Orgasmin yli kiihottuminen

Orgasmiamämetsästän

Mitä tehdä tilanteessa, jossa kiihottuminen menee yli? Eli yksi kerta, kun tapasin yhtä seksikumppaniani olin niin kiihottunut, että en pystynyt laukeamaan. Tuntui, että olen mennyt orgasmin ohi/yli? Jo heti alkuun hänen päällään "ratsastaessani" tuntui aivan järjettömän hyvältä, mutta orgasmia ei kuulunut missään asennossa. En nyt ruvennut stressaamaan sitä, koska seksi tuntui jo muutenkin todella hyvältä.

Mutta kiinnostaisi, että moniko on kokenut samaa ja onko jollakulla ratkaisua "ongelmaan"?
Yleensä saan 1-3krt/ yhdyntä.

5

2467

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • slowPenetrator

      Moi, itsekin joskus kokenut vastaavan. Aloitettiin naiskentelu liian nopeatahtisella liikkeellä, joka toki tuntui tosi hyvältä, mutta kun kerkisi mennä tuntuma kyrvästä, ennen kuin ehti alka atuntua herkältä. No mutta naikkonenhan siinä ehtii sitten nautiskella oikein ajan kanssa kyrvästä, kunhan ei seisokki karkaa. Joskus jos on aloitettu turhan kiihkeästi ja eukko liukkaana kuin hyytelökakku, pitää lopulta vetää kyrpä vitusta ulos ja hoitaa nyrkkikyllikillä loppuun.

      Eli vaikka kiihottaa hitokseen alussa, maltti on valttia jos meinaa laukaista lopuksi. Monesti mä saan helpommin, kun alkoittaa tosi hitaasti ja nautiskellen vitun joka poimusta, keskittyy samalla naisen hyväilyyn. Sen kyllä aistii kun alkaa olla itsellä tulilanka jo lyhyt ja siinä vaiheessa nopeutus hoitaa homman.

      • ApAp

        Mä olen pohtinut, et olisiko se näin naisena taas toisin päin, että jos pitkittää sitä omaa saamista, niin se saaminen vaikeutuu...🤔


      • slowPenetrator

        Ööö, tyhmä kysymys.. miks naisen pitäis pitkittää saamistaan? Yleensä ottaen kuitenkin naiset tuntuu saavan hitaammin, kuin miehet ja moni nainen voi jatkaa naimista vaikka saisikin. Eiks sillon pitäis naisen heittää kontrolli irti, aivot narikkaan ja antaa vaan orkun tulla kun on tullakseen?


      • ApAp kirjoitti:

        Mä olen pohtinut, et olisiko se näin naisena taas toisin päin, että jos pitkittää sitä omaa saamista, niin se saaminen vaikeutuu...🤔

        Kohdallani kannustan naisia laukeamaan ja hitaasti jatkelen työntöjä joten hän saa aina van lisää. Moniorgasminen nainen on ihana ja aina olenkin etsinyt sellaisia. Toinan ja kolmas orkku naisella ovat kypsempiä joten suosittelen. Voin toki antaa näyttöäkin ;)


    • Anonyymi00006

      Kerran kävi noin silloisen tyttöystäväni kanssa. Oltiin kyllä naitu paljon edeltävinä päivinä sen vuoksi, kun näimme harvakseltaan, joten en tiedä vaikuttiko tuo tahtikin asiaan.
      Mutta tajusin yhtäkkiä olevani ylikiihottunut tms, erektioni meni jotenkin "lukkoon", en osaa paremmin sanoa sitä. Oli ihan kivikova, niin kovana se ei ikinä ole ollut, vaikka erektioni muutenkin on hyviä. Ja jotenkin tajusin, ettei se helpota muuten kuin siemensyöksyllä, mikä oli taas melki mahdoton saada. Tyttöystäväni kyllä nautti senkin edestä, kun olin jo.melki tunnin pitänyt kulliani hänen sisällään ja yrittänyt vain kaikin keinoin saada siemensyöksyn siinä onnistumatta. Kokeilin kädellänikin, hänen pillunsa oli todella turvoksissa ja limas valui todella paljon, vaikka kullini oli "tulppana" huulten välissä.
      Vaihtelin työntöjen tahtia ja pituutta, kunnes yhdessä vaiheessa vain liikutin terskaa nopeasti huulten välissä, terskan mittaisia työntöjä, ja välillä tein pari syvää työntöä melkeinpä survaisemalka pohjaa myöden.
      Tyttis voihki matalasti melki uikuttamalla saaden pari kouristeluorkkua, kunnes sitten tunsin pääseväni alkuun. Tein taas todella nopeaa terskatylntelyä, kunnes tunsin VIHDOINKIN kullini alkavan jäykistymäön siten, kun jäykistyy just ennen siemensyöksyä. Jotenkin jäi vielä pitkältä tuntuneeksi ajaksi siten, mutta jatkoin tikkaamista, kunnes orkku alkoi. Syöksy oli vain oari nopeata sykäystä, mutta tuntui todella helpottavalta. Tyttikseni ei edes huomannut syöksyäni, vaikka ehdin työntämään elimeni juurta myöden häneen. Kun yleensä käytimme keskeytettyä . Ja kerran möksähti mulle, kun päästin spermat susään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      142
      4361
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      38
      2500
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2157
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      26
      1226
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1092
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      1062
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      37
      964
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      926
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      48
      879
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      106
      842
    Aihe