Mitä voimme tehdä NYT, että saadaan suomalaisten vanhusten hoito kuntoon

Suomi on sivistysvaltio
Ei tuollainen peli vetele suomalaisten vanhusten hoidossa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kommentti-esperista-tuli-poliittinen-aikapommi-paljon-kohua-ja-puhetta-mutta-kuka-lahtisi-barrikaadeille-vanhusten-vaippojen-ja-hoitavien-kasien-puolesta/7261098#gs.NhmB0oRr

"ikääntyvistä puhutaan ja heistä aiheutuvia kuluja lasketaan yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta ehkä ongelma on juuri siinä. Paavot ja Kertut ovat vain kulueriä, anonyymejä palikoita valtion talouden exceleissä.
Suomessa on viime vuosina saatu kansalaiset marssimaan monien kuohuttavien asioiden takia. Jopa Romanian kulkukoirat ovat saaneet oman mielenosoituksensa. Mutta lähtisivätkö isot joukot Senaatintorille vaatimaan vanhuksille käsiä, vaippoja ja rauhallisia ruokahetkiä? Niinpä. Ei kovin seksikästä ja muodikasta.
231298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 231

Vanhimmat

Kuollaan saappaat jalassa ettei tarvita näitä tappolaitoksia

2Äänestä
  • Suomi ei ole enään sivistysvaltio.
    Korruptio ja omaneduntavoittelu on vallassa.
    Kovat arvot on yhteiskunnassa voimassa.
    Vahvat riistää heikommat.
    Kansalaisten etu on uhrattu markkinavoimille.
    Lopputulos lienee vation konkurssi kun kaikki varat on kupattu.
    Puhumattakaan koko arabian sosiaalitoimistoksi alkamisesta.

    3Äänestä

Raiskaukset jäivät taka-alalle vanhusten hotovirheitten takia, se on hyvä puhuttaa jotta toimeen tartutaan,
Älkää vain alkako persuilemaan matuista, hyviä aiheita tulee jatkossakin.

2Äänestä

Niinpä, niin.
Vanhusten hoidossa ei voida säästää 3 miljardia vaan tarvitaan lisää 1 miljardi.
Sipilän ja Orpon satu SOTEsäästöistä saisi mieluusti lopultakin päättyä.

Pitäisi se hinnalla kilpailuttavien kuntien päättäjienkin ymmärtää, että mikä on liian hyvää ollakseen totta: Se ei ole totta. Mutta valtion säästövaatimukset puristavat kunnat pakkorakoon.
Yksityisten yhtiöiden halvemmat tarjoukset pvat sitten sitä, josta olemme saaneet lukea nyt ja jo vuosia. Tarjous kunnalle on halvempi kuin milä rahalla kunta itse voisi hoidon järjestää. Siitäkin kunnan maksamasta rahasta puristavat pörssifirmat toimintamallinsa mukaisesti mojovan siivun omistajien ja likaisen työn tekevän toimivan johdon voittoihin. Kivat 12 miljoonaa sai Marja Aarnio-Isohanni on niin pahoillaan, kun ei kiinnitetty huomiota henkilöstöön, vaikka henkilöstön vähyydellä just on tarkoituskin rikastuttaa yhtiön ulkomaisia omistajia.
"Esperi Caren entiset päälliköt kertovat, että hoitajien vähyys ei ole yhtiön virhe vaan sen toiminta­mallin ydin" - HS:n kotimaantoimittaja Tiina Rajamäki.

Paitsi hoidettavat ja heidän omaisensa, niin ammattitaitoinen hoitohenkilökunta on tässä avainasemassa. Hoitohenkilökuntaa tulee kuunnella. Hoitohenkilökunnan työolosuhteet pitää olla kunnossa. Silloin hoidettavillakin on hyvä olla.

4Äänestä

Ne vanhukset kun ovat siellä sängyn pohjalla, eikä henkilökunta jouda avustamaan heitä mielenosoitustamineisiin, niin senaatintorilla olisi väljää.
Olisikohan seuraavan sukupolven tartuttava toimeen? Tämä samahan heillä on edessään ennemmin tai myöhemmin.

2Äänestä
  • Onko yksikään mielenosoitus johtanut mihinkään ?
    Ei edes 50000 ihmisen allekirjoittamat kansalaisaloitteet johda mihinkään (yhtä lukuunottamatta,
    "kolmas sukupuoliko" on nyt hyväksytty, se oli tärkeä asia eduskunnalle)

    Eduskunnassa onkin pohdittu, että kansalaisaloitteeseen pitäisi kerätä 100000 nimeä,
    ettei niitä tule heidän kiusakseen niin usein.

    2Äänestä

  • Jos ne nuoret terveet joutilaat matumiehet tulisi apuun, kärräisivät pyörätuoleja lumihangessa.

    Äänestä

  • miksi olisin huolissani hyvätuloisten eläkeläisten ongelmista?

    1Äänestä

  • Missä maailmankuvasi on muokattu?

    Äänestä

  • On äärimmäisen järkyttävää että nämä ihmiset jotka nostivat suomen sodanjaloista kukoistukseen ahkeruudella ja kovalla työllä heidät jätetään lähes heitteille.
    Vaitetaan ettei ole varaa palkata hoitohenkilökuntaa kunnat säästävät näiden vanhusten hoitokuluissa. Ei siinä mitään mutta paradoksi on siinä että samaan aikaan kunnilla on varaa
    ottaa niin kutsuttuja pakolaisia tarjota heille hyvät asunnot ja ylläpidon kuin myöskin reippaasti rahaa käteen. On selvää että tämmönen nielee kuntien jo muutenkin vähissä olevia rahavaroja.

    eikö olisi kuntien päättäjien ensin huolehdittava oman maan kasalaisista eritoten vanhuksista
    he jos ketkä ovat ansainneet turvallisen ja arvokkaan vanhuuden. Vasta sitten mietittävä onko
    varaa ottaa ns. pakolaisia

    2Äänestä

  • pätkätyöläinen kirjoitti:

    miksi olisin huolissani hyvätuloisten eläkeläisten ongelmista?

    saanen kohteliaasti huomauttaa ettei kaikki ole hyvätuloisia vanhuksia. niitä on loppujen lopuksi hyvin vähän. On erittäin suuri joukko vanhuksia joilla ei juurikaan ole eläkekertymää on vain peruskansaneläke.

    Jokainen tietää ja ymmärtää ettei peruskansaneläke riitä juuri mihinkään.
    Kyseinen eläke lienee verojen jälkeen 500 - 700 e kuukaudessa.
    Arvoisa pätkätyöläinen miten ruhtinaallisesti sinä pärjäisit noin 600 e kuukausitulolla ?

    1Äänestä

  • huolivanhuksista kirjoitti:

    On äärimmäisen järkyttävää että nämä ihmiset jotka nostivat suomen sodanjaloista kukoistukseen ahkeruudella ja kovalla työllä heidät jätetään lähes heitteille.
    Vaitetaan ettei ole varaa palkata hoitohenkilökuntaa kunnat säästävät näiden vanhusten hoitokuluissa. Ei siinä mitään mutta paradoksi on siinä että samaan aikaan kunnilla on varaa
    ottaa niin kutsuttuja pakolaisia tarjota heille hyvät asunnot ja ylläpidon kuin myöskin reippaasti rahaa käteen. On selvää että tämmönen nielee kuntien jo muutenkin vähissä olevia rahavaroja.

    eikö olisi kuntien päättäjien ensin huolehdittava oman maan kasalaisista eritoten vanhuksista
    he jos ketkä ovat ansainneet turvallisen ja arvokkaan vanhuuden. Vasta sitten mietittävä onko
    varaa ottaa ns. pakolaisia

    aivan oikein lisäyksenä että tuohon pakolaistouhuun tiettävästi uppoaa vuodessa noin
    miljardi (1000 000 000 ) liikenisikö tuosta edes pieni siivu vanhusten hoitoon?

    1Äänestä

  • huolivanhuksista kirjoitti:

    On äärimmäisen järkyttävää että nämä ihmiset jotka nostivat suomen sodanjaloista kukoistukseen ahkeruudella ja kovalla työllä heidät jätetään lähes heitteille.
    Vaitetaan ettei ole varaa palkata hoitohenkilökuntaa kunnat säästävät näiden vanhusten hoitokuluissa. Ei siinä mitään mutta paradoksi on siinä että samaan aikaan kunnilla on varaa
    ottaa niin kutsuttuja pakolaisia tarjota heille hyvät asunnot ja ylläpidon kuin myöskin reippaasti rahaa käteen. On selvää että tämmönen nielee kuntien jo muutenkin vähissä olevia rahavaroja.

    eikö olisi kuntien päättäjien ensin huolehdittava oman maan kasalaisista eritoten vanhuksista
    he jos ketkä ovat ansainneet turvallisen ja arvokkaan vanhuuden. Vasta sitten mietittävä onko
    varaa ottaa ns. pakolaisia

    Erittäin hyvin kommentoitu

    Äänestä

Hallitus sekoitti ensin taksiliikenteen, Kela taksi ei toimi ja nyt tämä vanhustenhoito annettu rikkaille yrityksille, vetelevät sairailta vanhuksilta rahat pois ja ei kun rahasäkin kans jonnekin Geiman saarille. Kyllä olis kirveellä töitä. Kuinka noi herrat kehtaa naamaansa vielä Tv:ssä näyttää.

3Äänestä
  • Nii oppositiokin herää kun joku tuo asian esille, ei kansanedustat ole huolissaan vanhuksista, politiikka on tärkeintä.

    1Äänestä

  • Siten kirjoitti:

    Nii oppositiokin herää kun joku tuo asian esille, ei kansanedustat ole huolissaan vanhuksista, politiikka on tärkeintä.

    Mikä oppositio?
    Meillä ei ole oppositioita ollut miesmuistiin, samaa konsensusta ja valehtelua kautta linjan eli hyvin riittäisi 100 itsensäedustajaa olemaan itsensä kanssa kaikki samaa mieltä ja nostamaan vaan niitä sopeutumiseläkkeitä, ettei tarvitse espereiden petiin joutua.

    3Äänestä

  • however kirjoitti:

    @however
    "Meillä ei ole oppositioita ollut miesmuistiin, samaa konsensusta ja valehtelua kautta linjan"

    Niinpä.

    Vasemmisto on porvarin esiaste kuten toukka perhosen.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b7251305-4b73-496b-99c9-50c73b761c5b
    Sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton hallitseman Tradekan omistama MediCare pisti hynttyyt yhteen lokakuussa EsperiCaren kanssa Punkalaitumella.
    Ei ollut kiinnostusta vasemmistolla kuunnella hoitajien ja hoidettavien valituksia ongelmista ennenkuin julkisuudessa asia räjähti.
    Nyt tiistai-iltana Med Groupin toimitusjohtaja kertoi asiaa selviteltävän ja sen aikaa hanke jäissä.

    3Äänestä

  • Siinä oli Bernerinkin sormet pelissä puoluetta en muista

    Äänestä

Vanhustenhoidossa on tilanne ollut aina sama, ryöpsähtää esiin sitten laantuu.
Välikysymys tuo pisteitä calluppiin, mikä tarkoituskin.

SDP valehtelee näyttäen pyhimystä, sdp johdolla tehtiin edellisen hallituksen aikana valtavat leikkaukset vanhustenhoidossa, tämä hallitus ei ole leikannut muttei parantanut vanhusten hoitoa.

3Äänestä
  • Tämä hallitus kumosi edellisen hallituksen parannukset vanhuslakiin !!!

    3Äänestä

  • @Verkkouutisista.poimittu
    "Vanhustenhoidossa on tilanne ollut aina sama"

    On ollut.
    Mutta ei jatku tällainen peli enää kauaa.

    Yksityiset firmat rahankiilto silmässä ovat vieneet vanhusten hoidon niin järkyttävän surkeaksi, että sitä voi verrata huutolaisuuden aikaan Suomessa.

    Hoidettavat, omaiset ja hoitohenkilökunta yhdessä ovat vahvoja.
    Muitakin asiasta huolta kantavia on tukemassa.
    Muutos tulee.

    3Äänestä

  • kysyn2 kirjoitti:

    Tämä hallitus kumosi edellisen hallituksen parannukset vanhuslakiin !!!

    Juuri niin, erikoisosaamista ei tarvita, päätti kokoomus-kepu.
    Ei ole nyt sitten kunnilla asiantuntijoita valvomaan, että vanhuslaki totetuu.
    Ei tarvita geriatria, ei lääkehoidosta vastaavaa, ei ravitsemusvastaavaa,
    ei hoiva- eikä monialakuntoutuksen erikoisosaamisesta vastaavaa.

    Nämä lain kohdat kumosi kokoomus-kepu-hallitus, vanhusten ystävä ?

    4Äänestä

  • vanhusten.oikeudet kirjoitti:

    Kunnilla olisi ollut "aseita" valvoa vanhuslain toetutumista, mutta nykyinen hallitus veti maton alta kumoamalla ko. lait.
    Kuitenkin nyk. hallitus yrittää sysätä syyn epäonnistumisiin kuntien harteille.
    Hallituksella on pasmat sekaisin.

    4Äänestä

  • kysyn2 kirjoitti:

    Tämä hallitus kumosi edellisen hallituksen parannukset vanhuslakiin !!!

    Se oli sitä vatulointia tulos tai ulos.

    3Äänestä

  • vanhusten.oikeudet kirjoitti:

    Juuri niin, erikoisosaamista ei tarvita, päätti kokoomus-kepu.
    Ei ole nyt sitten kunnilla asiantuntijoita valvomaan, että vanhuslaki totetuu.
    Ei tarvita geriatria, ei lääkehoidosta vastaavaa, ei ravitsemusvastaavaa,
    ei hoiva- eikä monialakuntoutuksen erikoisosaamisesta vastaavaa.

    Nämä lain kohdat kumosi kokoomus-kepu-hallitus, vanhusten ystävä ?

    Suomessa on koulutustaso tippunut jo alle viron koulutustason, kuinka meiltä minkään alan asiantuntijoitakaan on mihinkään, ainakaan sellaisia, jotka tietäisivät ja tuntisivat vastuunsa ja velvoitteensa.
    Ja vielä ymmärtäisivät senkin mitä nuo kaksi sanaa pitävät sisällään muutakin kuin bonukset, lobbarit ja omanvoiton maksimoinnin.

    1Äänestä

Syytelkää, miksei sdp 6 miljardin laeikkauksia korjata, 6 miljardilla vahhusten hoitoto parantuisi kertaheitolla.
SDP työntää omat mokansa Sipilän niskaan,
Jättämällä syyttelyn sikseen voisi puolueet yhdessä toimia mutt sdp:e on tärkeintä äänten kalastelu.

1Äänestä
  • Mistä se 6 miljardia nyt löytyisi kun hoidettaviakin on tullut paljon lisää sitten SDP:n hallituksessa olon ? SDP ei keksinyt vanhushoidon sysäämistä yksityisille.

    Äänestä

  • Viimeisen raportin mukaan yksityinen hoiva on tehokkaampi kuin julkinen, en ole asiantuntija mutta tänään lukenut useampia raportteja.
    Tämä hallitus olisi voinut korjata edellisen hallituksen miljardien leikkaukset, sdp Litdman ei noteraa omia virheitä.

    1Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Viimeisen raportin mukaan yksityinen hoiva on tehokkaampi kuin julkinen, en ole asiantuntija mutta tänään lukenut useampia raportteja.
    Tämä hallitus olisi voinut korjata edellisen hallituksen miljardien leikkaukset, sdp Litdman ei noteraa omia virheitä.

    Hyvinpä olet ymmärtänyt vai minkä maan raportteja olet lukenut ?!

    Äänestä

  • faktahomma kirjoitti:

    Hyvinpä olet ymmärtänyt vai minkä maan raportteja olet lukenut ?!

    Ampparista verkkouutisista ylestä hesarista, on raportteja jotka kumoavat toisen, tuskin täällä on yhtään asiantuntiaa, pitäisi olla kokopäivä asiantuntia jos ymmärtäisi edes osittain missä mennään.

    Se mitä tiedoitusvälineet tuo esiin pitää jotakuin paikkansa.

    Miten huolestuneita kansanedustajat ovat tilanteesta, ei kovinkaan huolestuneita koska heille on kerrottava että osaisivat olla huolestuneita, itse eivät vaivaidu.

    2Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Viimeisen raportin mukaan yksityinen hoiva on tehokkaampi kuin julkinen, en ole asiantuntija mutta tänään lukenut useampia raportteja.
    Tämä hallitus olisi voinut korjata edellisen hallituksen miljardien leikkaukset, sdp Litdman ei noteraa omia virheitä.

    ''Tämä hallitus olisi voinut korjata edellisen hallituksen miljardien leikkaukset, sdp Litdman ei noteraa omia virheitä.''

    Kaksi edellistä hallitusta oli kokooomusvetoisia, sitä edelliset neljä hallitusta kepujohtoisia.
    Demarihallitus oli viimeksi 15.4.1999 - 17.4.2003

    Äänestä

  • huimaustaako kirjoitti:

    Rinne oli valtiovarainministeri, eipä ihme kun silloinen hallitus oli konkurssikypsä, aamulla hämmästyin Rinteen 6 miljardin leikkauksesta kuinka se oli mahdollista, no on se mahdollista jos Rinne on taas sotkemassa taloutta.

    1Äänestä

  • Pertikk kirjoitti:

    Miltä momentilta tuo 6 miljardia leikattiin ?
    Se on niin iso summa, että sen täytyy koskea laajaa asiaa.
    Vanhustenhoivassa ei ole tainnut koskaan olla niin paljon rahaa.

    Äänestä

  • Pertikk kirjoitti:

    Rinne oli valtiovarainministeri, eipä ihme kun silloinen hallitus oli konkurssikypsä, aamulla hämmästyin Rinteen 6 miljardin leikkauksesta kuinka se oli mahdollista, no on se mahdollista jos Rinne on taas sotkemassa taloutta.

    Ota pilleri, ota kaksi.

    Rinne oli Kataisen hallituksessa valtiovarainministerinä vajaan vuoden mutta kukaan ei oikein muista mitä ja mistä Rinne leikkasi....

    1Äänestä

Rinne oli valtiovarainministeri viime hallituksessa, ennen Sipilän tuloa pääministeriksi oltiin suomen luottoluokitusta alentamassa, joskus Ahon halituksen aikaan olimme vielä huonommassa , jamassa , taloutemme oli kuralla, ainoastaan sipilän hallituksen toimet alkoi auttamaan.

Rinne on suomen tuho, sittempä näette, vasemmisto uumoilee vasemmisto hallitusta, puuttuu vain kun otatte persut hallitukseen, niin hyvästi hyvinvointi valtio.

1Äänestä
  • Persut säästää matukuluissa ja niillä rahoilla saadaan vanhusten hoito kuntoon.

    Äänestä

  • Mitä persut on tähän asti tehdyt matu ongelman eteen, onko muutakuin vihapuheet.

    1Äänestä

  • Pertikk, Ei vieläkään kuulu vastaustasi, mistä tai keltä ne 6 miljardia leikattiin ?

    Äänestä

  • Onhan siitä monessa uutislähteessä, en jaksa selitellä.

    1Äänestä

  • Pertikk kirjoitti:

    Onhan siitä monessa uutislähteessä, en jaksa selitellä.

    Eli kirjoitit lööperiä jostain 15 vuoden takaisesta jutusta ?
    Unohdetaan se. Saat anteeksi.

    Äänestä

Helpoin konsti vaikuttaa on se, ettei äänestä porvaripuolueita!

2Äänestä
  • Porvareita ei äänestä enään kukaan,

    kokoomus ja keskusta ovat epärehellisiä riistopolitiikan tekijöitä,

    tavallinen työteliäs kansa vain kärsii niitten ollessa vallankahvassa,

    2Äänestä

  • Ihana tulevaisuus vasemmisto hallitus, oikeesti voisi olla komunistinen jossa kaikki yhteistä.

    1Äänestä

  • Kim.Rinne.1 kirjoitti:

    Ihana tulevaisuus vasemmisto hallitus, oikeesti voisi olla komunistinen jossa kaikki yhteistä.

    Niin, nythän vain rikkaille on kaikki yhteistä, köyhienkin rahat.
    Sinne katoavat veroparatiiseihin kuin pieru Saharaan.

    2Äänestä

  • RIISTOPOLITIIKALLE_LOPPU kirjoitti:

    Porvareita ei äänestä enään kukaan,

    kokoomus ja keskusta ovat epärehellisiä riistopolitiikan tekijöitä,

    tavallinen työteliäs kansa vain kärsii niitten ollessa vallankahvassa,

    On ollut tiedossa iät ja ajat.
    Vastako huomasit ?

    2Äänestä

Suunnan tulisi muuttua, ei Suomen talous kestä enää kokkepujen valtaa. Tyhmä saa olla muttei hölmö

2Äänestä

Oikeistolainen politiika on yrittäjä ystävällistä, se luo työtä niinkuin nähty,

1Äänestä
  • Aktiivimallin lähinnä, sillä tilastot ovat kaunistuneet.

    2Äänestä

Pitäkää itsestänne ja terveydestänne parempaa huolta.

2Äänestä
  • Vaikka minkä tekis, vanhuuden vaivat ja sairauksia tulee.
    Harva täältä terveenä lähtee.
    Jonkun rappeutuneen elimen pettäminen tms. kuolemankin aiheuttaa.

    Äänestä

  • Niiih, eihän siinä sanottukaan että itsestään, kunnostaan ja terveydestään huolehtimalla eläisi iankaikkisesti eikä kuolisi koskaan.

    2Äänestä

Nyt on kuitenkin onneksi vaalit lähellä. Tästä ei voi päästä ohi ilman, että joka puolueessa vastataan vanhusten hoitoon liittyviin kysymyksiin.
Jokainen puolue on yhtä vastuussa, sillä olisivat huolehtineet aikanaan, että hoitohenkilökuntaa tulee tarpeeksi. Asia on ollut eduskunnassa käsittelyssä. Sari Sairaanhoitajallekin hommattiin kovasti palkankorotusta takavuosina, miten mahtoi sillekin korotukselle lopulta käydä?

Hoivakoteihin ei saada enää henkilökuntaa näillä palkoilla.

2Äänestä
  • Eräitten hoivakotien maine on niin mennyt, ettei niihin mene enää hyvät hoitajat jotka haluavat tehdä työnsä hyvin.
    Niistähän on moni hoitaja irtisanoutunut, koska on kestämätöntä joutua tekemään työnsä huonosti eli jatkuvasti laiminlyömään potilaitaan. Vanhoja hoivan ja avun tarpeessa olevia potilaita ja vammaisia.

    3Äänestä

Yksityiset hoivakodit on laillistettua ryöstöä, jossa kärsii sekä potilaat että henkilökunta sekä potilaitten omaiset. Riipaisee se sivullistakin ja koskee jokaisen veronmaksajan kukkaroa.
Eikä koskaan tiedä, koska oma kohtalo on joutua "hoivattavaksi".

2Äänestä

Tarkkaillaan yksityisomistuksessa olevan pääministerin puheita eu-pampuille, ja kuinka on reilassa perheenvapailta lomailevien kanssa.

Äänestä

Ehdotan, jos hoitajat eivät viitsi hoitaa vanhuksia, niin parempikuntoiset
vanhukset hoitaisivat huonompikuntoisia vanhuksia.
Pidetään sitten toisistamme huolta

1Äänestä
  • Meidän talossamme on tuo jo toiminutkin.

    1Äänestä

  • Siitähän ei ole kiinni, mutta hoitaja ei jaksa eikä ehdi tehdä myös siivoojan ja ruoanlaittajan hommia vuoronsa aikana, eikä päätyötä enää ehdikään paljon tehdä, jos kolmen hommat pitää hoitaa.
    Koulutus menee hukkaan ja uupuu, vanhukset jää hoitamatta.

    2Äänestä

Vanhusbisnestä tehdään sijoittajille.
ei mummojen ja pappojen hoitamiseksi.

2Äänestä

Voimme ostaa n. 10 mrd. eurolla 60 kpl suihkuhävittäjiä, joilla sitten tähdätään muutama ohjus/hoivakoti.
Vanhusten hoidostahan uupuu peräti noin 1 mrd euroa, johon ei ainakaan oikeistohallitukseltamme ole löytynyt vielä rahaa.
Hävittäjähinta 10 mrd euroa on siis 10 000 000 000 euroa.
Eli kun kilautat 1 euron kolikon joka sekunti säästöpossuun, kestää yhtä soittoa vain 317 vuotta 35 vrk 17 h 46 min 39 sek., niin possussasi on 10 mrd euroa.
HUOM. Muista vaihtaa kilauttajaa välillä!
Ja hanki riittävän iso säästöpossu, koska 10 mrd kpl yhden euron kolikoita painaa 75 miljoonaa kg (75 000 000) eli 75 000 tonnia, joten älä kokeile säästötemppua kotona. Ainakaan kerrostalon kerroksissa.

2Äänestä

Kokoomus ajaa sijoittajien, omistajien ja työnantajien etuja, ei se mummon vointi siellä sängyn pohjalla tai Kiihtelyvaaran yksinäinen vaari kokoomusta kiinnosta.

Luokkaerot ovat nyt jo huomattavat ja ne vain kasvavat äänestämällä kokoomusta.

Miettikää hyvät immeiset!

3Äänestä
  • Samaa mieltä mummon ja vaarin kanssa.

    1Äänestä

Maalaisliitto ja sekoomus ovat jostain kumman syystä ruvenneet yhtäkkiä niin vanhus- ja hoivaystävällisiksi puolueiksi kertarytinällä. Hallituspuolueet höpöttävät jopa opiskelun tärkeydestä....hahahahahahaahahahahahahahahahahahahahahahahahahah...
Syitä satuiluun on ihan 70 kpl eli eduskuntavaaleihin on 70 vuorokautta.

1Äänestä
  • Totta ja samaa satua ollaan kuultu monissa yhteyksissä, mm. esperi-keisissä.
    Sadun nimi taitaa olla "Keisarin uudet vaatteet" ?

    1Äänestä

  • 70vrk-satuja-edessä

    päästitpä hyvän vitsin

    HAH HAH HAAAAAA HAHAHAAA meinasin kuolla nauruun,

    miltä sipilän naama näytti ku koitti tosissaan selittää entä ssrikon naama se taisi olla venähtäny melko pitkäksi ja punaseksi HAH HAH HAAA
    hahahahahahahaaaaaahhhhhhaaaaa

    kyllähä orpoki aiheuttaa hörönaurua kyllä meillä nyt tuklee olemaan hauskaa,
    ku vitsit lentää ihan totisista naamoista
    ja kansa NAURAA,,,, TIKAHTUAKSEEN,,, HAH HAH HAAA

    Äänestä

  • tulee-hauskat-vaalit kirjoitti:

    70vrk-satuja-edessä

    päästitpä hyvän vitsin

    HAH HAH HAAAAAA HAHAHAAA meinasin kuolla nauruun,

    miltä sipilän naama näytti ku koitti tosissaan selittää entä ssrikon naama se taisi olla venähtäny melko pitkäksi ja punaseksi HAH HAH HAAA
    hahahahahahahaaaaaahhhhhhaaaaa

    kyllähä orpoki aiheuttaa hörönaurua kyllä meillä nyt tuklee olemaan hauskaa,
    ku vitsit lentää ihan totisista naamoista
    ja kansa NAURAA,,,, TIKAHTUAKSEEN,,, HAH HAH HAAA

    Politiikalla kuuluisi maan asioita hoitaa,
    jotain on hoidettu, jotain ei,
    ihmisen asialla ei ole kukaan hallituksessa,
    yritystukien kyllä.

    Vaalien alla kaikki puolueet ovat kaikkien asialla.
    Vaalien jälkeen on toinen kello äänessä.

    Ei voi totisena katsella ja kuunnella.
    Poliitikkojen pitäis asiansa vakavammin,
    eikä pitää kansaa pölhönä.

    3Äänestä

  • valta.kansalla.vai.ei kirjoitti:

    Politiikalla kuuluisi maan asioita hoitaa,
    jotain on hoidettu, jotain ei,
    ihmisen asialla ei ole kukaan hallituksessa,
    yritystukien kyllä.

    Vaalien alla kaikki puolueet ovat kaikkien asialla.
    Vaalien jälkeen on toinen kello äänessä.

    Ei voi totisena katsella ja kuunnella.
    Poliitikkojen pitäis asiansa vakavammin,
    eikä pitää kansaa pölhönä.

    Poliitikkojen pitäisi ottaa ja hoitaa asiansa vakavammin.
    Sanoa rehellisesti ja suoraan, mitä tarkoittavat, eikä puhua tyhjiä ja kieroja
    ja johtaa kansaa harhaan,
    että saavat läpi omat päämääränsä, jotka eivät aina ole kansan hyväksi.

    3Äänestä

  • Juuri tuosta syystä yhteiskuntamme yhteisiä asioita ei pitäisi hoitaa lainkaan politikoiden. Potaskan paasaajat pyöreään, pehmeään huoneeseen ja heidän paikalleen oikeita asiantuntijoita eri aloilta, jotka eivät ole millään lailla poliittisesti sitoutuneita ja jotka hoitavat asiat asioina. Vain ja ainoastaan.

    2Äänestä

  • Politiikkaonpotaskaa kirjoitti:

    Juuri tuosta syystä yhteiskuntamme yhteisiä asioita ei pitäisi hoitaa lainkaan politikoiden. Potaskan paasaajat pyöreään, pehmeään huoneeseen ja heidän paikalleen oikeita asiantuntijoita eri aloilta, jotka eivät ole millään lailla poliittisesti sitoutuneita ja jotka hoitavat asiat asioina. Vain ja ainoastaan.

    Virkamieshallitusko ?
    Olisiko parempi ?

    1Äänestä

  • Nimistä viis, mutta toisenlainen järjestelmä kuin politikointiin perustuva, joka on persheestä päin, kuten kuulemme alinomaa. Kuin hiekkalaatikolla leikkiviä lapsia, jotka eivät ole ikinä mistään asiasta ja aiheesta samaa mieltä, vaan kampeavat aina kaikki vain sen takia, että puolue on eri.

    2Äänestä

alottajalle vastaus:

Pannaan VANKILAAN tiilenpäitä lukemaan seuraavaksi 20 vuodeksi
kaikki miljoonia kähmineet yritys johtajat
ja pannaan suuret sakot maksamaan omalla omaisuudellaan
tehtu vahinko ja vahusten kuolemat suomen valtiolle,

3Äänestä

Hoitajien+määrän+nosto+0,7+hoitajaan+vanhusta+kohti+maksaisi+noin+250+miljoonaa+euroa.+On+hirvittävän+kallista,+peräti+2,5+%++suihkuhävittäjien+PELKÄSTÄ+10+miljardin+euron+OSTOHINNASTA.Muista+tämä+totuus,+jos+mieli+tekisi+äänestää+jotakuta+natonassea+tai+muuta+tappokoneiden+ihailijaa.

3Äänestä
  • Hyvä kommentti ! Kaikki on niin suhteellista. Ei muka ole varaa korjata vanhuspalvelujen tasoa.
    Aivan varmasti on, jos päättäjillä olisi tahtoa sekä valtion että kunnan tasolla.

    3Äänestä

  • nicce.np kirjoitti:

    Hyvä kommentti ! Kaikki on niin suhteellista. Ei muka ole varaa korjata vanhuspalvelujen tasoa.
    Aivan varmasti on, jos päättäjillä olisi tahtoa sekä valtion että kunnan tasolla.

    Tietenki ON varaa ,,, JOS LAIN VOIMALLA LOPETETAAN KANSAMME HUIJAUS,,,

    ja HARHAAN- JOHTAJAT LUOPUU
    omista miljoonistaan

    siis älyttömän epäoikeudenmukaisista suurista vointon tavoittelusta,
    palkoistaan
    palkkioistaan, optioistaan, poonuksistaa,
    TYHJÄSTÄ harhaanjohtamisesta
    valehtelemisesta,
    haamu työntekijöitten pitämisestä työvuorolistalla,

    maksetut miljoonat johtajien palkoina
    EI OLE OLLENKAAN OIKEESTI ANSAITTUA tuloa,

    KUN huijaus loppuu,
    ON varaa hoitaa vanhukset kunnolla,

    ON varaa oikeesti palkata riittävästi ammattitaitoisia työntekijöitä laitoksiin,

    VALEHTELU ja HUIJAUS ON LOPUTTAVA

    ROSVOT VANKILAA,
    omalla omaisuudellaan edesvastuuseen töreästä huijauksesta yhteikunnassamme,

    JO ON KUMMA
    JOS YHTEISKUNTAAMME EI SAADA REHELLISYYTTÄ PALAUTETTUA,

    nytki eduskunnassa laaditaan lakipykäliä kuumeisesti,
    vaikealta tuntuu,
    TIETENKI SIELLÄ TAAS SUUNITELLAAN SUURIA PORSAANREIKIÄ
    jotta HARHAAN-JOHTAJAT saa mahdollisimma paljon veronmaksajien rahoja kähmittyä omiin tarkotuksiinsa ja omiin firmoihinsa,
    miksi kansamme antaa itseään noin kauheesti räikeesti HUIJATA,
    miksi tähän rosvouteen EI saada STOPPIA ??
    KERTOKAA SE KANSALLE SELKEÄSTI ,,
    MIKSI KANSAAMME HUIJATAAN eduskuntaa myöten ???

    1Äänestä

  • Täyskymppikommentti, "vaipan vaihtaja".

    2Äänestä

Alotukseen :

Mitäkö voimme tehdä,,,,, hymmmm,,,,,, ?????????????

Tehämme tämä,,,
kuka haluaa yleensäkkää noihin kidutuslaitoksiin hoitoon,
ei kukaan joka vähänkää osaa ajatella,'

siispä keskittykäämme hankkimaan pillerit ajoissa joilla voimme poistua elämänkirjoista
kun sen katsomme omalle kohdalle ajankohtaiseksi,

haluun kuolla terveiltä jaloilta,

1Äänestä
  • Kukaan terve ei halua.

    Äänestä

Palautetaan kaikki matut sinne mistä ovat tullkeetkin,putotetaan kansanedustajien ja virkamies
elittien palkat ja eläkkeet puoleen ,ja vierasmaalaiset yksityisyrittäjät kotimaihinsa vohkimasta
Suomen köyhällistön rahoja ,Suomen maapohjan rikkauksia,vesistöjä ym.Vanhusten hoitolaitokset
takaisin valtion ja kunnan vastuulle ,kuten ne olivat ennen ja tiukka valvonta päälle ,jolla
'taataan hyvä ja kunnon hoito sekä kotiavustajat liikkkeelle ,kuten oli viellä -60 luvulla.
Näin Suomen rahavaranto kasvaa oman kansan tarpeelisiin menoihin ja huolenpitoon joka
kuuluu meidän ihmisoikeuksiin.

2Äänestä
  • " eiksjep "

    Kyllä just noin,,,,

    JO yksitään kaikkien kansanedustajien ja päättäjien palkkojen alasajo pelstaa miljoonia
    valtion kassaan,

    puhumattakaa k a i k k i e n harhaan- johtajien palkat On ajettava alas pikaisesti,
    korkeentaan 5000 eur per kk jokaiselle,
    suomen valtion velat oilisi kertaheitolla maksettu,
    suomi olisi velaton valtio ja kaikki vois hyvin
    olisi varaa hoitaa vanhukset ja lapsiperheitten asemaki paranisi, sinnekki rahaa riitäisi,,

    kuinka kauan ME kansalaiset sallimme röyhkeän riistopolitiikan,
    siihen ON TULTAVA LOPPU,

    HUOMATKAA

    KANSALLA ON VALTA,,, siis PÄÄTTÄKÄÄMME,,,
    politiikan ON muututtava ihmisystävälliseen suuntaan,,,

    1Äänestä

Jep. Niin olisi parempi kuin nyt.

3Äänestä

On aika kornia, että puhutaan "terveysbisneksestä".
Bisnestä se on , muttei terveyden kanssa paljoakaan tekemistä.
Sairaat jätetään asianmukaisesti hoitamatta.

Oisko "heitteillejättöbisnes" osuvampi sana ?

3Äänestä
  • heitteillejättöbisnes
    on ehdottomasti oikea termi,

    2Äänestä

Iltalehdessä on karmeita tarinoita hoivapaikoista hoitajien ja ambulanssihenkilöstön kertomana. Ilmeisesti nääntyneet hoitajat uskaltavat nyt kertoa, koska asia on tullut julkisuuteen ja toiminta on tuomittu moraalisestikin vääräksi.

Valvira tutkii 15 hoivattavan kuolemaa. Syyksi epäillään hoitovirhettä tai laiminlyöntejä.

Samat pomot kuin Esperissä ja Attendossa ovat mukana myös päiväkotiketju Touhulassa, jossa
myös mm. hoitajakato. Kolme pitäisi olla paikalla pikkulasten kanssa. Usein on vain yksi.

2Äänestä

(Heitteillejättöfirma) Esperin johdossa on l ä ä k ä r i !
Täysin kylmäveristä ja käsittämätöntä toimintaa.

1Äänestä

Josef Mengele oli myös "lääkäri".
Ero on vain siinä, että nyt on vuosikaudet kokeiltu rahanahneuden vaikutusta hoivatyön tuloksiin ja mahdollisimman suurten voittojen keräämistä hoivatyöstä.

1Äänestä
  • Sama on tullut mieleen. Joissakin hoivapaikoissa on ollut täysin asiantuntematonta henkilökuntaa, esimerkiksi lääkitysasioissa, voidaanko kohta jo puhua ihmiskoe-laboratorioista ?

    2Äänestä

  • brutaali.totuus kirjoitti:

    Sama on tullut mieleen. Joissakin hoivapaikoissa on ollut täysin asiantuntematonta henkilökuntaa, esimerkiksi lääkitysasioissa, voidaanko kohta jo puhua ihmiskoe-laboratorioista ?

    ''Joissakin hoivapaikoissa on ollut täysin asiantuntematonta henkilökuntaa, esimerkiksi lääkitysasioissa,''

    Sinulla on varmasti jotain väitteesi tueksi ??
    ''..mä kuulin osulan kassalla...'' ei riitä.

    1Äänestä

  • tuulihuuliaheiluttaa kirjoitti:

    ''Joissakin hoivapaikoissa on ollut täysin asiantuntematonta henkilökuntaa, esimerkiksi lääkitysasioissa,''

    Sinulla on varmasti jotain väitteesi tueksi ??
    ''..mä kuulin osulan kassalla...'' ei riitä.

    Luen eri lehtiä joka päivä ja seuraan mediaa.
    Niissä on ollut pilvin pimein tietoa, minkälaista on taso ja puutteet puheina olevissa laitoksissa olleet.
    Hoitajien omia kertomuksia on luettavissa, miltä tuntuu, kun seuraavaan vuoroon tule joku, joka ei tiedä lääkityksestä mitään, jolla ei ole edes hoiva-alan koulutusta.
    Kymmenittäin erilaisia tapauksia.

    2Äänestä

  • tuulihuuliaheiluttaa kirjoitti:

    ''Joissakin hoivapaikoissa on ollut täysin asiantuntematonta henkilökuntaa, esimerkiksi lääkitysasioissa,''

    Sinulla on varmasti jotain väitteesi tueksi ??
    ''..mä kuulin osulan kassalla...'' ei riitä.

    Juuri tänäänkin on Iltalehdessä hoitajien ja ambulanssihenkilökunnan kertomuksia
    ja jommassakummassa iltalehdessä Valviran listat hoivapaikoista paikkakunnittain nimellä,
    missä on ollut niin vakavia ongelmia että on Valvira on käynyt paikalla.

    3Äänestä

  • juttua.tarjolla.joka.pv kirjoitti:

    Juuri tänäänkin on Iltalehdessä hoitajien ja ambulanssihenkilökunnan kertomuksia
    ja jommassakummassa iltalehdessä Valviran listat hoivapaikoista paikkakunnittain nimellä,
    missä on ollut niin vakavia ongelmia että on Valvira on käynyt paikalla.

    Iltapäivälehdet, totuus ei ole se tärkein asia;)

    Äänestä

  • anonyymi_X5g kirjoitti:

    Iltapäivälehdet, totuus ei ole se tärkein asia;)

    Iltapäivälehdet on sanomalehtiä siinä muutkin, vaikka etusivun uutiset ja suurin osa uutisista koskevat turhia julkimoita.
    Sama lehtitalo julkaisee niitä kuin Hesaria.

    Taidat olla yksi niistä moitituista hoitajista, joka ei välitä potilaastaan ?

    Muutenhan hoitajia ei ole moitittu vaan firmoja, jotka eivät palkkaa tarpeeksi hoitajia.

    Ei lehti voi julkaista viikkotolkulla kymmenittäin humpuuki-uutisia,
    ilman ettei JNS - Julkisen sanan neuvosto tai Valvira tms. puutu asiaan.

    Antaisivatko ensihoitajat itsestään kuvatkin lehteen, jos valehtelisivat ?

    3Äänestä

3800 hoitajaa puuttuu riveistä yksityisissä laitoksissa.
Hoitajakoulutuksessa olevat oppilaat sanoivat eilen telkussa, että he ovat perillä tilanteesta eivätkä halua mennä harjoittelujaksoksi espereihin, jos olot ei parane.
Niissä tuskin pätevää työharjoitusta saa.

3Äänestä

Alottajan kysymykseen:

Lopetetaan suurien palkkojen maksaminen JOHTO portaassa oleville henkilöille,
sieltä jää miljoonia euroja vanhusten hoivaan ja lapsiperheitten huolenpitoon,,,

johtajisto EI ole miljoonien arvoisia,

eriarvoistuminen yhteiskunnassamme loputtava,,

2Äänestä

Minä lähtisin ehdottomasti.

3Äänestä

Lue Ilta-Sanomat tänään Timo Haapalan kolumni kokoomuksen suosion romahtamisesta liittyen hoivalaitos- kytköksiin kertoo kylmän totuuden kokoomuksesta.
Ennemmin äänestäisin persujakin kuin kokoomusta ikinä

3Äänestä

Sillä ei väliä ketä äänestää, vanhustenhoito tulee jatkossa älyttömän kalliiksi, entä mistä löytyy valtava määrä hoitajia, hoitotyö ei kiinnosta varsingin hyvin koulutetetut eivät siihen ryhdy.

Äänestä

Vanhustenhoito maksaa minkä maksaa mutta se on hoidettava kunnolla. Siitä ei pääse mihinkään.
Hoitajia löytyy kyllä. Koko ajan koulutetaan lähihoitajia, joita enin osa hoitajista
on hoivalaitoksissa.
Maineensa pilanneisiin laitoksiin on vaikea tietysti saada hoitajia.
Huonolle työnantajan on vaikea saada väkeä.

4Äänestä
  • Ei hoitajia ole odottamassa töihin pääsemistä, hoidettavien määrä lisääntyy valtavasti lähivuosina ja hoitajia eläköityy tai poistuu, viranomaisetkaan eivät tiedä, jos nyt pitäisi täyttää hoitajavaje se ei onnistuisi.

    Äänestä

  • Ei.tiedetä kirjoitti:

    Ei hoitajia ole odottamassa töihin pääsemistä, hoidettavien määrä lisääntyy valtavasti lähivuosina ja hoitajia eläköityy tai poistuu, viranomaisetkaan eivät tiedä, jos nyt pitäisi täyttää hoitajavaje se ei onnistuisi.

    Hoidettavien määrä alkaa olla tapissa, ei se tästä enää paljon lisäänny.
    Epäilen että osa eläkeläisistä myös ennen pitkää kuolee....
    Kuka 70 vuoden iässä, kuka 90 vuoden.

    2Äänestä

Koskeeko lain edellyttämät työsuojeluorganisaatiot lainkaan näitä hoiva-alan laitoksia? Ovatko työntekijät olleet riittävän ajoissa yhteydessä niihin? Työsuojelu on LAIN vaatima organisaatio, jonka törkeimmistä laiminlyönneistä voi yleensä ensimmäiseksi joutua käräjille nimenomaan työnantaja. Se EI OLE siis joidenkin mielestä niin hirveän epämiellyttävä ay-liike.
Entä onko jokaisessa paikassa noudatettu työaikaLAKIA, työsopimusLAKIA ETC. ETC.
Ehdottomasti törkeimmät tapaukset on saatava virkavallan tutkintaan, syytteeseen ja käräjille. Eivät nuo härskeimmät ahnehtijat näytä muusta oppivan mitään.

3Äänestä
  • Minäkin ihmettelen, eikö työsuojelu toimi ollenkaan ja onko liitot ihan nössöjä ?
    Hoitajilla on varmaan korkea kynnys ottaa yhteyttä työssuojeluun, koska eräskin hoitaja
    joka oli ihmetellyt pomolleen, että täysin ammattitaidoton ihminen tulee työvuoroon,
    oli saanut potkut !

    2Äänestä

Kokoomus ja keskusta vetoaa aina rahaan,
raha ei koskaan riitä mihinkää muuhun
kuin VAIN Sipilä ja Orpon ja heidän hengenheimolaistensa yksityissin firmoihin
ja johtajien älyttömän suuriin miljoona eurojen palkkoihin,
eipä ihme jos mihinkää muuhun ei veronmaksajien raha koskaan riitä,

joten ehdotus,,,,
otetaan näiltä miljonääri johtajilta OMAISUUS VALTION HALTUUN,
sillä kaikki nämä johtajat ovat hankineet omaisuutensa suomesta,
tavallisen kansa köyhien, työntekijöitten, eläkeläisten
ja tavallisten veronmaksajien kustannuksella
heillä EI VOI olla oikeutta yksin omistaa yhteistä omaisuuttamme,
riistopolitiikalle ON pistettävä LOPPU !

joten äänestäsjät,, tuumasta toimeen
OTTAKAAMME VALTA TAKSI REHELLISELLE TYÖTEJIÄÄLLE KANSALLE,

VALTA ON KANSALLA,,,

1Äänestä

JUUU,
rahat pois Sipilältä ja Orpolta,

niitten kynsissä raha menee taivaan tuuliin ulkomaitten paratiisisaarille,

suomen kansa ja vanhukset jätetään heidän kysissään heitteille,

1Äänestä

alotukseen,,,,,

Koko suomen kansa hyvinvointi voidaan palauttaa,
kun kaikilta miljonääri johtajilta otetaan ansaitsematon mijoona / miljaardi omaisuus valtion omaisuudesksi,

siis
kaikki mijoonaomaisuudet t aka va r i k o i d a a n valtion omaisuudeksi,

suomessa on demokratia,
se tarkottaa
valta on kansalla,

äänestäjät
ottakaamme VALTA KANSALLE,

1Äänestä
  • Paskapuhetta.
    Sinähän puhut kuin komunisti ryssä jossa tasataan omaisuus, onnistuiko venäjällä komunismi.
    Suomemessa on liian vähän rikkaita ja mielestäsi kaikkien oltava yhtä köyhiä kuin sinä.

    1Äänestä

  • Samoin ajattelen "Paskapuhetta", että mentäisiin mukamas johonkin kolhoositalouteen?
    Pois se minusta, koska kannatan yrittäjyyttä sikäli, että perilliseni ovat yrittäjiä.

    Itsekin saan riittävästi eläkettä tehtyni työvuosien mukaan ja koskaan en ole joutunut hakemaan mitään yteiskunnan apua, kuin mitä lain mukaan minulle on kuulunut, kuten lapsilisät silloin aikanaan.

    Kokoomusta äänestän ja paikkakuntamme ministeriä.

    1Äänestä

  • porvari-olen kirjoitti:

    Samoin ajattelen "Paskapuhetta", että mentäisiin mukamas johonkin kolhoositalouteen?
    Pois se minusta, koska kannatan yrittäjyyttä sikäli, että perilliseni ovat yrittäjiä.

    Itsekin saan riittävästi eläkettä tehtyni työvuosien mukaan ja koskaan en ole joutunut hakemaan mitään yteiskunnan apua, kuin mitä lain mukaan minulle on kuulunut, kuten lapsilisät silloin aikanaan.

    Kokoomusta äänestän ja paikkakuntamme ministeriä.

    HÖPÖN HÖPÖ,,,
    EI sen tarvitse olla kommunismia
    jos Orpon ja Sipilän YM. miljoonäärien miljoonat takavarikoidaan valtiolle,
    se on vain asian korjaamista,
    yksikään johtaja ei ole miljonien omaisuuden arvoinen ET sinäkää,

    teikälisten omaisuus ON puhtaasti työntekijöitten kustannuksella saatua rahaa,
    EI TEIDÄN OMILLA TIEDOILLA
    eikä TEIDÄN OMALLA TYÖLLÄ,

    te olette paskasakkia , kaikki loiset,
    toisten kustanuksella rikastuneet,,,

    kansalla ON valta käyttäkäämme omaa valtaamme,

    OIKEUTTA SUOMEN KANSALLE

    RIISTOLLE LOPPU,

    ansaitsemattomat mijoonat/ miljaardit takavarikoidaan valtion omaisuudeksi,

    1Äänestä

Suomalaiselta vanhukselta on viety ihmisarvo.
Nilkit vie. Jotka polleina polkee vanhuksien ihmisarvo maahan.
Eivät tajua joskus tulevansa itsekin vanhaksi ja sairaaksi.

Tehostetussa hoidossa olevat vanhukset eivät pysty puolustautumaan.
Silti hallituskin hyökkää heitä vastaan.

1Äänestä
  • Ilman näitä vanhimpia suomalaisia ei itsekkäillä nyky-poliitikoilla olisi mitään areenaa olla kovia ja koppavia
    ja hylkiä niitä, joiden ansiosta he voivat nyt olla ministereinä itsenäisessä maassa.

    1Äänestä

Pääosin vanhustenhoito on hyvin mutta poikkeuksia on, omat vanhempani olivat vuodepaikoissa ja hoito oli hyvää.

1Äänestä

Kaikissa isoissa hoivaketjuissa on paljon ongelmia.
Eilisissä iltalehdissä oli listat vuodelta 2018 mihin yksikköihin Valvira on tehnyt tarkastuskäyntejä,
oli mainittu paikkakunnat ja hoitolaitoksen nimi tai omistaja.
Siellä loisti Esperi, Attendo ja Mehiläinen ja muitakin

Tänään HS kertoi kokoomuslaisten kytköksistä yksityisiin hoivalaitoksiin.
Siksi on kokoomukselle niiiiin vaikeaa myöntyä parannuksiin.
Se vie omia (?) ja kamujen voittoja.
Miten alhaista sotkea omat, kaverien ja kuntien rahat.
Omanvoitonpyynnillä ei ole mitää rajaa.

1Äänestä
  • "Tänään HS kertoi kokoomuslaisten kytköksistä yksityisiin hoivalaitoksiin"

    Samaahan keskusta touhuaa, keskustalainen paska kuningatar Lehtomäki oli / on osakkaana paskakaivo yrityksessä, ja siksi niin kärkkäästi ajoi paska kaivoja joka läpeen, ja osottautuivat vielä täysin toimimattomiksi, ja erittäin kalliiksi ihmisille.

    Tai kuinka valtapuolueiden edustajilla on sidonnaisuuksia maahanmuuton vastaanotto keskuksiin, ja vain siksi pitävät yllä valheitaan maahanmuuton vuoksi, että saisivat sijoituksilleen maksimaaliset voitot, jotka kerätään veronmaksajilta. Johonkin kummaan ne autoverolla kerätyt varatkin ovat hävinneet, eikä keskusta bernerin lupauksista huolimatta juuri uutta asvalttia missään näkynyt. Kova kiire oli kuitenkin bernerillä kehitellä uusia verotusmuotoja, jopa yksityisyyttä vaarantavia, ettei autoveroista kerättyjen varojen kavallus tulisi julki. Maahanmuuttoon lienee nekin rahat huvenneet. Tai kuinka Siplä kierrätti tulonsa veroparatiiseihin, eikä näin ollen halunnut puuttua edes veroparatiisien toimintaan.

    Kertoo kyllä, kuinka korruptio jyllää keskustan ja kokoomuksen riveissä jatkuvasti ja loputtomiin, ja asiasta pitäisikin tehdä laki, että yhdelläkään ministerillä tai kansanedustajalla ei saa olla minkäänlaisia sivu bisneksiä, sijoituksia, tai minkäänlaisia sidonnaisuuksia yhteenkään toiseen luottamustoimeen sinä aikana kun toimii kansanedustajana.

    3Äänestä

Minusta tuntuu että tänne valittavat ovat vuodepotilaita, mistä muuten tietäisivät valittaa.
Epäkohtia löydän vaikka mistä mut en alennu valittamaan.

1Äänestä
  • Ittepähän kärsit ja laiskana pääset hyötymään kun muut valittavat ja saavat korjauksia aikaan.
    Ei valittaminen ole alentumista vai arvostatko itseäsi niin vähän ,ettet ansaitsisi kunnon hoitoa tai kohtelua. Tyydyt alistumaan ?!

    2Äänestä

"Mitä voimme tehdä NYT, että saadaan suomalaisten vanhusten hoito kuntoon"

Ensinmäinen edellytys asioiden kuntoon laittamiselle on, että unohdatte vaaleissa valehtelevat kokoomukset ja keskustat.

Eiköhän Saarikon todella törkeä lausuntao jo puhu puolestaan.

"Saarikko: Kuolema on joka tapauksessa läsnä ihmisten viimeisissä kodeissa"
https://yle.fi/uutiset/3-10634560

4Äänestä
  • Kaikkeen tähän jos halutaan muutoksia niin lähtökohta pitää äänestäjillä olla ettei ääntä Keskustalle ja Kokoomukselle, eikö tietysti Vihreille.

    1Äänestä

  • @Siitä_alkuun 7.2.2019 15:25 kirjoitat
    "Eiköhän Saarikon todella törkeä lausuntao jo puhu puolestaan.
    "Saarikko: Kuolema on joka tapauksessa läsnä ihmisten viimeisissä kodeissa"
    https://yle.fi/uutiset/3-10634560

    Miten joku voi olla noin kylmä, tunteeton ja vastuuton ihminen kuin ministeri Saarikko on.

    Samaa mieltä olen
    "Ensinmäinen edellytys asioiden kuntoon laittamiselle on, että unohdatte vaaleissa valehtelevat kokoomukset ja keskustat."

    3Äänestä

  • Onko pakko kieroilla, valehdella.
    Saarikko on erittäin pätevä virassaan, hänet äänestettiin parhaaksi ministeriksi tässä joku aika sitten.
    Saarikko ei ole ollut millään muotoa vastaan vanhustenhoidon parannuksista päinvastoin.

    1Äänestä

  • Älähä.valehtele.kiero kirjoitti:

    Onko pakko kieroilla, valehdella.
    Saarikko on erittäin pätevä virassaan, hänet äänestettiin parhaaksi ministeriksi tässä joku aika sitten.
    Saarikko ei ole ollut millään muotoa vastaan vanhustenhoidon parannuksista päinvastoin.

    Mietipä ja pane omalle kohdallesi, miltä tuollainen Saarikon lausunto tuntuu omaisista, joiden läheinen on kuollut huonon hoidon vuoksi.

    "Saarikko: Kuolema on joka tapauksessa läsnä ihmisten viimeisissä kodeissa"
    https://yle.fi/uutiset/3-10634560

    3Äänestä

  • Älähä.valehtele.kiero kirjoitti:

    Onko pakko kieroilla, valehdella.
    Saarikko on erittäin pätevä virassaan, hänet äänestettiin parhaaksi ministeriksi tässä joku aika sitten.
    Saarikko ei ole ollut millään muotoa vastaan vanhustenhoidon parannuksista päinvastoin.

    Näkihän sen eilen, kuinka Saarikonkin puheenvuorossa näkyi selvästi vaalit, ja olikin nyt yhtäkkiä niin kovin huolissaan vanhusten asemasta, samaa valhetta yllä piti keskusta, ja smurffit. Oli todella raivostuttavaa katsella moista paskan jauhamista ja valehtelua, koska keskusta ja kokoomus halusi yksityistää nämäkin asiat, ja alkaa tehdä pelkkää bisnestä, hitot ihmisistä, kunhan sijoituksilleen tuleee vastineeksi veronmaksajilta kerättyjä verirahoja. Sote on samaa roskaa, eli yksityistämistä, ja julkisen terveydenhuollon alasajo, ja pian on sama tilanne kuin yhdysvalloissa, jossa vain varakkailla on mahdollisuus hoitoon. On tosiasia, että kepu ja kokoomus ovat ikäihmisiä pitäneet pelkkänä kulueränä, jonka ovat jo useasti julki tuoneet. Kerro toki, missä kohtia olen valehdellut aiemmassa tai tässä viimeisessä kommentissa, kuuntelen mielelläni väitteesi, kun jo uutiset puhuvat puolestani.

    2Äänestä

  • Älähä.valehtele.kiero kirjoitti:

    Onko pakko kieroilla, valehdella.
    Saarikko on erittäin pätevä virassaan, hänet äänestettiin parhaaksi ministeriksi tässä joku aika sitten.
    Saarikko ei ole ollut millään muotoa vastaan vanhustenhoidon parannuksista päinvastoin.

    Saarikko ei halunnut hoitajamitoitusta eikä muutakaan konkreettista.
    Oli pakko myöntyä, kun kepun suosio gallupeissa laski.

    Kepulaisetko itte äänestivät Saarikon parhaaksi ministeriksi ?

    1Äänestä

  • anonyymi6Df kirjoitti:

    Saarikko ei halunnut hoitajamitoitusta eikä muutakaan konkreettista.
    Oli pakko myöntyä, kun kepun suosio gallupeissa laski.

    Kepulaisetko itte äänestivät Saarikon parhaaksi ministeriksi ?

    Ehkäpä kokoomuksen ja keskustan unelma onkin se elokuva, joka esitettiin monia monia vuosia sitten, jossa ikäihmiset laitettiin "arvokkaasti" lopetuslinjalle saavutettuaan tietyn iän. En muista elokuvan nimeä, mutta tuo aihe on jäänyt kyseisestä elokuvasta mieleen painuvasti, sillä pidin moista todella vastenmielisenä. Ehkäpä kokoomuksen ja keskustan kunniaksi tämä elokuva olisi esitettävä nyt uudelleen heidän aatteensa vuoksi.

    Ehkäpä myös sairaat ja työttömät kuuluisivat samaan ideologiaan, kun jo varmasti yli 700000 Suomalaista tekee palkattomia perustuslain vastaista 9 euron orjatyötä.
    https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/yli-500000-suomalaista-tekee-ilmaista-tyota/

    Perustuslaissa määriteltyä sosiaaliturvaa kun ei voi millään sanakääntein muuntaa palkaksi, saati vastikkeelliseksi, ja eiköhän nämä kokoomukset, keskustalaiset ja siniset ole jo muutoinkin ihan riittämiin rikkoneet perustuslakia mm. soten yhteydessä.

    Nyt tietysti vaalien alla kokoomus ja keskusta ovat lupaamassa kaikille vaikka kuun taivaalta, harmi vaan heidän kannaltaan, että ei ole kuin yksi kuu. Vaalien jälkeen lupaukset hukkuvat äkillisiin dementia kohtauksiin, ja meno pahenee entisestään. Se minkä olen päälle 25 vuotisen äänestysurani aikana oppinut varsinkin kokoomuksen ja keskustan osalta, juuri näillä muistuu ihmiset mieliin vain vaalien alla tyhjine lupauksineen, enkä ikinä ole näitä suostunut kuuntelemaan, saati äänestämään, eikä sellaista päivää tule myöskään koittamaan.

    1Äänestä

  • Siitä_alkuun kirjoitti:

    Sinun on äänestettävä SDP, Rinne sanoi kerran että laitetaan työttömät hoitamaan vanhuksia, Rinteeltä onnistuu helposti 100 000 tuhannen työttömän järjestäminen ensi kaudella kun osasi edellisellä hallituskaudella järjestää, vanhustenhoidosta leikkasi satoja miljoonia.
    Harmi vaan jos tuhlataan tämän hallituksen saavutukset, siitäkös vasemmisto välittää.

    1Äänestä

  • Nii.mitä.vielä kirjoitti:

    Tämän hallituksen saavutukset ?
    = Rikkaat rikastuu entisestään.
    Köyhät köyhtyy.

    Seuran juttu 500000 suomalaista tekee ilmaista työtä on hyvä, pelkkää asiaa. Yrittäjät yrittävät hyötyä työtä tarvitsevista.
    Se on syvältä.

    1Äänestä

  • Nii.mitä.vielä kirjoitti:

    Sinun on äänestettävä SDP, Rinne sanoi kerran että laitetaan työttömät hoitamaan vanhuksia, Rinteeltä onnistuu helposti 100 000 tuhannen työttömän järjestäminen ensi kaudella kun osasi edellisellä hallituskaudella järjestää, vanhustenhoidosta leikkasi satoja miljoonia.
    Harmi vaan jos tuhlataan tämän hallituksen saavutukset, siitäkös vasemmisto välittää.

    Se vaan siinä että demarit on samaa roskaa kuin kokoomus, keskusta ja smurffit, näitä ei erota mikään muu kuin se, että puolueen nimessä on eri kirjaimia. Nämä kaikki tulisi nyt vihdoin pudottaa kokonaan pois eduskunnasta.

    1Äänestä

Karmea lausunto "kuolema on joka tapauksessa läsnä"
eli ei se mitään jos joku kuolee hoitovirheen takia !

1Äänestä
  • Ymmärtäisin kyseisen sanonnan kyllä saattokodeissa, mutta nyt se kohdentui väärään kohteeseen, ja oli todella törkeä. Kertoo kyllä keskustan ja kokoomuksen ideologiasta alkaa tehdä bisnestä ihmisillä, ja hoitajiakaan ei voi palkata lisää, laskee voitot muuten. Hoitajienhan vika tämä keskustan ja kokoomuksen sotku ei missään tapauksessa ole, he tekevät minkä kykenevät, voimavarat heilläkin loppuu.

    Pitää muistaa, että me kaikki vanhenemme, ja meillä voi hyvinkin olla osalla kohtalonamme joutua laitoksiin, ketäpä sitä haluaa maata omissa ulosteissaan päiviä, olla pesemättä, syömättä, ilman ulkoilua, tai muuta aktiviteettia sidottuna sänkyyn, ja vain siksi, että eräät puolueet haluaa tehdä bisnestä hyvä veli verkostoineen.

    1Äänestä

Tänään eduskunnan kyselytunnilla Orpo ei suostunut mihinkään mikä toisi lisää veroja mikä olisi varakkailta pois. Varakkaitten (hallituksen viiteryhmien) pitää saada osinkonsa verottomana (hoivayhtiöistä) Köyhiltä leikataan. Miksi ei koskaan niiltä, jolle 10 euroa kk:ssa ei tunnu missään ?

Työllisyyden vaikutuksista kokoomus paasaa paasaamistaan, mutta se EI sada rahaa muuhun kuin omistavan luokan laariin.

Tältä hallitukselta ei heru rahaa vanhushoivaan, ei lastenhuoltoon yms.

1Äänestä
  • TUUMASTA - TOIMEEN

    Orpon ja SIpilä YM. mijonäärien miljoona omaisuus takavarikoidaan valtion omaisuudeksi,

    yllättäin koko kansamme huomaisi, kuinka helposti maksaisimme valtin vetat kertaheitolla pois,

    ja
    raha riitäisi koko suomen kansan hyvinvointiin,
    ja
    niillä miljoonilla / miljaardeilla työslistämme koko kansan,

    koko kansa kaikki voi hyvin,

    myös vanhusten hoivaan jäisi mijoonia, myös lapsiperheitten hyvinvointi ja koulutus tulisi kuntoon,

    ON ÄÄRETTÖMÄN TYHMÄÄ MAKSAA ÄLYTTÖMÄN SUURIA ETUUKSIA MUUTAMILLE JOHTAJILLE,
    kun se tuotto kuitenkin ON puhtaasti suomen koreasti koulutettujen ammattitaitoisten työntekijöitten ansiota,

    suomessa ON KANSANVALTA joten ottakaamme VALTA KANSAN OMAAN KÄYTTÖÖN,,
    KAIKILLE LUOKAAMME HYVINVOINTIA,

    joten miljoona omaisuudet pikaisesti TAKAVARIKOIDAAN valtion omaisuudeksi,
    sillä se omaisuus ON suomen valtion kassasta lähtöisin,
    veronmaksajien kustannuksella,

    1Äänestä

  • Valehtelet, Orpo sanoi tänään että vanhuksille löytyy rahaa.

    Vasemmisto vääristelee koska hallititus onnistui kaikessa mitä aikoi, Rinteen sakkia vituttaa hallituksen onnistuminen.
    Kymmeneen vuoteen ei ole ollut näin hyvää hallitusta eikä aivan heti tule jos vasemmisto on vallassa.

    1Äänestä

  • Eipäs.valehdella kirjoitti:

    Valehtelet, Orpo sanoi tänään että vanhuksille löytyy rahaa.

    Minkä Orpo vahingossa lupaisi tänään, huomenna pyörtää.

    1Äänestä

  • Eipäs.valehdella kirjoitti:

    Valehtelet, Orpo sanoi tänään että vanhuksille löytyy rahaa.

    Vasemmisto vääristelee koska hallititus onnistui kaikessa mitä aikoi, Rinteen sakkia vituttaa hallituksen onnistuminen.
    Kymmeneen vuoteen ei ole ollut näin hyvää hallitusta eikä aivan heti tule jos vasemmisto on vallassa.

    Niin missä onnistui?? Kerro ihmeessä lisää, itse olen jatkuvasti tuonut uutislinkeilläkin jo faktaa esiin, jotka kummasti osoittaa toista, enkä muuten ole demarienkaan äänestäjä, joten siihenkään et pysty kommentoimaan. Hallitusko mielestäsi onnistui, kun vei ihmisiltä lääkekorvaukset, ja nyt suuri joukko ihmisistä joutuu olemaan jopa viikkoja ilman tarvitsemiaan lääkkeitä? Isänikin 70v kuuluu tähän joukkoon. Tai kuinka hallitus pisti työttömät laittomiin palkattomiin orjatöihin, kuten linkkini osoittaa ylempänä, noita linkkejä muuten on enemmänkin kyseisestä asiasta. Tapanani kun on kerätä vuosien mittaan kaikki keskustan ja kokomuksen loppumattomat fiaskot, korruptiot, ynnä muut hämärät touhut.

    Itseltäni on tulossa vielä oma paskaa myrsky, joka kohdentuu kokoomusta ja keskustaa vastaan, ja siinäkin jutussa tulee olemaan pelkkää faktaa vieläpä mustaa valkoisella, kunhan saan vielä siihen oikeuskanslerin lausunnon, niin sitten losahtaa loskaa lisää kokoomuksen ja keskustan niskaan, ja paljon. Kuinka yvinkin se ajoittuu juuri vaalien alle.

    1Äänestä

  • NYT_TUUMASTA_TOIMEEN kirjoitti:

    TUUMASTA - TOIMEEN

    Orpon ja SIpilä YM. mijonäärien miljoona omaisuus takavarikoidaan valtion omaisuudeksi,

    yllättäin koko kansamme huomaisi, kuinka helposti maksaisimme valtin vetat kertaheitolla pois,

    ja
    raha riitäisi koko suomen kansan hyvinvointiin,
    ja
    niillä miljoonilla / miljaardeilla työslistämme koko kansan,

    koko kansa kaikki voi hyvin,

    myös vanhusten hoivaan jäisi mijoonia, myös lapsiperheitten hyvinvointi ja koulutus tulisi kuntoon,

    ON ÄÄRETTÖMÄN TYHMÄÄ MAKSAA ÄLYTTÖMÄN SUURIA ETUUKSIA MUUTAMILLE JOHTAJILLE,
    kun se tuotto kuitenkin ON puhtaasti suomen koreasti koulutettujen ammattitaitoisten työntekijöitten ansiota,

    suomessa ON KANSANVALTA joten ottakaamme VALTA KANSAN OMAAN KÄYTTÖÖN,,
    KAIKILLE LUOKAAMME HYVINVOINTIA,

    joten miljoona omaisuudet pikaisesti TAKAVARIKOIDAAN valtion omaisuudeksi,
    sillä se omaisuus ON suomen valtion kassasta lähtöisin,
    veronmaksajien kustannuksella,

    Yksi muutos tehtävä mahdollisimman pian, hallituksen luottamus on äänestettävä kansalla. Tämäkin roska hallitus olisi saanut lähtöpassit jo alkuaikoina, eikä näin valtavaa tuhoa olisi saanut aikaan. Nyt menee vuosikymmeniä korjata kokoomuksen, keskustan ja smurffien loppumattomat virheet.

    Voin lyödä tässä ja nyt kenenkä kanssa vaikka miljardin vetoa, että hallitus saa luottamuksen perjantain luottamusäänestyksessä, koska enemmistö niin sopii keskenään, eikä korppi korpin silmää noki.

    En kannata tämän hallituksen eräitä toimia, mutta vaalit on edessä. Hallitus vaihtuu joka tapauksessa. Suurempi sotku tulisi, jos hallitus hajoaisi nyt vähän ennen vaaleja.
    Siinä saattaisi Suomen luottoluokituskin laskea eli velkojen korot nousta ja muutakin.

    Eli pienempi paha kahdesta pahasta on se, että tämä hallitus jatkaa vaaleihin asti
    kuin hajoaa. Hajoamisen vaikutuksia on vaikea arvioida,
    mutta hallituksen jatkamisen aiheuttamat vaikeudet eivät enää ehdi paljon lisääntyä.
    Toivottavasti.

    Äänestä

Esperin+omistajilla+on+10%:n+kasvuodotukset.Henkilöstökulut+syövät+tuottoa.+Ei+kannata+palkata+lisää+hoitajia.Kuntien+täytyy+lahjoittaa+Esperille+lisää+veronmaksajien+rahaa+että+osakkeenomistajien+tuotto-odotuksentoteutuvat+?

1Äänestä

Huono kohtelu laitoksissa on ollut tiedossa, "uutuus" joillekin on kuinka aliravittuja vanhukset ovat.
Säästyyhän siinä rahaa.

2Äänestä

Suomi ei ole sivistysvaltio, vaan hölmölä, joka ensin säästää 2 mrd euroa lähes kaikesta ja sitten pistää heti perään 10 mrd euroa suihkuhävittäjien pelkkään ostohintaan.
Miettimisaikaa on vaalisunnuntaihin onneksi enää 65 vuorokautta. Eli TEKEMISEEN.

1Äänestä

Huh huh kommenteista huomaa ettei vanhuus tule yksin.
80 kymppisilläkin on viksuimpia ajatuksia.

1Äänestä
  • 80 luulee niin kun itsellä ei ole oiretiedostusta.

    Äänestä

Jos vanhuksien asioista huolehittais ja oltais huolissaan kuin maahanmuuttajista
vanhusten asiat olis kunnossa.

1Äänestä
  • No oletko huolehtinut? Ja kun et, niin miksi et? Etkö ehdi sen lisäksi, että kaikki aika menee paasaamiseen niistä vieraista tulijoista, joita pelkäät.

    1Äänestä

Vastaus otsikkoon:

Pitää tehdä valitus EU:n ihmisoikeuskomissioon.

Ihmisoikeudut eivät toteudu Suomessa kaikkien kohdalla.

Ihmisoikeuksiin kuuluu ihmisarvoinen kohtelu.

1Äänestä

Kuten tiedämme,,,
Suomi on rikas maa,

JOTEN
valtion miljoonat KOKO KANSAN HYÖDYKSI,

suomen VANHUKSIA EI TULE JÄTTÄÄ HEITTEILLE,

veronmaksajien miljoonat / miljaardit KOKO suomen kansan hyödyksi,,

EI VAIN MUUTAMIEN INSINÖÖRI JOHTAJAJIEN YKSITYISEEN KÄYTTÖÖN;

ON SUURI RIKOS ohjailla jopa valtion VELKA -miljaardit VAIN MUUTAMIIN YKSITYISIIN FIRMOIHIN, TÖRKEÄÄ, RÖYHKEÄÄ

vaikutta erittäin rikolliselta politiikalta,
nyky politiikan vallassa ollessa
omat kansalaiset jätetään heitteille,
mutta mijoonat katoaa yksityisiin pankkitileille, paratiisisaarille ,
verottajan ulottumattomiin,

POLITIIKKAAN ON TULTAVA MUUTOS,
riistopolitiikalle ON tultava LOPPU,

1Äänestä

Pitää tehdä valitus EU:n ihmisoikeuskomissioon.

Ihmisoikeudut eivät toteudu Suomessa kaikkien kohdalla.

Ihmisoikeuksiin kuuluu ihmisarvoinen kohtelu.

1Äänestä

Mitäkö voimme tehdä ,,,,,,, no minäpä sanon,,,,

rahat pois tyhjäntoimittajilta harhaan-johtajilta,
ne ei ole miljoonien arvoisia,
ne ei tarvi mijoonia tyhjäntoimituksesta,
niillä rahoilla suomen valtio voisi maksaa valtion velatki hetkessä pois,
suomestahan nämä hulttio johtajat ovat miljoonansa kähmineet,
lakiin pitää tehdä muutos,
tommonen älytön valtion rahojen rosvous pitää estää tulevaisuudessa,

suomen politiikka on äylytöntä, käsittämättömän tyhmää,

1Äänestä

Helsingin kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Mari Rantanen (ps) kertoo ottaneensa Esperi Caren Yhteiselo-kodin ongelmia esille jo marraskuussa.

”Reagointi on ollut liian hidasta, joskin nyt voidaan sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan”, hän kommentoi Puheenvuoron blogissaan.

Rantasen mukaan tilannetta ei voida korjata pelkällä hoitajamitoituksella.

”On päivänselvää, että nyt on valittava mitä tämä yhteiskunta puolustuskyvyttömimmille ihmisilleen tarjoaa. Otammeko sen ongelman tosissaan, että halvimmalla hinnalla ei saa laatua. Ladan hinnalla ei saa mersuakaan”, hän kirjoittaa.

Rantasen mukaan nyt on tehtävä päätöksiä siitä, tuottavatko kunnat hoivapalveluita itse vai haetaanko palveluntuottajia neuvotellen.

”Tämä huutolaismarkkina on lopetettava. Poliitikkojen on jokaisen kyettävä asettumaan toisen asemaan, miltä tuntuisi, kun oma läheinen olisi tämän huutolaismarkkinan pelinappula. Miltä tuntuu, kun lähetät läheisesi hoitoon ja pelkäät koko ajan mitä hänelle tapahtuu? Nyt riittää.”

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/uusi-esperi-care-–tapaus-järkyttää-”tämä-huutolaismarkkina-on-lopetettava”/ar-BBToBtp?ocid=spartandhp

3Äänestä
  • Toivottavasti persut yrittäisivät ajaa vanhushoivaa takaisin kunnille !
    Huutolaismarkkinat on todellakin lopetettava.
    Onko tämä vaalipuhetta, todennäköisesti, mutta kuitenkin se on ensimmäinen kunnon kannanotto vanhuksien p u o l e s t a ja
    - tuli persuilta !

    Mää olen kauhiast hämmästyny !

    1Äänestä

  • kiitos.tiedosta kirjoitti:

    Toivottavasti persut yrittäisivät ajaa vanhushoivaa takaisin kunnille !
    Huutolaismarkkinat on todellakin lopetettava.
    Onko tämä vaalipuhetta, todennäköisesti, mutta kuitenkin se on ensimmäinen kunnon kannanotto vanhuksien p u o l e s t a ja
    - tuli persuilta !

    Mää olen kauhiast hämmästyny !

    Tuskin on vaalipuhetta, kun persujen Rantanen on ottanut asian esille jo marraskuussa.
    Vastuullista edustajatyötä.

    1Äänestä

Seuraavissa vaaleissa kaikki äänestää suomalaisten omaa puoluetta
perussuomalaisia,
tulee uusi jytky,
usein on kuultu uutisissa
kuinka kallupeissa persut ovat suurin nousija ,,
se enteilee valtavaa äänivyöryä,
persut on järkevä fiksu puolue, korkeasti koulutettuja edustajia paljon,
ovat ottaneet esiin myös vanhusten hoivan kohentamisen,

1Äänestä
  • Entäs jos Soinin "siniset" ottavat saman vaaliteeman ja 4-5muuta puoluetta,
    niinkuin varmasti tulee käymään,
    koska tällä asiallahan kaikki kalastelevat nyt ääniä.

    Persujen jytky ei ole kirkossa kuulutettu.

    1Äänestä

Aloittaja sanoo, että Suomi on sivistysvaltio.
Itse asiassa voisimme kysyä, mitä se tarkoittaa.
Koulutusta? Vaurautta? Tuotantolaitoksia? Taloutta? Lähimmäisten kunnioitusta?

Tämän päivän koulutukseen ei kuulu hyvien tapojen oppiminen, käyttäytymissäännöt, sivistynyt puhetapa, ihmisten kunnioitus, vähäväkisistä huolehtiminen, tasa-arvo. Maahanmuuttajien tilanne on vaikea ja mitä kauemmin heitä maassa on asunut, sitä rasistisemmin heitä on ruvettu kohtelemaan.
Kiusaaminen ja halveksunta erilaisuutta kohtaan opitaan jo kouluissa, eikä siihen puututa, koska lasten tulee voida toteuttaa itseään, eikä ahdistusta pidä tukahduttaa, vaan rajutkin tunteet pitää voida ilmaista.
Itsehillintä ja tunteiden käsittely on tietenkin niin ikivanhaa hapatusta, että sellaiseen ei pidä tarmoaan tuhlata.

On uskomatonta, että jo pelkästään arkipuheeseemme on pesiytynyt suuri määrä kirosanoja ja ala-arvoisia heittoja. joita vielä puoli vuosisataa sitten pidettiin suorastaan roskaväkeen kuuluvien puhetapana. Törkypuheisiin ei vaikuta puhujan korkea koulutus eikä asema. Sitä suuremmalla volyymilla pystyy ryöpyttämään keskustelukumppaneitaan. Seksuaalinen häirintä on niin yleistä, että on tarvittu MeToo-kampanja, joka on tuonut uskomattoman määrän törkeilijöitä ihmisten tietoisuuteen.
Mikä tässä maassa osoittaa, että se on sivistysvaltio?

1Äänestä
  • Sivistysvaltio tarkottaa sitä että,,,,,,,

    ihmisoiksudet ovat täydellisesti kohdallaan,
    vanhuksiakin arvostetaan ihmisinä, ketään ei syrjitä sorreta,

    suomessa nyt vanhukseilla ei ole ollu ihmisoikeudet kohdillaan,
    vanhuksia on kuolla hoitovirheisiin,
    heitteillejättöön,
    hovan puuteeseen,

    uutistenmukaan rikosilmoitus on tehty asiasta,

    2Äänestä

  • Jos ei käyttäydy kansalaiset sivistyneesti niin ei meitäkään kaikkia kohdella niin kuin sivistysvaltiossa kuuluisi.
    Antiikissakin tällainen rappio johti valtion romahtamiseen.
    Korjausliike olisi tehtävä äkkiä aloittaen korkeimmalta tasolta heikoimmat huomioiden.

    Kulunut sana "eliitti" alkaa olla käyttökelpoinen Suomessa.
    Eliitillä menee hyvin ja asianosaiset ovat unohtaneet mitä varten hallitus ja eduskunta on olemassa, palvelemassa kansaa ja ajamassa kansan asioita parempaan suuntaan, ei vain omien eturyhmiensä.

    2Äänestä

Odotan nautinnolla uusia uutisia tutkimusten alkamisesta. Oikeus voittakoon.
Vanhuksien pitää saada hyvän hoidon oikeudet myös ja ihmisarvo takaisin.
Eliitilllä ei mene nyt hyvin, vaikka asia ei muka ole saanut alkunsa heidän tekemistään päätöksistä.
Orpo tuskin kehtaa naamaansa näyttää vähään aikaan.

2Äänestä

No+tulihan+se+sippijussikin+jeesustelmaan+tv-kameroille,+kuinka+suorastaan+väärällä+alalla+yksityiset+hoiva-alan+yritykset+saattavatkaan+ahneuksissaan+olla.Voi+herranjestas!!!!Sippijussilla+on+ollut++N+E+L+J+Ä++(4+!!!)+vuotta+aikaa+puuttua+asiaan,+koska+tiedossa+esim.+liian+pienet+hoitajamitoitukset+ovat+olleet+ties+kuinka+kauan.Mutkun+sippijussin+energia+kuluikin+kikyyn,+aktiivimalliin++ja+opiskelijoiden+sekä+palkansaajien+kyykytykseen+voikkaalaisen+paperikemistin+kanssa.Mutta+osaahan+se+sippijussikin+almanakkaa+lukea+ja+laskea:+vaalipäivään+on+enää+tasan+60+vrk.+Ja+tuorein+gallup+osoitti,+että+jo+84,4+%+äänestäisi+jotain+muuta+kuin+maalaisliittoa.

1Äänestä

Alkuperäisen viestin kysymys on hyvin ajankohtainen, sillä kohta ei näissä hoivalaitoksissa ole ketään hoivattavana, kun ruuat on loppu, avustajat loppu, lääkkeet annettu väärille potilaille, lääkäreitä ei kutsuta.
Pianhan tämä ongelma on poispyyhkäisty. Pedit tyhjenevät vauhdilla.

Me , tämä seuraava hoivapaikkaa tarvitseva joukko, olemme voimissamme täällä palstalla ja kokoamme päättäväisyyttä pitääksemme puolemme sitten, kun meidät kyörätään hoivattaviksi.
On tehtävä listat omaisille, että he ymmärtävät tarkistaa käydessään niin hygieniat, ruuat kuin tropitkin, niin ettei tule sitä tilannetta, että kukaan ei muistanut, ei tiennyt, ei osannut.

Me tiedämme nyt, mitä pitää vaatia, mihin ei pidä alistua, mikä on oikeutemme ja velvollisuutemme hoivan kohteena. Me voimme ottaa selvää laeista ja asetuksista ja voimme vaatia tarkastusta. Sopimuksien sanamuoto on hyvä tietää. Olkoon se seinällä huoneentauluna.

Oppirahat on nyt maksettu.

4Äänestä
  • Tuskin+mikään+muuttuu.+Syyllisiä+pallotellaan,+korppi+ei+toisen+korpin+silmää+noki,+poliitikot+ovat+omistussuhteiden+ja+huonojen+päätösten+takia+samassa+vyyhdissä.+Ainut+muutos+on+hoitomaksujen+nousu,+ja+sehän+on+veronmaksajien+murhe,+eläkkeestä+otetaan+se+85%.++Luultavasti+omaisuus+pitää+realisoida+jatkossa+hoitomaksuihin,+käyttää+säästöt+jne.+Ehkä+omaisille+tulee+hoitovelvoite,+jos+on+vaikkapa+tarpeeksi+iso+asunto.+Kun+eletään+yhä+vanhemmiksi,+eläkkeelle+jääneet+voivat+alkaa+hoitaa+tosi+vanhoja+vanhempiaan.+Onhan+se+nyt+nurinkurista,+että+monet+on+eläkkeellä+enemmän+vuosia+kuin+töissä,+moni+70kymppinen+on+vielä+ihan+hyvissä+voimissa,+voi+ihan+hyvin+hoitaa+90-100+vuotiaita++vanhempiaan.

    1Äänestä

  • On niin onneton juttu, että kunnallisen kautta hoivapaikkoihin pääsee vasta, kun on niin huonossa
    kunnossa, ettei puoliaan pysty pitämään. Eli jos on joku läheinen, jolle voi delegoida homman tsekata, että hyvä hoiva toteutuu, kannattaa delegoida.

    Ennenkuin pääsee "hoivattavaksi" pitää yleensä pärjätä kotihoidon varassa.
    Kotihoito arvioi, koska on laitoshoidon tarve.
    Se tulee yleensä sitten, kun on monisairaana ja/tai muistisairaana telonut itsensä kotona
    muutaman kerran sairaalahoitoon ja lähtenyt ulos harhailemaan osaamatta takaisin kotiin.
    Niin voi mennä vuosia turvattomana kotona. Kotihoito käy kääntymässä, heidänkin resurssit on vähäiset yhtä asiakasta kohti.

    Eri kunnissa voi olla vähän erilaista ? Hoivakotiin pääsee helpommin ?

    1Äänestä

  • lapsethoitamaan kirjoitti:

    Tuskin+mikään+muuttuu.+Syyllisiä+pallotellaan,+korppi+ei+toisen+korpin+silmää+noki,+poliitikot+ovat+omistussuhteiden+ja+huonojen+päätösten+takia+samassa+vyyhdissä.+Ainut+muutos+on+hoitomaksujen+nousu,+ja+sehän+on+veronmaksajien+murhe,+eläkkeestä+otetaan+se+85%.++Luultavasti+omaisuus+pitää+realisoida+jatkossa+hoitomaksuihin,+käyttää+säästöt+jne.+Ehkä+omaisille+tulee+hoitovelvoite,+jos+on+vaikkapa+tarpeeksi+iso+asunto.+Kun+eletään+yhä+vanhemmiksi,+eläkkeelle+jääneet+voivat+alkaa+hoitaa+tosi+vanhoja+vanhempiaan.+Onhan+se+nyt+nurinkurista,+että+monet+on+eläkkeellä+enemmän+vuosia+kuin+töissä,+moni+70kymppinen+on+vielä+ihan+hyvissä+voimissa,+voi+ihan+hyvin+hoitaa+90-100+vuotiaita++vanhempiaan.

    Olemme sitä porukkaa, joista jokainen ei ehtinyt olla täyttä 40 v. ansiotyössä ennen eläkeikää. Ennen 60-luvun tienattuja vuosia ja maksuja ei täysimääräisesti mukaan laskettu, ja monet meistä ovat olleet siinä joukossa, joka paiskattiin työttömyyseläkkeelle ennen aikojaan täysissä sielun ja ruumin voimissa. Monella on eläkeaikaa enemmän kuin työssäolovuosia.
    Niinpä sitten eläkeläisiä on jo nyt yli miljoona. Viime viikolla muuten sanottiin, että suurin syntyvyys sotien jälkeen oli v. 1963. Sieltäkin on siis tulossa jonkin ajan kuluttua aikamoinen lisä eläkeläisten joukkoon, vaikka me vanhemmat ehdimmekin alta pois.
    Meillä on pienemmät eläkkeet kuin seuraavilla, sillä eläkkeisiin oikeuttavia työvuosia ei kertynyt tarpeeksi varsinkaan niille naisille, jotka jäivät hoitamaan lapsiaaan moneksi vuodeksi 60-70-luvuilla, jolloin lasten päivähoitoa ei vielä ollut järjestetty.
    Mutta meidän tulee nyt pitää puolemme itse. Nyt on hoivaakin tarvitsevan ihmisen oikeudet kirjattava, niin että tällaista heitteillejättöä ei voi enää tapahtua.
    Onneksi vaalit ovat lähellä Vaalimökeissä on varmasti kova pulina, kun me eläkemuorit vaadimme selitystä edustajaehdokkailta. Eläkepapat mukaan!

    Jos nyt mitään hyvää tästä Attendo kumpp.-sotkusta käteen jää, niin omaiset ja ehkä eläkeläiset itsekin oppivat olemaan varuillaan. Näitä hoivakotejahan kehuttiin aikoinaan tavattoman upeiksi vanhustenhoivalaitoksiksi. Totta kai kansa uskoi, mutta nyt olemme toivottavasti jo oppineet erottamaan mainoslauseet todellisesta asiasta.

    Olen myös sitä mieltä, että ammattiyhdistysliike on liian varovainen jäseniään puolustaessaan. En voi ymmärtää, ettei TEHY tehnyt mitään, kun nämä hoitajat aivan varmasti kertoivat epäkohdista liitossa. Ihmettelen myös, missä luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut oikein ovat. Pitäähän hoivalaitoksissa luottamushenkilöt olla! Mikseivät he tehneet mitään?
    Kai Attendo ja kumpp. kuitenkin ovat suomalaisen työehtosopimuksen piirissä, olkoon vaan omistajat ulkomailta.

    Huonokuntoisten omaisten hoito 24/7 vie omat voimat

    Eläkeläisenä, lähes seitsemänkymppisenä en ole vielä itse ehtinyt nauttia eläkepäivistäni
    ollenkaan. Vanhempieni auttaminen työn ohella alkoi toden teolla jo ainakin 15 vuotta sitten.
    Teen kaiken mahdollisen, mutta sekään ei riitä. Olen olemassa ilmeisesti vain ja ainoastaan uhratakseni omat eäkepäiväni vaativien vanhempieni hoitamiseen. Tätä menoa kuolen ennen vanhempiani.
    Ei yhtä päivää ilman huomisen velvotteita.
    Huonokuntoisten omaisten hoitaminen voi olla näännyttävää.
    Itsekin aloitin työt jo 17-vuotiaana.
    En tule itse vaatimaan lapsiani uhraamaan elämänsä minulle.
    Se on kohtuutonta.
    Kotihoidosta pyydän apua kun aika tulee.

    4Äänestä

  • kohta.itsellä.avun.tarve kirjoitti:

    Mikset pyydä vanhemmillesi apua kotihoidosta ???
    Ei voi ketään orjana pitää. Sullakin on elämä, ainakin kuuluis olla !

    Eikö kunta avusta? Kenen puoleen olet kääntynyt. Tällä menolla kunnan hoidettavana on kohta kolme ihmistä, sinä ja vanhempasi.
    Eihän yhtä ihmistä voi velvoittaa kahden huonokuntoisen hoitajaksi.
    En uskalla ruveta antamaan ohjeita, mutta sinuna menisin vaikka terveyskeskukseen ja vaatisin apua. Onko lapsillasi jotain mahdollisuuksia hankkia kunnalta apua sinulle?
    Älä tyydy tilanteeseen.

    2Äänestä

  • Makriina2 kirjoitti:

    Olemme sitä porukkaa, joista jokainen ei ehtinyt olla täyttä 40 v. ansiotyössä ennen eläkeikää. Ennen 60-luvun tienattuja vuosia ja maksuja ei täysimääräisesti mukaan laskettu, ja monet meistä ovat olleet siinä joukossa, joka paiskattiin työttömyyseläkkeelle ennen aikojaan täysissä sielun ja ruumin voimissa. Monella on eläkeaikaa enemmän kuin työssäolovuosia.
    Niinpä sitten eläkeläisiä on jo nyt yli miljoona. Viime viikolla muuten sanottiin, että suurin syntyvyys sotien jälkeen oli v. 1963. Sieltäkin on siis tulossa jonkin ajan kuluttua aikamoinen lisä eläkeläisten joukkoon, vaikka me vanhemmat ehdimmekin alta pois.
    Meillä on pienemmät eläkkeet kuin seuraavilla, sillä eläkkeisiin oikeuttavia työvuosia ei kertynyt tarpeeksi varsinkaan niille naisille, jotka jäivät hoitamaan lapsiaaan moneksi vuodeksi 60-70-luvuilla, jolloin lasten päivähoitoa ei vielä ollut järjestetty.
    Mutta meidän tulee nyt pitää puolemme itse. Nyt on hoivaakin tarvitsevan ihmisen oikeudet kirjattava, niin että tällaista heitteillejättöä ei voi enää tapahtua.
    Onneksi vaalit ovat lähellä Vaalimökeissä on varmasti kova pulina, kun me eläkemuorit vaadimme selitystä edustajaehdokkailta. Eläkepapat mukaan!

    Jos nyt mitään hyvää tästä Attendo kumpp.-sotkusta käteen jää, niin omaiset ja ehkä eläkeläiset itsekin oppivat olemaan varuillaan. Näitä hoivakotejahan kehuttiin aikoinaan tavattoman upeiksi vanhustenhoivalaitoksiksi. Totta kai kansa uskoi, mutta nyt olemme toivottavasti jo oppineet erottamaan mainoslauseet todellisesta asiasta.

    Olen myös sitä mieltä, että ammattiyhdistysliike on liian varovainen jäseniään puolustaessaan. En voi ymmärtää, ettei TEHY tehnyt mitään, kun nämä hoitajat aivan varmasti kertoivat epäkohdista liitossa. Ihmettelen myös, missä luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut oikein ovat. Pitäähän hoivalaitoksissa luottamushenkilöt olla! Mikseivät he tehneet mitään?
    Kai Attendo ja kumpp. kuitenkin ovat suomalaisen työehtosopimuksen piirissä, olkoon vaan omistajat ulkomailta.

    Mitä ammattiyhdistysliike olisi voinut tehdä ? Hoitajat eivät voi oikein mennä lakkoonkaan,
    koska siitä kärsisivät eniten hoidettavat.
    Hoitajien ammattiyhdistys pitäisi olla mahtiliitto AKT:n jäsenliitto, silloin liitto voisi uhata satamien työnseisauksilla, se tehoaisi.

    Erot eri ikäluokkien välillä ovat aika pienet, vaikka suuria 40- ja 50-luvun ikäluokkia kutsutaan "suurimmiksi". Hehän ovat jo eläkkeellä suurin osa.

    Tutkiskelin äskettäin Tilastokeskuksen sivuja, syntyvyyden suunta lähti hienoiseen laskuun 60-luvun alusta ja laski hieman koko 60-luvun.

    Ei tule mitään "aikamoista lisää eläkeläisiin", jos vaikka yhtenä vuonna 1963, olisi syntynyt 1000 lasta enemmän kuin muina 60-luvun vuosina.
    En muista lukuja tarkkaan, mutta 60-luvulta alkaen syntyvyyden suunta on ollut laskeva.

    2Äänestä

  • hallintarekisteri kirjoitti:

    Jos olet sitä mieltä, että ammattiyhdistysliike ei voisi tehdä mitään jäsentensä auttamiseksi, eikä sen puoleen ole mitään tehnytkään, niin miksi hoitajat yhä ovat jäseniä ja maksavat jäsenmaksua tyhjästä!
    Kun jossakin satamassa 200 ahtaajaa oli erimielsiä palkastaam uhkasi liitto pysäyttää satamat ja viennin.
    Naiset ovat empaattisia ja uhrautuvia, siihenhän tämä alimitoitus laskeekin.

    4Äänestä

  • Eroaisin.liitosta kirjoitti:

    En tiedä mihin naisvaltaisten alojen liitot pystyisivät. Olen samaa mieltä, naisten ammattiliitot ei pysty näköjään juuri mihinkään, valitettavasti. Turhaan maksavat jäsenmaksuja ?

    3Äänestä

  • meikkulivaan kirjoitti:

    Mikset pyydä vanhemmillesi apua kotihoidosta ???
    Ei voi ketään orjana pitää. Sullakin on elämä, ainakin kuuluis olla !

    Olen ehdottanut vanhemmilleni kotihoitoa. He suuttuvat julmetusti.
    "Me emme kunnan apua tarvitse!"

    He pärjäävät omasta mielestään oikein hyvin "ilman apua", koska ovat sen verran rajoittuneita jo
    ajatuksiltaan, etteivät ymmärrä, että minä olen se "orja", jonka apu saa heidät luulemaan että he pärjäävät ihan itse omin avuin.

    Iäkkäillä asenteet voi olla 80 vuoden takaa. Kotiapu voi olla jotain hävettävää, jotain entistä köyhäinapua.

    Iäkkäät ovat maksaneet ikänsä veroja, joista monille nuoremmillekin maksetaan tukia, mutta kun he itse tarvitsevat palveluja, he eivät hyödynnä
    panostaan tähän yhteiskuntaan, jota he ovat olleet mukana rakentamassa ja kehittämässä.

    On vaikea saada heidät hyväksymään asia. Suoraan sanoen ihminen voi jumiutua itsepintaisesti ja itsepäisesti vanhoihin käsityksiin, vaikka yhteiskunta on mennyt niitten ohi monta vuosikymmentä sitten.

    Joudun pyytämää kotihoidon heille lähiaikoina, ovat sitten mitä meiltä tahansa.
    Kai sekin myrsky ohi menee, mutta kovaa arvostelua tulen saamaan.

    2Äänestä

  • kohta.itsellä.avun.tave kirjoitti:

    kohta.itsellä.avun.tave

    Olen kyllä samaamieltä kanssasi, että vanhempi sukupolvi ei hevillä hyväksy yhteiskunnan apua, kun taas nuoremmat ovat jo sen turvin oppineet elämään ja jotkut jopa näiden vanhuksien varoilla.

    Tosin itsekkin olin joutua tällaiseen rahan "kuppaukseen", mutta onneksi se jäi noin 10.000,-€, ...ainakin toistaiseksi! Se oli vanhin lapsistani.

    Senjälkeen viellä satuin sanomaan lapsenlapseni kuullen, että mummin rahat ei lopu koskaan ja tämä kaikki alkoi siitä, kun tämä tyttö oli kyydissäni ja pyysi rahaa, jonka tietenkin annoin, jolloin hänen kaverinsa, joka oli mukana, ihmetteli, että kuinka sä saat rahaa noinvain pyytämällä?

    Miehelleni oli pakko tilata kotiavustaja, koska hän ei osannut/muistanut ottaa lääkkeitään. Sitäpaitsi hän oli kerran parkkeerannut autonsa naapurin tontin puolelle ja sitten soitaa aamulla poliisille, että hänen autonsa on varastettu!

    Vähän`väliä oli myös hukassa lompakko kaikkine tykötarpeineen ja ne kuuluisat auton avaimet! Tulihan hänelle siitä oikein rutiini kuolettaa kaikki korttinsa ja maksaa niistä taas uudestaan, mutta ei hänellä mukamas ollut mitään vikaa, ei vikaa, ei vikaa ja kuulokin oli jo hyvin valikoiva, joten ikänsä puolesta ilmeisesti arvaili jo huulien liikeistä, mitä hänelle sanottiin!

    Omaa tulevaisuuttani olen yrittänyt kohentaa raha-varojani kartuttaen, koska oletan, että lapseni asuu kuitenkin tässä lähellä, mikäli ei kuole ennen minua. Lapsenlapseeni en voi tukeutua, sillä oletan, että hän jaksaa kouluttautua ja ties mihin huisin`nevadaan muuttaa asumaan.

    Toisaalta täällä on hyvä kunnallinen palvelu kodinhoidon turvin ja jopa lääkäri käy kotona. Siivous palvelukin on jo useilla. Ruokapalvelu toimii, kuten kauppakassien tuonti kotiovelle. Viriketoimintaakin on ja tänään olisi juuri info tuossa viereisessä talossa, mutta en jaksa lähteä sinne, koska toistaiseksi en ole tarvinnut mitään noista palveluista.

    Ja kaikille tiedoksi, nämä palvelut ei ole sitten i l m a i s i a ja en itsekkään tiedä hinnoittelusta mitään. No, maksoi sitten mitä maksoi, koska mummillahan on sitä rahaa aina! DDD

    3Äänestä

  • kohta.itsellä.avun.tave kirjoitti:

    Olen ehdottanut vanhemmilleni kotihoitoa. He suuttuvat julmetusti.
    "Me emme kunnan apua tarvitse!"

    He pärjäävät omasta mielestään oikein hyvin "ilman apua", koska ovat sen verran rajoittuneita jo
    ajatuksiltaan, etteivät ymmärrä, että minä olen se "orja", jonka apu saa heidät luulemaan että he pärjäävät ihan itse omin avuin.

    Iäkkäillä asenteet voi olla 80 vuoden takaa. Kotiapu voi olla jotain hävettävää, jotain entistä köyhäinapua.

    Iäkkäät ovat maksaneet ikänsä veroja, joista monille nuoremmillekin maksetaan tukia, mutta kun he itse tarvitsevat palveluja, he eivät hyödynnä
    panostaan tähän yhteiskuntaan, jota he ovat olleet mukana rakentamassa ja kehittämässä.

    On vaikea saada heidät hyväksymään asia. Suoraan sanoen ihminen voi jumiutua itsepintaisesti ja itsepäisesti vanhoihin käsityksiin, vaikka yhteiskunta on mennyt niitten ohi monta vuosikymmentä sitten.

    Joudun pyytämää kotihoidon heille lähiaikoina, ovat sitten mitä meiltä tahansa.
    Kai sekin myrsky ohi menee, mutta kovaa arvostelua tulen saamaan.

    Voisitkö osoittaa heille viitteellisesti, miten paljon he apuasi tarvitsevat itse selviämisessä. Matkustat kahdeksi viikoksi reisuun, jätät heidät selviytymään ihan itse.
    Tai pyydä terveyskeskuksen lääkäriltä sairauslomaa ja lepää tällaisen luvan perusteella.
    Pitäähän heidän ymmärtää, että sinullekin voi sattua jotain, voit loukkaantua, kaatua, saada sairauskohtauksen. Miten he selviytyvät, jos varasuunnitelmaa ei ole mietitty.

    En voi matkustaa mihinkään. Minun on oltava käytettävissä joka päivä, vaikka en ihan joka päivä käy, noin 5-6 kertaa viikossa vain, jos on mahdollista.
    En saa itse sairastuakaan. Jos sairastun, yritän sitten saada kotihoidosta apua vanhemmilleni.

    Siivouspalvelua ei saa ilmaiseksi kunnaltakaan, jos joku niin luulee. Vanhempani eivät suostu maksamaan siivojalle, koska "emme tarvitse",
    koska minä siivoan.
    Jne.

    Juuri niin, Osoita vanhemmillesi, että ilmainen siivooja on nyt lopettanut.

    Tarkoitankin juuri sitä, että jätät heidät omiin oloihinsa että huomaavat, kuinka vaikeaa heidän on olla ilman sinun apuasi. Älä mene apuun, vaan järjestä itsellesi lepoaika. Kyllähän vanhempiesi pitää ymmärtää, että sinä tarvitset lomamatkan. Hehän tulevat itsenäisesti toimeen! (Mitä nyt tytär 5-6. kert/viikko vähän auttelee!)

    Jos sinulla on yhteys kotihoitoon, niin he voinevat auttaa asioiden muuttamisessa,
    Sinun terveytesi on tärkeä. Kuka sinua hoitaa, jos sinulle jotain tapahtuu? Vanhempasiko?
    Asia pitää selvittää, ja vanhempiesí pitää vastata kysymykseen, miten he selviytyvät ilman sinun apuasi.
    Tietenkään kunta ei lähetä ilmaista siivoojaa, mutta hommaa siivooja ja julista, että selkäsi ei enää kestä.
    Helppo täällä on tietysti tuntemattoman neuvoa, mutta onhan vanhempiesi herättävä näkemään, että he käyttävät sinua häikäilemättä hyväkseen.

    Olen itsekin ikäihminen ja elän omillani. Maksan siivouksesta ja lumenluonnista, ruohonleikkuusta ym. Talon maalauksenkin teetin ulkopuolisilla. Minulla on eläkkeeni, jolla elän suu säkkiä myöten. Kotitalousvähennys on iso apu, jonka verottaja suo kotiapua tarvitseville.
    Jos jälkikasvu auttaa töissä, olen kiitollinen tottakai, mutta apu on aina vapaaehtoista.

    3Äänestä

Yhteiskunta on vääristynyt.
Ahneus ja itsekkyys saa mennä inhimillisyyden edelle hallituksen suojeluksessa.

Vasta kun rikosoikeuden professori Matti Tolvanen sai kokonaisen sivun kokoisen puheenvuoron Suomen suurimmassa sanomalehdessä, "heräsi" pääministeri jälkijunassa ottamaan kantaa.

3Äänestä

Kansalainen on pelkkää anonyymiä massaa, jota tarvitaan vain äänestämään.
Äänestyksien välillä meitä ei ole olemassa, meidän huutoihimme ei vastata.

2Äänestä

Ei täsä ole vielä mittään nähty !

Soteuudistuksen suunnitelmissa nähdään vanhuspalveluissa 932 miljoonan säästöpotentiaaali.

(13.2 Talouselämä-lehti)

3Äänestä
  • No niin, pitihän se arvata. Nyt yritetään hillitä tätä kohua että saataisiin lähitulevaisuuden huononnukset menemään läpi ? Ei säästöä ilman huononnusta.

    3Äänestä

  • Se on sitten seuraavan hallituksen suosion tuho, jos sote menee läpi, mutta hallitukset eivät ole suosiota varten vaan mm. kansalaisten hyvinvoinnin rakentajia.

    932 miljoonaa "säästöpotentiaalia"...hmh...pistää ajattelemaan, missä kohtaa sitä on vanhuspalveluissa, mistä tehdään seuraavat leikkaukset,
    vaikka tilapäisesti joudutaan vanhushoivaan laittamaan rahaa,
    että vanhukset ja vammaiset pelastetaan nykyiseltä katastrofilta.

    3Äänestä

Kansalaiset itse on työllään rakentaneet hyvinvoinnin edellytykset mutta hallitukset päätöksillään tuhoaa sitä.

1Äänestä

Mitäkö voimme tehdä,,,

NO esm tämän,
miljoonat takavarikoitakoon kaikilta huijari-johtajilta, vatltion omaisuudeksi,
suomen kansa on saanu tarpeekseen hujareista

1Äänestä
  • Turha tuota samaa on toistaa joka ketjussa.
    Kerro sen sijaan millä lailla rahat voisi takavarikoida valtiolle ?
    "Riistokapitalismi" on laillista Suomessakin.

    1Äänestä

  • se.vaan.on.niin kirjoitti:

    Turha tuota samaa on toistaa joka ketjussa.
    Kerro sen sijaan millä lailla rahat voisi takavarikoida valtiolle ?
    "Riistokapitalismi" on laillista Suomessakin.

    etkö tiedä,,,
    yksinkertisesti
    lakipykälät muutamalla,

    rosvo ne kierot laitki ovat kesineet
    rahankiilto silmissä innokas eduskunta hyväksyny,

    yhteisten rahojen kähmintä tehtiin lailliseksi, kuten hyvin tiedät, '

    veronkierto siis verosuunittelu kauniisti sanottuna tehtiin lailiseksi mijonnääreille,

    työ kansalla ei sitä mahdollisuutta koskaan ollutkaa,
    verot perittiin palkasta suoraan,

    "se.vaan.on.niin"
    eikö sinulla ole minkäänlaista rehellistä oikeudentajua
    vai miksi tyhmiä kyselet,

    1Äänestä

  • lailisetki-rosvot-kiinni kirjoitti:

    Kyllä minulla oikeudentajua on, mutta en pysty lakeja muuttamaan,
    etkä sinäkään.
    Siksi kysyin, millä lakipykälällä rahat mielestäsi voisi takavarikoida, kun sitä jauhat - turhaan.

    1Äänestä

Suomi sivistysvaltio ei ole koskaan ollut. Matkiminen ei ole sivistystä ei myöskään nuoleminen!

Äänestä

Lääkäririlehdessä geriatrit pohtivat lääkärin roolia vanhusten yksityisissä hoivakodeissa.
Lääkärillä on vastuuta, mutta ei juuri mitään valtaa tai edes näkymiä hoidon toteutukseen.
Lääkäri on satunnaisen konsultin roolissa.

Yhdellä lääkärillä oli valtaa olla kirjoittamatta kipulääkettä kuolemassa olevalle kuoliopotilaalle, joka joutui kitumaan tuskissaan viikkoja !!!
Eiköhän se potilas olisi tarvinnut oikeanlaisen saattohoidon sedaatiossa sairaalassa.
Toivottavasti se lääkäri joutuu vastuuseen ja helvetin tuleen.

3Äänestä

Mahdollisesti hoivayhtiöketjut joutuvat tutkintaan ja mahdollisesti myös oikeuden eteen,
kertoo tämän aamun sanomalehtikatsaus.
Valviran tutkimat hoivayhtiöt ovat tuhonneet yksityisten hoivapalveluiden maineen
ja aiheuttaneet pahempaa itse hoivattaville.

3Äänestä
  • @seniori76
    "Mahdollisesti"

    Mahdollisesti, juu.
    Tutkia pitäisi samalla myös Sipilän hallituksen tekemiset ja kansanedustajien tekemiset kuntapäättäjinä.

    Joka tapauksessa yksityiset hoivayhtiöt ovat polkuhinnoittelulla vallanneet Suomen vanhustenhoitoa Sipilä-Orpon porvarihallituksen suojeluksessa.
    Valtio = Sipilä-Orpo-hallitus on vähentänyt rahan antoa kunnille ja vaatinut säästämään, etenkin vanhuspalveluissa.
    Kierosti, jopa rikollisesti, yksityiset hoivayhtiöt ovat luvanneet kunnille vanhusten laadukkaan hoidon huomattavasti halvemmalla hinnalla kuin millä kunta itse pystyy tuottamaan.
    Yksityinen firma perustetaan tuottamaan voittoa sijoittajille ja näissä alihinnoitelluissa hoivapalveluissakin se voitto revittiin kaikesta mahdollisesta tinkimällä: hoitajia vähemmän, haamuhoitajia, vaipat, ruoka... mitä nyt ikinä porvari keksii ja keksiihän porvari, jos siitä rahaa saa ja rikastuu. Moraali joutaa roskikseen, jos moraali maksaa.

    3Äänestä

  • Aikuinen____ kirjoitti:

    @seniori76

    "Hoivayhtiöt ovat luvanneet kunnille vanhusten laadukkaan hoidon huomattavasti halvemmalla hinnalla kuin millä kunta itse pystyy tuottamaan",
    ja halvemmalla kuin yksityinen itsekään pystyy tuottamaan ? Tietäen sen hyvin sopimusta tehdessään ?

    Kauppalehdessä luki jonkun kunnanviskaalin arvio, että hoidon vaativuudesta riippuen hoitovuorokauden todellinen kustannus on alkaen 100 euroa, mutta se ei riitä perustasollakaan kunnolla, rahaa pitäisi olla 150 euroa per päivä, että vois taata laadukkaamman hoidon.
    Tehostettuun hoitoon ei 100 euroa riittäne.

    Mitä maksavat kunnat yksityisille hoitopäivästä ? Se on kahdenvälinen sopimus, sitä tietoa tuskin löytää mistään.

    Jos kunnalle tuottaa vaikeuksia hoitaa vanhus 100 euroa per vrk ja yksityinen on tehnyt sopimuksen esim. 85 euroa per vrk, voiton repimiseksi on pakko olla paljon puutteita hoivassa
    alkaen henkilöstövajeesta. Mistä sen voiton muuten tekee ?

    Vertailun vuoksi Ruotsissa hoitovuorokaudesta maksetaan yksityiselle noin 200 euroa.

    2Äänestä

  • spekuloija kirjoitti:

    @spekuloija
    "Mitä maksavat kunnat yksityisille hoitopäivästä ? Se on kahdenvälinen sopimus, sitä tietoa tuskin löytää mistään."

    Kyllä sitä tietoa on saatavissa.
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/42eeb360-e456-43f0-977e-5029940a76f4
    "Kuutta suurinta kaupunkia eli Espootakin koskevassa selvityksessä (2017) kävi ilmi, että kaupungin itse tuottamana tehostetun palveluasumisen hinta oli keskimäärin 172 euroa vuorokaudelta. Yksityiselle yhtiölle saman palvelun järjestämisestä maksettiin puolestaan noin 125 euroa vuorokaudelta."

    Kiitos linkistä, jossa oli muitakin hyviä linkkejä !
    Olen nähnyt joitakin hintoja ja miettinyt sisältyykö kunnan hintaan, esim. tuohon 172 euroon myös itse palvelutalon tai hoivakodin, rakennuksen ylläpitokustannkset, vesi, sähkö jne.
    Sisältääkö kunnan hinta siis kaikki todelliset kustannukset ?
    Varmaankin yksityinenkin laskuttaa hoivapalveluissaan kunnilta laitostensa ylläpitokustannuksia,
    kuka ne maksaisi ellei asiakas eli kunta ?
    Eli pohdituttaa kuinka vertailukelpoiset ovat kunnan ja yksityisten hoivahinnat ?

    2Äänestä

Ei pidä olla huolissaan. Meissä vanhuksissa on ominaisuus, josta kaikki pääsevät aikanaan nauttimaan. Me kuollaan pian ja helposti.

2Äänestä
  • Yksityisellä ei tarvitse tuskissaan kitua ilman kipulääkitystä kuin muutama viikko niin jo henki lähtee.
    Helpostiko ?

    2Äänestä

Miljoonien eurojen maksaminen huijari-laitoksille ja johtoportaalle
ON LOPUTTAVA,

vanhusten hoivaan riittää tavallinen inhimille ystävällinen suhtautuminen kuten ennenvanhaanki oli,
se tavllinen inhimillinen hoiva ja ihmisen kohtaaminen siiretään vaan laitoksiin,

riittävästi hoiva-henkilökuntaa on palkattava,

ei missäänimessä miljoonia euroja saa johtajille ohjailla palkkoina
se on suurta typeryyttä, suorastaan hulluutta,

enenvanhaan vanhukset sai kuolla oman perheen keskuudessa,
heitä hoivattiin kodinpiirissä hellävaraisesti huolehtien loppuun asti,
-- muistan oman mummoni kuinka hän osallistu perheen asioihin loppuun asti
mutta kun voimat hiipui hän lepäsi ja liikkuin sen mikä vielä jaksoi,
mutta hellän huolehtivan hoidon sai aivan sänkyynsä loppuvaiheessa,
kuoli sydäm.vajaatomintaan,,,

johtajilta miljoonat on takavarikoitava,
johtajien työ on tyhjäntoimitusta,
ei vastaa suuria palkkoja,

1Äänestä
  • Just joo. Sydämen vajaatoimintaa voi auttaa leikkauksilla ja on lääkkeitä, joiden avulla ihminen voi elää lähes normaalia elämää loppuun asti.
    Miksi pitäisi nykyään elää vuosikausia kärsien ???

    Ennen vanhaan aiheutui hyvin vaikeita monen elimen komplikaatoita sairauksista niitten loppuvaiheessa, esim. sydämen vajaatoiminnassa.
    Niitä joutui kestämään joskus pitkään ennenkuin kuolema armahti.

    Ei oikein pysty näkemään sellaisen pitkän kidutuksen mielekkyyttä nykypäivänä,
    kun elämää on jäljellä paljon ja kun lääketiede voi auttaa ihmistä.

    Pitääkö kitua ja kärsiä esim. elämänsä viimeiset viisi vuotta, eikö ole parempi saada elää se sama viisi vuotta kivuttomampaa ja ihmisarvoisempaa elämää ?

    .

    1Äänestä

  • kysynvaan kirjoitti:

    Just joo. Sydämen vajaatoimintaa voi auttaa leikkauksilla ja on lääkkeitä, joiden avulla ihminen voi elää lähes normaalia elämää loppuun asti.
    Miksi pitäisi nykyään elää vuosikausia kärsien ???

    Ennen vanhaan aiheutui hyvin vaikeita monen elimen komplikaatoita sairauksista niitten loppuvaiheessa, esim. sydämen vajaatoiminnassa.
    Niitä joutui kestämään joskus pitkään ennenkuin kuolema armahti.

    Ei oikein pysty näkemään sellaisen pitkän kidutuksen mielekkyyttä nykypäivänä,
    kun elämää on jäljellä paljon ja kun lääketiede voi auttaa ihmistä.

    Pitääkö kitua ja kärsiä esim. elämänsä viimeiset viisi vuotta, eikö ole parempi saada elää se sama viisi vuotta kivuttomampaa ja ihmisarvoisempaa elämää ?

    .

    Aivan oikein, sairaudet pitää hoidattaa niin hyvin kun voi,
    ei kärsimyksistä kirkkaampaa kruunua saa !

    3Äänestä

syylliset roistot eli edustajat aloittivat lässytyksen eduskunnassa

peitelläkseen rikostaan ajaa alas vanhushoidon rahat
(rähmällään Eu-satraappien edessä oleva porukka antaa rahaa mielluummin
matujen hoitoon koska se on EU:ssa seksikäämpää)

eduskunnassa ongelman aiheuttaneet roistot vyöryttävät syytä operatiivisille yrityksille kun ovat antaneet vanhushoitoon minimirahan ja törkeästi kilpailuttaneet

Attendo AB noin 16 prosentin laskussa Tukhoman pörssissä
Vårdleverantören Attendo föll 15 procent efter att ha meddelat om sänkt utdelning och gett beskedet att en kritiserad enhet i Finland har fått sitt tillstånd indraget.

1Äänestä
  • Alkoi siis syyllisten etsiminen ja muitten syyttäminen ? Peiliin vaan katsomaan oikeistolaiset !
    Ala-arvoisinta on se, että jokainen sopan keittänyt yrittää pestä kätensä vastuusta ja siitä myrkkysopasta
    (joka murskaa vaalimenestyksen)

    2Äänestä

  • velmuilijat.tilille kirjoitti:

    Alkoi siis syyllisten etsiminen ja muitten syyttäminen ? Peiliin vaan katsomaan oikeistolaiset !
    Ala-arvoisinta on se, että jokainen sopan keittänyt yrittää pestä kätensä vastuusta ja siitä myrkkysopasta
    (joka murskaa vaalimenestyksen)

    Sipilän kommentti nauratti. Hänen mielestään nyt tullut selville että jotkut tekee sairaiden ja vanhustenhoidolla voittoa ja tähän pitäisi puuttua. Ja kaiken tuo ihan pokkana.

    3Äänestä

  • Suomi.on.sairas kirjoitti:

    Sipilän kommentti nauratti. Hänen mielestään nyt tullut selville että jotkut tekee sairaiden ja vanhustenhoidolla voittoa ja tähän pitäisi puuttua. Ja kaiken tuo ihan pokkana.

    Ällöttävää teeskentelyä.

    Nyt on Terveystalokin tehnyt mahtavat voitot, kun "heillä on julkisen terveydenhuollon asiantuntemusta". Se tarkoittanee suomeksi että Kokoomuksen Laura Räty lähti kuin leppäkeihäs
    eduskunnasta Terveystaloon jo soten valmistelun alkuvaiheissa, kun tarpeeksi hyvää paikkaa tarjottiin.
    Oliko lääkäri Laura Räty peräti terveysministerinä silloin ?
    Hän vei Terveystaloon tietonsa, josta asiasta nousi pieni häly
    samoin kuin muista kokoomuksen loikkareista yksityiselle (mm. Mehiläiseen)

    3Äänestä

  • ei.mitään.rajaa.missään kirjoitti:

    Terveystalolla ja Attendolla lie joku kytkös ?
    Kumpi omistaa kumpaa vai molemmat toisiaan ?
    Onko samaa firmaa ?

    Kirskahti korvaan tuo uutinen, että Terveystalolla menee loistavasti kun jotenkin se liittyi Attendoon.
    (En kuullut koko uutista)

    1Äänestä

Hallitus ministereineen vastuuseen. Miten mahdollista että jotkut yksityiset firmat tekee noinkin suuria voittoa suomalaisten vanhusten ja sairairen hoidolla? Tavalliset ihmiset ainakin pitävät noita asioita sellaisina ettei niiden kustannuksella kukaan tee selllaista bisnestä mitä nyt Sipilän ja Kokoomuksen johdolla tehdään. Jossain luki jonkun tällaisen firman yksittäisen johtajan palkankin olleen yli 5 miljoonaa vuodessa.

Se nyt ainakin kansalaisvelvollisuus, ettei kukaan äänestä Keskustaa tai Kokoomusta

3Äänestä
  • "Se nyt ainakin kansalaisvelvollisuus, ettei kukaan äänestä Keskustaa tai Kokoomusta!"

    Vaan minäpä äänestän jompaakumpaa, mutta luulisin, että kokomusta paikkakuntamme ministerin vuoksi.

    Siellähän sitten kitisette sossulan luukulla, te vuosia työssä raataneet, joille ei ole tullut edes riittävää eläkettä, jolla eläisitte, vaan aina on käsi ojossa, että mulle, mulle mulle, kaikilta rikailta pois heidän ansaitsemansa tulot.

    Haluatteko todellakin tänne sen neukkuajan kolhoosi systeemin, jossa kaikki oli mukamas yhteistä.

    Siis toinen yritti kaikkensa ja teki töitä "niskalimassa" ja sitten se toinen lusmuili siellä pellonpientareella, mutta vaati ,että kaikki tulot oli tasattava myös hänenkin kanssa?

    1Äänestä

  • ei-sovi-minulle kirjoitti:

    "Se nyt ainakin kansalaisvelvollisuus, ettei kukaan äänestä Keskustaa tai Kokoomusta!"

    Ei Suomen nykymenon vastakohta ole neukkula.
    Nythän me eletään neukkulassa, eliitti kahmii rahat ja tekee mitä lystää.
    Kansasta viis.

    Niin teki kommunistinen puoluekin.
    Nykyään oligarkit, Venäjän eliitti.

    Jos niitä nilkkejä joku harva haluaa äänestää omapa on asiansa.
    Suurimmalle osalle ei äänestysperusteeksi riitä, että joku mulpero "on paikkakunnan ministeri".

    1Äänestä

  • saa.käyttää.järkeäkin kirjoitti:

    Jos niitä nilkkejä joku harva haluaa äänestää omapa on asiansa.
    Suurimmalle osalle ei äänestysperusteeksi riitä, että joku mulpero "on paikkakunnan ministeri".

    Napakymppi-kommentti !

    1Äänestä

  • nyt.neukkulassa kirjoitti:

    Ei Suomen nykymenon vastakohta ole neukkula.
    Nythän me eletään neukkulassa, eliitti kahmii rahat ja tekee mitä lystää.
    Kansasta viis.

    Niin teki kommunistinen puoluekin.
    Nykyään oligarkit, Venäjän eliitti.

    Meidän oligarkit on oikeisto ja sen etupiirit ja sidosryhmät.
    "Hodorkovskit" yksityistää meidän verorahat ja repii mahtavia voittoja,
    niin kuin Venäjällä oligarkit "yksityistivät" valtion omaisuutta itselleen ja ovat miljardöörejä nyt.

    1Äänestä

Mitä tästä voi päätellä niin ei kannata lapsia tehdä vain sen takia että olisi joku vanhana hoitamaan.

Aion elää epäterveellisesti niin etten liian kauaksi aikaa jäisi riesaksi. Resepti olisi vähäistä liikuntaa, runsasta kupittelua, kolme askia röökiä ja huonolla ravinnolla eikä mistään vaivoista lääkäriin. Tuolla konstilla moni on välttynyt siltä ettei kenenkään tarvitse vaippoja vaihdella lopussa.

Velvoitetaan omaiset huolehtimaan vanhuksistaan kun kerran lapsia pitää sen takia hankkia että on vanhana hoitaja.

2Äänestä

Sipilä "jyrähti":
Ny tämä lista kuntoon !
Olipa "jyrähdys" - 5 viikkoa myöhässä. Ellei 3 vuotta ?

Maakunnissa monissa kunnanvaltuustoissa pitkin Suomea on kepuylivoima tai kokoomusylivoima,
sielläkin olisi voitu tehdä jotain jo kauan sitten ?

2Äänestä
  • Haluatko SDP olsi määräävässä asemassa, persuja ja kepulaisia kuulemma siirtymässä sinne massoittaen.
    Tradeka hoito bisneksestä tulevat varat menevät Rinnteen porukan laariin vaaliavustusten muodossa.
    Kun tuleva lama kurittaa ni Rinne leikkaa vanhusten hoivasta kuten edellisessä hallitukssa melkein 300 miljoonaa.

    1Äänestä

Mistä ihmeestä niille pörssiyhtiöille siunaantuu miljoonien voittoja, kun varsinaiseen toimintaan, vanhusten hoitoon ei riitä rahat?

3Äänestä
  • Juuri siitä. Ne rahat on poissa toiminnasta, johon ne oli tarkoitettu.
    Osakkeen arvo nousee, kun tuottoa/voittoa tulee niin hyvin.

    3Äänestä

No jos ainakin, sen että jokainen tutkailee, ja nyt miettii ketä ja mistä puoleesta äänestää, vaalit jo ovella...

Surulliseksi on mennyt, ikäihmisten hoitaminen suomessa! vaikka ei taida naapurimaassa ruotsissa asiat vanhustenhoidossa olla sen paremmin..

ikävää ettei rahaa löydy hoivaan tarpeeksi =( näin ei kuuluisi olla suomessa, tai muuallakaan, olihan tämä odotettavissa MUTTA silti niin ikävää =(

3Äänestä

Kyllä rahaa on, ja maksettu on hoivakodeille, mutta ko. hoivalaitokset pihtaa hoidon tasossa
kähmiäkseen itselleen enemmän rahaa.
Rahaa säästyy kun pidetään vanhukset aliravittuna ja vuorokauden samoissa vaipoissa.
Noin lyhyesti, koska siitä on täällä noin 1000 kirjoitusta,
mutta asian ydin ei valkene siltikään kaikille.

3Äänestä

Nyt on sijoittaja, Ilmarinen puuttuneet Esperien ja Mehiläisen toimintaan.
Liekö sillä vaikutusta ja onko se vain sijoittajan "naaman valkaisua" ?

1Äänestä

Yhdeksää hoivakodin asukasta oli pidetty lukkojen takana.
Tarkastaja kuuli käynnillään jyskytystä lukitun oven takaa,
kun Siilinjärvellä Attendon hoivakoti Vänrikkiin tehtiin yllätystarkastus.

Myös kontrollikokeet ja seurannat oli jätetty tekemättä.

Äänestä

Yhä uusia kaltoinkohteluita tulee esiin. Ensin luuli, että on vain joitakin valitettavia poikkeustapauksia, mutta tämä taitaakin olla "maan tapa" kohdella vanhuksia yksityishoivakodeissa ?
Uusin tieto tuli Espoon Matinkylän hoivakodista,
itse tapahtunut ei ole ihan uusi.

Äänestä

Lasten päiväkodeissa sama voitontavoittelu, lapset märissä vaipoissa ja huonolla ruualla, ilman kunnon valvontaa. Aikuisille maahan lampsiville kannetaan kyllä 5 ateriaa päivässä nokan eteen. Ovat karvaranteet päässeet tutustumaan lapsiin, suvakit vieneet vierailemaan päiväkoteihin ja vahusten omiin koteihin. Sellaista meillä Suomessa meidän verorahoilla.

Äänestä

MITÄKÖ VOIMME TEHDÄ ,,,,,,

Ensinäki,,,
EI makseta miljoonia euroja yksityisille hoivakotien johtajille,
ihan hullua touhua,
NE EI OLE niitä rahoja ansainneet mitenkää,

toiseksi,
palkataan niillä miljoonilla ammtti pätevää henkilökuntaa
kaikkin hoivakoteihin riittävästi,

komanneksi,
tarkka huolellinen YLLÄTYS VALVONTA kaikkiin hoivakoteihin, '
katsotaan saako vanhukset asiallista hoivaa,
onko jätetty heitteille suljettuun tilaan,
huoneitten puhtaus ja hygienia tarkkaan valvontaan,
myös vanhusten hygienia ja puhtaus tarkkailuun,
onko ravitsemus asiallisesti kunnossa jokaisen vanhksen kohdalla,
ym. täkeää korjausta tekemisiin mitä päivänvaloon ilmaantuu,

Äänestä
  • Luuletko että tarkastukset auttavat ?
    Jos laitoksilla ei ole omaa halua huolehtia vanhuksista oikein eli hyvin
    niin auttaako valvonta ?
    Aina kun valvontaa ei ole, siitä luistetaan, jos pakolla jotain teetetään.
    Kun valvojan silmä välttää, palataan huonoon hoitoon ?

    Äänestä

Olen suomalaisessa vanhustenhoitolaitoksessa joten tiedän, minkälaista huonokuntoisella liikuntarajoitteisella ihmisellä on tämän onnenmaan hoitolaitoksessa olla. Hoitaja kun sanoo hetkinen, tuo hetkinen voi olla "3" kolmentunnin pituinen aika.
Kiirettä on opittu pitämään sallittavana syynä kaikkeen, mitä jätetään tekemättä. Kivun lievitys, kun jos se johtuu tavanomaisesta poikkeavasta syystä, kuten minulla, sitä vierastetaan niin, että kivun lievitykseen on vaikeuksia saada apua. Ja yksinäisyys, yksinäisessä huoneessa kuukaudesta toiseen, ilman ainoaakaan seurustelukumppania ei muuta tee, kun masentaa ja ahdistaa. Ja ruoka sitten, mausteista ulkomaalaisilla nimillä nimitettyä, sellaista syötävää, mihin iäkkäät ihmiset eivät ole tottuneet. Onko nuo erikoisruokatarjoilut keksitty, jotta ruuan kulutus pysyisi vähäisenä? Ja kummallisinta ruuanjakelussa on se, kun esim. iltapalalla ei ole olemassa makealle iltapalalle vaihtoehtoa? Ja kaikki jälkiruokien maku on pilattu sokerilla.
Iho kärsii siitä, kun peseytymisien/suihkussa käyntien väli on neljäviikkoa ja tietysti siitäkin, kun housuvaipan vaihto venyy useasti siihen pisteeseen, kun istuimen alla lainehtii virtsalätäkkö.
Rehellisesti sanottuna musta tuntuu, että minua rangaistaan siitä, kun olen vanha.

Äänestä
  • Hohhoijaa taas

    Samalla vaivalla jonka käytit sepustuksesi väsäämiseen olisit voinut tehdä jotain hyödyllisempää:

    Olisit voinut tehdä jotain oman hygieniatasosi parantamiseksi. Jos jaksaa ottaa tabletin/läppärin, niin varmaankin jaksaa ottaa myös esim. kostean pesupyyhkeen. Varmaankin sinulla on niitä siinä käden ulottuvilla. Ellei ole, niin pyytämällä saat.

    Rehellisesti sanottuna minusta tuntuu, että sinä olet vanha trolli.

    Bessie

    Äänestä

  • K i i t o s kirjoituksestasi riittakerttuli !!! Asiat on monessa paikassa niin huonosti,
    että sitä on vaikea uskoa. Kiitos Kokoomuksen ja Risikon, jotka keksivät "halvan hoidon yksityisissä laitoksissa".

    Äänestä

Montako kertaa niitä läänejä ja maakuntia on puljattu,taas tehdään uutta himmeliä,mitä se auttaa vanhuksia,jos rahat jaetaan taivaan tuuliin?

Äänestä

Ensimmäisenä pitäisi hallitus potkia pihalle.

Äänestä
  • Turha syyttää tätä hallitusta. Se oli Kokoomus Risikon aikana, joka teki päätöksen vanhuksien hoivan ulkoistamisen yksityisille kansainvälisille sijotussfirmoille.

    Siitä ei ole paluuta kunnallisiin hoivakoteihin, koska niitä suljettiin, lakkautettiin,
    suurin osa, Kokoomuksen toimien seurauksena.

    Äänestä

Orpo-Sipilä hallitus ei piitannut rahtuakaan vanhushoivan tasosta,
joka Kokoomuksen toimien johdosta romahti jo aikaisemmin.

"Suomalaiselta vanhukselta on viety ihmisarvo.
Nilkit vie. Jotka polleina polkee vanhuksien ihmisarvo maahan.
Eivät tajua joskus tulevansa itsekin vanhaksi ja sairaaksi.

Tehostetussa hoidossa olevat vanhukset eivät pysty puolustautumaan.
Silti (Orpo-Sipilä) hallituskin hyökkää heitä vastaan."

Äänestä
  • Oli irvokasta, kun Orpo seuraavien vaalien alla yritti kalastella ääniä vanhuksiltakin,
    hymyillen maireasti TV-kameroille: "Vanhukset, Kokoomus rakastaa teitä!"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli irvokasta, kun Orpo seuraavien vaalien alla yritti kalastella ääniä vanhuksiltakin,
    hymyillen maireasti TV-kameroille: "Vanhukset, Kokoomus rakastaa teitä!"

    Petteri O. ei ole uskottava ollut koskaan, mutta oli kyllä rimanalitus.
    Kukkopoika, joka kielsi viimeiseen asti kaikkien vanhushoivaongelmien olemassaolon
    yritti esittää, että me kokoomuksessa ra-kas-tam-me vanhuksia.
    Varmaankin omia vanhuksia, joita on rahaa laittaa hyviin hoivakoteihin.
    Muista vanhuksista viis, kunhan tuottavat osakkeenomistajille hyvät rahat.
    Samoin kielsivät totuuden kylmäverisesti Saarikko ja Vehviläinen,
    silloiset sosiaali- ja terveysalan ministerit !!!
    Sipilä oli silloin pääministerinä.

    Äänestä

Teidän täyty miettiä keitä äänestätte eduskuntaan, Kaupunkien ja kuntien valtustoihin? Jo missiä,laulajaa,pappia,urheilijaa,hyvän näköistä miestä naista äänestätte? Tietävätkö mitä on vanhuus?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Aikuinen____ kirjoitti:

Suomi on sivistysvaltio
Ei tuollainen peli vetele suomalaisten vanhusten hoidossa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kommentti-esperista-tuli-poliittinen-aikapommi-paljon-kohua-ja-puhetta-mutta-kuka-lahtisi-barrikaadeille-vanhusten-vaippojen-ja-hoitavien-kasien-puolesta/7261098#gs.NhmB0oRr

"ikääntyvistä puhutaan ja heistä aiheutuvia kuluja lasketaan yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta ehkä ongelma on juuri siinä. Paavot ja Kertut ovat vain kulueriä, anonyymejä palikoita valtion talouden exceleissä.
Suomessa on viime vuosina saatu kansalaiset marssimaan monien kuohuttavien asioiden takia. Jopa Romanian kulkukoirat ovat saaneet oman mielenosoituksensa. Mutta lähtisivätkö isot joukot Senaatintorille vaatimaan vanhuksille käsiä, vaippoja ja rauhallisia ruokahetkiä? Niinpä. Ei kovin seksikästä ja muodikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu