Kuulonhuolto retuperällä

Kuuloaisti

Tampereen seudun kuulonhuolto on ulkoistettu ja on täysin ala-arvoista.
Siskoni kuulokoje meni rikki, niin hänelle oli mennyt huollattamaan kojetta. Mutta sitä ei voitu korjaa ja hänelle oli nakattu eteen joku koje ja sanottu ettei ole muuta. Muutenkin häntä oli kohdeltu töykeästi.
Hän oli tilannut aikaa kuulon tutkimukseen ja uuden kojeen hankintaa varten. Vasta kesäkuussa sai ajan.
Miten ihminen hoitaa asioitaan, kun ei kuule?
Lähetin siskolleni yli 10 vuotta vanhan Phonak-merkkisen kojeen, jolla hän pärjää paremmin, kuin minkä sai Tampereelta.
Oulussa annetaan kotiin kokeiltavaksi muutama koje ja niistä saa valita parhaan.
Tampereella ei edes ole tarjolla hyvää Phonak-merkkistä kojejetta.
Terveydenhuollon kannattaisi valvoa keille ulkoistaa näitä palveluita.

15

2058

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meluvamma

      TAYS:n kuulokeskuksessa potilaiden kohtelu on erittäin huonoa ja väkivaltaista .

      • Kuuloaisti

        Tehkää valituksia ko. toiminnasta!
        Teillä on oikeus vaatia asianmukaista palvelua!
        Kuulovamma on muutenkin rankka ja ikävä, joten tarvitaan ammattilaisia joilla empatiataito tukemaan kuulonhuolto on liittyvissä asioissa.
        Oulussa on ihana henkilökunta, jotka tutkivat kuulon, ohjaavat kojeen ja apuvälineinen käyttöön.


      • Turhaan

        Koko viranomais-sirkuksen pelleinä toimii valvontaviranomaiset , tukien ja suojellen laiminlyönteineen TAYS:n virkarikoksia .


    • Tinnutus

      Jos omaisellanne on kuulo-ongelmia ja hän menee kuulon tutkimukseen tai kuulokojeen kokeiluun/hankintaan, niin menkää hänen tuekseen.
      Usein huonosti kuuleva ei osaa tai uskalla vaatia parempia kojeita, jos palvelu on vielä ala-arvoista.

    • Komukkatampere

      Tampereen rahat kuluvat poliittisten puolueiden välistä vetäville valtuutetuille, ylipöhöttyneelle virkamieskunnalle ja helvetin kalliiksi tulevalle konsernihallinnolle sekä neljän puolueen kallispalkkaisille pormestareille

    • Eikikytä

      Ei ihme, kun kuulonhuoltonin on ala-arvoista, koska kaikki mitkä palvelut mitä on ulkoistettu kuten vanhusten hoito niin ne tehdään vain rahan vuoksi.
      Kiky ja sote ovat tämän hallituksen aikaan saamia!

    • Kuuloaisti

      Ottakaapa selvää onko ko. yritys suomalainen ja meneekö sen voitot veroparateiseihin?

    • Kuuloaisti

      Usein kuuloongelmista kärsii ikäluokka, jotka eivät käytä nettiä ja lue näitä sivuja.
      Omainen ota hänen kanssaan puheeksi miten hänellä meni käynti kuulon tutkimuksessa ja kojeen hankinnassa?
      Kuulovammaisen on oikeus saada erilaisia turvallisuuteenkin liittyviä apuvälineitä.
      - häkä ja palovaroitin
      - ovikello, jossa vilkkuu valo
      - tv..n katseluun laite ettei ääntä tarvitse pitää täysillä.
      Onko hänelle edes esitelty apuvälineitä?

    • Anonyymi

      Lähetin kuulokojeeni korjattavaksi,jo kolmsen viikkoa sitten ,eikä ole kuulunut kojeestani mitään nimim;s.raunio orivesi.

    • Anonyymi

      Minäkin olen nyt odottanut kohta vuoden jonossa Tays:iin. Enää ei kukaan vastaa mitään, kun kysyn koska aika on, luvattiin puolen vuoden sisällä. Joku lääkäri jota en ole tavannut, on laittanut tietoihini mm. väärän diagnoosinkin. Eikö siellä ole henkilökuntaa, vai mistä on kysymys.

      • Anonyymi

        Joko olet päässyt asiassa eteenpäin? Ite nyt ollut jonossa maaliskuusta lähtien,. Piakkoin sain kirjeen, että varattu aika ilmoitetaan kesäkuun alkuun mennessä, eipä edelleenkään ole mitään kuulunut. juurikin tällä viikolla otin yhteyttä ja kyselin asiasta niin vastaukseksi sain vain että pitkät on jonot.


    • Anonyymi

      puhuu käsillä , abubase abubase abub abub 🤔

    • Anonyymi

      Tämän päivän kuulokojeen korjaus, kerro puhelimessa vika me soitamme takapisin, odotellaan 10.02.2025 klo 09.00!

    • Anonyymi

      Takaisinsoitto 1 h 02 min. Hyvää palvelua

    • Anonyymi

      Kyllä,erittäin hyvää palvelua. Sain avun. Odotusta on, mutta kuuloasioissa täytyy olla ajoissa liikkeellä muutoinkin. Tutkituttakaa kuulonne ajoissa. Laitteiden korjaukset onnistuneet kuukauden aikana. Nopeaa on.
      Kiitos.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6805
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2323
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1877
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1271
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1075
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      91
      971
    8. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      33
      863
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      154
      789
    Aihe