Muistakaa seuraavissa vaaleissa Taksi-Berner, Muistakaa Sipilän avoimet ovet. Muistakaa Esperi.
Keskusta tuhonnut Suomea enemmän kuin maailmansodat konsanaan.
Muistakaa Berner, muistakaa Kempele
12
56
Vastaukset
- Pois.puoluekartalta
Taatusti muistetaan. Kepu lähtee todella pitkälle oppositiotaipaleelle.
- Hautakumpu
Muistakaa, että tämä hallitus ei ole leikannut kuntien valtionosuuksia, mutta Koiraputki-Rinne leikkasi 900 miljoonaa.
- hyvä_pyöveli_piiri
Älä puhu paskaa, etteikö tämä hallitus ole leikannut, myös kuntien valtionosuuksia.
- Kepun_kojootti
https://kuntalehti.fi/uutiset/talous/valtionosuuksien-pieneneminen-pakottaa-kunnat-vimmaiseen-sopeuttamiseen-arvokeskustelu-ennen-vaaleja-tarpeen/
Niinkö sinulle tupaillassa on taas väitetty. Ihan varmaan tolliskot uskoo mitä tahansa, kunhan "omat uskonveljet" sen sujuvasti valehtelevat.
Että pitää olla yksinkertaista väkeä. - paskaasaapyytämättäkin
Muista, että edeltävän hallituksen pääministeripuolueena oli leikkauspuolue Kokoomus. Sipilä valitsi viime vaalien jälkeen Keskustan puoluevaltuuston enemmistön kannan vastaisesti hallituskumppanikseen juuri tuon leikkauspuolueen ja sai samalla itselleen saneeraaja-Sipilän arvonimen.
Syytä vain Rinnettä, Kokoomuksen tempuista. Nyt Keskusta saa vuorostaan maksaa Kokoomuksen vedettyä Keskustaa kölin alta. Sipilän suostumuksella.
- LopputiliäPukkaa
Pian Sipilä ja kepu on pelkkä paha uni ja muisto Suomalaisten mielissä.
- kaalisopan.voimalla
Niinkö siellä Pietarissa toivotaan. Pietarin Tiltujen hyökkäys Sipilää vastaa kertoo, että jopa Putin pelkkää häntä.
- Ihan.mielenkiinnosta
kaalisopan.voimalla kirjoitti:
Niinkö siellä Pietarissa toivotaan. Pietarin Tiltujen hyökkäys Sipilää vastaa kertoo, että jopa Putin pelkkää häntä.
Parahin peräkamaripoika. Kerro ihmeessä millä saat pääsi noin sekaisin?
- harashoo
kaalisopan.voimalla kirjoitti:
Niinkö siellä Pietarissa toivotaan. Pietarin Tiltujen hyökkäys Sipilää vastaa kertoo, että jopa Putin pelkkää häntä.
Tällä saitilla on yksi henkilö, jolla on henkilökohtainen fobia kuvittelemistaan tiltuista. Pallopaituli.
Rauhoittavat lääkkeet, apteekista. kaalisopan.voimalla kirjoitti:
Niinkö siellä Pietarissa toivotaan. Pietarin Tiltujen hyökkäys Sipilää vastaa kertoo, että jopa Putin pelkkää häntä.
Teuvan Tiltu on parasta mitä Tolliskomaan maalaisliittolaiset ovat omalle isänmaalleen, Neuvostoliitolle, pystyneen tuottamaan. Tolliskojen totuudentorvi, Ilkka - lehti on hyvä kakkonen.
"Maaliman johtava Rauhanvaltio, Neuvostoliitto, joka ei ole milloinkaan hyökännyt minkään muun maan kimppuun.." Rupla - Urho Kekkosen luottomiehet ja tietysti hengenheimolaiset kaiuttivat tätä ja muita vastaavia totuuksia vuosikymmeniä, ennen kuin tuli erittäin isänmaallinen presidentti, joka vähitellen pyrki ja pystyi siirtämään maamme, siis Suomen, Neuvostoliiton piiristä, siis vasallivaltiosta oikeaksi itsenäiseksi Valtioksi ja osaksi länsieurooppalaista demokratiaa.
Suomen keskusta Juha Sipilän johdolla on yrittänyt ja yrittää vielä viimeisillä voimillaankin ajaa Suomen alikehittyneeksi banaanivaltoiksi.
Sen hallitus pyrkii tekemään Mikael Pietikäinen, Suomen Yrittäjät ry, neuvojen mukaan. Tämän Mikael on hyvää vakoilija- ja rysänkätyrisukua,. siis kunnon maalaisliittolainen.- Hän on edustava ja hallituksen takapiruna oleva äärimmäisen vihan mies. Vihan kohde on palkansaajat. Mistereiden, kuten Juha Sipilän ja Anne Bernein haaveissa näkyy se, että nyt kun on keskiasteen koulutus pystytty ajamaa aivan alas, tulee Suomeen ammattitaidottomien alipalkattujen kansanosa, jota Suomen Yrittäjät Ry ja muut täysin tunteettomat ryövärit pystyvä' jopa alle nälkäpalkan riistämä loputtomasti.
NÄIN TOIMII MAALAISLIITO
- kokoomuksen_sylikoira
https://www.hs.fi/talous/art-2000005989656.html
Kun kaikki hyvä oli nyt neljänä vuotena yksinomaan Sipilän aikaansaamaan, mm. taloudessa, ulkomaankaupassa, työllisyydessä ja ties missä, niin tasapuolisuuden nimessä tästäkin Sipilä saa kiitoksen.
Kun alkaa talouden alamäki Suomessa, niin Sipilän hallitus ei ole varautunut tulevaan rakentamalla puskureita, joka kestää tulevissa myrskyissa. Noususuhdanteen aikana, nyt jakovara jaettiin rikkaille. Orpo kiittää, saahan kokoomus pidettyä äänestäjänsä tyytyväisenä. Ei riitä kepulle ääniä, jos vain 50 000 maajussille jakaa veronmaksajien rahaa kuin omasta pussista. Katsokaapa kannatuslukuja. - S24uomlaineN
Oikeistohallitus, varmin valtion tuhoaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1781476
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431061Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38745- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21660Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall184604Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593