Olen syskyllä aloittanut opinnot yliopistossa alalla joka tuntuu juuri oikealta. Sain ihan mahtavan solu-asunnon helsingin keskustasta hyvään hintaan. Rahatilanteeni on hyvä, ja tiedän että vanhempani auttaisivat jos jotain sattuisi. Koulukaverini vaikuttavat mukavilta. En keksi oikein mitään mikä voisi elämässäni olla paremmin. En kaipaa enää mitään.
Ja se on osoittautunut ongelmaksi. Oloni on tyhjä, en pysty aamuisin nousemaan sängystä ennen puoltapäivää. Minua ei kiinnosta mikään, en osaa mitään, en jaksa edes yrittää. En osaa kuvitella tulevaisuutta. En usko että ikinä voisin olla onnellinen. En perjaatteessa havittele itsemurhaa, koska haluni kuollakin ovat melko epämääräiset. Olen keskinkertaisen näköinen, keskinkertaisen suosittu, osaan puhua keskinkertaisen älykkäästi. Osaisimpa edes maalata niin voisin kanavoida tyhjää pahaa oloani taiteeseen tms.. Mutta ei kiinnosta sitäkään kyllä opetella.
Haluisin olla se joka ei välitä muista, vaan tekee, ja tuntee! Tuntisimpa jotain, edes tuskaa.
Kannattaisiko minun hakeutua psykologille? Ymmärtämäni mukaan sinne on vaikea päästä, ja akuutteja tapauksia on ruuhkasti asti. Olen kuitenkin melko varma että pystyn suorittamaan koulun, hankkimaan työpaikan ja jatkaa sitä iään ikuisuuteen. Ja jos elän kauemmin kun vanhempani voisin jakaa heidän perintöään ja esittää hyväntekijää. Pulmani ovat kuitenkin yltäkylläisen nilkin aivan itse kyhättyjä olkiukkojuttuja. Auttaiskohan huumeet? Onko muilla samankaltaisia fiiliksiä?
Ja se on osoittautunut ongelmaksi. Oloni on tyhjä, en pysty aamuisin nousemaan sängystä ennen puoltapäivää. Minua ei kiinnosta mikään, en osaa mitään, en jaksa edes yrittää. En osaa kuvitella tulevaisuutta. En usko että ikinä voisin olla onnellinen. En perjaatteessa havittele itsemurhaa, koska haluni kuollakin ovat melko epämääräiset. Olen keskinkertaisen näköinen, keskinkertaisen suosittu, osaan puhua keskinkertaisen älykkäästi. Osaisimpa edes maalata niin voisin kanavoida tyhjää pahaa oloani taiteeseen tms.. Mutta ei kiinnosta sitäkään kyllä opetella.
Haluisin olla se joka ei välitä muista, vaan tekee, ja tuntee! Tuntisimpa jotain, edes tuskaa.
Kannattaisiko minun hakeutua psykologille? Ymmärtämäni mukaan sinne on vaikea päästä, ja akuutteja tapauksia on ruuhkasti asti. Olen kuitenkin melko varma että pystyn suorittamaan koulun, hankkimaan työpaikan ja jatkaa sitä iään ikuisuuteen. Ja jos elän kauemmin kun vanhempani voisin jakaa heidän perintöään ja esittää hyväntekijää. Pulmani ovat kuitenkin yltäkylläisen nilkin aivan itse kyhättyjä olkiukkojuttuja. Auttaiskohan huumeet? Onko muilla samankaltaisia fiiliksiä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei ap. Vastasin kysymykseesi rikkomatta ainuttakaan tämän sivuston sääntöä. Toivottavasti ehdit lukea sen. Ilmeisesti kysymyksesi ovat jollain tapaa laittomia ja ylläpito ei halua että niihin vastataan. Suosittelen kysymään kysymyksiäsi jossain muualla, missä sensuuri ei ole näin kaikenkattavaa.