Mitä mieltä?

Nyt ollaan näköjään jo työstämässä Halloween-sarjan yhdeksättä osaa. Kannattaisiko teidän mielestänne jatkaa enää tuota elokuvasarjaa?

Minun mielenkiintoni ainakin lopahti suurimmalta osin Halloween H20:neen. Enkä usko, että uusin elokuva pysyisi enää nostamaan suosiota.

Mitäs mieltä te muut olette?
4264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eihän se muuta ole kuin rahastusta koko homma. Rahaa pitää yrittää saada, oli sitten kuinka huono elokuva tahansa. Olisi saanut koko sarjan lopettaa kakkoseen. Ysinkin jälkeen luultavasti tulee vielä muutama jatko-osa. Typerää.

Äänestä

ei kyllä tarttis tehä enää tuotakaan osaa.

mutta mietin vaan että yleensäkin ihmisillä on ennakkoluuloja tuommoisille jatko-osille, niin jos todella on hyvä juoni, ois varmaan tuottoisampaa pistää automaattisesti ihan eri nimelle eikä jatkaa esim noita halloweeneja.

Äänestä
  • Se huono puoli Halloweeneissa on, että juonta ei ole kehitetty kauheasti. Melkein jokaisessa osassa Michael jahtaa joitakin teinejä ja lopuksi kaksi tai yksi jää eloon. Michaelin luullaan kuolleen, mutta pian hän avaakin taas silmänsä ja elokuva loppuu. Juoni on toistanut itseään melkein joka elokuvassa. Ainut oli tuo kutonen, jossa juonta kuljetettiin eteenpäin kertomalla lisää tuosta Michaelista.

    Eli luultavasti uusi elokuva ei pahemmin kuljeta juonta enää eteenpäin.

    Ollaan myöskin kerrottu, ettei elokuvassa esiintyisi mitään tuttuja näyttelijöitä, vaan joitakin ihan tuntemattomia kasvoja, joita ei olla missään muissa elokuvissa vielä nähty.

    Äänestä

  • x_boy89 kirjoitti:

    Se huono puoli Halloweeneissa on, että juonta ei ole kehitetty kauheasti. Melkein jokaisessa osassa Michael jahtaa joitakin teinejä ja lopuksi kaksi tai yksi jää eloon. Michaelin luullaan kuolleen, mutta pian hän avaakin taas silmänsä ja elokuva loppuu. Juoni on toistanut itseään melkein joka elokuvassa. Ainut oli tuo kutonen, jossa juonta kuljetettiin eteenpäin kertomalla lisää tuosta Michaelista.

    Eli luultavasti uusi elokuva ei pahemmin kuljeta juonta enää eteenpäin.

    Ollaan myöskin kerrottu, ettei elokuvassa esiintyisi mitään tuttuja näyttelijöitä, vaan joitakin ihan tuntemattomia kasvoja, joita ei olla missään muissa elokuvissa vielä nähty.

    Voi olla että olen katsonut elokuvat huolimattomasti, mutta mie en ainakaan ole törmännyt aina selitykseen miten se äijä on TAAS elossa vaikka se just edellisen elokuvan lopussa kuoli. Siitä onkin tullut kaveriporukassa yleinen vitsi, että sehän voi vaikka ilmastointiteipillä teipata pään takaisin ja jatkaa matkaa... Onko sille "henkiinheräämiselle" ollut aina selitys, ja multa on mennyt vaan ohi?

    Mie en tykkää elokuvista joissa on säälittäviä epäjohdonmukaisuuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


x_boy89 kirjoitti:

Nyt ollaan näköjään jo työstämässä Halloween-sarjan yhdeksättä osaa. Kannattaisiko teidän mielestänne jatkaa enää tuota elokuvasarjaa?

Minun mielenkiintoni ainakin lopahti suurimmalta osin Halloween H20:neen. Enkä usko, että uusin elokuva pysyisi enää nostamaan suosiota.

Mitäs mieltä te muut olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu