TulonjakoVerotus

Eläkejärjestelmä on todella hieno järjestelmä, mutta se on liian altis ahneudelle. Porvaristo hamuaa eläkerahastoja, poliitikot haluaa käyttää rahastot omiin ja ryhmänsä etuihin Esim. urheiluun, jne. sekä rahastojen hallinnoijat käyttävät niitä myös oman liiketoiminnan pönkittämiseen; esim. markkinoinnilla, keskittäkää vakuutukset meille niin saatte hyvitystä koko maksupotistanne, jne.
Aikoinaan rakennettiin maksuperusteinen kansaneläkejärjestelmä, mutta poliitikot muuttivat siten, että maanviljelijöiden ja kotiäitienkin tuli saada korvaus, vaikka eivät maksaneetkaan.
Kun näin ollen maksutulot eivät riittäneet, perustettiin nykyinen yksityinen rahastoiva. Verotettavan tulon perusteella osa palkasta tilitettiin suoraan vakuutusrahastoon, josta maksuvuosien / arvon perusteella maksetaan eläkevakuutusmaksua.
Eläkevakuutusmaksua maksettiin jo 14 ikävuodesta alkaen, mutta henkilökohtainen eläkekertymä alkoi vasta 24-vuotiaana. Kuulun sukupolveen, joka maksoi 14-vuotiaasta asti sekä kansaneläkettä sekä työeläkettä, mutta eläkekertymästä menetin n. 9 vuoden eläkekertymän.
Olin yhtäjaksoisesti palkkatyössä n.50 vuotta ja eläkkeelle jäin n.64 ½- vuoden iässä.
Nykyisin eläkekertymä alkaa heti, mutta vanhoja eläkkeitä ei korjattu. Vanhoihin eläkkeisiin on jo yli 10 vuotta vaikuttanut indeksileikkaus, joka on pudottanut merkittävästi eläkkeiden ostovoimaa ja nyt Sipilän hallitus poisti koko indeksikorotuksen.
V. 2003 alkaen porvarihallitukset ovat lisänneet merkittävästi tasaveroja ja pakollisia elinkustannuksia, Esim. Asuminen, liikkuminen, sairauskulut, jne.
Asumiskustannuksiin on merkittävästi vaikuttanut: Alv sähköverot; oli jo yli 46% , kiinteistövero yli 800 Euroa ,katumaksu, jne. , joista pienituloiset eivät nykyisin selviä.
Alimmista keskituloisistakin on jo tehty köyhälistöä, Esim. viime vuonna keskituloisten tulot nousivat n.1,4 % ja suurituloisten n.4,4 %, ja pienituloisten / eläkeläisten ostovoima jäi miinukselle.
Ainoastaan Vasemmistoliitto on yrittänyt ajaa myös heikompiosaisten etuja, mutta rahavalta ostaa myös poliittista valtaa sekä omistaa mm. julkiset tiedotusvälineet; Hämätään kansaa mm. asiantuntijalausunnoilla, sekä pimittämällä asioita/ esittämällä puolitotuuksia eli mielikuvamarkkinoinnillaan manipuloi todellisuudesta poikkeavia mielikuvia. Hyvä esimerkki tänään oli TV:n Kalle Isotalon kirjan esittely, jossa tuotiin esiin ainoastaan tulovero 60 % ja unohdettiin osinkoverotus ja koko tasaverojen, välillisten verojen ja veroluonteisten maksujen vaikutukset ostovoimaan.
V.2003 alkaen suomea on hallinnut porvarihallitukset / pääministerit, joten suomalaisten hyvinvointi on jakautunut hyvä- ja heikko-osaisiin, koska Vasemmistolla ei ole ollut riittävää kannatusta huolehtia heikko-osaisiemme eduista.
Muistathan huolehtia eduistasi ja äänestää etujesi mukaisesti:
Älä sorru mielikuvamarkkinointiin, usko osatotuuksia, ajattele omilla aivoillasi. Äänestä, sillä äänesi vaikuttaa tuleviin päätöksiin.
Politiikka on oman / oman viiteryhmämme edunvalvontaa. Siksi pienituloisten ja heikko-osaisten kannattaa äänestää Vasemmistoliittoa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näin on, ja siksi se on huume juopolle. Niinistö ja Orpo välillä viisastelevat.

Äänestä

Lipposen leikkuri, Rinteen ja Sipiläntollojen leikkaukset..

Äänestä
  • Persujen pellelauma oli hallituksessa mukana tukemassa Sipilää. Täyspäiset suomalaiset eivät anna persujen kusettaa itseään mamupölötyksellään. Persuille tulossa turpaan viime vaaleihin verrattuna...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajattelevaseuranta kirjoitti:

Eläkejärjestelmä on todella hieno järjestelmä, mutta se on liian altis ahneudelle. Porvaristo hamuaa eläkerahastoja, poliitikot haluaa käyttää rahastot omiin ja ryhmänsä etuihin Esim. urheiluun, jne. sekä rahastojen hallinnoijat käyttävät niitä myös oman liiketoiminnan pönkittämiseen; esim. markkinoinnilla, keskittäkää vakuutukset meille niin saatte hyvitystä koko maksupotistanne, jne.
Aikoinaan rakennettiin maksuperusteinen kansaneläkejärjestelmä, mutta poliitikot muuttivat siten, että maanviljelijöiden ja kotiäitienkin tuli saada korvaus, vaikka eivät maksaneetkaan.
Kun näin ollen maksutulot eivät riittäneet, perustettiin nykyinen yksityinen rahastoiva. Verotettavan tulon perusteella osa palkasta tilitettiin suoraan vakuutusrahastoon, josta maksuvuosien / arvon perusteella maksetaan eläkevakuutusmaksua.
Eläkevakuutusmaksua maksettiin jo 14 ikävuodesta alkaen, mutta henkilökohtainen eläkekertymä alkoi vasta 24-vuotiaana. Kuulun sukupolveen, joka maksoi 14-vuotiaasta asti sekä kansaneläkettä sekä työeläkettä, mutta eläkekertymästä menetin n. 9 vuoden eläkekertymän.
Olin yhtäjaksoisesti palkkatyössä n.50 vuotta ja eläkkeelle jäin n.64 ½- vuoden iässä.
Nykyisin eläkekertymä alkaa heti, mutta vanhoja eläkkeitä ei korjattu. Vanhoihin eläkkeisiin on jo yli 10 vuotta vaikuttanut indeksileikkaus, joka on pudottanut merkittävästi eläkkeiden ostovoimaa ja nyt Sipilän hallitus poisti koko indeksikorotuksen.
V. 2003 alkaen porvarihallitukset ovat lisänneet merkittävästi tasaveroja ja pakollisia elinkustannuksia, Esim. Asuminen, liikkuminen, sairauskulut, jne.
Asumiskustannuksiin on merkittävästi vaikuttanut: Alv sähköverot; oli jo yli 46% , kiinteistövero yli 800 Euroa ,katumaksu, jne. , joista pienituloiset eivät nykyisin selviä.
Alimmista keskituloisistakin on jo tehty köyhälistöä, Esim. viime vuonna keskituloisten tulot nousivat n.1,4 % ja suurituloisten n.4,4 %, ja pienituloisten / eläkeläisten ostovoima jäi miinukselle.
Ainoastaan Vasemmistoliitto on yrittänyt ajaa myös heikompiosaisten etuja, mutta rahavalta ostaa myös poliittista valtaa sekä omistaa mm. julkiset tiedotusvälineet; Hämätään kansaa mm. asiantuntijalausunnoilla, sekä pimittämällä asioita/ esittämällä puolitotuuksia eli mielikuvamarkkinoinnillaan manipuloi todellisuudesta poikkeavia mielikuvia. Hyvä esimerkki tänään oli TV:n Kalle Isotalon kirjan esittely, jossa tuotiin esiin ainoastaan tulovero 60 % ja unohdettiin osinkoverotus ja koko tasaverojen, välillisten verojen ja veroluonteisten maksujen vaikutukset ostovoimaan.
V.2003 alkaen suomea on hallinnut porvarihallitukset / pääministerit, joten suomalaisten hyvinvointi on jakautunut hyvä- ja heikko-osaisiin, koska Vasemmistolla ei ole ollut riittävää kannatusta huolehtia heikko-osaisiemme eduista.
Muistathan huolehtia eduistasi ja äänestää etujesi mukaisesti:
Älä sorru mielikuvamarkkinointiin, usko osatotuuksia, ajattele omilla aivoillasi. Äänestä, sillä äänesi vaikuttaa tuleviin päätöksiin.
Politiikka on oman / oman viiteryhmämme edunvalvontaa. Siksi pienituloisten ja heikko-osaisten kannattaa äänestää Vasemmistoliittoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu