En pysty karistamaan miestä mielestäni, vaikka viimeksi eilen loukkaannuin, kun kuulin hänen sanovan jotain itsestäni. Silti ajattelen häntä, vaikka pahoitin mieleni eikä ole eka kerta. Ei hän varsinaisesti tehnyt mitään, osoitti vaan taas miten pienessä arvossa pitää mua silloin kun edes muistaa olemassaoloni.
Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Elämässäni on kiirettä ja sisältöä, voisi luulla ettei mulla ole aikaa haaskattavaksi ääliömäisiin haaveisiin ihmisestä jolle en voisi ikinä merkitä mitään.
Olen juuri jotenkin "löytänyt itseni", jollain tavalla seestynyt ja elämällä on jokin suunta. Haluan keskittyä hyviin asioihin sen sijaan, että märehtisin mahdotonta. Haluan jättää tämän palstan taakseni. Hyvin tämä on kyllä toiminut purkautumisen välineenä, päiväkirjaa kun en kirjoita. Sanokaa nyt joku, että olette olleet samassa tilanteessa ja päässeet yli siitä ihmisestä?
Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Elämässäni on kiirettä ja sisältöä, voisi luulla ettei mulla ole aikaa haaskattavaksi ääliömäisiin haaveisiin ihmisestä jolle en voisi ikinä merkitä mitään.
Olen juuri jotenkin "löytänyt itseni", jollain tavalla seestynyt ja elämällä on jokin suunta. Haluan keskittyä hyviin asioihin sen sijaan, että märehtisin mahdotonta. Haluan jättää tämän palstan taakseni. Hyvin tämä on kyllä toiminut purkautumisen välineenä, päiväkirjaa kun en kirjoita. Sanokaa nyt joku, että olette olleet samassa tilanteessa ja päässeet yli siitä ihmisestä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tää palsta ei auta pääsemään yli kenestäkään. Täällä vain alkaa mielikuvitus elämään. Yli pääsee vain olemalla pois täältä.
Olen samaa mieltä. Täällä palstalla en siis ole koskaan uskonutkaan hänen olevan, me tapaamme ihan oikeassa elämässä. Tästä on vaan tullut sellainen tapa, voi sanoa tai siis kirjoittaa mitä ajattelee. Ne asiat, joita ei voi sanoa missään muualla, mielessä kaihertavat asiat. Mutta tosiaan, pelkkä tapa. Saa jäädä taakse jonakin päivänä.
Itsellä sama tunne miehen kanssa. Sillä erolla, että varmasti molemmat luullaan että toinen arvostelee toisen tekemisiä. Omalta kohdaltani se oletus johtuu siitä, että pidän itseäni ihan tyhjäpäänä häneen verrattuna. Ja luulen lisäksi, että saanut ihan väärän kuvan minusta, vaikka tarkoitusperäni on ihan hyvät. Pelottavinta on, että luulen hänen pohtivan samaa.
Olemme jo vuoden vältelleet toisiamme, ihan älytöntä. En enää tiedä mikä voima tässä vaikuttaa. Mutta sen tiedän etten tempuillani saa häntä yhtään lähemmäs, ja se kai tarkoitukseni.
Osaa olla todella jurri ja tyly. Silti, on hyvin vahva tunne siitä että ymmärrän häntä ja tiedån miksi kaikki nämä on hänelle niin vaikeaa. Tunnistan hänessä niin vahvasti itseni että ihan aidosti pelottaa.
Olisi jo aika lopettaa, mutta kun ei vain pysty mitään näille härnääville tunteilleen.
Sen verran haluan oikaista, että minä en ole koskaan pitänyt sinua tyhjäpäänä.
Juuri näin, ymmärrän mitä tarkoitat. Meillä myös välit muuttuneet vain oudommiksi ajan myötä. Syinä voi olla kai joko se, että mies yrittää sivuuttaa minut mahdollisimman hienotunteisesti (huomannut minun ihastuneen ja ei halua kiusallista tilannetta), tai sitten hän vain on tullut siihen tulokseen, ettei pidä musta. En kyllä keksi mitään syytä tuohon, kun ei mitään kränää ole koskaan ollut. Mutta enhän minäkään kaikista ihmisistä pidä. Joka tapauksessa tuntuu, että jokin hiertää meitä molempia.
Toivottavasti pulmasi ratkeaisi johonkin suuntaan. Jos ette joudu olemaan tekemisissä arkielämässä, niin ehkä ottaisin vaan härkää sarvista? Mutta jos työkaveri, niin ymmärrän että kynnys on suurempi. Näin ainakin minulla itselläni. Eikä se edes ole ainoa syy.
Siitä ihmisestä? Luulen et täällä ei monet tunne edes yhtä ihmistä ristiin.
No jos eivät tunne, se on mielestäni surullista eikä mikään kuittailun aihe. Jos minua tarkoitit, niin en koe tarvetta selitellä tuntemattomille montako ihmistä tunnen, oma elämäni kun ei ainakaan ole täällä palstalla. Toivottavasti ei kovin monen muunkaan.
Ajatukset voivat myöskin esiintyä tunteina korvissa, jos on hyvät kuulokkeet musiikkia kuunnellessa.