Hybrid1

      eipä ihmekkään kun lentävät taivaan tuuliin. kansihan siitä audista on halki, soosit ja liemet sekaisin, sekin on muuten tyyppivika vw konsernin röttelöissä.

    • Papyrus

      Aika premiumia tuollaiset räjähtävät kaasusäiliöt, kappas kun eivät ole papyruksesta tehneet niitä.

      • Lasikuidullamennään

        Hiilikuitua on varmaan vain mielikuvissa.


    • kauhia-paukahdus

      Tämähän avaa aivan uuden näkökulman autoiluun.
      Audi, elämäsi ensimmäinen ja viimeinen auto..

    • hys.hys.hissukseen

      Joo ei ole Trafille tullut takaisinkutsua Audi A3 g-tron kaasuatuolle

      Tässä on ohjeet milloin takaisinkutsu pitäisi tehdä ja ilmeisesti K-Autossa odotellaan että tulee ensin ruumiita ja sitten voidaan ilmoittaa Trafille. Trefihan ei omasta aloitteestan tee mitään vaan valmistaja saa itse päättää asiasta, on niin munattomia nuo viranomaiset ettei mitään rajaa!!!

      "Tietokannassa on tiedot ainoastaan niistä kampanjoista, joihin kuuluneet viat tai puutteet ovat valmistajan mukaan aiheuttaneet merkittävän vaaran liikenneturvallisuudelle tai huomattavan haitan ympäristölle tai terveydelle. Ajoneuvon valmistaja voi järjestää myös vähäisempien virheiden tai puutteiden takia ns.huolto-/korjauskampanjoita, joista ei tarvitse tehdä ilmoitusta Trafille."

      • sivulliset.uhrit.audi

        Noi Audit vois valmiiks kietoa räjähdysmattoihin niin ei aiheuta vammoja kuin autossa matkustaville, kaasuautoa kun ei ole pakko ostaa ja riskit jos ottaa niin oma syy, todella itsekästä jos ei suojaa sivullisia uhreja.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4842
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3563
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3454
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3360
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2950
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2690
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      16
      2377
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2185
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe