Mustamaalaaminen täydessä vauhdissa.
Vaalitaistelu käynnissä täälläkin näköjään.
16
<50
Vastaukset
- kaikkikeinotkäytössä
Lapsetkin otettu vaalitaistelun kohteeksi ja välineiksi tekemällä perättömiä nimettömiä lastensuojeluilmoituksia.
- seiskiusanteolle
Nimettömät lastensuojeluilmoitukset kiellettävä. Turhan ja valheellisen ilmoituksen tekijä selvitettävä ja rangaistava.
- Dlk
Katso sen lapsosen youtube kanava.
Hieman oudohkoa? - hyväSKE
Aika pelottavia tuollaiset terrorisoinnit mitä tuota ske:tä vastaan tehdään :(
- Herätään-nyt
Suomen Kansa Ensin-puolueella on iltastriimi joka ilta, paitsi perjantaina, klo 21-22 youtube-kanavalla Suomen Kansa Ensin r.y. Kannattaa ehdottomasti katsoa. Mukana on myös eduskuntavaaliehdokkaita, joten heihin tutustuu siinä samalla.
Marco de Wit toimittaa lehteä nimeltä Laiton Lehti. Siellä on paljon uutisia ja ajankohtaista asiaa, videoita ym. Siihen kannattaa myös tutustua.
Tehdäänkö nyt tulevista vaaleista ensimmäiset kansallismieliset vaalit suomessa pitkään aikaan ja äänestetään paljon kansallismielisiä eduskuntaan. Heitä on Suomen Kansa Ensin-puolueessa, Perussuomalaisissa, Reformin ehdokkaana ja tietysti Junes Lokka ja hänen puolisonsa Oulussa. - Nullo
Marcohan on nolla tuloilla veronmaksajien elätti. Sai minimipäiväsakot jotka saa vain ihmiset jotka eivät tee elantonsa eteen töitä.
- törkeetä
Marcolla on takanaan tuomio törkeästä kirjanpitorikoksesta, josta tuli vankeutta. Vankeus tosin annettiin edollisena.
- Hse
Ja kuukausi sitten tuli käräjäoikeudelta tuomio poliisin vastustamisesta
- totuuseipalatulessakaan
Hse kirjoitti:
Ja kuukausi sitten tuli käräjäoikeudelta tuomio poliisin vastustamisesta
Täällä näköjään vain mustamaalaaminen sallittua.
- totuuseipalatulessakaan
Hse kirjoitti:
Ja kuukausi sitten tuli käräjäoikeudelta tuomio poliisin vastustamisesta
Miksi liitytte mustamaalaajiin ettekä anna kertoa minkälaisesta tapahtumasta poliisin "vastustamisessa" oli kyse?
- totuuseipalatulessakaan
Hse kirjoitti:
Ja kuukausi sitten tuli käräjäoikeudelta tuomio poliisin vastustamisesta
Paljon on haamuviestejä poliisin vastustus jutussa.Kaikki näkyy striimissä.
- ikäviä-kommentteja
Ei Marcon menneisyys ole esteenä sille, että hänestä tulisi kansanedustaja. Jos hän on saanut rangaistuksen jostain, sen hän on kärsinyt, eikä niistä asioista enää kenenkään tarvitse huomauttaa. Meillä on eduskunnassa tälläkin hetkellä vaikka kuinka monta talousrikollista ym. rikoksen tehneitä, ja ovat silti päässeet kansanedustajaksi. Vain ihminen, joka haluaa satuttaa ja loukata syvästi toista, ottaa menneisyyden ikävät asiat esille. Minä toivon Marcolle sekä kaikille muille SKE:n eduskuntavaaliehdokkaille menestystä.
- kaikki_esiin
Kuitenkin kansanedustajaehdokkaan ikävätkin puolet on syytä tasapuolisesti tuoda hyvin puolien kanssa esille, jotta ehdokkaat saavat oikean kuvan ehdokkaasta. Tässä tapauksessa on sen verran sakeasta ehdokkaasta kysymys, että kaikkien puolien tuominen esille on tärkeää.
Oma asiansa on se, onko SKE yleensäkään vaaleissa mukana. Laillisen hallituksen syrjäyttäminen laittomalla hallituksella ei mene läpi. Tähän liittyvä väärä rekisterimerkintä voi johtaa jopa kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. - Tammelassa
Entä onko jo maksanut sakot ja vuodin karhut?
- SKEnäänestäjä
Mustamaalauksesta ja sabotoinnista huolimatta hyvää vaalimenestystä toivottaen.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1226998Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243807- 1862627
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2872520Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1962131Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.112067Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.3011838Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.1361430- 721356
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.271315