Väkivalta, ratkaisu ei mihinkään...

eikä meno jatkossa parane vaan pahenee. Haluatko mieluummin olla hakattu vai rakastettu?
Jos jatkat tuollaista suhdetta, joudut entistä enemmän eristyksiin, minkä myötä kadotat itsetuntosi ja käsityksen siitä missä mennään. Lopulta päädyt aivan alistuneeksi ja masentuneeksi olioksi, jonka energia kuluu miehen pelkäämiseen ja sairaan suhteen vääntämiseen nupissa niin, että se tuntuisi siedettävältä.

Hei. Haluan kertoa sinulle oman tarinani 3,5 vuotta kestäneestä seurusteluhelvetistä. Mies oli tässäkin tapauksessa järkyttävän mustasukkainen. En ole myöskään voinut kertoa tästä kenellekään, koska häpeän tätä kaikkea. Toisaalta, miksi minun pitäisi hävetä, koska ei minulla ole ongelmaa, vaan se on ex-miehelläni.

Seurustelumme alkuaikoina meillä oli ihan kivaa, kunnes kaikki alkoi muuttua. Mies alkoi huomautella ulkonäöstäni, että olisin paljon kauniimpi ilman meikkiä. Joo, niin varmaan. Tiedän laitettuna kääntäväni miesten päitä mutta en todellakaan pidä itseäni mitenkään erityisen kauniina. Yksi meikkituote kerrallaan vähennin mieheni vaatimuksesta meikkausta ja lopulta en saanut laittautua ollenkaan, enkä myöskään värjätä hiuksiani. Sitten alkoi vaatteista huomauttelu, kaikki vaatteeni olivat hänen mielestään joko liian tiukkia tai paljastavia. Niitä ne eivät todellakaan olleet. Kuljin sitten kaksi numeroa liian suurissa teltoissa ja näytin ainakin kymmenen kiloa lihavemmalta, mitä todellisuudessa olen.

En myöskään saanut mennä yksin kaupungille, ostoksille tai kavereiden luo. Aina tämä ääliö oli tunkemassa mukaan. Kaverini eivät myöskään saaneet tulla meille kylään, jos olin yksin kotona. En saanut käydä edes yksin lenkillä!!!

Riitoja oli paljon ja ne johtivat lähes poikkeuksetta väkivaltaan. Mies töni, potki, repi hiuksista, kasvoista, rinnoista, mistä nyt ikinä kiinni saikaan, veti pitkin lattioita ja kerran jopa heitti minut alastomana rappukäytävään. Kaikkein nöyryyttävintä oli tulla pahoinpidellyksi keskellä kaupunkia ohikulkevien ihmisten katsoessa säälien miten mies repi minua niskasta ja hiuksista kävellessämme. Eikä kukaan tehnyt mitään... Riidat alkoivat yleensä siitä, että olin "rikkonut" meikkamattomuus- tai pukeutumisäännön tai en ollut muistanut lähettää hänelle tarpeeksi monta tekstiviestiä päivän aikana. Muutenkin aina kotiin saapuessani alkoi päivittäin kuulustelu mitä olin mihin aikaan tehnyt, kenen kanssa jutellut ja mistä jutellut. Hän sai jopa minut itsekin uskomaan, että kaikki riidat ovat minun syytäni ja että minä olen moniongelmainen ja ties mitä... Ja tietenkin hänen mielestään väkivalta oli oikea rangaistus minulle.

Miespuolisia kavereita minulla ei tietenkään saanut olla ja en uskaltanut kertoa hänelle, jos jouduin esim. koulussa (opiskelen yliopistossa)tekemään parityön miehen kanssa. Yksi (salainen) miespuolinen ystävä minulla kuitenkin on. Kun näin hänet uutena vuonna baarissa, sain häneltä aivan valtavasti voimaa ja jätin mieheni. Olin yrittänyt jättää tämän sian jo ainakin parin vuoden ajan mutta aina kun otin asian puheeksi, alkoi myös uhkailu: Hän sanoi tappavansa itsensä tai uhkasi, ettei jätä minua koskaan rauhaan tai että minä en poismuuttaessani saa mitään ottaa mukaani. Kun ilmoitin halustani erota, mies alkoi taas uhkailla itsemurhalla. Minä taas ilmoitin, että voin ladata hänelle aseen valmiiksi... Menipä vihdoin jakeluun.

Eron jälkeen olemme vielä toistaiseksi asuneet kämppiksinä, koska minä jään asumaan yhteiseen asuntoomme ja mies ei ole vielä löytänyt uutta asuntoa. Sovun säilyminen on vaikeaa, sillä mieleni tekisi koko ajan laukoa valittuja totuuksia päin naamaa. Kun hän muuttaa pois, voin vihdoin aloittaa uudestaan entisen mukavan elämäni ja toipumisen. Olen tajunnut, että en ehkä koskaan rakastanut tätä ihmistä, koska ihastus ei ehtinyt rakkaudeksi asti, vaan alistaminen, määräily ja kontrollointi vei siltä mahdollisuuden. Minun olisi vain pitänyt katsoa totuutta silmiin ajat sitten. Jotenkin kai kuvittelin, että ex-mieheni muuttuisi mutta se ei olisi tapahtunut koskaan.

Tiedän, että jossakin on varmasti ihana mies, joka rakastaa ja kunnioittaa minua, eikä luule omistavansa minua. Toivon voimia ja jaksamista sinulle. Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin:)

Tsemppiä ja voimia sinulle paljon! Pahoin pelkään, että osaksesi tuleva väkivalta - niin henkinen kuin fyysinenkin - tulee vain jatkumaan ja pahenemaan vuosien varrella.

Olisi hyvä, jos sinulla olisi joku luottoystävä, jolle voisit purkaa itseäsi. Ongelma on tietysti se, ettei miehesi anna sinun mennä minnekään yksin. Olisiko sinulla sukulaista, vanhempia, siskoa tai veljeä, joka voisi auttaa sinua? Miehesi on alistanut sinua ja hän yrittää saada sinun itsetuntosi täysin nollille. Minä enemmän hän sinua saa alistettua, sen vaikeampi sinun on suhteesta lähteä. Pikkuhiljaa alat itsekin uskoa siihen, mitä miehesi sinusta sanoo.

Muista, että sinä et ole ansainnut väkivaltaa. Sinä olet ansainnut onnellisen elämän ja puolison, joka kunnioittaa sinua itsenäsi. Yritä lähteä tuollaisesta suhteesta. Pyydän sinua, että haet itsellesi apua edes jostain.

Voit etsiä netistä itsellesi anonyymin sähköpostiosoitteen ja kirjoittaa vaikka minulle osoitteeseen [email protected].

Aurinkoista kevättä sinullekin!

Ihmeitäkin sattuu, mutta valitettavan todennäköistä on, että väkivalta vain pahenee ja raaistuu. Mielestäni teet ensimmäisen virheen jo siinä, kun salaat asian. Sinua alistetaan. Tiedän, ettei ohjeeni auta mitään, mutta olen samaa mieltä kuin joku tuossa edellä: irtaudu suhteesta ja mahdollisimman pian. Se tulee vain vaikeammaksi.