Sievissä väki vähenee - miksi?

Yhteistuuminnousuun

Tilastokeskuksen tietojen mukaan kunnan väkiluku oli 5310/2010, 5285/2011, 5241/2012, 5198/2013, 5154/2014, 5124/2015, 5069/2016, 5035/2017 ja joulukuun 2018 ennakkotieto 4984.

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Sievin väkilukuennuste 2020-2040: 4946/2020, 4802/2025, 4675/2030, 4584/2035 ja 4509/2040.

Väkiluku tippuu joka vuosi - missä suurin/suurimmat syy/syyt?

19

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oddnut

      Yllättävän jyrkältä lasku näyttää viime vuosien osalta. Olisi kiinnostavaa saada tietoa syistä. Arvailen. Syntyvyyden lasku voisi olla yksi syy. Tosin en tiedä, onko syntyvyys Sievissä laskenut. Työpaikat ovat kai vaan lisääntyneet, joten syy ei voi olla sinänsä työpaikkojen määrässä. Tosin työpaikan ja työntekijän täytyy kohdata. Olisiko tässä kohtaanto-ongelmia? Käykö Sievissä yhä enemmän ihmisiä töissä muista kunnista? Voisiko olla, että Sievi ei asuinpaikkana houkuttele? Sievissä ei ole kovin paljon mahdollisuuksia vapaa-ajanviettoon. Tai voi ollakin, mutta paljon on ihmisen itsensä varassa kehittää itselleen vapaa-ajantekemisiä. Kiinnostavaa on sekin, kohdistuuko väen väheneminen erityisesti joihinkin kyliin.

    • uteliaskansalainen

      Usean muunkin Kalajokilaakson kunnan keskusteluissa on kommentointia vähenevästä väkiluvusta, esim. Ylivieskassa ja Kalajoella. Vilkaisin hieman mitä kommentoijat arvelevat noissa kunnissa syyksi väkiluvun laskuun. Yksi syy näyttää olevan tuulivoimalat. Helppo uskoa, koska Kalajoki on jo pilattu tuulivoimaloilla ja Ylivieskassakin niitä on paljon. Sieviin niitä suunnittellaan, toivottavasti yksikään suunnitelma ei toteudu.

    • anonyymi_FG0
      • uteliaskansalainen

        Samat parantaa huoltosuhdetta. Mitähän tuolla tarkoitat? Ei taida parantaa, päinvastoin, koska muuttajat ovat yleensä nuoria työikäisiä.

      • Ihminenedellä

        Tarkoittaa sitä kun vanhukset priorisoidaan, tai tehostetaan joutuimmin hautaan. on hoidettavia per työikäinen työntekiäaina vähemmän. keskustapuolue on näissä kunnissa ollut oikeinkin tehokas tehostaja.

    • järkikäteen

      Tänään tuli tieto, että väki muuttaa etelän suuriin kaupunkeihin kiihtyvään tahtiin. Nyt kannattaisi syrjäseudun kuntien miettiä, miten lisäisivät oman kunnan vetovoimaisuutta. Luulisi, että Pohjanmaan rannikkokunnilla, joihin Sievikin mielestäni melkein kuuluu, olisi toivoa. Mutta järkevä täytyy olla. Asukkaiden elinympäristöt tulee säilyttää mahdollisimman elinkelpoisina ja laadukkaina, jotta maaseudulla olisi millä kilpailla. Maaseutukunnat eivät voi tarjota paljonkaan palveluja, joita nykyihminen usein kaipaa. Maaseutukunnan kannattaa vedota niihin, jotka etsivät jotain muuta, kuten luonnonrauhaa. Esim. jättimäiset tuulivoimalat eivät sovi yhteen rauhallisen, laadukkaan maalaisympäristön kanssa. Se täytyisi Pohjois-Pohjanmaalla tajuta ennen kuin on aivan liian myöhäistä.

    • Minäen

      Vetovoimaisuutta ei ole matalapalkka työpaikat eikä korkea kuntavero. ensinnäkin kun monet suurperheet ei voi niitä kunnankuluja maksaa vaan ovat toisille rasite. Miten niitä siinä sivussa elätät pienellä palkalla? Alkaisitko orjaksi tuostavain?

    • Anonyymi

      Kalajokilaaksoon rakennetaan 600 teollisuustuulivoimalaa pelloille, metsiin ja pihoille ensi kesän aikana!!

      Elämänedellytykset on viety. Myllyt ovat 2 kertaa niin isoja kuin Keski-Euroopassa käytetyt!

      Massamuutto stadiin alkaa!

      • Anonyymi

        Joo, tuulivoima on varmasti yksi syy väkipakoon. Outoa, että päättäjät eivät ymmärrä tai välitä.

        Ylivieskassa kävi tosi oudosti, kun Urakkanevan tuulivoimahanke avattiin uudelleen. Voi kai tätä udella: onko uuden sysäyksen alkuunpanijana lestadiolainen mies? Jos on, niin täytyy ihmetellä, miksi lestadiolaiset näyttävät olevan niin tuulivoiman perään. Eikö pitäisi ajatella sitä lähimmäistä, joka ei halua omaan lähiympäristöönsä tuulivoimaa. Missä lähimmäisenrakkaus. Luulen, että se on tärkeä arvo myös lestadiolaisille.

    • Anonyymi

      Sievin kunta tarvitsisi kiireesti päätösten tekemiseen terävämpää ja demokraattisempaa kärkeä. Seuraava Sievin väkilukutuhat alkaa jo kolmosella! Näin ei tosiaankaan kuntaa kehitetä ja rakenneta. Kestävää kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia kaikille - tulisi olla kunnan kaikkien päätösten motto!

      • Anonyymi

        Sanos muuta. Nyt katse hyvinvoinnin horisonttiin, ei mitään lyhytnäköistä politiikkaa. Tarvitaan out of box -ajattelua. Huonoa kierrettä ei pysäytetä tarkertumalla huonoihin ratkaisuihin. Viisaat valinnat ja Sievillä on vielä toivoa.

    • Anonyymi

      Nuoret pitäisi saada pysymään kunnassa ja eritoten jo antamalla kesätyöpaikkoja muillekin kuin aina samoille naamoille (seurakunta). Tämä antaisi ehkä uskoa jotta töitä voisi löytyä kotikunnasta. Nuorille nyt on ihan sama mitä myllyjä taivaanrannassa pyörii.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä tuosta, että nuorille pitäisi löytyä töitä. Eri mieltä olen siitä, miten nuoret suhtautuvat jättimäisiin tuulivoimaloihin. Olen varma, että moni heistä ei viihtyisi tuulivoimaloiden läheisyydessä. Väitän myös, että sellaiset ihmiset, joille luonto ja luonnossa vietetty aika on merkityksellistä, tuulivoimaloiden tulo lähimetsiin on pahimpia painajaisia. Mutta tosiaan, samoin kuin sinä heität, että "nuorille nyt on ihan sama, mitä myllyjä taivaanrannassa pyörii", niin samanlaisella välinpitämättömyydellä Sievin kunnan päättäjät suhtautuvat siihen, että ihmiset eivät halua tuulivoimaa lähelleen. Välinpitämättömyys - siinä suomalainen pahe.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yleinen trendi alueella ollee se, että väki vähenee... Ennusteen mukaan Sievissä olisi 3800 asukasta vuonna 2040. Nyt kunnan kannattaa panostaa pysyvän asutuksen/ ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä elinolosuhteiden parantamiseen paikan päällä nimenomaan heidän näkökulmastaan.

      Hurja väestöennuste Suomeen – katso kuinka väkimäärä kunnassasi muuttuu
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006255924.html
      Kunta Väestö 2019 Väestö 2040 Muutos
      Sievi 4922 3800 -22,8 %

      • Anonyymi

        No eipä tuossa ennusteessa mitään uutta varsinaisesti ole. Onhan tuo kehityssuunta jo vuosia ollut tiedossa.

        Mutta kannattaa tietysti pitää mielessä, että se on vain ennuste.
        Mielenkiintoisia lukuja kyllä, eikä noissa sievin yli -20% lukemissa suurta eroa ollut muihin vastaaviin kuntiin verrattuna.

        Mielenkiintoista oli ennuste ylivieskan ja kokkolan väkiluvuista, jotka ei paljon näytä alenevan. Taitaa väkeä muuttaa näistä maaseutupitäjistä myös noihin kaupunkeihin, eikä vain etelä suomen isoihin kaupunkeihin...

        Tärkeää esim siinä mielessä, että tärkeät palvelut, jne, todennäköisesti säilyvät edes jossain tässä lähiseudulla.

