Harva varmaan tulee ajatelleeksi muutamia tärkeitä seikkoja turvavöiden käytössä. Yleensä remeli vaan kiinnitetään ja ei ajatella asiaa sen enempää, poliisitkaan eivät muuta vaadi ja liekö autokoulussakaan asiaa neuvottu kummemmin. Joidenkin autojen käyttöohjekirjassa saattaa olla asia selostettu tarkemmin, mutta viitsiikö sellaista monikaan lukea, johan turvavyön käytön osaa ilman ohjeitakin, vai osaako?
Ohjeet: vyönauhat tulee vetää kierteettömästi ja tiukasti olkapään ja rinnan yli (ei vaatteiden taskuissa olevien kovien, tai terävien esineiden yli).
Vartalon ja vyönauhan väliin jäävä vapaa tila ei saa olla kämmenen paksuutta suurempi, mistä johtuen ajettaessa tulisi välttää paksujen vaatteiden käyttöä ja selkänojan kallistamista liian paljon taaksepäin.
Kytkettyä turvavyötä tulee ajon aikana aika ajoin kiristää olkapään yli kulkevasta vyön osasta.
Tuirvavöillä saa kiinnittää vain yhden henkilön (n. 6 ikävuodesta alkaen). Tällöin on otettava huomioon, ettei turvavyö kulje kaulan yli.
Turvavyö ei saa takerrella ja hangata teräviin reunoihin.
Turvavyöt tulee puhdistaa miedolla saippualiuoksella niiden ollessa paikallaan. Missään tapauksessa ei saa käyttää kemiallisia puhdistusaineita, jotka voivat vahingoittaa vöiden kudosta. Vöiden tulee antaa rullautua lepoasentoon ainoastaan niiden ollessa täysin kuivia.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Olenkin seurannut sivusta kuinka nuoriso nykyään istuu ja ajaa autoa. Ajoasento on enemminkin makaava kuin istuva asento, eli penkki eteen ja selkänoja kaaduksiin. Tällaisessa ajoasennossa ei kyllä neliovisen perheauton turvavyöt takulla istu niinkun valmistaja on ne suunnitellut.
se vöiden ja terveen järjen käyttö vanhemmillakin hukassa. Muistan muutaman vuoden takaa TM:sta tai Tuulilasista turvavyöratsiassa otetun kuvan jossa äiti istuu etupenkillä muutaman kuukauden ikäinen lapsi sylissään SAMAN TURVAVYÖN ALLA. Hirvittää ajatuskin jo pelkästä äkkijarrutuksesta.
Olet selvästi löytämässä oikean tien. Vielä kun muusta liikennekäyttäytymisestä kirjoittelet samaan tapaan lähetän konjakkipullon tai ainakin jaloviinaa.
Miedolla saippualiuoksella pestyt ja hyvin kiristetyt turvavyöt eivät nimittäin hirveästi ilahduta, jos nokkaan tulee turvallisuudesta tinkimätön runttaaja 200 km/h pitkäksi menneellä ohituksellaan. Liikenneturvallisuus koostuu paljon muistakin tekijöistä.
Hyvä tosiaan, että runttaajan tyyli muuttuu. Tämä on kaivattu muutos. Aikaisemmat kirjoitukset ovat olleet hyvin erilaisesta vinkkelistä.
Ja noinkin yksikertaisella asialla olisi moni pelastunut vuosien saatossa. Eikös Suomessa lasketa n. 40-60 kuolemaa/vuodessa turvavyöttömänä kolaroinnin seurauksena? Mutta suuret ovat myös väärän käytön aiheuttamat vahingot. Oleellisin asia on tuo lantiovyön pitäminen riittävän tiukalla.
Pientä helpotusta on tulossa myös tekniikan puolelta. Yhä useammassa autossa on jollain tavalla aktiiviset turvavyöt. Viimeistään kolaritilanteessa vyö kiristyy, esim jos se on ollut löysällä paksujen vaatteiden takia. Edistyksellisimmissä systeemeissä vyö esikiristyy jo, jos jalan nostaa nopeasti kaasulta ja viimeistään hätäjarrutuksen alussa.
Toisaalta joissain autoissa on mukavuustoiminto, joka löystää vyötä ajon aikana, niin että vyö tuntuu miltei "painottomalta". Toivottavasti se sitten kiristyy oikein, jos tulee tositilanne. Ja lähtökohta on tietysti se, että vyö on kiinnitetty ja vieläpä oikein.
Minun autossa oikeanpuoleinen takavyö takertelee ärsyttävästi. Se lukittuu vaikka kuinka hitaasti sitä yrittäisi vetää esille, ja sitten taas se ei millään meinaa rullata itseään takaisin sisään. No kyllä sen lopulta aina saa sieltä kunnolla esille ja kiinnitettyä.
Mitä turvallisuushaittaa tuosta sitten muka on?
Ei kai siitä herkästä lukittumisesta sinänsä vaaraa ole, mutta onhan se sen merkki, että se lukkosysteemi ei toimi niin kuin pitäisi. Jos se ratkaisevalla hetkellä jääkin lukkiutumatta?
Vyön sisäänrullautumisen takertelu voi olla turvallisuusriski. Rullavyön tarkoitushan on pitää vyötä koko ajan kireällä ja myötäillä vartalon liikkeitä. Jos on jäänyt liikaa löysää ja sattuu onnettomuus, niin se voi olla huono juttu sellaista vyötä käyttäneelle.
Ainakin kannattaa vetää vyötä ulos niin paljon kuin sitä tulee. Vyö voi olla kelautunut laskoksella, ja silloin se kangertelee kuvaamallasi tavalla.
Turvallisuushaitoista ei välttämättä tiedä kuin vasta tositilanteessa, joten kannattaa olla aina varma, että vyöt on kunnossa.