Ahdistus ja seksi

Kysyjällevastaus

Erottiin tyttöystävän kanssa muutama vuosi sitten. Viimeisinä vuosina esim seksiä oli enää kovin harvoin, mun ei oikeastaan tehnyt ees mieli. Oon nyt ollut vähän aikaa uuden ehdokkaan kanssa mutta en mitenkään saa itseäni vauhtiin hänen kanssaan eikä me alun parin kerran jälkeen edes olla oltu silleen. Ollaan kyllä muuten hoideltu toisiamme mutta ei puhettakaan että voisin esim antaa hänelle suuseksiä (edelliselle annoin), hyvä että kädellä ilkeän koskea, hän on kuitenkin antanut mulle useasti. Muutaman välivuoden jälkeen koen asian nyt jopa yököttäväksi ja ällöksi puuhaksi enkä tule koskaan pystymään siihen! Hän haluaisi kovasti rakastella mutta en vaan pysty!

Hän ei ole mun mielestä erityisen viehättävä mutta hän iski mut vahvempana ja itsevarmana naisena mutta tullaan muuten hyvin toimeen. Erityisherkkänä ongelma on sekin että haistan seksuaaliset eritteet jopa pahanhajuisina limaällöinä ainakin tässä henkilössä. Mietin itsekin että lieneekö liittyy pitkäaikaiseen ahdistuneisuuteen ja masennukseen ja työuupumukseen (joita ei oo kuitenkaan tutkittu mutta on päivänselvästi). Kropassa on ollut kauan kaikenlaisia stressioireita ja joita on kyllä tutkittu mutta ei oo löytynyt elimellisiä vikoja. Mitään lääkkeitä en oo koskaan käyttänyt että siitä ei voi olla kyse.

48 v mies

0

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        188
        5101
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        14
        1761
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        63
        1626
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        127
        1507
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        10
        1477
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        50
        1167
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1084
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        307
        980
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        195
        941
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        830
      Aihe