        Väestönkehityslaskelmat on tilastotiedettä. Noin 5-15 v kuluttua, tai ehkä jo aiemmin, tiedämme suuremmalla varmuudella, miten ennnuste käytännössä toteutui/toteutuu. Se voi olla melkein mitä vain... Vaikka - 50%, jos nuo isot tehtaat menis esim konkurssiin jonkun laman takia. Ja teoriassa jopa positiivinenkin luku, esim 10%. Tosin erittäin epätodennäköisesti.

        Epäilen kyllä että voiko tuota kehitystä mikään pysäyttää. Väestö ikääntyy, ja kun ikäluokatkin pienenevät, niin syntyvyyskin pienenee.

        Kannattaa myös pitää mielessä, että esim punavihervasemmisto käyttää taatusti tällaisia ennusteita hyväksi perustellakseen esim täysin rajoittamatonta maahanmuuttoa.
        Tosin väkiluku ei kasva, jos lähes kaikki tulijat on miehiä...

        Kannattaa myös olla kriitinen näiden laskennallisten tilastojen suhteen. Niissä on aika monta muuttujaa, ja halutessaan tilastoennusteista voi vetää myös sellaisiakin johtopäätöksiä, mitä joku taho haluaa. Hyvänä esimerkkinä esim ennusteet ilmaston lämpenemisestä, vaikkei se tähän asiaan mitenkään liitykään.

        Jos väestön vähenemiselle haluaisi edes yrittää jotain konkreettista tehdä, niin työpaikkoja täytyisi tulla lisää, ja palvelujen pitäisi olla kunnossa. Ja ne asiat taas riippuvat lähinnä talouskehityksestä suomessa/varsinkin maailmalla, ja siihen ei voi sievistä käsin paljoakaan vaikuttaa...

        Siis johtopäätös: tämän kehitys suunnan pysäyttämisyritykset olisi melkein kuin don quioten taistelua tuulimyllyjä vastaan. Eli aika turhaa. Urbanisoituminen on maailmanlaajuinen trendi. Ja siinä pelissä sievi on valitettavasti häviäjä.

        Mutta ei ole syytä silti vaipua epätoivoon, eihän sievi sentään täysin tyhjene.
        Ja autolla pääsee ylivieskaan tai kokkolaan asioitaan hoitaan.
        Tai ehkä päinvastoin... Tullaankin näistä lähikaupungeista maaseudun rauhaan sieviin esim vk loppuisin, ja loma aikoina...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta ei ole syytä silti vaipua epätoivoon, eihän sievi sentään täysin tyhjene.
        Ja autolla pääsee ylivieskaan tai kokkolaan asioitaan hoitaan.
        Tai ehkä päinvastoin... Tullaankin näistä lähikaupungeista maaseudun rauhaan sieviin esim vk loppuisin, ja loma aikoina..."

        Hmmm... Onko Sievissä tulevaisuudessa mitään luonnonrauhaa? Jos Sievin päättäjät saisivat vapaat kädet, Sievi olisi tuota pikaa täynnä jättimäisiä tuulivoimaloita. Se siitä luonnonrauhasta ja kauniista maisemista. Mutta ollaan optimistisia ja toivotaan, että Sievin päättäjät vihdoin ymmärtävät, mitkä asiat voisivat olla Sievin vetovoimatekijöitä eli juurikin luonnonrauha yhtenä.

    • Anonyymi

      Lisää mielenkiintoisia tilastoja on luettavissa alla olevan artikkelin loppupuolen kartoista, jotka kuvaavat Suomen väestön huoltosuhdetta eli työikäisten määrää suhteessa lasten ja ikäihmisten määrään.

      Suomen kuntien välinen jako kasvajiin ja kurjistujiin voimistuu, ennustaa Tilastokeskus – grafiikka näyttää, millainen on kuntasi tulevaisuus
      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006255836.html?consent_action=optout

      Huoltosuhde: Lapsia ja 65 vuotta täyttäneitä sataa työikäistä kohti vuosina 2020 ja 2040.

      Huoltosuhde vuonna 2020
      Sievi
      Väestöllinen huoltosuhde: 82,0
      Koko maa: 61,4

      Huoltosuhde vuonna 2040
      Sievi
      Väestöllinen huoltosuhde: 91,7
      Kokomaa: 66,4

      Lähde: Tilastokeskus

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      117
      9931
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      5012
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4822
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3290
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      14
      2497
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      107
      1730
    7. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      55
      1530
    8. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1526
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1444
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe