En ymmärrä miksi tämän päivän ihmiset eivät huolehdi omista vanhuksistaan! On käsittämätöntä, että he jotka kasvattivat omansa, heidät unohdetaan palvelutalojen ja sairaaloiden syliin. Ja johtuu siitä, ettei heille anneta arvoa. Vaippoja kolme päivässä, ruoka jota ei itse voida syödä -otetaan syömättömänä pois. Kun hoitajat ei ehdi En tajua, olen yrittänyt auttaa. Missä ovat nämä omaiset -jotka ovat sinne omaisensa lykänneet ja unohtaneet`? Itkettää. En ikinä olisi tehnyt omille vanhemmilleni noin. Pahinta ihmisarvoloukkausta on jättää ihmiset toisten vastuulle ilman sitä rakkautta, jota vanhemmat heille antaneet. Miettikää hyvät ihmiset, sillä millä mittaatte, sillä teillekin mitataan. Kaikki kerran tulee jokaisen kohdalle. Ja silloin tulee mieleen se, mitä jäi tekemättä. Niin surulista. Miksi`?
Herätkää ihmiset
46
112
Vastaukset
- aloituspistääajattelemaa
Luulenpa, että se on sitä vihervassareiden kehitystä, että ihmiset asetetaan betonikuutioihin ja vanhukset laitoksiin.
Ennenvanhaan vanhukset asuivat lähellä jossain jollei samassa talossa ja ottivat osaa elämään sen mitä jaksoivat. Siinä osa kävi töissä ja kaikilla oli omat touhunsa.
Maaseutu autioituu ja ihmiset haluavat olla korkeasti koututetuita, kiireellisiä ja tavallaan aivan hölmöjä, sillä se elämä menee ohitse siinä samalla. Niitä päiviä ei saanut takasin. Ne rahat joita veroina maksoit ( ylisuurina) meni sosialisteille ja vassareille ja niiden kautta afrikaan yms.
Nytkin oli ulkoministeriöstä huijattu 400 000 euroa..jotka piti mennä jonnekin ulkomaille???
Siis meidän rahoja pitää lähettää ulkomaille ja me kärvistellään töissä ja vanhukset hylättynä raadetaan.- lipstikka
Niin. Näinhän tämä meän yhteiskunta huolehtii omistaan. On se niin surullista ja kylmää kyytiä saada kaikki vanhukset hautaan, rääkätä työntekijöitä jaksamisen kustannuksella. Minusta on ihanaa, että ymmärrät ja toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista. Samoin kaltaisillesi. Teette hyvää työtä, mutta ajattelevatkohan päättäjät näin, vain onko heän silmissään vain ikuiset eurot eivätkä kaikkien turvattu elämä?
- Enollutpitänyt
Siinä vaiheessa, kun omaiseni olisi tarvinnut kokopäivähoitoa, laitoin hänet laitokseen ja kävimme katsomassa kaksi kertaa kuukaudessa. En puuttunut hänen laitoshoitoonsa mitenkään. Joskus ulkoiltiin, jos oli hyvä ilma.
Ei minusta ollut hänen hoitajakseen kokopäiväisesti. Oli senverran rasittava ihminen. En ollut hänelle mitään velkaa! - napanuora
No jopas sulta heitto!Joskus joku on sinutkin synnyttänyt, hoitanut ja pessyt pyllysi,vahtanut vaippoja,syöttänyt,nukuttanut,pukenut jne.OLET hänelle elämäsi velkaa!!Muuten et olisi olemassa naputtamassa kommenttejasi.Helppo tapa varmaa olla välittämättä...vain omasta navastaan saa tykätä.
- Enolepitänyt
Ei hän minua halunnut. Haki aborttia, muttei saanut. "Hoitoni" oli sen mukaista. Lapsesta asti olen itsestäni vastannut. En todellakaan ollut hänelle yhtään mitään velkaa! Hän ei merkinnyt minulle yhtään mitään!
- Dime
Enolepitänyt kirjoitti:
Ei hän minua halunnut. Haki aborttia, muttei saanut. "Hoitoni" oli sen mukaista. Lapsesta asti olen itsestäni vastannut. En todellakaan ollut hänelle yhtään mitään velkaa! Hän ei merkinnyt minulle yhtään mitään!
Katkeruus joka kalvaa ihmisen,kuin pahempikin aynti.Anteeksi antaminen synnyttää levon ja rauhan.Ei ole kyse antaako toinen anteeksi.On kyse myös omasta elämästä Rakastakaa lähimmäisiä,niin kuin itseäsi.(et ilmeisesti rakasta itseäsi.) Kunnioita vanhempiasi,(siihen koutuu myös lupaus), jotta voisit hyvin elämässäsi.JA TÄSSÄ EI OLE KYSE SIITÄ,ANSAITSEVATKO HE SITÄ!!! Toivottavasti voit silti hyvin
- Enolepitänyt
Heh heh! Jonninjoutavaa höpinää! Jos ei ole ollut vanhempia, niin aivan turha mitään höpistä. Mille olisin katkera? Elämä on ollut mielenkiintoista ja vaihtelevaa ja nykyisin oikein mukavaa. Ei elämäni ole koskaan ”vanhemmistani” ollut riippuvainen, kun ole elämäni itse hoitanut.
- Iltayö
Kamala, järkyttävä kommentti omista vanhemmista. Itseään vihaava ja onneton ihminen noin kirjoittaa!
- Enolepitänyt
No, mitä pitäisi kirjoittaa ihmisistä, jotka olivat täysin vieraita sekä fyysisesti, että psyykkisesti? Miksi vihaisin itseäni epäonnistuneiden vanhempien takia? Onneton!!!!!
- Sukuusitullut
"En ole pitänyt" ei ole sitten ikinä kuullut sanontaa: ei ole omena kauas puusta pudonnut.
- Enolepitänyt
Mikä "omena"? Mistä "puusta"?
- Kehity
Niiin-niiin, mitä minä sanoin.
- Enolepitänyt
Myöhäistä enää suhteessa vanhempiin kehittyä, kun ovat mullan alle menneet jo kauan sitten. Helpotuksesta vain voin huokasta!
En ymmärrä minäkään!Ja miten rujoa käyttäytymistä.Kiitos kauniista kirjoituksestasi.Valitettavasti minulla ei ole elossa enää sukulaisia,joista pitäisin huolta-toivon,että omat aikuiset lapseni ei hylkäisi minua tylysti kun/jos aika niin joskus päättää.
- Ahneita
Niinpä suomalaiset ovat raakaa ja kylmää kansaa.
Mollataan ulkomaalisia, rasitejaollaan ja ei hoideta omia vaan hoidatamme ne erilaisissa palvelutaloissa jne.
Asunnot myydään jo ennen kuolemaa vanhuksilta ja rahat otetaan itselle.Muu omaisuus.
Mutta miten hoitaakaan ulkomaalaiset vanhuksensa,lapset hoitavta omissa kodeissaan ja
huolehtivta kuolemaan asti.
Kyllä suomalalaiset ivaavat,haukkuvat ja molaavat maahanmuuttajia jne mutta vanhuksia ei meillä osata hoitaa.- valivali
Niinhän noi maahanmuuttajat näkyvät "hoitavan" vanhempansa. Nuoret terveet miehet tulevat tänne loisimaan. Sitten itkevät täällä, että "Sinne jäi äiti ja isä , sekä muu perhe /suku sodan ja kurjuuden jalkoihin", Että sellaisia hoitajia ne ovat.
- H.J.Salmi
Nykyisin jokainen ajattelee vain itseään "mulle kaikki heti" on iskulause.
- Hyvinvointieiteehyvää
Yeap, mukavuudenhaluisia blösöjä, jotka eivät viitsi mitään. Se näkyy myös työpaikoilla, joissa asenne on: vähän sinne päin.
- HilsuKK
Ei ole välttämättä vanhempien hylkäämistä, jos he ovat hoitokodissa. Heillä voi olla sellaista sairautta, että omainen ei voi eikä jaksa hoitaa. Ja on niitä hyviäkin hoitopaikkoja. Eikä pidä syyllistää omaisia, kun ei tunne eikä tiedä asioiden taustoja.
Eipä nyt syyllistetä kaikkia suomalaisia ja sotketa politiikkaa joka asiaan. On sairauksia, joiden vuoksi ei voi maallikko voi hoitaa läheisiään. Tai jos asuu toisella puolella Suomea ja on työelämässä ja oma perhe hoidettavana. Itse olen hoitanut pysyvästi aivovammaista miestäni ilman omaishoidon tukea kohta 13 vuotta. Lisäksi hoidin isäpuoltani = isääni yli 10 vuotta hänen kuolemaansa ( kesä 2016) saakka. Sairas äitini on edelleen hoidettavanani omassa kodissaan n. 1,5 km päässä ja käyn siellä useita kertoja päivässä. Lisäksi hengissä on vielä oma isäni, joka asuu eri paikkakunnalla n. 30 km päässä. Omaishoidon tukea en saa kenestäkään, joten turha syyllistää jokaista omaista. Siskopuoli asuu isän naapurissa, matkaa n. 200 m. Harvoin piipahtaa katsomassa, paitsi tarvitessaan jotain. Meitä on moneen lähtöön, toiset pitävät läheisistään huolta, jos pystyvät ja jaksavat, toiset eivät. Näin se on. Jokainen tekee valintansa itse. Tämä on ollut oma valintani.
- Yritävieläponnistaa
Kyllä asioihin ihan järkeviä syitä löytyy, turha murehtia ja syyllistää ihmisiä ja koita vaan avartaa sitä maailmankatsomustasi joka lienee melkoisesti kapeutunut... ^^
- Kohossa
Ei läheskään kaikki vanhukset asu edes missään hoitolaitoksessa vaan kotonaan, johon sitten kotihoito tulee käymään. Kotihoidon resurssit eivät ole kasvaneet vaikka asiakkaita tulee koko ajan lisää!? Ihmiset irtisanoutuvat, kun eivät jaksa enää, vakansseja on avoinna, mutta kukaan ei edes hae paikkoja. Kotihoidossa sen juuri näkee, tuon ihmisten välinpitämättömyyden, omaiset voivat jopa asua vanhuksen kanssa, mutteivat sormeansa nosta heitä auttaakseen, kohon pitää tulla lämmittämään ruoka, vaikka omainen olisi itsekin paikalla (esim. käymässä)??!! "Omaisten ei tarvi osallistua mihinkään toimenpiteisiin, jos evät halua, vaikka olisivat itse paikalla." Noin menee säännöt, ja siitähän pidetään kiinni. Kohon hoitajille jaksetaan valittaa, kun ovat myöhässä, kiireisiä eivätkä saa mummoa syömään! Itse katsotaan sivusta ja arvostellaan.
Itse otin muistisairaan äitini asumaan luoksemme, miehellenikin se oli ok, kun ei enää itsekseen pärjännyt, ei halunnut kotihoitoa - "Kun joka päivä tulee eri hoitaja, uutta väkeä lappaisi koko ajan kotiini." Ja tuo aivan totta! Muistisairas tuon käsittää, vaikka paljon muuta ei enää...😢 - Omaishoidontuki2000ekk
Uskon, että lapset hoitaisivat vanhuksiaan, jos valtio maksaisi heille omaishoidontukea esim. 2000€/kk vähän niin kuin lapsilisiä on maksettu lapsista!!!.
- IhmisenArvo
Joidenkin ahneudella ei ole mitään rajaa. Myisivät vanhuksensakin rahasta.
- Ownchoice
Liikaa pakkorahaa jaetaan-
- Siskonsisko
Sisareni kanssa on vuosikymmeniä huolehdittu nyt tosi iäkkäästä äidistämme. Ei helpoin ihminen... kunnes tilanne meni niin vaikeaksi mm. äidin muistisairauden myötä, että meidän olisi pitänyt olla paikalla koko ajan. Molemmat uuvuimme totaalisesti, omaa elämää ei ollut lainkaan. Äiti on nyt hoivakodissa, minne emme suinkaan ole häntä 'unohtaneet', käymme useita kertoja viikossa ja viemme äitiä milloin minnekin.
Turha on syyllistää tai tuomita, jokaisella meistä on omat tilanteemme ja voimavaramme. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia toimia niin, kuin te katsotte olevan OIKEIN.- Tasaneikäyonnenlahjat
Eihän aloitus koskenutkaan laisiasi tapauksia, jotka eivät ole unohtaneet vanhustaan hoitokotiin. Hyvä ja hienoa, että joillakin vanhuksilla omaiset käyvät, kaikilla ei käy edes isoimpina juhlapyhinä. Ja silti, vaikka ovat olemassa.
- ettäsellasii
Tasaneikäyonnenlahjat kirjoitti:
Eihän aloitus koskenutkaan laisiasi tapauksia, jotka eivät ole unohtaneet vanhustaan hoitokotiin. Hyvä ja hienoa, että joillakin vanhuksilla omaiset käyvät, kaikilla ei käy edes isoimpina juhlapyhinä. Ja silti, vaikka ovat olemassa.
ei käyny mummo ei ukki lapsenlapsiaan katsomassa saati sitten ois muistan heitä. aina olivat muilta pummaamassa..ei paljon kiinnosta satsaan mielummin omiin lapsiini...
- Elämäonparadoksi
Toivotaan, että jonakin päivänä lapsesi kysyvät sinulta, miksi he eivät ole saaneet oppia tuntemaan isovanhempiaan.
- siskosirkka
Minäkin olen miettinyt että ottaisin vanhan yli 90-v äitini asumaan tyhjään kamariini.Mutta...hän räkii lattialle,ei pese käsiään,vatsa ei toimi,kävelee vielä itse ja on muuten virkeä,samat jutut...täällä hyppäisi uteliaat sukulaiset ja sisarukset penskoineen Äiti tykkää juoruta toisten asioista.Antaisivat hyviä neuvoja...en tiedä jaksaisinko.Muita sisaruksiakin on mutta heitä ei äidin kohtalo kiinnosta.Nyt on hyvässä hoitokodissa mutta pian tulee muutto uuteen hoivakotiin.Eikä äiti minua nyt niin hyvästi hoitanut kun olin pieni,ei muistanut ruokkia...joten leikittelin ajatuksella ja unohdan sen.Käyn katsomassa kuitenkin pari kertaa viikossa.
- Näinmyös
On myös lapsia, jotka asuu toisella paikkakunnalla satojen kilometrien päässä, jossa oma perhe ja työ. Lisäksi yhä useampi on vanhaksi asti itse työelämässä. Että ei ne kaikki varmasti rahallisesti sinne laitokseen ole hylätty ja unohdettu. Ja jos se oma vanhempi ei työelän jälkeen halua itse muuttaa lähelle lapsiaan asumaan. Parempi että hoitajan työstä tehtäis houkuttelevampaa, että vanhukset sais kotihoitoa riittävästi. Muistakaa tämä hyvät ihmiset kun vaalit koittavat ja äänestäkää ja miettikää mikä puolue muutoinkin arvostaa ihmisoikeuksia.
- Enolepitänyt
Mitä ihmettä puolueilla on asian kanssa tekemistä, noin myönteisessä merkityksessä? Kaikkien, vaikka kuinka arvostaa ihmisoikeuksia, pitää pysyä kuitenkin budjetin linjauksessa. Ei sieltä kukaan voi yksin lähteä sooloilemaan ja vanhustenhoitoon lisää rahaa heittelemään.
Eikä niitä hoitajia nykytyylillä saada sen enempää houkuteltua vanhustyöhön kuitenkaan. Ei nykyistä tyyliä kukaan jaksa tai halua tehdä. Ei ole enää varsinaisen hoidon kanssa mitään tekemistä.
- rahaonhuonohoitaja
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5b7c81f2-67c8-4616-b140-84134a47f519
hallitus laittoi kilpailua peliin
Raha ja pääoma huolehtii?
olisko hyvä että kunnat pitää hoitoasiat omana tuotantona - Allboutmoney
Mielipaha tulee täydelliseksi verojen hoidellessa kaiken.
- Kuinkahan_on
Pitää ottaa huomioon, ettemme elä enää entisajan kolhooseissa, kaikki samassa pirtissä/pihapiirissä kuolemaan asti. Huh, ei sopisi millään tämän päivän vaatimuksiin, työn ja perheen sovittelemisessa on ihan tarpeeksi. Kylmä totuus, hallitusta myöten, vanhus on jo tehnyt tehtävänsä eläkkeelle siirtyessään, lapset ja työn ja halutaan löytää halvin ratkaisu loppuelämälle. Tulevaisuus näyttää toiselta, ei ole kuin vanhuksia. Yksinäisiä on jo niin paljon, eikä lapsia haluta enää.
- missävika
Vaikkei olisi perhettä tai työtäkään, niin vanhuksia ei haluta ottaa luokseen asumaan?
- Kaikki_asunnot
eivät vain sovellu yhteisasumiseen. Vai meinasitko ottaa vanhuksen pieneen yksiöösi seuraksesi, kun töissäkin pitäisi käydä ??? Ja toinen menee illalla seitsemältä nukkumaan herätäkseen neljältä aamulla kuhkimaan ????
- KaikkiVanhenemme
Muistakaa ihmiset: Jos elämme vanhoiksi,niin tulemme kaikki kokemaan saman....Minkä taakseen jättää,niin sen edestään löytää sanotaan.
- duunimies
Minkä omaiset sille mahtaa että vanhemmat on jääneet asumaan sinne syrjäiseen muuttotappiokuntaan eivätkä suostu kotoaan muuttamaan lähemmäs? Asuisin siellä mielellään itsekkin, mutta ei siellä ole työtä eikä enää kyläkouluakaan, kyläkauppakin vetelee viimeisiään.
Jos minä joutuisin hoitamaan vanhempia kotonani, niin joutuisin luultavasti jäämään pois työelämästä joka on todella liikkuvaa. Myös elämänkumppani luultavasti nostaisi kytkintä samantien, jos hän joutuisi jakamaan asunnon vanhempieni kanssa.
Jos en kävisi töissä, niin en voisi maksella veroja millä hoidetaan vanhuksia, joilla ei ole ehkä ollenkaan jälkeläisiä. Jos perheen perustaminen estyisi asumisratkaisuni seurauksena, niin en ehkä koskaan saisi jälkikasvua joista kasvaisi tulevia veronmaksajia.
Kuka siitä hyötyisi?
Ennen rakennettiin "Mummonmökkejä" Omien asuntojen läheisyyteen, mutta se olisi nykyään todella kallis ratkaisisu, kuten kaikki rakentaminen nykyään on.- Seli-seli
Mitä väliä sillä on missä asuu, siis vaikka syrjäseudulla, jos on työssä, "joka on todella liikkuvaa"?
- On_vähän
Seli-seli kirjoitti:
Mitä väliä sillä on missä asuu, siis vaikka syrjäseudulla, jos on työssä, "joka on todella liikkuvaa"?
eri asia lähteä "liikkuvaan työhön" vaikkapa Sallan Salmivaarasta kuin Riihimäeltä.
- hoivasinvanhempia
Perintöäkään ei tarvii antaa, jos ei välitä vanhemmastaan, se syyttely johtuu huonosta omastatunnosta.
- VKHoitaja
Kyllä huolehtii! Siinä vaiheessa kun ihminen siirtyy saattohoitoon, niin löytyy kyllä paljon huolissaan olevia omaisia. Miksiköhän? Tämän itse työssäni havainnut..
- Omatunto
Tytär kävi katsomassa vain vakavasti sairasta äitiään osastolla,vaikka hänen dementoitunut isänsäkin siellä oli. Vuosia tilanne jatkui. Kerran tytär uskoutui: isä oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen lapsena. Koskaan tytär ei ollut voinut kenellekään kertoa.
Tämä sieltä ihan ääripäästä esimerkkinä, miksi ei lapsi hoida vanhempaansa.
Älkää ihmeessä tuomitko toisianne, se kertoo ihan hirveästä kypsymättömyydestä, ajattelemattomuudesta ja/tai tyhmyydestä.- lueesperijamuut
lepstaatioko?
ja hallitus ulkoisti yrityksille -suo edessä nyt
Onnelisessa asemassa se, joka voi omaisistaan huolehtia läpi elämän.
Tässä yhteiskunnassa on asiat ajettu niin, ettei ihmisillä ole riittäviä taloudellisia resursseja huolehtia edes omakohtaisesti itsestään tekemättä mm. monia eri pätkätöitä lähestulkoon ympäri vuorokauden.
Ei täällä ole tarkoitustakaan hyvinvointia rakentaa ja ylläpitää ja siksi vastakkainasettelu ja eriarvoistaminen on nostettu uusiin sfääreihin suorastaan kunnia-asiaksi, ettei ihan kärkitahankkeeksi.
On tehty selväksi, että jos ja kun jossain vaiheessa eläkeiän saavutat, sinulla on suorastaan velvollisuus poistua näyttämöltä ja mahdollisimman nopeasti (ei koske huippueläkkeitä nauttivaa eliittiä, eikä tietenkään sopeutujia, joita kansa saa elättää keski-iästä hautaan).
Tähän tarkoitukseen nämä esperit on luotu ja kauan ovatkin saaneet toimia pelkällä tulostavoiteperiaatteella, ilman mitään sen kummempia eettisiä sitoutumisia, kenenkään asiaan tarttumatta ja periaatteessa miksi siihen tarttua, kun pohjimmainen tavoite on päästä koko ihmisroskasta eroon.
Nyt vaalien alla ollaan nostavinaan kissa pöydälle hetkeksi,ja jatko tulee vaalien jälkeen taas varmasti olemaan aivan entisenlainen.
Sote ajetaan läpi, kansa maksaa yksityisille näennäispalveluntuottajille aina vain kallimpaa hintaa yhä ahneempien tulostavotteiden täyttämiseksi ja varsinainen olemassasolon peruste unohdetaan ja haudataan ainakin seuraaviin vaaleihin saakka uinumaan elämään omaa elämäänsä.
Jos kansa ei nyt ala aikuisen oikeasti herätä vaatimaan ns. luottamustoimenhaltijoiltaan vastuuta vastaanottamastaan luottamustoimesta, on hyvin pian aamu, jolloin voidaan herätä siihen tosiasiaan, että demokratia käsite on muotoiltu uudelleen ja sen on täydellistä totalitarismia.
Siitä ei olla enään kovinkaan kaukana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185