Eräässä espoolaisessa seurakunnassa alkoi vainot v.2005. Vainon kohteena oli joukko sisaria ja veljiä, jopa seurakunnan vanhin. Vainoojina olivat seurakunna vanhimman valeasuun pukeutuneet demonit ja pelsebuubit. Moni todistaja alkoi karttaa kokouksia ja moni vaihtoi seurakuntaa. Demonit sokaisivat Vartiotorniseuran johdon ja seura lähti mukaan näihin sisararien ja veljien vainoihin. Myös demoneiden johtama oikeuskomitea erotti vainottuja veljiä ja sisaria. Nämä vainooajat, demonit ja pelsebuubit tulevat saamaan aikanaan oikeudenmukaisen tuomion korkojen kera. Synnin palkka on kuolema
Espoon seurakunassa vainotaan
9
<50
Vastaukset
- Outoatouhua
Näin on.
He ovat valkoisiksi kalkittuja hautoja. - mainosvaltuutettu
Tuolta Ilmestyksen kolmesta ensimmäisestä luvusta löytyy myös tämän tyyppinen seurakunta, kuin tämä Espoolainen.
Hauska tuo Harmaagedonin odotus piakkoin, kun tämä seurakuntien puhdistuskaan ei ole vielä alkanut. - umpiateisti
Kusipäitä on tietenkin monenlaisia ja niitä ovat vanhimmistotkin puolillaan, niin kuin mikä tahansa ihmisryhmä. Aika kovaa tekstiä silti kutsua ketään demoniksi tai toivoa näiden kuolemaa.
- Älänaurata
Onneksi Jehovan todistajat eivät toivo tulevassa harmagedonissa 99,9% ihmiskunnasta kuolevan. Se on joku muu uskonto.Mikä?
- Jännä.uskonto
Miten pääsee mukaan noin hienoon uskontoon, missä toisinajattelijat suoraan leimataan demoneiksi ja pelsebuubeiksi ja tuomitaan kuolemaan!
Onko kysymyksessä Isis?
Saako tuomion kuka tahansa kelju naapuri. vai pitääkö ensi joidenkin sopia keskenään kuka tuomitaan? - Meikämasa2.0
Joo tunnustellaan ja sovitaan ensin, kenen pärstä ...tuttaa eniten.
Keksitään sen jälkeen joku syy erottaa se seurakunnasta.
Seurataan sitten tekeekö se itsemurhan.
Jos ei tee, valehdellaan, ettei sillä hyvin mee järjestön ulkopuolella.
Jo tekee, sanotaan, että kyllä oli hyvä, että erotettiin tuo.Meikämasa2.0
5.2.2019 12:05
<>Joo tunnustellaan ja sovitaan ensin, kenen pärstä ...tuttaa eniten.
Keksitään sen jälkeen joku syy erottaa se seurakunnasta.
Seurataan sitten tekeekö se itsemurhan.
Jos ei tee, valehdellaan, ettei sillä hyvin mee järjestön ulkopuolella.
Jo tekee, sanotaan, että kyllä oli hyvä, että erotettiin tuo.><
Kuten ruotsalainen (Mathias(?) erotettiin tekosyyllä kai röökistä sen jälkeen kun oli mennyt SVT:n ohjelmassa esille seurakuntansa hyväksikäyttöön liittyen. Ei ole nk. tosi kristityillä sen vertaa rehellisyyttä, että asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä, vaan monottamista myöten on oltava epärehellinen, ettei muka vaan tule hallintoelimen maineelle häpeää, ikäänkuin sitä ei olisi jo kertynyt liiankin kanssa.
Siinä SVT:n ohjelmassa oli yksi vanhin, jonka kehon kieli ja sanat kertoivat hänen olleen pahoillaan ja pitävän hyväksikäyttöjuttujen käsittelytapaa huonona.
- Jännä.uskonto
JT:t siis suosittelevat tee-se-itse-menetelmää myös kuolemantuomion kohdalla.
Mutta jos joku on demonien hallinnassa, niin lähteekö hänestä henki? Ja jos lähtee, onko varma, ettei se henki ala vainota jäljelle jääneitä? Sitä olisikin yhä keljumpi sivuuttaa, karttaa ja hyljeksiä. Se kun tulee vaan kuin jyrä, jos haluaa. Demonilla on valtaa. Se ei välitä. Se iloitsee kun voi vainoita ja vihata.
Aloittaja taisikin sanoa, että tosiuskovat pakenevat pois. Oikein. Kannattaa suorastaan vaihtaa uskontoon, jota demoni ei tunne.
Demonit ovat varmasti mukava ase tosiuskovalle. Hän huomaa demonin heti toisessa, joka on eri mieltä, ja osa kyllä hyödyntää havaintonsa. Lapset varsinkin ovat helppo saalis. - IsoVeli
Vieläkö nämä vainot jatkuvat eräässä nimeltä mainitussa espoolaisessa seurakunnassa? Seurakunnanvanhimman valeasuun pukeutuneiden demoneiden ja pelsebuupejen nimet kehiin. Kuka avaisi Vartiotorniseuran ja Betelin johtajien silmät näiltä vainoilta? Tämä veljien ja sisarten vaino tulee saatanasta, joka hallitsee nyt maan päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719707- 766700
- 286356
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996125Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435989Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1015871- 635295
- 455010
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604340- 503950