Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Haku

Täytin 52 v ja pilasin suhteeni rakkaaseeni josta seurasi ero. Haluaisin olla suhteessa tyttöön joka hyväksyy runkkaukseni ja itsekin harrastaa sitä mielellään toisen nähden (siis minun). On tää vaikeeta kun toinen ei ymmärrrä toista. N.S. "normaali" seksi kyllä onnistui mutta ei mitään muuta saanut kuulua yhdyntään kuin pano mutta ei runkkausta. Oottekste te naiset todella tollasii et maataan kuin lehmä mut miehen pitäisi tehdä kaikki "työ" tekemättä miehelle mitään muuta kun maata alla ja odottaa äijän tekevän kaiken? Minä odotin myös muuta häneltä mutta turhaan; vain makoilua allani valmista odottaen.
Vaikka Lappeenrannassa hotelli Lappeessa nussin hänelle 5 orgasmia viikonlopun aikana (olin siis kunnon mies!) ei hän minun tunteista tuntunut välittävän. Tärkeintä oli oma laukeaminen mutta ei minun tarpeiden tyydyttäminen. Haluaisin tavata naisen joka ajattelee samalla tavalla ja tykkää runkata yhtäaikaa ja sen jälkeen nussia. Kyllä pännii tää tilanne mut vastatkaa todelliset naiset jotka tykkää runkkaamisesta ja kunnon miehestä.
21765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

oliko se muija lappeessa se vaalee sweta joka suulla taikoo kuminkin päälle,vai se isoperseinen ja kierosilmäinen lutmila?kyllä se juttu vaan niin on että joudut varmaan jatkossakin juoksemaan siellä lappeessa kun suomalaiset naiset tuskin ymmärtää sellaista ukkoo joka ilmoittaa harrastuksekseen "runkkaus" no ompahan ainakin halpa harrastus.

Äänestä

minulla ei ole ainakaan ollut ikinä mitään sitä vastaan jos mieheni masturboi, vaikka yksinkin ollessaan. niin minäkin teen. Olisi väärin viedä toiselta oikeus omaan itseensä ja omien salaisten ja yksityisten fantasioiden ajattelemiseen. on ihan normaalia, että haluaa välillä masturboida yksikseen omassa rauhassa. Myös toisen kanssa itsetyydytys on kivaa vaihtelua tavalliseen nussimiseen. varsinkin näytös mielessä on mukava sormeilla toisen katsoessa vieressä. myös ystävä piirissäni on ihmisiä jotka eivät hyväksy puolisonsa itsetyydytystä, jota kummeksun. Toisen sitominen tällä lailla voi johtaa pahimmassa tapauksessa pettämiseen ja eroon. minä ainakin haluan, että mieheni voi haaveilla välillä yksin ollessaan vaikka naapurin maijasta, minua hän kuitenkin rakastaa ja nussii ihan tarpeeksi asti. eli asian pointti oli, että meitä hyväksyviä naisiakin on vielä olemassa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onneton kirjoitti:

Täytin 52 v ja pilasin suhteeni rakkaaseeni josta seurasi ero. Haluaisin olla suhteessa tyttöön joka hyväksyy runkkaukseni ja itsekin harrastaa sitä mielellään toisen nähden (siis minun). On tää vaikeeta kun toinen ei ymmärrrä toista. N.S. "normaali" seksi kyllä onnistui mutta ei mitään muuta saanut kuulua yhdyntään kuin pano mutta ei runkkausta. Oottekste te naiset todella tollasii et maataan kuin lehmä mut miehen pitäisi tehdä kaikki "työ" tekemättä miehelle mitään muuta kun maata alla ja odottaa äijän tekevän kaiken? Minä odotin myös muuta häneltä mutta turhaan; vain makoilua allani valmista odottaen.
Vaikka Lappeenrannassa hotelli Lappeessa nussin hänelle 5 orgasmia viikonlopun aikana (olin siis kunnon mies!) ei hän minun tunteista tuntunut välittävän. Tärkeintä oli oma laukeaminen mutta ei minun tarpeiden tyydyttäminen. Haluaisin tavata naisen joka ajattelee samalla tavalla ja tykkää runkata yhtäaikaa ja sen jälkeen nussia. Kyllä pännii tää tilanne mut vastatkaa todelliset naiset jotka tykkää runkkaamisesta ja kunnon miehestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu