Arvatkaapa mistä ei ainakaan säästetä? Vanhukset voivat maata lattialla aamuun saakka kunhan hoitaja on lukenut pakkoruotsinsa. Mutta ei hätää kyllä meillä on varaa kaksikielisyys utopiaan.
Kaksi miljardia pitäisi taas säästää seuraavalla vaalikaudella
36
<50
Vastaukset
- utopiaa
Ruotsi vapaaehtoiseksi ja miljardeja virtaa valtion kassaan? Kerrotko miten tämä tapahtuu, senjälkeen hallitus kyllä takuulla tekee sen, jos se pitää paikkansa?
- RikasSuomi
Paljonkohan maksaa kaiken infran ylläpito kahdella kielellä? Mikään muu maa ei ole katsonnut että sillä olisi varaa vastaavaan joka puolella valtiota. Mutta kyllä meillä Suomessa on!
- LukujaPöytään
"Kaksikieliset kunnat saavat 10 prosentin korotuksen yleisessä valtionosuudessa palvelujen järjestämiseen molemmilla kielillä. Peruskoulutoimessa kaksikieliset kunnat saavat jokaista ruotsinkielistä oppilasta kohden 10 prosentin korotuksen. Kaksikielisille kunnille sekä suomen- että ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen onkin vuositasolla iso menoerä, eivätkä korotukset valtionosuuksissa riitä kattamaan kuluja."
– Sosiaali- ja terveysministeriö (STM): Suomenruotsalaiset, 2001" - LukujaPöytään
"Vuonna 2015 maksetaan kielilisää noin 94 miljoonaa euroa normaalien valtionosuuksien lisäksi. Valtio jakaa siten kielilisää Suomen 33 kaksikieliselle kunnalle miljardi euroa 10 vuodessa. Summa on merkittävä."
- ab12
LukujaPöytään kirjoitti:
"Kaksikieliset kunnat saavat 10 prosentin korotuksen yleisessä valtionosuudessa palvelujen järjestämiseen molemmilla kielillä. Peruskoulutoimessa kaksikieliset kunnat saavat jokaista ruotsinkielistä oppilasta kohden 10 prosentin korotuksen. Kaksikielisille kunnille sekä suomen- että ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen onkin vuositasolla iso menoerä, eivätkä korotukset valtionosuuksissa riitä kattamaan kuluja."
– Sosiaali- ja terveysministeriö (STM): Suomenruotsalaiset, 2001"Entäs kolikon toinen puoli? Kuka väittää ja millä perusteilla, ettei kansalliskielten oppivelvollisuudesta ole hyötyä suomalaisille?
- LukujaPöytään
"Ruotsinkielisten pienemmät päiväkodit, koulut tai vanhainkodit ovat toki kalliimpia kuin suuremmat suomenkieliset laitokset, mutta pienemmät yksiköt kaikessa ovat jo sinänsä ansioton etu kielivähemmistöllemme, jolle yhteiset toimitilat suomenkielisten kanssa eivät käy. Kaksinkertainen hallinto lähinnä ruotsinkielisine virkamiehineen lisää myös kustannuksia. Kuitenkin yksinkertaisen hallinnon tulee riittää, jos suomenkielisten on koko maassa luettava pakkoruotsinsa kouluissa ja oltava valmiit palvelemaan ruotsiksi. Samoin ruotsinkielisille on käytävä yhteiset tilat suomenkielisten kanssa."
- LukujaPöytään
ab12 kirjoitti:
Entäs kolikon toinen puoli? Kuka väittää ja millä perusteilla, ettei kansalliskielten oppivelvollisuudesta ole hyötyä suomalaisille?
Mikä se konkreettinen hyöty on? Se että kauppa Saksan kansss on suurempaa kuin kauppa Ruotsin kanssa vaikka ruotsia luetaan pakolla?
- Ei.Utopiaa
RikasSuomi kirjoitti:
Paljonkohan maksaa kaiken infran ylläpito kahdella kielellä? Mikään muu maa ei ole katsonnut että sillä olisi varaa vastaavaan joka puolella valtiota. Mutta kyllä meillä Suomessa on!
Maailmassa on n. 35 valtiota, joissa on kaksi tai useamapi kieli virallisena. Palvelut järjestetään virallisilla kielillä.
- Vastaus_saamatta_yhä
Ei.Utopiaa kirjoitti:
Maailmassa on n. 35 valtiota, joissa on kaksi tai useamapi kieli virallisena. Palvelut järjestetään virallisilla kielillä.
Näiden maiden joukossa varmaan paljon köyhiä maita. Miten siis rikas Suomi ei kykenisi kahta kieltä kustantamaan? Tähän odotamme yhä vastausta.
- Ante19
LukujaPöytään kirjoitti:
Mikä se konkreettinen hyöty on? Se että kauppa Saksan kansss on suurempaa kuin kauppa Ruotsin kanssa vaikka ruotsia luetaan pakolla?
Suomen vientikauppa on selvästi suurin Saksaan ja Ruotsiin. Koska ruotsin kieltä kysytään myös kotimaan työmarkkinoilla paljon, on luonnollista, että juuri ruotsi on se 'pakkokieli', eikä saksa.
Se, onko kieli 'pakkokieli' vai ei, on yhdentekevää. Tärkeintä on ymmärtää kielten tärkeys, eikä mustamaalata niitä jatkuvasti. Siitä ei hyödy kukaan. - KaksikielisyysOnValetta
Ei.Utopiaa kirjoitti:
Maailmassa on n. 35 valtiota, joissa on kaksi tai useamapi kieli virallisena. Palvelut järjestetään virallisilla kielillä.
Yhdessäkään muussa maassa ei opeteta naapurin kääpiökieltä pakolla kaikilla kouluasteilla. Yksikään näistä maista ei ole myöskään kaksikielinen viiden prosentin vähemmistön takia niin että kaikissa tutkinnoissa pitäisi opetella tämän viiden prosenti äidinkieli jotta kykenee palvelemaan näitä parempia kansalaisia.
- ArvotKohdillaan
Vastaus_saamatta_yhä kirjoitti:
Näiden maiden joukossa varmaan paljon köyhiä maita. Miten siis rikas Suomi ei kykenisi kahta kieltä kustantamaan? Tähän odotamme yhä vastausta.
Suomi ei pysty hoitamaan vanhuksiaan mutta sillä on varaa kaksikielisyyteen?
- utelias-
ArvotKohdillaan kirjoitti:
Suomi ei pysty hoitamaan vanhuksiaan mutta sillä on varaa kaksikielisyyteen?
Enemmistö on teitä vastaan, kukaan ei vääristelyitänne ruotsinopetuksen haitoista usko, se taitaa ottaa koville?
- OutoEnemmistö
Enemmistö on siiis myös vanhuksia vastaan ja opettelee mielummin ruotsia mutta ei kumminkaan opi sitä kuin pitää huolta vanhuksista?
- yritämuualla
OutoEnemmistö kirjoitti:
Enemmistö on siiis myös vanhuksia vastaan ja opettelee mielummin ruotsia mutta ei kumminkaan opi sitä kuin pitää huolta vanhuksista?
Sekoat omaan näppäryyteesi....heh.
- zzz333
KaksikielisyysOnValetta kirjoitti:
Yhdessäkään muussa maassa ei opeteta naapurin kääpiökieltä pakolla kaikilla kouluasteilla. Yksikään näistä maista ei ole myöskään kaksikielinen viiden prosentin vähemmistön takia niin että kaikissa tutkinnoissa pitäisi opetella tämän viiden prosenti äidinkieli jotta kykenee palvelemaan näitä parempia kansalaisia.
Opettele kieliä, äläkä valita koko ajan!
- ÄläKerjääLisää
Juurikin kieliä pitäisi opetella eikä pelkkää ruotsia. Pahimpia vinkujia tässä maassa ovat juurikin suomenruotsalaiset vaikka ovat jo nyt maailman hemmotelluin vähemmistö. Affenatkin kerjäämässä koko ajan lisää vaikka Viikkari vie sinne laiva lasteittain euroja joka päivä samaan aikaan kun vanhuksia ei ole varaa nostaa sänkyyn ennen aamua.
- Harvassa
ÄläKerjääLisää kirjoitti:
Juurikin kieliä pitäisi opetella eikä pelkkää ruotsia. Pahimpia vinkujia tässä maassa ovat juurikin suomenruotsalaiset vaikka ovat jo nyt maailman hemmotelluin vähemmistö. Affenatkin kerjäämässä koko ajan lisää vaikka Viikkari vie sinne laiva lasteittain euroja joka päivä samaan aikaan kun vanhuksia ei ole varaa nostaa sänkyyn ennen aamua.
Suomen kouluissa ei opiskella pelkkää ruotsia. Suomalaisessa koulussa voi nykyään lukea jopa 5 eri vierasta kieltä, ja parhaimmillaan valita 10 eri kielestä mieleisensä, ja kielten luvun järjestyksenkin voi valita itse (ruotsi mukaan luettuna).
Tällaista kielten lukua on harvassa maassa tarjolla. - 2000alle
OutoEnemmistö kirjoitti:
Enemmistö on siiis myös vanhuksia vastaan ja opettelee mielummin ruotsia mutta ei kumminkaan opi sitä kuin pitää huolta vanhuksista?
Enemmistö todellakin opettelee ruotsia. Kielialoite ei saa nimiä. Onko 2000 rajaa ylitetty vieläkään?
RikasSuomi kirjoitti:
Paljonkohan maksaa kaiken infran ylläpito kahdella kielellä? Mikään muu maa ei ole katsonnut että sillä olisi varaa vastaavaan joka puolella valtiota. Mutta kyllä meillä Suomessa on!
Ei siihen kaksi kieltä riitä, täällä on jo kaikkia mahdollisia "baabelin kielillä" puhuvia, joille etsitään epätoivoisesti tulkkeja ei tarvitse kuin vilkaista te-toimiston sivuille.
Siihen uppoaa helposti ne kaksi miljardia plus kaikki se mitä ei enää osata laskea, mutta joka armasti taaa yllättää.
Säästökohteet taas on hyvin helppo löytää, ne ovat siellä missä tähänkin saakka, kunhan ei vakuutuskuoriin tarvitse kajota.- Juurinäinjuu
LukujaPöytään kirjoitti:
"Ruotsinkielisten pienemmät päiväkodit, koulut tai vanhainkodit ovat toki kalliimpia kuin suuremmat suomenkieliset laitokset, mutta pienemmät yksiköt kaikessa ovat jo sinänsä ansioton etu kielivähemmistöllemme, jolle yhteiset toimitilat suomenkielisten kanssa eivät käy. Kaksinkertainen hallinto lähinnä ruotsinkielisine virkamiehineen lisää myös kustannuksia. Kuitenkin yksinkertaisen hallinnon tulee riittää, jos suomenkielisten on koko maassa luettava pakkoruotsinsa kouluissa ja oltava valmiit palvelemaan ruotsiksi. Samoin ruotsinkielisille on käytävä yhteiset tilat suomenkielisten kanssa."
Minunkin mielestä suomenkielinen hallinto voidaan lakkauttaa. Hirvittävä rahareikä.
- RuotsiVähemmistökielenä
Ruotsinkielinen hallinto häviää sadassa vuodessa niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Järjestystä en uskalla veikata tosin.
- sivistys
Mitään säästöä ei tule sillä, et koulusta lopetetaan jokin oppiaine, tai laitetaan se vapaaehtoiseksi.
- SäästöäSyntyy
Säästöjä syntyy vaikkapa siitä kun infraa ei tarvitse hoitaa kahdella kielellä ja luovutaan kaksikielisyystuista. Miksi suomenruotsalaisen elämän tulisi olla 10% arvokkaampi.
Lisäksi kun suomalaiset ja suomenruotsalaiset lapset ja vanhukset sijoitetaan samoihin tiloihin säästetään miljoonia kiinteistöissä. Lisäksi kieliryhmistä tulee tasa-arvoisia kun ruotsinkielisten pienemmät yksiköt sulautetaan suomenkielisiin.
Se että suomalaiset osaisivat ruotsin lisäksi myös muita kieliä avaisi myös suomalaisille kansainväliset markkinat eikä kauppaa tarvitsisi käydä enää Tukholman kautta.
Kouluissakin tulee säästöjä kun ihminen joka haluaa opiskella vaikka espanjaa voi opiskella espanjan toisena kielenä eikä nykymallin mukaan kolmantena kielenä. - qwooweee
SäästöäSyntyy kirjoitti:
Säästöjä syntyy vaikkapa siitä kun infraa ei tarvitse hoitaa kahdella kielellä ja luovutaan kaksikielisyystuista. Miksi suomenruotsalaisen elämän tulisi olla 10% arvokkaampi.
Lisäksi kun suomalaiset ja suomenruotsalaiset lapset ja vanhukset sijoitetaan samoihin tiloihin säästetään miljoonia kiinteistöissä. Lisäksi kieliryhmistä tulee tasa-arvoisia kun ruotsinkielisten pienemmät yksiköt sulautetaan suomenkielisiin.
Se että suomalaiset osaisivat ruotsin lisäksi myös muita kieliä avaisi myös suomalaisille kansainväliset markkinat eikä kauppaa tarvitsisi käydä enää Tukholman kautta.
Kouluissakin tulee säästöjä kun ihminen joka haluaa opiskella vaikka espanjaa voi opiskella espanjan toisena kielenä eikä nykymallin mukaan kolmantena kielenä.Suomessa on kaksi kansalliskieltä. Suomessa hoidetaan tässä suhteessa asioita, kuten muissakin monikielisissä sivistysvaltioissa, kaikkia virallisen aseman omaavia kieliä kunnioittaen. Mikään muu ei ole mahdollista.
Diktatuurit ovat erikoistuneet pienten kieliryhmien hävittämiseen. Ei alennuta sille tasolle. - huomauttaja
SäästöäSyntyy kirjoitti:
Säästöjä syntyy vaikkapa siitä kun infraa ei tarvitse hoitaa kahdella kielellä ja luovutaan kaksikielisyystuista. Miksi suomenruotsalaisen elämän tulisi olla 10% arvokkaampi.
Lisäksi kun suomalaiset ja suomenruotsalaiset lapset ja vanhukset sijoitetaan samoihin tiloihin säästetään miljoonia kiinteistöissä. Lisäksi kieliryhmistä tulee tasa-arvoisia kun ruotsinkielisten pienemmät yksiköt sulautetaan suomenkielisiin.
Se että suomalaiset osaisivat ruotsin lisäksi myös muita kieliä avaisi myös suomalaisille kansainväliset markkinat eikä kauppaa tarvitsisi käydä enää Tukholman kautta.
Kouluissakin tulee säästöjä kun ihminen joka haluaa opiskella vaikka espanjaa voi opiskella espanjan toisena kielenä eikä nykymallin mukaan kolmantena kielenä.Suomessa on hyvä kielivaranto, täällä osataan jopa paremmin kieliä, kuin monissa muissa maissa. Ei ole mitään tarvetta lisätä vieraiden kielten osaajia, heitä riittää ja lisää tulee kokoajan kouluistamme nykyisinkin jo.
- KummatTärkeämpiä
Ymmärrätkö että meillä ei ole varaa edes vanhusten hoitoon toisin kuin sivistysvaltioissa mutta tämän vähemmistön oikeuksiin poltetaan silti miljoonia? Missä on vanhusten oikeudet? Sivistysvaltio vaatii rahaa ja jos sitä ei ole ei ole mitään sivistysvaltiotakaan. Nyt ruotsinkielisten kielelliset oikeudet on katsottu tärkeämmäksi kuin vanhusten ihmisoikeudet.
- RuotsalaisVarasto
huomauttaja kirjoitti:
Suomessa on hyvä kielivaranto, täällä osataan jopa paremmin kieliä, kuin monissa muissa maissa. Ei ole mitään tarvetta lisätä vieraiden kielten osaajia, heitä riittää ja lisää tulee kokoajan kouluistamme nykyisinkin jo.
Meillä on kyllä varastossa ruotsin osaajia aivan järjetön määrä. Esimerkiksi saksan osaajien puutetta on valitellut vaikkapa Lidlin Suomen toimari.
Lopetetaan koko koulu, eihän siellä enää ehditä mitään oppia eikä opettaa.
Koulutuksen taso on laskenut jo alle Viron koulutustason ja laskee kaiken aikaa alemmas.
Koulut ovat jo päivähoitolaitoksia, joissa purnataan ruoasta ja etsitään pehmoratkaisuja lasten oleskella, mm. kokolattiamattoja ja lasiseiniä, siinä koko laitoksen tarkoitus nykyisin.
Nuo kokolattiamatot taitavat juontaa juurensa tuonne lähi-idän suuntaan, sieltäpä sen mattokulttuurin tuontikin on kotoisin.- ymmärrys-
KummatTärkeämpiä kirjoitti:
Ymmärrätkö että meillä ei ole varaa edes vanhusten hoitoon toisin kuin sivistysvaltioissa mutta tämän vähemmistön oikeuksiin poltetaan silti miljoonia? Missä on vanhusten oikeudet? Sivistysvaltio vaatii rahaa ja jos sitä ei ole ei ole mitään sivistysvaltiotakaan. Nyt ruotsinkielisten kielelliset oikeudet on katsottu tärkeämmäksi kuin vanhusten ihmisoikeudet.
Ymmärrä itse, ettei koulujen oppiaineiden supistaminen säästä yhtään euroa, pikemminkin päinvastoin, lisää lusmuilijoita ja chillailijoita ei yhteiskunta tarvitse.
- LiianHelppoa
ymmärrys- kirjoitti:
Ymmärrä itse, ettei koulujen oppiaineiden supistaminen säästä yhtään euroa, pikemminkin päinvastoin, lisää lusmuilijoita ja chillailijoita ei yhteiskunta tarvitse.
Totta, ja kielten luvun helpottaminen ei suinkaan ole tuonut lisää kielten osaajia, vaan on käynyt aivan päinvastoin!
- ÄläValehtele
Onko pakkoruotsi siis jo poistunut?
- suomikuntoon
Näillä voisi säästää jo useamman miljardin vuodessa; kansanedustajia karsittava vähintään 100 avustajineen, tuhat loista pois eduskuntalaitoksesta (nyt n2000), Eu-menoja karsittava sadoilla miljoonilla, laittomat matut pakkopalautettava joita on kymmeniä tuhansia ja aiheuttavat n. 1,5miljardin loven/v, ökyrikkaitten ja kannattavien yritysten miljardien verohelpotukset peruttava jne
- VapausRuotsinKielestä
"Ymmärrä itse, ettei koulujen oppiaineiden supistaminen säästä yhtään euroa, "
Kyllä pakkoruotsista luopuminen säästää jopa satoja miljoonia euroja. Esimerkiksi SDP haluaa lopettaa uskonnonopetuksen, ja sama tavoite oli nuorten hallitusohjelmassa, jossa hallituksen muodostivat SDP, kokoomus ja RKP!
Kannattaisi nyt ihan virallisesti selvittää, paljonko ruotsin kielen pakko-opetukseen kuluu selvää rahaa opintojen kaikilla asteilla ja kuinka paljon se aiheuttaa välillisiä kustannuksia hukatun ajan muodossa. Yksi potentiaalinen säästökohde tämä kielipolitiikan järkeistäminen.- parm
Perusteita ei oppivelvollisuusaineiden vapaaehtoistamiselle ole kukaan vielä osannut kertoa, ainoastaan mutua yms. joiden varaan ei sivistysvaltio voi koulujen opetusta perustaa.
- Mutua4
Tutkimuksen mukaan 45% opiskelisi ruotsia vaikka se olisi vapaaehtoinen aine, joten kovin "hukatuksi ajaksi" eivät kansalaiset miellä ruotsin opintoja. Harvasta kielestä saisi näin korkeita prosentteja jos kysyttäisiin (englantia tietenkin opiskelevat kaikki, joten sitä ei lasketa).
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2297653
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455110- 594792
- 753458
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162025Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301910- 311839
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441687- 371629
- 1491386