Vastaus Li Anderssonille

Li Andersson epäili Ylen lähetyksessä lauantaiaamuna, että Kokoomus ei luota soten tuloksiin, kun ei vaadi ryhmäkuria sote-äänestyksessä. EI, EI ja EI! Kokoomus edustaa perustuslain mukaisuutta. Jos rajoitat kansanedustajan äänivaltaa, niin se on peruslain vastaista. Toimiiko Vasemmistoliitto ja SDP perustuslain vastaisesti, kun on vaatinut ryhmäkuria ja äänestänyt aina kaikkia hallituksen esityksiä vastaan?

Kansanedustaja on valittu henkilökohtaisella valtakirjalla, jota hänen ei pidä antaa puolueen käyttöön. Valtakirja on henkilökohtainen. Henkilö jatkaa edustajana loikkauksesta huolimatta. Eduskuntaryhmä on tiedotekanava, ei demokraattinen valtaelin. Se pitää muistaa. On väärin sanoa, että eduskuntaryhmä on jotain mieltä. Pitäisi sanoa, eduskuntaryhmästä x% on sitä mieltä ja y% toista mieltä. Sitä on perustuslaillinen demokratia. Kaikilla suomalaisilla, myös kansanedustajilla on sananvapaus. Äänestäminen edustaa sananvapautta. Siinä vastaus Li Anderssonille.

Soten kaatajat eivät ole isänmaan asialla. Se ei ole eduksi perheiden ja vähävaraisten talouksissa, kun ei pääse nopeasti lääkäriin. Soten kaataminen johtaa siihen, että terkkarijonot jatkavat elämäänsä. On hulluutta heittä sadat miljoonat hukkaan, jotka on käytetty ajatellun parannuksen toteuttamiseen. Kentällä tuhannet ja tuhannet odottavat vain starttinappulan painamista. Soten tarkoituksellinen viivästyttäminen on ollut kallista Suomelle. Soten kaataminen olisi hulluutta. Jarruttaminen on jo aiheuttanut suurta haittaa, kun kunnat ovat ulkoistaneet toimintojaan holtittomasti. Se on ollut Rinteen markkinamalli.

Moni epäilee, miten valinnanvapaus tuo säästöjä. Heille rautalankamalli: terkkarin jonossa ei synny bruttokansantuotetta, Sitä syntyy, kun ihmiset pääsevät nopeammin takaisin työhön. Silloin Kelan menot pienenevät ja syntyy bruttokansantuotetta ja lisää verotuloja valtiolle. Kansantalaouden riippuvuudet ja tapahtumat eivät ole mielipidekysymys. Se on realismia!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Esperin toiminta on varmaan juuri tuota porvareiden tehostamista ja säästöä mistä sitä lisäarvoa tulee.

Äänestä

Kuka luottaa mihinkin ?

Anderssonin ajatus toki on vanhempaa perua. Jo Lenin totesi aikoinaan "Vapaus on hyvä, kontrolli vielä parempi". Jos eduskuntaryhmä on kuten "ilmiantoleiri" ja ulosheitto on kuten aikoinaan tapaus "Varsinais-Suomi" on kai palattu oikeaan vasemmistolaiseen nomenklatuuraan ?

Tosin uskon se olevan vaikutukseltaan jokseenkin "nykymenon" kaltainen. Ne jotka voivat lähteä tekevät sen nyt. Isossa joukossa se ei juuritunnu mutta sirpale ja jämäjoukossa jo yhdenkin edustajan lähtö lyö loven "unelmaan uljaudesta" !!

Äänestä
  • Kok ei halua turhaa huomiota asialle kun jo on tiedossa että esim. Lepomäki ja Suski vastustaa avoimesti, Hjallishan jo lähti omille teilleen kokoomuksesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaalittulossa kirjoitti:

Li Andersson epäili Ylen lähetyksessä lauantaiaamuna, että Kokoomus ei luota soten tuloksiin, kun ei vaadi ryhmäkuria sote-äänestyksessä. EI, EI ja EI! Kokoomus edustaa perustuslain mukaisuutta. Jos rajoitat kansanedustajan äänivaltaa, niin se on peruslain vastaista. Toimiiko Vasemmistoliitto ja SDP perustuslain vastaisesti, kun on vaatinut ryhmäkuria ja äänestänyt aina kaikkia hallituksen esityksiä vastaan?

Kansanedustaja on valittu henkilökohtaisella valtakirjalla, jota hänen ei pidä antaa puolueen käyttöön. Valtakirja on henkilökohtainen. Henkilö jatkaa edustajana loikkauksesta huolimatta. Eduskuntaryhmä on tiedotekanava, ei demokraattinen valtaelin. Se pitää muistaa. On väärin sanoa, että eduskuntaryhmä on jotain mieltä. Pitäisi sanoa, eduskuntaryhmästä x% on sitä mieltä ja y% toista mieltä. Sitä on perustuslaillinen demokratia. Kaikilla suomalaisilla, myös kansanedustajilla on sananvapaus. Äänestäminen edustaa sananvapautta. Siinä vastaus Li Anderssonille.

Soten kaatajat eivät ole isänmaan asialla. Se ei ole eduksi perheiden ja vähävaraisten talouksissa, kun ei pääse nopeasti lääkäriin. Soten kaataminen johtaa siihen, että terkkarijonot jatkavat elämäänsä. On hulluutta heittä sadat miljoonat hukkaan, jotka on käytetty ajatellun parannuksen toteuttamiseen. Kentällä tuhannet ja tuhannet odottavat vain starttinappulan painamista. Soten tarkoituksellinen viivästyttäminen on ollut kallista Suomelle. Soten kaataminen olisi hulluutta. Jarruttaminen on jo aiheuttanut suurta haittaa, kun kunnat ovat ulkoistaneet toimintojaan holtittomasti. Se on ollut Rinteen markkinamalli.

Moni epäilee, miten valinnanvapaus tuo säästöjä. Heille rautalankamalli: terkkarin jonossa ei synny bruttokansantuotetta, Sitä syntyy, kun ihmiset pääsevät nopeammin takaisin työhön. Silloin Kelan menot pienenevät ja syntyy bruttokansantuotetta ja lisää verotuloja valtiolle. Kansantalaouden riippuvuudet ja tapahtumat eivät ole mielipidekysymys. Se on realismia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu