Valkoiset rakensivat Suomen demokratian

Valkosoturi

Punikit kertovat tällä palstalla jatkuvasti haaveistaan Suomen demokratian tuhoamiseksi.

Myöhäistä on, vaikka yritystä on riittänyt.
Mannerheimin valtionhoitajakaudella Suomi siirtyi länsimaisten demokratioiden joukkoon.
Siellä on psysytty NL:n ja sen pyrkimyksiä tukeneiden stallarien yrityksistä huolimatta.

23

136

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vapaat-vaalit

      toimeenpantiin kuntatasolla jo joulukuussa 1918. Sdp voitti useimmissa kunnissa, erityisesti Tampereella.
      Kuntatason yhteistoiminta oli suuri eheyttävä tekijä.

    • Manuelmakrainen

      Mäntsälän vaalipiirissä olivat marski ja sviin.

    • Aho-utrio

      Onko Suomi demokratia ilman moniavioisuutta.

    • Sitten-tulikin

      tärkeä askel eli ensimmäiset eduskuntavaalit itsenäisyyden aikana.
      Huomattavaa on, että kun punikit ovat julitanedet koko työväestön murhatuksi 1918, niin eduskunnan suurin ryhmä oli sdp 80 edustajalla.

    • mahmudll

      ma ei tieta

    • Eräs-todiste

      Suomen demokratian kelpoisuudesta oli hyväksyminen KL:n jäseneksi jo 1920.

      Jossain määrin vastaava oli EU:n jäsenyys 1994 pitkän YYA-vaiheen jälkeen.

      Molempia on äärivasemmalla vastustettu, EU:a myös äärioikealla.

    • Nykyvaihe-on

      suoraa seurausta 1920-luvulle. Olemme vapaita valitsemaan suuntamme. Se on länsi ja EU.
      Vastaan ovat vain äärilaidat, jotka eivät siedä kansainvälistä yhteistoimintaa kuin aatteensa puitteissa. Yhteistä on EU:n vastustaminen.

    • vasenlaita

      Suomi sai demokratian vasta 1944 kun Neuvostoliitton kanssa tehtiin rauhansopimus ja vankiloissa olleet toisinajattelijat vapautettiin sekä maan alla toimineet puolueet ja ryhmät saivat normaalit toimintavaltuudet , näistä suurimmaksi tuli SKDL .

      • LaitonAika

        Todellisuus oli vuonna 1944 hieman toisenlainen. Toki äärivasemmisto vapautui, mutta vastaavasti kiellettiin sitten puolueita, järjestöjä ja saatiin uudenlainen sensuuri! SKDL:stä tuli maan TOISEKSI suurin puolue heti SDP:n jälkeen!

        Maahan tuli punainen Valpo, upseereita vagittiin ja laittomuus rehotti!

        Kommunistinen sisäministeri Leino luovutti omia aikojaan ilman minkäänlaista oikeuden päätöstä 19 Suomen kansalaista vietäväksi suoraan Neuvostoliittoon!


      • Kova-yritys-oli

        muuttaa Suomi NL:n satelliitiksi. Eipä tuo onnistunut, mutta aatteen kannattajia pyörii tälläkin palstalla kehumassa NL/Venäjän autuutta ja lännen pahuutta.
        Se on kybersotaa se.


      • Kova-yritys-oli kirjoitti:

        muuttaa Suomi NL:n satelliitiksi. Eipä tuo onnistunut, mutta aatteen kannattajia pyörii tälläkin palstalla kehumassa NL/Venäjän autuutta ja lännen pahuutta.
        Se on kybersotaa se.

        Kova-yritys-oli muuuttaa Suomi NL:n satelliitiksi

        Täyttä bullshittiä taas. Näyttöä vasemmiston yrityksistä ei ole mutta oikeiston yrityksistä kyllä on. 1917 halusi oikeisto pitää Suomen porvarillisen Venäjän osana. Kun se kaatui niin liitettiin 1918 Saksan vasalliksi. Senkin kaaduttua piti 1940 Suomi liitettämän Ruotsiin ja nyt EU-liittovaltioon, jos se joskus tulee. Siinä välissä porvariston alkama Suur-Suomi-rähjäys meinasi viedä itsenäisyytemme 1944-45 Itsenäisyys säilyi porvarista huolimatta, tosin antautumaan jouduttiin. Aika lähellä itsenäisyyden myymistä olivat myös ns. punaiset vuorineuvokset, paljon pitemmällä kuin vasemmisto on ollut koskaan.

        Että kyllä porvarin jäljet tällä saralla ovat kamalat, vasemmistolla ei ole yhtään yritystä. Jos joku ääliö toista väittää niin kertokoon milloin ja miten vasemmisto yritti liittää Suomen N-liittoon kun vasemmiston pyrkimys on koko ajan ollut juuri päinvastoin.


      • LaitonAika kirjoitti:

        Todellisuus oli vuonna 1944 hieman toisenlainen. Toki äärivasemmisto vapautui, mutta vastaavasti kiellettiin sitten puolueita, järjestöjä ja saatiin uudenlainen sensuuri! SKDL:stä tuli maan TOISEKSI suurin puolue heti SDP:n jälkeen!

        Maahan tuli punainen Valpo, upseereita vagittiin ja laittomuus rehotti!

        Kommunistinen sisäministeri Leino luovutti omia aikojaan ilman minkäänlaista oikeuden päätöstä 19 Suomen kansalaista vietäväksi suoraan Neuvostoliittoon!

        KMaahan tuli punainen Valpo, upseereita vagittiin ja laittomuus rehotti!

        Valpon aikana laillisuus oli paljon paremmalla tolalla kun äärioikeiston vallan aikana 1920-30 luvuilla. Valpo vangitsi vain rikollisia, ei mielipiteitten takia kuten äärioikeisto omana valta-aikanaan.


      • Lykkäät-pötyä

        Stallari: "Että kyllä porvarin jäljet tällä saralla ovat kamalat, vasemmistolla ei ole yhtään yritystä. "

        Porvaristo siis julisti Suomenitsenäiseksi punikkien vasyustaessa ja haluitessa pysyä Venäjän yhteydessä.
        Valkoiset kukistivat punakapinan, jonka onnistuessa Suomi olisi palannut Neuvosto-Venäjän osaksi 1919.

        Talvisodassa kommunistit yrittivät häiritä liikekannallepanoa, mutta joutuivat kiven sisään.
        Välirauhan aikana kommunistit keuhkosivat SNS-seurassa uutta punakapinaa ja liittämistä NL:on.
        Sama oli 1945-47.

        "Jos joku ääliö toista väittää niin kertokoon milloin ja miten vasemmisto yritti liittää Suomen N-liittoon kun vasemmiston pyrkimys on koko ajan ollut juuri päinvastoin."

        Tarvitaanko lisää?


      • PunainenValpoOliTollo

        "Valpon aikana laillisuus oli paljon paremmalla tolalla kun äärioikeiston vallan aikana 1920-30 luvuilla."

        Niin oli Valpon aikana 1939 -1944 ja sitä ennen Etsivä keskuspoliisi vuosina 1919–1938.
        Mutta Punaisen Valpon aikana 1944 - 1948 laittomuus ja mielivalta rehotti ja työntekijät olivat täysiä tolloja esim. Airon tapaus, jossa kuulustelija ei osannut tehdä edes kuulustelupöytäkirjaa vaan Airo kirjoitti halutut kysymykset ja pöytäkirjan.


    • vieläkö.noita.hengissä

      "Suomi sai demokratian vasta 1944 kun Neuvostoliitton kanssa tehtiin rauhansopimus ja vankiloissa olleet toisinajattelijat vapautettiin sekä maan alla toimineet puolueet ja ryhmät saivat normaalit toimintavaltuudet , näistä suurimmaksi tuli SKDL ."

      Olisi mielenkiintoista tietää, onko tämä kirjoittaja aivan tosissaan.

      • tottahantuo

        Vasemman laidan kirjoittaja puhuu asiaa. Vasta sodan jälkeen maan todellinen vaurastuminen ja kehitys alkoi, kun yhteiskunnalliseen rakennustyöhön tulivat mukaan myös siihen asti syrjityt väestöryhmät.

        Olihan se ns.valkoiselle puolelle melkoinen järkytys kansalaissodan jälkeen huomata, ettei sosiaalidemokratia ollut mihinkään hävinnyt, ja että kansan enemmistö edelleen oli sillä kannalla.


      • Lykkäät-pötyä

        "Olihan se ns.valkoiselle puolelle melkoinen järkytys kansalaissodan jälkeen huomata, ettei sosiaalidemokratia ollut mihinkään hävinnyt, ja että kansan enemmistö edelleen oli sillä kannalla."

        Järkytys? Punkapinallisten pääosahan armahdettiin jatkamaan itsenäisessä Suomessa täysivaltaisina kansalaisina. Tosin kansalaisluottamuksia palauteltiin hieman hitaassa tahdissa.


      • Työväki-oli-täysin

        vapaa elämään ja työskentelemään demokraattisessa Suomessa ennen sotia.
        Vain maanpetoksellinen toiminta oli kielletty.

        Välirauhansopimuksen perusteella kiellettiin myös täysin laillisten järjestöjen ja yhdistysten toiminta. Esimerkiksi suojeluskuntien ja Lotta Svärdin sekä Aseveliliiton lakkauttaminen oli kova isku maanpuolustukselle. Siksihän se tehtiin äärivasemmiston hurratessa


      • puhun-asiaa
        Työväki-oli-täysin kirjoitti:

        vapaa elämään ja työskentelemään demokraattisessa Suomessa ennen sotia.
        Vain maanpetoksellinen toiminta oli kielletty.

        Välirauhansopimuksen perusteella kiellettiin myös täysin laillisten järjestöjen ja yhdistysten toiminta. Esimerkiksi suojeluskuntien ja Lotta Svärdin sekä Aseveliliiton lakkauttaminen oli kova isku maanpuolustukselle. Siksihän se tehtiin äärivasemmiston hurratessa

        #älirauhansopimuksen perusteella kiellettiin myös täysin laillisten järjestöjen ja yhdistysten toiminta. Esimerkiksi suojeluskuntien ja Lotta Svärdin sekä Aseveliliiton lakkauttaminen oli kova isku maanpuolustukselle#

        Puolustusvoimat ovat maanpuolustusta varten, ei siihen erillisiä järjestöjä tarvita. Demokraattisissa maissa kun ei yleensä ole aseet käsissä hosuvia kansalaisjärjestöjä.

        Miksi Suomessa olisi sellaisia tarvittu eikä tarvittukaan? Nuo kaksi mainittua olivat työväen kurissa pitämiseksi ja sortamiseksi perustettuja järjestöjä, ei mitään muuta.


      • PuhutAsianVierestä

        "Puolustusvoimat ovat maanpuolustusta varten, ei siihen erillisiä järjestöjä tarvita."

        Kyllä niitä tarvitaan ja maanpuolustusjärjestöjä on nytkin.

        "Demokraattisissa maissa kun ei yleensä ole aseet käsissä hosuvia kansalaisjärjestöjä."

        Ne ovat tarpeellisia niille, jotka reservissä haluvat harjoitella ja kehittää taitojaan. Ei niissä 'heiluta' kuten kuvaat!

        "Miksi Suomessa olisi sellaisia tarvittu eikä tarvittukaan?"

        Se oli rauhanaikana ihan hyvä harrastus.

        " Nuo kaksi mainittua olivat työväen kurissa pitämiseksi ja sortamiseksi perustettuja järjestöjä, ei mitään muuta. "

        Tulkintasi on väärä eikä meillä ollut juurikaan levottomuuksia 20- ja 30-luvulla!

        Kommunistit järjestivät sitten erilaisia mellakoita heti sodan jälkeen!


    • Uusista-valtioista

      jotka syntyivät maailmansodan jälkeen vain Suomea ja Tshekkoslovakiaa pidettiin demokratioina.
      Toinen sai kimppuunsa Saksan ja toinen NL:n.
      Kaikki eivät tykkää demokratioista.

    • Älyhoihoi

      Mannerheim oli maanpetturi, tapatti työläisiä kuin heinää. Sivistysmaissa olisi vangittu

      • TiltunÄly

        Mistä? Sisällssodissa tapettiin kapinaan nousseita punakaartilaisia! Niin käy yleensä sisällisotien lopussa. Minkä maan hän petti? Punaisen Suomen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe