Se oli SDP joka leikkasi vanhustenhoidosta

Edellinen hallitus – jossa SDP:llä oli sekä valtiovarainministerin että peruspalveluministerin salkut – sen sijaan leikkasi peruspalveluista. Ja kovalla kädellä leikkasikin. Vanhainkodeilta, terveyskeskuksilta, peruskouluilta ja päiväkodeilta leikattiin edellisen hallituksen päätöksillä seitsemän miljardia euroa,

Lisäksi edellinen hallitus määräsi kunnille uusia tehtäviä noin puolella miljardilla eurolla, mutta korvasi tehtävistä rahallisesti vain puolet.

Peruspalvelujen kurjistumista vauhdittivat myös palvelujen kehittämisen halvaannuttanut suurkuntahanke sekä SDP:n ja edellisen hallituksen täydellinen epäonnistuminen talous- ja työllisyyspolitiikassa.

– 100 000 uuden työpaikan sijaan 100 000 ihmistä joutui työttömäksi
2359
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kokoomus oli edellisessä hallituksessa pääministeripuolue ja saneli millä mennään.

Sdp teki kyllä siinä virheen ettei pistänyt kampoihin ja ajanut oikeaa Sosiaalidemokraattista politiikka ja viime kädessä lähtenyt hallituksesta.

Urpilaiselle kun oli tärkeämpää säilyttää ministerinjakkaransa. Toivottavasti tippuu Jutta seuraavasta eduskunnasta.

Kokoomus on kuitenkin kaiken pahan alku ja juuri, joka on nykyisen hallituksen aikana leikannut vain lisää.

Äänestä

  • kiduttajat kirjoitti:

    Vasemmiston ja sdp:n kytkökset vanhusten huonoon kohteluun kannattaa lukea

    https://www.verkkouutiset.fi/he-ovat-38-tuttua-toveria-hoivabisnestakin-tekevassa-konsernissa/

    Tradekasta ei ole uutisoitu mitään hoidon laiminlyöntiä tai vastaavaa kuin Espericaresta esimekiksi.

    Sak:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta puolestaan EI kuulu Espericaren hallitukseen vaikka onkin osaomistaja Ilmarisen hallituksessa.

    Verkkouutiset sen sijaan on Kokoomuksen omistama media ja heillä, jos kenellä on hoivabusineksen(kin) suhteen jääviyksiä ja omistajuuksia. ja muita sidonnaisukksia.

    Tämä uutinen on vain Kokoomuksen yritys tehdä valkopesua, eikä ainakaan duunarin pidä olla niin tyhmä, että uskoo mitään Kokoomuksne uutisointia.

    1Äänestä

  • Ainakin nimimerkki on rehellisesti valittu.

    Demarit esiintyvät mielellään kuin taloudenpidolla ei olisi mitään merkitystä. Venezuelassa, maailman öljyvaroiltaan rikkaimmassa maassa, on 20 vuotta noudatettu sosiaalidemokraattista talouspolitiikkaa. Tulostakin on tullut. Ei ruokaa, ei lääkkeitä, ei mitään muuta kuin äärimmäistä köyhyyttä.

    Äänestä

  • VenezuelanTie kirjoitti:

    Ainakin nimimerkki on rehellisesti valittu.

    Demarit esiintyvät mielellään kuin taloudenpidolla ei olisi mitään merkitystä. Venezuelassa, maailman öljyvaroiltaan rikkaimmassa maassa, on 20 vuotta noudatettu sosiaalidemokraattista talouspolitiikkaa. Tulostakin on tullut. Ei ruokaa, ei lääkkeitä, ei mitään muuta kuin äärimmäistä köyhyyttä.

    Sosiaalidemokraattista talouspolitiikkaa on vuosikymmeniä noudatettu Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa ja tulos on erinomainen.

    1Äänestä

  • hullu_ukko kirjoitti:

    Sosiaalidemokraattista talouspolitiikkaa on vuosikymmeniä noudatettu Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa ja tulos on erinomainen.

    Ei ole. Eivät ole päässeet sanelemaan kuten Venezuelassa. Demareilla ei ole mitään kiinnostusta taloudenpitoon. Vain halu jakaa toisten työn tuloksia.

    Äänestä

  • VääräTodistus kirjoitti:

    Ei ole. Eivät ole päässeet sanelemaan kuten Venezuelassa. Demareilla ei ole mitään kiinnostusta taloudenpitoon. Vain halu jakaa toisten työn tuloksia.

    Ne työn tulokset kuuluvat myös duunarille, eivät pelkästään sikariportaalle. Ilman duunaria sikariporras ei myy tuotantolaitoksestaa nyhtään tuotetta ulos.

    Vai luuletko, että sikariporras jalkautuu tehtaaseen tekemään tuotannolliset työt.

    Äänestä

Olisi kiintoisaa kuulla millainen parku täällä olisi käynyt vuosikausia, jos kuviteltaisiin, että väittämäsi seitsemästä miljardista pitäisi kutinsa, ja kyseinen summa oli jätetty leikkaamatta ja otettu vastaava määrä lisää velkaa.

Tragikoominen tilannehan syntyi muuten Sipilän tarttuessa puikkoihin : kepulaisten todella kovin kielikuvin arvostelemien koulutusleikkausten jälkeem Sipilä leikkasikin lisää. Hätäpäissään kepulaiset löysivät puolustusteesin. ne leikkas enemmän. Toisin sanoen edellisen hallituksen virhe oli se, että he leikkasivat opetusrahoista liian vähän!

Ja olisi todella reilua muistaa maailmankaupan- ja talouden tosiasiallinen tila edellisen (edellisten, Stubb) hallitusten aikana. Pientä apua sen muistelemiseen:

https://yle.fi/uutiset/3-7631541

Ikävä ruksi Sipilän CV:n miinuspuolelle tulee hänen julkisesti esittämästään väitteestä, jonka mukaan edeltänyt hallitus ei saanut hyödynnettyä virkistynyttä maailmantaloutta. Edellä oleva viite ei kylläkään anna kovin positiivista kuvaa. Vastaapa sinå. Puhuiko Sipilä muutettua totuutta?

Suomen talouden tosiasiallinen virkistyminen alkoi vasta 2017. Ja nyt jo ennustellaan alamäkeä!
Miksi muuten Suomenkin talous noudattelee maailmantalouden trendejä?, Onhan meillä Sipilä, jonka kyvyt kepulaisten silmin antavat aihetta uskoa Raamatun messiaanisen ennustuksen jo toteutuneen.

Miksi muuten tilastokeskuksen mukaan työllisten määrä on vuodesta 2015 lisääntynyt 36000.lla? Miksei sadallatuhannella?

Äänestä
  • Peruspalveluista leikattiin miljarditolkulla

    Sixpack-hallituksen eli Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, RKP:n ja Kristillisten hallitusohjelmasta kirjoitettiin paksu paperi, mutta sen sisältö oli synkkä: heti noin 800 miljoonan leikkaukset kuntien peruspalveluihin, ja mikäli talous ei käänny kasvuun, leikataan lisää. Näin sittemmin tehtiinkin. Kunnilta on vuosina 2012 – 2017 leikattu valtionosuuksia vuositasolla noin 1,5 miljardia euroa. Yhteensä se on noin 7 miljardia.

    Syksyllä 2013 hallitus laati Rakennepoliittisen ohjelman. Se leikkasi 300 miljoonaa vanhuspalveluista ja 280 miljoonaa toisen asteen koulutuksesta, mikä näkyy mm. syksyllä 2014 esiin nousseina lukioiden lakkautuksina. Lisäksi päätettiin karsia kuntien tehtäviä – siis käytännössä palveluja – miljardilla.

    Hallitus leikkasi myös opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahoja. Se näkyi yliopistojen ja ammatillisten oppilaitosten, kirjastojen ja taidekentän resurssien karsimisena.

    Antelias verolahja rikkaille
    Vaikka palveluista leikattiin, hallitus teki keväällä 2013 todella anteliaan yhteisöveropäätöksen. Yhteisöverotus laskettiin Länsi-Euroopan toisiksi alimmalle tasolle. Päätöstä perusteltiin ”dynaamisilla vaikutuksilla”, mutta nämä tuloja tuovat vaikutukset ovat paljastuneet olemattomiksi. Valtio kuittasi touhussa massiiviset verotulojen menetykset: vuonna 2014 tuloja jäi saamatta 870 miljoonaa.

    Pienituloisiin suhteellisesti kovimmin kohdistuvia arvonlisäveroja korotettiin. Tällä kertaa ei kukaan puhunut mitään dynaamisista vaikutuksista, vaikka alvin nosto haittaa myös pienyrittäjiä.

    https://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/sixpackin-syntilista

    2Äänestä

Se oli KEPU, näin omin silmin! KEPU se leikkasi!

Äänestä

Nykyhallitus leikkasi 70 miljonaa..

Äänestä

– Eduskunnan pöytäkirja käräyttää Maria Guzeninan
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/270589-nakokulma-eduskunnan-poytakirja-karayttaa-maria-guzeninan-valikoivasta-muistista
– Tradekan omistama soteyhtiö Med Group on Talouselämä-lähden mukaan tiedottanut aloittavansa yhteistyön ja strategisen kumppanuuden Esperin kanssa!
– Vasurit, Denmarit ja Esperi — siinä vasta strategiset kumppanit!

Ja kaikki tämä showvaalien lähestyessä vain siksi, että jäsenkirjan pätevöittämät valvojat (Valvira ym) ei hoida tehtäviään.
Seuraavaksi vaaditaan lisää jäsenkirjavirkoja Valviraan, kuntiin, maakuntiin jne.
Millään leikkauksilla ja mitoituksilla ei ole mitään merkitystä niinkauan kun valvonta ei toimi. Vaikka jokaiselle vanhukselle määrättäisiin laissa kolme hoitajaa niin mikään ei muutu kun kukaan ei valvo, eikä rikkomukssta ole muuta seurausta kuin korkeintaan huomautus.
Puolueen jäsenkirjaan perustuva pätevyys ja valvojan virka ei ole koskaan tuottanut mitään hyvää, oli kyseessä mikä tahansa valvonta (vanhustenhoito, valeläääkärit, valtion omistukset, rokotukset …).

1Äänestä
  • Ei voi muuta puoluetta äänestää kuin perussuomalaisia

    1Äänestä

SDP virhe on henkilömitotuksessa. Ei voi mitottaa keskiarvon mukaan vaan töisen mukaan. Totuus näkyy että kentällä tposella 2 h ja toisella 12 h työmäärä keskiarvohan 7 eili normaali määrä työntekijöitä, mutta entäs työt Tämä on sdp malli

1Äänestä

Jos edellinen hallitus teki leikkauksia niin miksi ihmeessä tämä hallitus leikkasi lisää. Tämän hallituksen olisi pitänyt tehdä korjausliike ja palautta leikkauksien määrät takaisin eikä leikata lisää. Ihan kuin pienet lapset olisivat asialla kun eivät ymmärrä asiaa.

Äänestä

Kukahan oli silloin pääministeri ja hyväksyi leikkaukset? Taitaa sama leikkaaja puolue olla nykyistenkin leikkausten takana.

Äänestä
  • Koko vihervasemmisto oli hallituksessa.

    Äänestä

  • sixpack kirjoitti:

    Koko vihervasemmisto oli hallituksessa.

    Mikäs oli Pääministeripuolue? Vihreät ja Vasemmistoliittohan lähtivät Katasien hallituksesta...remember.

    Äänestä

Ihan sama mitä oli ennen, historiaa ei saa tekemättömäksi, mutta tulevaisuuden voi rakentaa paremmaksi.

Usein nämä aika vuosisadan alkuun viittaavat henkilöt ovat niitä, jotka eivät saa missään ja koskaan muutosta aikaiseksi. Kuka teki mitä, voidaan kaivata jokaisesta edesmenneestä hallituksesta.

Täällä tulkitut uutist ja linkit sekä perään kirjoitetut selostukset ja väittämät ovat tuohtuneiden maallikkojen etsimää malkaa, jota he eivät ikinä löydä omista toimistaan.

Nyt kun monikansalliset yritykset ovat päässeet jylläämään sosiaali- ja terveyspalvelujemme palveluntuottajina, voidaan toki sanoa, että kermankuorinnan jälkeen nämä pääomasijoittajat taas siirtyvät sinne maailman kolkalle, jossa rahaa saa haalittua yhä enemmän.

https://www.talouselama.fi/uutiset/tassa-ovat-suomen-suurimmat-hoivayhtiot-hurjimmilla-yli-100-kasvua/976a53c4-a977-332c-8cfe-9b2837d28b3d

https://www.is.fi/taloussanomat/yrittaja/art-2000005983733.html

https://www.iltalehti.fi/talous/a/7f9b47c2-d186-4472-b47c-8afb29d6cf3d

Pitäisi vähän miettiä puoluekannasta huolimatta, onko tärkeää, että vanhusten hoivapalveluja järjestävät yritykset samanaikaisesti leivotaan miljonääreiksi, kun vanhukset nääntyvät huonossa hoidossa.

Äänestä
  • Vaalit on tulossa niin parempi katsoa ketkä on tätä bisnestä on ollut tekemässä. Vasemmistollakin oli tradekan kautta omat bisnekset menossa. Hyvä että jäivät kiinni ennen vaaleja.

    Äänestä

  • Jarmo68 kirjoitti:

    Vaalit on tulossa niin parempi katsoa ketkä on tätä bisnestä on ollut tekemässä. Vasemmistollakin oli tradekan kautta omat bisnekset menossa. Hyvä että jäivät kiinni ennen vaaleja.

    Demarien+kannatus+yli+20%

    Äänestä

  • Rinteessä jo yli 2000 matoa?

    Äänestä

SDP yritti parantaa sote 10 vuotta ei kyennyt. Nyt jarruttaa, ettei kukaan muukaan onnistu. Onko se köyhän etu, että seisotetaan terkkarijonoissa kolme jopa kuusi kuukautta? Onko se kunnollista vanhustenhoivaa, mitä nyt sdp-mallilla tehdään. Sekö on sdp;n hyvinvointiyhteiskunta? Antakaa hallituksen parantaa toimintaa, perkele!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Verkkouutiset kirjoitti:

Edellinen hallitus – jossa SDP:llä oli sekä valtiovarainministerin että peruspalveluministerin salkut – sen sijaan leikkasi peruspalveluista. Ja kovalla kädellä leikkasikin. Vanhainkodeilta, terveyskeskuksilta, peruskouluilta ja päiväkodeilta leikattiin edellisen hallituksen päätöksillä seitsemän miljardia euroa,

Lisäksi edellinen hallitus määräsi kunnille uusia tehtäviä noin puolella miljardilla eurolla, mutta korvasi tehtävistä rahallisesti vain puolet.

Peruspalvelujen kurjistumista vauhdittivat myös palvelujen kehittämisen halvaannuttanut suurkuntahanke sekä SDP:n ja edellisen hallituksen täydellinen epäonnistuminen talous- ja työllisyyspolitiikassa.

– 100 000 uuden työpaikan sijaan 100 000 ihmistä joutui työttömäksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu