Nyt täytyy saada SUV! Pakko saada perkele! Skodamyyjä hymyillen myy 60 000-70 000 euron Kodiaq 2.0 TDI 4x4 Sportlineja kiimaiselle kuluttajalle. Keskivertokuluttaja tuntee itsensä niin edistykselliseksi, kun siirtyy esimerkiksi etuvetoisesta 1.6 TDI mopomoottorimallisesta henkilöautosta ns. "seuraavalle tasolle" omassa mielessään.
Näillä kädettömillä kravaattikauloilla ei ole autojen suhteen juuri mitään kokemusta, tietoa eikä näkemystä. SUV-malleja myydään sporttisina, jos ymmärtäisit asiaa niin asia on juurikin todella pahasti ristiriidassa väitteen kanssa. Myöskään eri vetotavoista ei ole juuri mitään kokemusta, toki se etuvetotyyppinen haldex-neliveto voi aiheuttaa mulkussa kokemattomalla sykkimistä, kun etuvedolla päristellyt ainoastaan aikaisemmin.
Yhä suurempi osa korkeista SUV- ja CUV-malleista myydään myös etuvetoisina. Pääosin tämä tosin koskee CUV-malleja. Myös CUV-mallien markkinointiviesteihin kirjoitetaan mielellään kuvaukseksi sporttinen, se on nykyisin muotisana automarkkinoinnissa. Pikaruokaketjut voisivat alkaa markkinoimaan myös aterioitaan sporttisina sohvaperunoille.
No palataan siihen tosiasiaan, että keskivertokuluttaja on melkoisen kädetön auton ratissa. Eikä ole myöskään kokemusta juuri mistään vetotavasta eikä eri teholuokista. Ei myöskään vaihtoehtoisista polttoaineista tai sähköautoista.
SUV-mallien hypelle tulee käymään kuin tila-autoille 2000-luvun alussa. Ketään ei enää 2020-luvulla kiinnosta.
Sanon edelleen ,että ajan takavetoisella, vaikka taloudessa on nelivetoinen aidolla aavistuksen takapainotteisella nelivedolla varustettu auto. Olen myös työskennellyt autoteollisuudessa Saksassa nimenomaan testitoiminnoissa, tulevia automalleja ja prototyyppejä on testailtu 2010-luvulla testiradalla ja sen ulkopuolella.
Etuvetoisilla autoilla on perustavanlaatuinen ongelma ajettavuudessa voimansiirtojärjestelystään johtuen. Nelivetoisia on erilaisilla teknisillä ratkaisuilla, haldex-neliveto eniten etuvedon tyyppinen ajotilanteissa lisääntyneestä vetopidosta huolimatta. Myös pitkittäismoottorinen quattro puskee tietyissä tilanteissa rajusti (lähtökohtaisesti 40/60 vetojakauma akseleiden välillä). Takavetoisella on eliminoitu kaikki vedon välittämiseen etuakselille johtuvat ongelmat. Veto ei ikinä voi vaikuttaa ohjaustuntumaan, takapyörät työntävät autoa haluttuun suuntaan, joten auto on ketterämpi ja usein myös etupyörät kääntyvät enemmän johtuen puuttuvista vetoakseleista.
Hybridijärjestelmistä ja täyssähköratkaisuista johtuen takavetoiset autot ovat hieman takapainoisia. Myös usein takavetoiset isot farmarit ovat tyhjänä aavistuksen takapainoisia kuten esim. BMW 5-sarja ja M-B E. Etuvetoiset pikkuautot saattavat päästä helposti 63/37 painonjakaumaan. Autojen koon kasvaessa esimerkiksi Audi A6 Avant etuvedolla on kuitenkin noin 54/46 painonjakaumalla tyhjänä. Kun Audi A6 Avant on lastattu täyteen, niin ollaan jo 50/50 painonjakaumassa. Tässä esimerkiksi Audi A6 tilanteessa sillä ei ole missään kelissä mitään etua edes teoreettisesti vetopidossa takavetoiseen verrokkiin verrattuna.
Ja silti kädetön pikkupetteri ylennyksen saatuaan markkinointitoimistossaan läähättää jonkun etuvetoisen Audi A6 S-line farmarin perään, koska rinkelikiimassa olevalla pomollakin on samanlainen.
Suorastaan naurattaa kuluttajien SUV-joukkohulluus
85
79
Vastaukset
- Larvanto
Ettehän ruoki trollia.
- Kallon_mittaaja
Mutta miten estämme häntä vastaamasta itselleen? Se lisää ketjun mielenkiintoa, ja kohta seuraa kymmeniä avautumisia.
- Larvanto
Kallon_mittaaja kirjoitti:
Mutta miten estämme häntä vastaamasta itselleen? Se lisää ketjun mielenkiintoa, ja kohta seuraa kymmeniä avautumisia.
Se on "sisäänrakennettu Suomi24-ominaisuus", isse isselleen issesseen vastaaminen.
- Skoda.on.skeidaa
Kallon_mittaaja kirjoitti:
Mutta miten estämme häntä vastaamasta itselleen? Se lisää ketjun mielenkiintoa, ja kohta seuraa kymmeniä avautumisia.
Älä ruoki kehujatrollia.
- Trololoo
Aloittajalla ei sitten ollut rahaa Kodiakkiin.
- skeida.tul.perseest
Rahaa on eikä tarvi velaksi ostella mutta kuka hullu nyt rahansa itäpaskaan lykkää. Ei sitä rahaa kannata hukkaan heittää, vaikka sitä olisi miten paljon..... Pitää vähän osata ajatella, tuommoinen sika, jolla otsatukka (kodiaggi) on häpeällinen ja pirun rumakin vielä huonojen ominaisuuksien ja muovisuuden lisäksi, ja arvostus on alhainen, status ja imago alempi keskiluokka ja brändi todella huono.
- keoooor
Olen kanssa työskennellyt autoteollisuudessa ja tuli ajeltua takavetoisella sisätiloissa sekä ulkotiloissa. Talvella valiteltiin auton taipumusta pyöräyttää piruetti helpostikin.
- AutsKunHarmittaa
SUVien kuolemaa ollaan ennustettu jo vuosia, mutta suosio vaan kasvaa.
- EiMöhköille
Itsellä bmw x5 ja kodiacin koeajaneena en ikinä vaihtaisi siihen meluavaan, paimennettavaan ja muovisisustaiseen köntsäkkeeseen.
Pirun rumakin toi kodiac möhkö on... - säämiskähanska
EiMöhköille kirjoitti:
Itsellä bmw x5 ja kodiacin koeajaneena en ikinä vaihtaisi siihen meluavaan, paimennettavaan ja muovisisustaiseen köntsäkkeeseen.
Pirun rumakin toi kodiac möhkö on...Ja siinä on vielä rukkasen kuva keulassa.
- A-mobile
Vai että vuosia on ennusteltu kun suuri massa löytänyt koko autoluokan pääosin vasta tällä vuosikymmenellä.
Esimerkiksi Skodalla ei ollut edes tuotannossa kunnolla luokkaan istuvaa autoa viime vuosikymmenellä. Yeti oli Roomsterin kaltainen ja eräänlainen puoliyritys luokkaan.
Koko VW-konsernin ensimmäiset SUV:t esiteltiin vasta 2000-luvun puolella. Esimerkiksi Audin ensimmäinen eli Q7 2004-2005.
Suuri massa, kankeus, korkeampi painopiste. Myös paremmat katteet valmistajille. Sinulla voi olla vaikka Sportline tatuoituna otsaan, mutta pyörit takuuvarmasti takavetoisen hybridin jaloissa. Sellaisesta teillä kellään ei olekkaan edes millimetrin ajokokemusta.- Larvanto
Ethän ruoki trollia, vaikka se väittäisi olevansa Saksan autoteollisuuden testaustoiminnan ylivertainen tukipilari.
- naapuriapua
En ruoki. Kerron vain sen faktan että eilen piti osallistua koirankusetuslenkillä yhden takavetoisen melkein uuden Jaguarin työntötalkoisiin suurinpiirtein tasaisella maalla. Ja tämän piti olla se ripeimmin suoraan etenevä lumessa.
Ei tapahdu meikäläisen autolle, itse olen aina auton pihaan ajanut. Ei tarvitse naapureiden työntää.- Larvanto
No juu, todistin myös miten ihan helposta kadunvarsi-parkista hinattiin Bemaria pakettiautolla pois jo viikko sitten Helsingissä. Kyllä tuo aloittajakin tietää totuuden, mutta juuri siksi näitä provoja kirjoittaakin...
- tukevasti.jumissa
"Kyllä tuo aloittajakin tietää totuuden, mutta juuri siksi näitä provoja kirjoittaakin..."
Ei varmaan ole sattumaa että ahdistus purkautuu tällaisina päivinä kun takavedot ovat pulassa lumen kanssa. - TSl2012
"Haloo fap fap fap ethän ruoki trollia haloo". Kun argumentit loppuu ja dresmannin puuvillakraka alkaa kiristämään kaulaa taitaa levy jäädä päälle?
- avanti
Ehkäpä saksalaiselta testiradalta päin katsoen voi pitää ohjaustunnon nyansseja ja huippukiihtyvyyden kymmenesosasekunteja auton tärkeimpinä ominaisuuksina. Oikein huonon kelin ajettavuudella ei ole väliä kun silloin Skandinavian ulkopuolella pannaan koko yhteiskunnassa pillit pussiin ja odotellaan että ääriolosuhteet (jotka vastaavat vain meikäläistä oikein kunnon talvea) menevät ohi.
Tosin en minäkään ostaisi SUV:ia, normaalin nelivedon isommalla maavaralla korkeintaan jos pitäisi oikein huonoilla keleillä usein liikkua. Etuveto oikeilla talvirenkailla liikkuu jo ihmeen hyvin. - avanti
"No palataan siihen tosiasiaan, että keskivertokuluttaja on melkoisen kädetön auton ratissa. Eikä ole myöskään kokemusta juuri mistään vetotavasta eikä eri teholuokista. "
Kun (tai jos) joskus aikuistut, tajuat että auton ajaminen ei ole urheilulaji, jossa etsitään aina vain lisää haasteita tai kokemuksia ja kilpaillaan huippusuorituksista. Mitä vähemmällä arkipäivän ajamisessa pääsee, sitä parempi.- Asian_tarkistaja
On hänelle tuota aiemminkin sanottu, mutta sama mäkätys vaan jatkuu, jatkuu, jatkuu.....
- Forester
Onko sillä aloittajalle suurtakin merkitystä minkä mallisella kärryllä kukin ajaa?
- Kallon_mittaaja
Merkillisen kaksijakoista tuo aloittajan teksti. Osa on varsin asiallista ja tietopohjaista. Sitten siellä välissä putkahtaa esiin herjaavaa trolli kravattikauloista ja sohvaperunoista ad. hominem.
- Larvanto
Tämä. Jakautunut, kiusattu ja väärinymmärrettty persoona, vaiko pakotettu tyylikeino, koska pakko saada naurut?
- RansuPoika
Hmm... Mikähän tässä mahtoi olla se pointti? Mites toi viimeisessä lauseessa mainittu A6 nyt liittyy SUV/CUV malleihin?
No miksi noita SUV/CUV malleja nyt sitten ostetaan. Se on ihan yksinkertaisesti siitä syystä että uuden auton ostaja on nykyään keskimäärin yli 50v ja jokainen tämän ikäinen joka on SUV/CUV autoa ajanut tai istunut kyydissä on huomannut sen käytännöllisen "paremmuuden". Autoon on helppo nousta ja sieltä poistua sekä näkyvyys on parempi kuin normi henkilöautolla, luulen että tässä pääasialliset syyt yksinkertaisuudessaan. Joten enpä nyt usko että tämä SUV/CUV into laantuu kovin pian. - uuuhaahhuuuuuu
Ostapa seuraavaksi kädetön ja kokematon, mutta itseään niin kovaksi rattimieheksi luuleva VAG-petteri esimerkiksi 48 900 euron hintaan 2019 Audi Q3 Launch Edition 35 TFSI Business S Line 150 hv DSG. Kun ei autoista ymmärrä mitään, niin kiima kohdistuu rinkelimaskiin ja ns. sporttisuuslupauksiin.
Tässä katselet etuvetoisella korotetulla kipallasi takavetoisten takavaloja. Siinä sitten naama punottaa ja rattia puristetaan raivosta, kun jäitkin katselemaan 50 000 euron ylihintaisella etuvetoisella pikkukipallasi takavaloja.
Esim.
2018 Skoda Karoq 1.5 TSI DSG 150hv (etuveto):
0-50 km/h: 3,7s
0-100 km/h: 9,5s
2018 Audi Q3 35 TFSI S-Tronic 150hv (etuveto):
0-50 km/h: 3,4s
0-100 km/h: 9,8s
2016 Audi A6 Avant 2.0 TDI 190hv (etuveto):
0-50 km/h: 3,3s
0-100 km/h: 9,3s
2011 Mercedes C180 farmari 156hv (takaveto):
0-50 km/h: 2,7s
0-100 km/h: 8,8s
2015 Mercedes C250d A 204hv (takaveto):
0-50 km/h: 2,3s
0-100 km/h: 6,9s
2016 Mercedes C350e Hybrid 272hv (takaveto):
0-50 km/h: 2,1s
0-100 km/h: 5,9s
Ainiin, C350e farkun sai 2018 Business varusteltuna 49 900 eurolla. Tietenkin kädetön toimiston kingi läähättää Audi Q3 35 TFSI rinkelikeulan perään, kun onhan se "imagoltaan sporttisempi". Toisaalta kun ei näillä samoilla henkilöillä ole metriäkään ajokokemusta 2010-luvun takavedoillakaan ja päälle vielä ne ennakkoluulot, että takavetoinen on sitä ja tätä, niin siinä sitten mennään Audikauppaan mulkku kovana ostamaan "sporttista" etuvetoista Q3 kippaa, joka on teknisesti VW Golf kaksinkertaisella hinnalla ja korotetulla maavaralla.- Valmetautomotive
Ommmpa kovia kiihtyvyyksssiä!
- listaan_vaan_lisäykset
Valmetautomotive kirjoitti:
Ommmpa kovia kiihtyvyyksssiä!
Om, om, mutta miten om hidastuvuuksien kanssa? Ja erilaisten saasteiden?
- a-mobile
Tai ehkäpä muutaman vuoden vanha räiskyvän sininen Volvo XC90 D5 AWD R DESIGN halpisbudjettinelivedolla mukavaan reilun 50 000 euron hintaan käytettynä.
2017 Volvo XC90 D5 AWD R-Design 235hv (neliveto):
0-50 km/h: 3,2s
0-100 km/h: 8,9s
Ja taas jopa 8 vuotta vanhan 150hv hinnat alkaen takavetoisen benafarkunkin takavalot loistaa sinne R Design teiden kingin ohjaamoon- motif
Miltäs tuntuu kun se takaveto jää sutimaan paikalleen sellaiseen paikkaan joka menee nelivedolla ihan huomaamatta ja moni etuvetokin menee ohi että heilahtaa? Tai jos tukit koko kaistan, niin joudut katsomaan niiden nelivetopäristimimen etuvaloja peruutuspeilistäsi? Onko kokemusta? Onneksi sentään et ole kädetön, niin voit yrittää lapioida lunta renkaiden edestä.
- a-mobile
Montako millimetriä sinulla on ihan oikeasti nyt sitä kokemusta esimerkiksi takavetoisesta juuri tuotantoon tulleesta 2019 E300de farkusta?
https://www.youtube.com/watch?v=Ofje2FRhWfI
Etuvedot eivät todellakaan mene nykyisin mihinkään eivätkä millään kelillä, että heilahtaa. Päivitä tietosi ja taitosi. Suurin osa autokeskustelijoista sopisi kokemustensa puolesta paremminkin puutarhanhoito-osastolle. - Valmetautomotive
n. 25mm enemmän kuin sinulla. Mersufani ny vaan hopottaa.
- a-mobile
Tämä on kaikki kokemattoman pienen VAG-fanin puhetta. Takavedosta ei kokemusta, etuvedosta paljon kokemusta eli luulee sen olevan ylivertainen. Nelivedosta ehkä muutama metri kokemusta jossakin kylätiellä. Moni nelivetokuskikin yllätetty ihan tammikuisella kaupunkitielläkin takavetoisella hybridillä.
Päivitä kädetön tietosi. - a-mobile
Mersufaniasiaan:
On juurikin tyypillistä rinkelimosselogiikkaa, että fanitan jotakin tiettyä merkkiä jos laitan sen mittaustuloksia jne. Kyse on teknisestä ratkaisusta, jota ei VAG ole tarjolla Porschea lukuunottamatta. Sitten nämä kokemattomat ja kädettömät ostavat etuvetoisia 50 000 eurolla sportline ja S Line mallejaan ja raivoavat liikenteessä, kun pyörivät takavetoisten jaloissa.
Olen toistanut lukuisia kertoja jo aikaisemmin, että neliveto ei ole mikään ajettavuuden kannalta paras ratkaisu. Vetopito kyllä lisääntyy, mutta vain talviolosuhteissa ja todella kosteissa olosuhteissa. Muuten ajokäytös on niin etuvetopainotteisilla, kuin suurimmalla osalla takavetopainotteisillakin nelivedoilla etuvetoauton kaltainen. Lisäksi siihen vielä se etuvedon kankeus.
Eli hankkikaapa kokemusta, tai olkaa hiljaa. Ehkäpä puutarhapalsta tai joku sohvaperunakeskustelu olisi parempi, varmasti teillä olisi enemmän annettavaa ja kokemusta niihin keskusteluihin. - a-mobile
Voisin hyvin ajaa myös tulevaisuudessa esimerkiksi takavetoisella Kia Stingerillä, Mazda MX5, Lexus GS450h, Tesla Model 3, Ford Mustangilla, Cadillac ATS, Jaguar XE tai vaikkapa Alfa Romeo Giulialla, joka on luokkansa paras ajettava. Osaatteko sanoa, mikä näille on yhteistä?
- Asian_tarkistaja
Turhakkeita, jotka maksavat aivan liikaa.
- motif
a-mobile kirjoitti:
Montako millimetriä sinulla on ihan oikeasti nyt sitä kokemusta esimerkiksi takavetoisesta juuri tuotantoon tulleesta 2019 E300de farkusta?
https://www.youtube.com/watch?v=Ofje2FRhWfI
Etuvedot eivät todellakaan mene nykyisin mihinkään eivätkä millään kelillä, että heilahtaa. Päivitä tietosi ja taitosi. Suurin osa autokeskustelijoista sopisi kokemustensa puolesta paremminkin puutarhanhoito-osastolle.Ei ole kyse minun ajokokemuksestani vaan siitä, että huonoimmilla keleillä takaveto nyt vain on huonoin vetotaparatkaisu. Sen ovat todenneet ne joilla oikeasti on ajokokemusta kaikista autoista, eli Tekniikan Maailman talvitestaajat. Vieläkö tänä talvena (viime talven tapaan) uhoat miten takavetopremium voittaa Talvitestin ajettavuudellaan, että me muut saamme nauraa kun niin ei käykään?
- Eivät_pärjää_räsäselle
Skoda Octavia RS 2.0 TSI 0-100 6,6 s / 35 696,28 €
- epämukavuutta.vikoja
Mitähän tuollakin tekee, kun siitä hajoo kone jo parin vuoden ikäisenä. Ja noi kiihtyvyydet ei skodissa ikinä toteudu, ajan saa kaksinkertaistaa näin talvioloissa. Siihen vielä öljynkulutus, jakopäävaivat ja järjetön sisämelu, niin on se sitten niin hienoa! Kyllä skodapetterit voi olla ylpeitä itsestään, ovat saaneet aidon kapisen itälintan ostettua velaksi.
- Asian_tarkistaja
Sinulla on ikävä asenne.
- Kello.kertoo.totuuden
Mersun AMG on neliveto, samoin kuin Pines Peakin ennätyksen haltija VW. Myös Nordschleifen kierrosennätys on nelivetoisella Lambolla.
Kun voimaa on riittävästi niin sitä riittää joka kulmaan. Tämän ovat tajunneet kaikki nopeita autoja tekevät.- A-mobile
Mistäköhän johtuu, että mutkikkaammilla radoilla monet nelivetoiset jäävät takavetoisille? Jopa etuvetoiset jättävät tehokkaampia nelivetoja ns. Super Short mutkapätkillä.
- Wannabe.pro
AMGllä on 13 nelivetoista mallia, takavetoisia malleja on vähemmän.
Lambo on Nordscheifellä nopeampi ja VWn nelivedon aikaa Pines Peakilla mikään takaveto ei ole edes lähellä.
Ja mitä väliä on sillä kuinka paljon minulla tai sinulla on ajokokemusta kun puhutaan kuinka nopeita jotkut autot ovat. Meidän kokemukset eivät vaikuta siihen vitun vertaa. Kello kertoo totuuden ja kumpikaan meistä ei ajaisi nopeammin kun ne kaverit jotka nuo ajat ovat kellottaneet. - SKODA-palstalainen
Eipä voisi vähempää kiinnostaa.
- XD-tyyppi
Valtaosa skeidoista on just noita linttanoita ^^ kuten yllä mainittu Räsä... niitä on hieno kyykyttää näin talvella upealla nelivetoisella länsiauto SUV:illa. Ja talvea on Suomessa suurin osa vuodesta :-D
Naurattaa kun ne itälintat raapivat eivätkä etene, ei kun raa'asti vaan neliveto SUV:illa eteen ja heitänpä vielä joskus banaaninkuoret tai tyhjään tuhkakupin siihen räsän tuulilasiin.
Koiratkin kusevat noiden pärinäpettereiden itälinttojen renkaille XD- Kysyvä_Tojotero
Kait sentään soitit auton omistajalle moisesta pyhäinhäväistyksetä?
- Ketterää
Tänäänkin useampi uudehko e-sarjalainen jumitti risteyksiä kun ei vaan tasapainoinen ja ketterä vetotapa vienyt autoa mihinkään. Hienoja autoja nuo muuten on omistaa ja ajaa.
- a-mobile
No montako millimetriä on kokemusta? Kun eihän teillä ole millään takavetoisella hybridillä niin odotusarvo on nolla E300de kohdalla.
https://www.youtube.com/watch?v=Ofje2FRhWfI
Painonjakauma vielä hieman enemmän takapainoinen kuin E350e (jossa markkinoiden parhaat kitkat alla), repii nastoilla niin että etuvedot jäävät monen auton mitalla taakse hieman jäiselläkin kaupunkitiellä. Meninpä tässä yhden "aitoja nelivetoja" valmistavan japanilaisen auton kanssa tasoissa valoista. Joutui vaihtamaan kaistaa taakseni kun ei päässytkään edelle eikä halunnut ilmeisesti kiihdyttää yli nopeusrajoituksen.
Ja tuolle Nurburgring-pellelle: Katso uudestaan ne ajoajat. Siellä on huomattavasti useampi takavetoinen malli TOP 10 kuin nelivetoinen. AMG laajentanut tietenkin myös SUV luokkiin, täytyyhän kädettömälle pankkiirille olla auto, kun ei osaa takavetoisen ominaisuuksia arvostaa. Nopeimmat AMG:t kuitenkin takavetoisia. Huomaa, että et ole edes teoriassa perillä AMG-malleista, ethän ole niillä edes ajanut että tajuaisit.
Esimerkiksi 4Matic järjestelmä sisältää sekä nelivedon että takavedon, napista painamalla vetoa ei enää mene ollenkaan etupyörille ja auto on puhtaasti takavetoinen. Tämä voidaan laskea molempiin ryhmiin, vaikka kritiikkiäkin tuotekehityspuolelta syntyi tuosta järjestelmästä.- kellon.kertomaa
https://www.autoexpress.co.uk/best-cars/86123/fastest-nurburgring-lap-times-2019-quickest-cars-and-lap-records
"Ja tuolle Nurburgring-pellelle: Katso uudestaan ne ajoajat."
Neliveto Porsche 919 Evo 5:19.55 on nopein auto koskaan tuolla radalla ja Lambo neliveto 6:44.97 nopein tuotantoauto.
Aika kevyttä kauraa jos joku takaveto AMG pääsee hikisesti alle seitsemän minuuttia.
- a-mobile
Ainiin, lisäksi katsot vanhentuneita listoja.
Mercedes-AMG GT R Pro 7:04.634
https://www.youtube.com/watch?v=1LlXeAR3ntw
Tämä auto on tutultani kuulemieni tietojen mukaan lähellä sitä mallia, joka suhahti ohi AMG GT R testissä, mutta ei kuitenkaan niin kompromissiton. Se oli alle 7:00.00 aikojen auto.- MOZ
Mutta sullahan onli toissa viikolla 1.0 TSI ja viime viikolla 1.5 TSI !!!
- takaveto.kiireettömille
"Tämä auto on tutultani kuulemieni tietojen mukaan lähellä sitä mallia, joka suhahti ohi AMG GT R testissä, mutta ei kuitenkaan niin kompromissiton. Se oli alle 7:00.00 aikojen auto.Takaveto "
Kiva jos takaveto-marsuilla päästään kutosilla alkaviin. Ei kuitenkaan lähelläkään sitä mitä neliveto-volkkarit vetävät samalla radalla.
"This time they snatched it with the Aventador SVJ, which lowered the benchmark to a 6:44.97s"
- Lötköpötkö
Lapsetlapset...rauhoittukaapas.
Jokainen ostaa minkä vetoisen auton haluaa.
Nuo kiihtyvyysarvot on vaan numeroita teinilippispäille.ei normiliikenteessä mitään merkitystä.- Kyrväntö
Ei se niin mene! Täytyy hankkia kokemusta Pullmannista, ennen kuin ajaa ajokortin. Mottipään neuvo tämä.
- Hiuspää
Pääasia että pojille ei tule konkurssiton auto?
- Eiosaamista
Hajottavat auton
Vanha rutku riittää. - tyhmyyskin.on.sallittu
"Esimerkiksi 4Matic järjestelmä sisältää sekä nelivedon että takavedon, napista painamalla vetoa ei enää mene ollenkaan etupyörille ja auto on puhtaasti takavetoinen."
Ok. Mersulla on ajateltu kuluttajia jotka haluavat kääntää kelloja taaksepäin ja tehdä autostaan hitaamman napista painamalla. Tai juuttumaan paikalleen liukkaalla kelillä.
Kai noinkin voi ajatella.- Larvanto
"Nättiä" katseltavaa, kun Oikean Takavetoisen Mersun peppu heiluu edestakaisin sivusuunnassa näin liukkailla. Ainakin jos kokee auton seksiobjektiksi.
Kannattaa pitää kuitenkin etäisyyttä näihin herkkupeppuihin, myös sivusuunnassa... - vahvasti.holhottu
Larvanto kirjoitti:
"Nättiä" katseltavaa, kun Oikean Takavetoisen Mersun peppu heiluu edestakaisin sivusuunnassa näin liukkailla. Ainakin jos kokee auton seksiobjektiksi.
Kannattaa pitää kuitenkin etäisyyttä näihin herkkupeppuihin, myös sivusuunnassa...Aika noloa luettavaa vanhalle mersumiehellä tämän automobilen uhoamiset. Jokainen viimevuosien mersuilla ajanut tietää miten holhoava mersun ajonhallintajärjestelmä on. Tehoa leikataan massiivisesti pois heti kun tiessä on edes pientäkään liukkautta. Mersu on mukava ja turvallinen liukkaallakin, mutta nopeaksi sitä ei voi mitenkään sanoa.
- A-mobile
Aja S moodilla. Tietenkin kädetöntä se voi pelottaa, nimittäin sallii luistoa optimoidusti. Siinä jää etuvedot katsomaan takavaloja kun erinomainen takavetoisen Mersun elektroninen tasauspyörästön voimajako elektronisella lukituksella työntää autoa eteenpäin.
S tilassa ei eräs iltapäivälehdistön auto-osaston roskatoimittaja ei uskaltanut edes ajaa, pelotti että lähtee käsistä, vaikka kerroin vähintään kaksi tai kolme kertaa, että sallii luistoa ja siksi kovassa kiihdytyksessä lumella, jäällä tai sateisella tiellä perä voi renkaat vähän sutia ja perä liikkua sivuttaissuunnassa. Amatööreille tiedoksi, että on suunniteltu niin, että ESP pääyksikkö kuitenkin on päällä ja pitää auton kaistarajojen sisällä. Monet sensorit valvovat auton kulkusuunnan, ohjauskäskyjen ja vetopyörästön suhdetta,vaikka luistoa sallitaankin enemmän kuin muilla moodeilla. Myös valikosts onnistuu ESP kokonaan pois valinta, mutta sitä en kädettömille suosittele ollenkaan edes tyhjällä radalla.
Hankkikaa kokemusta.
Lisäksi naurattaa tuo AMG-tietäjä. Ei ole ajanut metriäkään tehokkailla takavetoisilla ja siksi ei voi palikka käsittää asioita. Takavetoinen edelleen ajonautinnossa pieksee lähes kaikki nelivedotkin - S-nappi
A-mobile kirjoitti:
Aja S moodilla. Tietenkin kädetöntä se voi pelottaa, nimittäin sallii luistoa optimoidusti. Siinä jää etuvedot katsomaan takavaloja kun erinomainen takavetoisen Mersun elektroninen tasauspyörästön voimajako elektronisella lukituksella työntää autoa eteenpäin.
S tilassa ei eräs iltapäivälehdistön auto-osaston roskatoimittaja ei uskaltanut edes ajaa, pelotti että lähtee käsistä, vaikka kerroin vähintään kaksi tai kolme kertaa, että sallii luistoa ja siksi kovassa kiihdytyksessä lumella, jäällä tai sateisella tiellä perä voi renkaat vähän sutia ja perä liikkua sivuttaissuunnassa. Amatööreille tiedoksi, että on suunniteltu niin, että ESP pääyksikkö kuitenkin on päällä ja pitää auton kaistarajojen sisällä. Monet sensorit valvovat auton kulkusuunnan, ohjauskäskyjen ja vetopyörästön suhdetta,vaikka luistoa sallitaankin enemmän kuin muilla moodeilla. Myös valikosts onnistuu ESP kokonaan pois valinta, mutta sitä en kädettömille suosittele ollenkaan edes tyhjällä radalla.
Hankkikaa kokemusta.
Lisäksi naurattaa tuo AMG-tietäjä. Ei ole ajanut metriäkään tehokkailla takavetoisilla ja siksi ei voi palikka käsittää asioita. Takavetoinen edelleen ajonautinnossa pieksee lähes kaikki nelivedotkinEihän sullakaan ole kokemusta kuin leikkiautoista.
- neliveto.nopein
"Takavetoinen edelleen ajonautinnossa pieksee lähes kaikki nelivedotkin"
"Lähes kaikki". Hyvin sanottu ja kertoo sen että ymmärrät nelivedon olevan huipulla. Alat fiksuuntumaan.
Eikä sun mielipiteesi oikeastaan ole minkään arvoinen kellon kertoman totuuden rinnalla. Kello on kuitenkin se kunigas jota kaikki kumartavat.- A-mobile
Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Porschen neliveto 911 mallissa pääsee jo ajonautinnoltaan ja ohjaustuntumaltaan takavetoisen kanssa tasoihim, mutta ei ohi. Kuivalla kelillä sitilti ottaisin takavetoisen 911 mallin. Lähtökohtaisesti Porsche välittää voiman vain takapyörille ja vain hetkittäin etupyörille myös Carrera 4 mallissa.
Hankkikaa jo palikat kokemusta. Luulitte varmaan oikeasti, että lähes takavedon tasoinen ajonautinto syntyy jollakin etuvetopainotteisella haldex-paskalla kun edes ns. aito 40/60 quattro ei kykene siihen.
- holvisti_jakautuu
Oletteko huomanneet kuinka tämä mottipää herää henkiin ja alkaa suolesta puristaa sekunteja kun joku oikein kiusaa holvistia ja saa hänet ärsyyntymään.
Onkohan kyseessä sukulainen?
Vaiko vain sivupersoona? Luultavasti jälkimmäinen, kyllä niin paljon skitsoutta mahtuu yhteen holvistiin.- Larvanto
Sivupersoonoiden Joukkohulluus, se se on...
- suorastas.nauraa
Jasso. Onko Skoda ainoa automerkki, jolla on valikoimassa SUV?
Miksi automottipärinäpetteri osoittaa kirjoituksensa tälle aihealueelle, kun parempi kohde olisi esim. vaikka BMW tai VOLVO, nehän niitä SUV:eja maailmaan ovat pukanneet jo ennen kuin Skoda?- Larvanto
Katsoppas, kun Skoda yrittää leikkiä Länsiautoa. Tämähän se on taustalla näillä vänkääjillä...
- Captivated
Muistan aikaa, kun istuttiin ruuhka-aikaan kivellä ja arvottiin, sulle- mulle periaatteella, kuka sai minkäkin auton. Tunnissa ruuhka oli ohitse ja sitten mekin jo lähdettiin kotiin syömään äitin laittamaa ruokaa. Illalla oli tapana pelailla palloa pihalla ja siellä vielä vertailtiin autojen paremmuutta katsomalla, paljonko oli mittarissa numeroita. Siinä 15- vuoden iässä alkoikin jo kiinnostaa tytöt autoja enemmän.
- A-mobile
Kiva tässäkin paikassa jättää takavetoisella hybridillä päättyvältä kaistalta jonon kärkeen rattia puristaen yrittäviä Skodanuijia
https://m.youtube.com/watch?v=GnnFHnLiWwQ - ymmärrätkö.mitä.puhut
"S tilassa ei eräs iltapäivälehdistön auto-osaston roskatoimittaja ei uskaltanut edes ajaa, pelotti että lähtee käsistä, vaikka kerroin vähintään kaksi tai kolme kertaa, että sallii luistoa ja siksi kovassa kiihdytyksessä lumella, jäällä tai sateisella tiellä perä voi renkaat vähän sutia ja perä liikkua sivuttaissuunnassa. "
Näitä nappuloita kun pikkaisen tyrkkää ja antaa löysää narua niin ne väistämättä hirttävät itsensä siihen. Mietipä nyt vähän mitä sanot tuossa kirjoituksessasi. ensinnäkin myönnät sen tosiasian että mese on normaalimodella toivottoman hidas talvella ja suosittelet S modea antamaan vauhtia. Kerrot kuitenkin että S modessa auto tulee vaikeaksi ajaa ja ajolinjasta tulee mutkikas kuin käärmeen kusi. Jokainen asioista ymmärtävä tietää että noin käyttäytyvässä autossa on kyllä menemisen meininkiä ja kuskilla pitää kiirettä, mutta kello kertoo että vituksi menee. Tämähän kävi selväksi TM:n talvivertailussa jossa Eemeli oli koko joukon hitain jääradalla. ei siis hidas vaan HITAIN.
"Myös valikosts onnistuu ESP kokonaan pois valinta, mutta sitä en kädettömille suosittele ollenkaan edes tyhjällä radalla."
Tässä varsinainen trumpismi. Vaahtoat siitä kuinka hyvä takavetoinen auto on ajaa ja kuinka hyvin se käyttäytyy. Sitten kirjoitat että ilman ESPiä takaveto ei pysy normaalikuskin näpeissä edes suljetulla radalla. Tajuatko ollenkaan että kerroit tässä että takaveto on peruskonseptiltaan ja alustageometrialtaan sellainen että sillä ei voi ajaa turvallisesti ilman lastuaivon kontrollia. Sinä olet kyllä mestari omaan jalkaan ampumisessa.- A-mobile
Autosta ei todellakaan tule vaikea ajaa. Kerrataanpa vielä sinulle: Jos ESP on Off, niin silloin voi mennä niin leveällä linjalla kuin haluat.
S ajotilassa renkaat saavat luistaa vapaammin, mutta perä ei heitä omien kaistorajojen yli missään vaiheessa. Monivalintainen elektroninen järjestelmä on kaikessa parempi kuin 2000-luvun alun yliholhoavat järjestelmät. Yritä jo ymmärtää, että olen ollut mukana testaamassa pitkiä päiviä Saksassa esimerkiksi Daimlerille juuri alihankkijoiden järjestelmiä.
Se mihin oma juttusi kusee on se, että eihän sinulla ole paskaakaan kokemusta ja silti yrität ottaa jonkinlaista kaikkitietävä roolia.
Milliin ihan oikeasti hankit kokemusta, naurattaa nämä juttusi. - A-mobile
Tämä vaikeaksi ajaa juttu kuulostaa muutenkin kokemattoman etuveto kuskin jutuilta, joiden ainoa käsitys takavedoista on naapurin serkun tarinat 1980-luvulta.
Ehkä olet juuri sellainen rajusti repivä Octavia RS kuski, jolle myyjä myi urheiluperheauton, mutta joka etuvetoineen jää lähdössä tehottomammalle takavedolle, koska vetotapa on yksinkertaisesti se paskin mitä automobiiliin saa, edullisin valmistaa kylläkin. - ristiriitainen.riitta
"Autosta ei todellakaan tule vaikea ajaa. "
Juurihan sanoit että toimittajaa pelotti ajaa S modella ja ilman ESPiä et suosittele edes suljetulla radalla. Aika suoraan sanottu että auto on vaikea ajaa. Vai miten itse tulkitset sanomasi? - Katso.Käsiäsi
Siis aiemmin postailemistasi ajovideoista näkee että sinulla ei ole minkäänlaista ajokokemusta, teet videoissa niin perustavaalaatua olevia virheitä, että niitä yleensä näkee autokolululaisten ensimmäisillä ajotunneilla.
Katseleppa noita puoli vuotta sitten postailemiasi videoita, kuinka kätesi liikkuvat ratissa suhteessa autoon ja yritä ymmärtä mitä teet väärin.
Hanki itselle perus ajokokemus, ennenkuin vaadit sitä muilta.
Se että olet ollut tarjoilijana autovalmistajan bileissä, ei tee sinusta experttiä. Kiinnijääminen tekee sinusta nolon pellen kyllä. - A-mobile
Kyllä, autotoimittaja kun oli tyypillinen etuveto jannu, niin täytyyhän hänelle antaa vähän tilaa orientoitua.
Voi kuinka olet kiinnostunut nyt videoista, kertyykö sinulle nyt kokemusta videoiden katselusta.
Esimerkiksi takavetoisen E-sarjan videossa sisältä oli nimenomaan näyttää, että täyskaasukiihdytys jopa äkkinäisin ohjausliikkein ei saa autoa S tilassa sekoamaan. V60 D4 mallin vetely, renkaiden tärinä ja ohjauksen puutteet sadekelillä tietenkin tuntuu varmasti etuvetopetteristä pahalta, mutta kun ei paremmasta tiedä niin sitten ei. - A-mobile
"S tilassa tempomaan sivulle"
Piti kirjoittaa
Miten muuten sinun kokemuksesi? Miksei niitä juuri ole? Ja kädetönkin vielä... - köfff
A-mobile kirjoitti:
Tämä vaikeaksi ajaa juttu kuulostaa muutenkin kokemattoman etuveto kuskin jutuilta, joiden ainoa käsitys takavedoista on naapurin serkun tarinat 1980-luvulta.
Ehkä olet juuri sellainen rajusti repivä Octavia RS kuski, jolle myyjä myi urheiluperheauton, mutta joka etuvetoineen jää lähdössä tehottomammalle takavedolle, koska vetotapa on yksinkertaisesti se paskin mitä automobiiliin saa, edullisin valmistaa kylläkin.Taas palattiin tähän kun ei ole mitään annetavaa JÄRKEVÄÄN autokeskusteluun.
- köfff
A-mobile kirjoitti:
Kyllä, autotoimittaja kun oli tyypillinen etuveto jannu, niin täytyyhän hänelle antaa vähän tilaa orientoitua.
Voi kuinka olet kiinnostunut nyt videoista, kertyykö sinulle nyt kokemusta videoiden katselusta.
Esimerkiksi takavetoisen E-sarjan videossa sisältä oli nimenomaan näyttää, että täyskaasukiihdytys jopa äkkinäisin ohjausliikkein ei saa autoa S tilassa sekoamaan. V60 D4 mallin vetely, renkaiden tärinä ja ohjauksen puutteet sadekelillä tietenkin tuntuu varmasti etuvetopetteristä pahalta, mutta kun ei paremmasta tiedä niin sitten ei.Kerro miten kovasti ottaa luonnon päälle kun sortuu omaan näppäryyteen.
- Motti.Tason.Järkeä
köfff kirjoitti:
Taas palattiin tähän kun ei ole mitään annetavaa JÄRKEVÄÄN autokeskusteluun.
"Taas palattiin tähän kun ei ole mitään annetavaa JÄRKEVÄÄN autokeskusteluun."
Siis sinun kirjoituksista paistaa ahdistus, kyvyttömyys ja voimattomuus, selvästi siis sismmässäsi kaipaat apua ja sitä sinulle koetetaan tarjota.
Tai sitten olet vain yksinkertaisesti luonteeltasi kusipää. - motif
A-mobile kirjoitti:
"S tilassa tempomaan sivulle"
Piti kirjoittaa
Miten muuten sinun kokemuksesi? Miksei niitä juuri ole? Ja kädetönkin vielä...En tiedä onko sinulla ajokokemusta tai osaamista mutta retoriikasta sinulta puuttuu ihan perustaidot. Jonkun automallin kiihtyvyys tai ajettavuus ei mitenkään riipu siitä, miten paljon suomi24:n lukijoilla on siitä kokemusta. Neliveto on liukkaalla kelillä ja joissain tapauksissa myös kuivalla moottoriradalla nopein, eikä se hybridimersu kulje yhtään sen lujempaa vaikka koeajopäivillä sitä olisivat kokeilleet kaikki maailman ihmiset, myöskään ylimieliset ulostulosi eivät nopeuta kierrosaikoja sekunnin vertaa vaikka niitä kuinka toistat.
- neitinäppärä1
oot, koko, ko, koko, "kade????
- Autonvaihdattelija
Mites automotti, kun olen miettinyt autonvaihtoa. Skoda ei tietenkään, se on tullut palstalla jo selväksi, mutta en kyllä voi ostaa myöskään merkkiä jota tuollainen palstalla meuhkaava kyrvänoksennus kehuu.
Eli mitä merkkiä suosittelisit perheautoksi kun Skoda ja mese on poissa laskuista?
Asiallisia kommentteja odotellen.- a-mobile
Mitä merkkiä? Mitä logoa? Mitä mallia?
Tätä se on kun on kokematon, niin tuijotetaan logoja ja kuunnellaan muilta mielipiteitä imagosta. Ja senhän pitää olla sporttinen nykymuodin mukaan, vaikka siinä ei ole totuutta mihinkään suuntaan.
Valikoimaa kyllä löytyy niin Aasialaisita, Eurooppalaisilta kuin Pohjois-Amerikkalaisilta valmistajilta oikealla vetotavalla. Ja ota ilman niitä sport tai muita pellelogoja, unohda myös sporttiset ulkonäköpaketit, ne eivät tuo käsiä tai ajotaitoja sinulle kuitenkaan. - Asiasta.kiinnostunut
a-mobile kirjoitti:
Mitä merkkiä? Mitä logoa? Mitä mallia?
Tätä se on kun on kokematon, niin tuijotetaan logoja ja kuunnellaan muilta mielipiteitä imagosta. Ja senhän pitää olla sporttinen nykymuodin mukaan, vaikka siinä ei ole totuutta mihinkään suuntaan.
Valikoimaa kyllä löytyy niin Aasialaisita, Eurooppalaisilta kuin Pohjois-Amerikkalaisilta valmistajilta oikealla vetotavalla. Ja ota ilman niitä sport tai muita pellelogoja, unohda myös sporttiset ulkonäköpaketit, ne eivät tuo käsiä tai ajotaitoja sinulle kuitenkaan.Jos ihan hypoteettisesti ajatellaan, etuvetoiset toki häviävät takavetoisille, mutta täytyyhän etuvetoisetkin pystyä laittamaan paremmuusjärjestykseen?
Jos unohdetaan mitalisijat ja tyydytään tähtäämään pelkille pistesijoille tai niiden lähettyville, jos mietitään vaikka RS ocua tai jotain kivannäköistä rinkulakeulaa haldeksilla, niin kai ne nyt sentään jokopojan korollat ja Naurikset pesevät?
- Vaarin.neuvo
"Miten muuten sinun kokemuksesi? Miksei niitä juuri ole? Ja kädetönkin vielä..."
Tämä on anonyymi palsta eikä kukaan käytä vakio nickejä. Tässäkin on viime viesteissä ollut useampikin kokki. Esim video- tai hoitoon-kommentti ei tullut multa.
Kokemuksesta: Sun kokemuksenhaku kommentit kertovat siitä että olet nuori jannu joka haluaa päteä. Mulla on sen verran kilometrejä takana etten alennu tuollaiseen. Tiedän monta ihmistä jotka ymmärtävät autoista harvinaisen paljon mutteivat ole kummoisia rattimiehiä. Omalta kohdalta myönnän että olen kädetön, mutta olen kuitenkin ajanut takavetoisella jäärata-kisaa ennenkuin sinä olet syntynyt ja Nordschleife on tuttu usealtakin kesältä.
Summa summarum. Yritä miehistyä. Keskity autojuttuihin ja jätä kokemusräksyttäminen poikasille. - Molopää_Mottinen
Mulla on aika paljon kokemusta nettiselailusta. Netistä löytyy kivoja videoita ja ihania kierrosaikoja.
Että kyllä on kokemusta takavetoisista oikein kehua asti.
Muut palstalaiset ei vaan tajua! Kädettömät. Pfyi!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude25715231Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510146Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089371Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237109Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826547Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766228Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335622Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474806Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251796IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1501705