En tiedä miten aloittaa, mutta hei!
Koin seksuaalista ahdistelua 15-vuotiaasta eteenpäin noin kolmen vuoden ajan lähes viikoittain ystäväni isän tekemänä. Koskaan se ei mennyt raiskaukseen asti, mutta pelkäsin sitä todella paljon ja kaikenmoista koskettelua oli monin eri tavoin ja joskus rimpuilin väkisin pois. Lyhyesti sanottuna siinä syy minkä vuoksi tuolloin masennukseen sairastuin enkä edes ymmärtänyt sitä ennen kuin päästin irti
koko ystävyyssuhteesta jolloin ei tarvinnut mennä enää isän uhriksi.
Haluaisinkin kysyä niiltä ketkä ovat olleet masentuneita ja silloin viillelleet, että tuleeko nykyisin vielä
joskus surullisena olo että nyt tekis mieli viillellä vaikkei siihen puuhaan enää ryhdykään. Olen nyt 26-vuotias ja vaikka muutaman vuoden olen ollut jo parantunut masennuksesta siltikin välillä mielessä
käy viiltely vaikkei pienintäkään aikomusta ole moista toteuttaa.
Onko se niin juurtunut masennus vuosilta ettei aivot hetkessä saa moista toimintaa pois mielestä?
En usko että tulen enää sille antamaan valtaa koska se ei mitään ongelmaa poista, pikemminkin sulkee herkemmin omaan kuplaansa.
Oletteko te muut päässeet irti kokonaan myös ajatus tasolla?
Muuten elämäni on nimittäin tällä hetkellä täydellistä ja välillä ihmetyttää miten tuollainen
juolahtaa edes mieleeni...
Koin seksuaalista ahdistelua 15-vuotiaasta eteenpäin noin kolmen vuoden ajan lähes viikoittain ystäväni isän tekemänä. Koskaan se ei mennyt raiskaukseen asti, mutta pelkäsin sitä todella paljon ja kaikenmoista koskettelua oli monin eri tavoin ja joskus rimpuilin väkisin pois. Lyhyesti sanottuna siinä syy minkä vuoksi tuolloin masennukseen sairastuin enkä edes ymmärtänyt sitä ennen kuin päästin irti
koko ystävyyssuhteesta jolloin ei tarvinnut mennä enää isän uhriksi.
Haluaisinkin kysyä niiltä ketkä ovat olleet masentuneita ja silloin viillelleet, että tuleeko nykyisin vielä
joskus surullisena olo että nyt tekis mieli viillellä vaikkei siihen puuhaan enää ryhdykään. Olen nyt 26-vuotias ja vaikka muutaman vuoden olen ollut jo parantunut masennuksesta siltikin välillä mielessä
käy viiltely vaikkei pienintäkään aikomusta ole moista toteuttaa.
Onko se niin juurtunut masennus vuosilta ettei aivot hetkessä saa moista toimintaa pois mielestä?
En usko että tulen enää sille antamaan valtaa koska se ei mitään ongelmaa poista, pikemminkin sulkee herkemmin omaan kuplaansa.
Oletteko te muut päässeet irti kokonaan myös ajatus tasolla?
Muuten elämäni on nimittäin tällä hetkellä täydellistä ja välillä ihmetyttää miten tuollainen
juolahtaa edes mieleeni...
Vastaukset 2
Vanhimmat
mä lopetin viiltelyn 6 vuotta sitten, ja vaikken olekkaan sitä enää sen kummemmin miettinyt, on jäljet käsivarressa kuitenkin ainainen muistutus. Tosin ihan viimeviikolla kun oli ihan hirveä fiilis, kattelin mun kättä ja hetken mietin miten ihanalta se viiltely tuntu. Googlailin kans hetken ideoita mitä samankaltasta ku villtely vois tehä, joka ei jättäis jälkiä. Nyt se ajatus tuntuu kuitenkin taas ihan absurdilta.
Oon siis varma että 'relapse' ajattelu on melko yleistä eikä sitä pidä pelästyy, kunhan ei anna periks nii kaikki on hyvin. Kun aikaa kuluu enemmän uskon että ajatus tuntuu aina vain etäisemmältä.
Tsemii sulle, ja ihanaa kuulla et sun elämä on nykyään niin jepaa!
Siis iha ensin, jos tollasta on käyny, niin se pitää hoitaa kahel tapaa. Nyt ku oot aikuine, niin tajuut varmaan, et toi kaveris isä on ollu iha sairas, eikä siis pelkkä nätintytöntykkääjä, vaan jos käy vanhat äijät alaikäsii ahistelee, niin poliisille vtu heti. Pedofilia on rikos. Vaiks tekijä olisi sairas tai tuttu. Poliisi, eikä sosiaalitantat tai kukaa saa sanoo mitää kellekkää, joten sillei pitää olla mahkui. Ja lisäks tietty se, et jos ja toivott. kun hommasta tulee joku oikeusjuttu, nii vaan ne jotka on ollu aikuisii sillon ku toi tapahtu, on niit, joiden nimet näkyy. Tietty jos on ihan tuppukylä, niin kaikkikaikkikaikkientuntee, mut sit voi soittaa vaiks tonne valtakunnallisiin liittoihin, niinku MLL (Googlaa). Siin menee kyl kaikki tuppukylänki, vaiks Vantaan ja pienempi (sori), poliisit iha eri levelille, ku tullaan tuolta valtakunnallisel tasol sanomaa, et et oo tullu kuullux tms.
Eikä siis sillei, että sulla olis just ollu iän puolest jotain fiilareita tai-vi-ihamitävaan, vaan sairas äijä, jos käy lapsiin kii. Lasta ei kato todellakaa määritä se, mitä on ulkonäkö tai nii, vaan puhtaasti ikä näissä jutuis. Toki jos omanikäisten kaa teet mitä teet ja tuntuu ok:ltä, niin ok. Lähtee noiki lapasest joskus ihan omastaki puolest, ettei pysty miehenä kieltäytyy, ku joku lady haluu nii kovasti, mut sillo mä teen aina kaks rajaa: Jos ne on alle 16, niin en koske vaikka mikä olis, jos ne on yli 16, niin koskea voi jos ja kun on samaa ikää, mut' en lähe ikinä tekee mitään sellasta, jota vois katua. Tai kaikkee voi katua. Mut epäselvä pointsi: Vanhat äijät ja omanikäset sillei - 2 v on ihan ok, jos on jotain 15 se toinen ja ite on vaiks 16. Sillonkaan ei kantsii hirveesti tehä muuta ku pussailla ja kosketella. Kyllä siitä fiilareita ainaki itse saanu tarpeeks.
Mut siis just tollaset vitun pervot äijät pitää saada hoitoon. Mut toki ensin sut, jos et oo hoitoo saanu. Ku pääsee puhuu asiasta oikeesti, vaiks vuosien jälkeen kunnon terapeutille, niin helppaa kummasti. Ei se oo halpaa lystiä tietty, mut hei meil' on vaan yx pää. Tajuun et oon ihan sikken nuorempi, enkä haluu rupee mitään sillee neuvoo, muta ajattelin vaa, et tästä vois olla jeesii niille, jotka on samas tilantees ku sä olit sillon ja erityisesti jos niitä pervosetii pyörii jossain, niin lukis miten paljon voi sattuu ihmiseen ku tekee väärin. Mä menetin mun ekan ja ehkä vikan elämän rakkauden just sen takii, et joku (tiedän kuka) vtun pervosetäkaverinisivittupää käytti hyväksi. En tajunnu, ihmettelin arpii käsissä. Selitti kissasta ja kaikkee, ei ollu mitään tiettyi kuvioit. Mut jos näitä pervosetii saisi paremmin kii, niin eka hoitoon ja jos mitään ikinä enää sen jälkee tulee, niin vankilaan vaan. Kuulemma siellä osataan laittaa moiset tyypit vastaamaan.
Sit ihan vikaks vast vastaus. Jos oot oikeest 26, niin sun pitää tajuu, et jos ees vähän ajattelet tota asiaa, niin heti yhteys terapiaan. Tai siis terveyskeskukseen whadever. Jos tulee ees vähän mieleen viiltelyhistorial et pitäiskö, niin se on vähä sama kai ku narkkarilla, et pitäskö. No vastaukse tiedät. Ei pitäs. Ja jos niin pahalta tuntuu, nii ota oikeesti yhteyttä jonnekki terkkarille tai jos oot duunissa niin sitten työterkkarille. Niiden pitää pitää suu supussa asiasta, ja saat jeesiä. Mut älä enää koskaan villä. Jos sen tekee, niin se alkaa uusix. Tai emmä oikeesti tiedä, mut sillä mä oon menny nyt ilman viiltoja jokusen vuoden. Ei se et on paha olla, oo sun syy. Joku muu aiheuttaa sitä pahaa oloo ja sitä pitää tietty käsitellä, mutta ei silleen, et vetelee terillä pitkin. Näin sano yks parhaita harvojen viiltelypoikien auttajia ja se ukko oli uskottava ja mun mielestä ihan oikeessa.