Ei ole mitään syytä lähteä Punamulta hallitukseen vaan jatkaa vanhalla pohjalla siten että Orpo ja Sipilä vaihtavat paikkoja.
Varoitus Keskustalle
12
<50
Vastaukset
- nyrkkierkki
Vaalit ensin.Jos jää neljänneksi , pohjalta on turha anella.
- LestakeskustalleLähtö
Kyllä, täytyy aikas vahva kusi sellaisen duunarin päässä hölskyä, joka keskustaa tämän lestakepulistisen sinipiikahallituskauden jälkeen enää äänestää...
Omilla aivoillaan ajattelevien duunarien ei kannattaisi äänestää edes persuja, koska vaarana on silloin sinipiikakausi II, kertoo jo kaiken sekin, että kauniiden ihmisten kykypuolue alkaa perumaan aiempia päätöksiään persujen kanssa samaan hallitukseen suostumisestaan...
Perussuomalaiset sinipiikahallitusvirityksellään lentonäytöksin hajoittaneen keskustan kanssahan perussuomalaiset eivät todellakaan enää toista kertaa samaan hallitukseen osallistu, ikinä koskaan.
- pallopäälle
Pallopaitulin demokratia = rahan valta. Olethan sanonut, että jos kansa ei "ymmärrä omaa parastaan", niin tarkoitus voi pyhittää keinot.
En ole väittänytkään että kyseessä olisi yksiselitteisesti hyvä asia. Sen kanssa on vain opittava elämään.
Käsitit muuten (tahallasi?) teesini sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta joku aika sitten vetämällä mukaan jotkut työleirit.
Ei sosiaaliturvaa ole kenenkään pakko vastaanottaa.
- kiveenhakattu
Kuinka päissäs demutollo ton haaveen väsäsit? Pienpuoluekepu ei pääse enää päättämään.
- S24uomlaineN
Sitä sinä et pallohameessa hiippaileva transvestiitti päätä. Vai mitä.
Vituttaako kun palstalle tulevan rekisteröintipakon myötä törkyilysi loppuu.
Muuten minulle on yhdentekevää tuo kiinnostuksesi naisten vaatteisiin.- S24uomlaineN
OikeistoSosDem kirjoitti:
Vituttaako kun palstalle tulevan rekisteröintipakon myötä törkyilysi loppuu.
Muuten minulle on yhdentekevää tuo kiinnostuksesi naisten vaatteisiin.Vituttaako kepuörkkiä kun sinua pidetään pilkkanaan täällä.
S24uomlaineN kirjoitti:
Vituttaako kepuörkkiä kun sinua pidetään pilkkanaan täällä.
Nyt kyllä yliarvioit itsesi ja pahasti. Nauratat sinä minua törkkyilyinesi kun et muuta osaa.
- PolitiikanAsiantuntija
Keskusta on kuin ennenmuinoinen renki joka vaan odottaa mistä talosta saa parhaan pestin.
Tosiasiassa SDP tulee olemaan huhtikuun jälkeen se isäntä joka määrittelee mitkä puolueet hyväksyy rengeikseen. Näyttää vahvasti kansarintamaa pukkaavan ilman kepua mutta lisättynä vihreillä.- Ei.Antti.enään.tule
SDP:llä nyt punahameiset naiset vallassa, ei Rinteen Antti saa enään heiltä valtaa pois.
Antti joutuu olemaan niin pitkään poissa ettei palaa entisellään enään. SDP joutuu pitämään ylimääräisen kokouksen uuden puheenjohtajan tiimoilta, joka ennen vaaleja tai niiden jälkeen, ilmeisesti jalkeen, kun alka aika loppua vaaleihin. Eikä silloin unohtaa Ay-liikettäkään josta Anttikin on. Siinä on useita naisia kärkkymässä paikkaa, viher suuntauksineen.
SDP:n alkaa opetteeleen fraasit mitä itse tekisi, eikä haukkua mitä toiset tehneet. Jos olet asiantuntija käsittänet että hallitusta ei voi muodostaa yhden suuren varaan. Tai voi mutta sen parlamentaarinen painoarvo on liian heikko.
Ja vaikka tällainen mannaa kansalle lupaava rahanjakohallitus muodostettaisiinkin niin valtiovarainministeriön virkamiehet kyllä kertovat jäätävän totuuden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad731279- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360748- 118696
- 53683
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584
