Juuri ennen kaupantekoa selvisi, että pennulla vain 4 alaetuhammasta. Kasvattaja kirjoitti, että purenta ok, mutta puuttuvien hampaiden takia ei voi käyttää jalostuksessa ainakaan virallisesti. Kuittasi vaan ohimennen, eikä siitä sen enempää.
Miten tähän nyt pitäisi suhtautua? Pyytää kuitenkin huikeaa 1700€ täyttä hintaa. Kaiken järjen mukaan kun ostaa rekisteröityä kallista rotukoiraa oletettavasti hyvältä kasvattajalta, on minusta oletus, että koira on tällöin myös jalostukseen ja näyttelyihin sopiva (peräänkuulutan erityisesti terveyttä) tai muuten siitä pitää saada hinnanalennus.
Kuulin tuttavaltani (joka kysyi omalta kasvattajaltaan), että alaetuhampaiden puuttuminen voi myöhemmin aiheuttaa isoja ongelmia, - kulmurit voi mennä kitalaesta läpi tms, kertoi hän. Särähti myös korvaan, että kasvattaja kirjoitti minulle, ettei voi käyttää jalostukseen ainakaan virallisesti. Eihän silloin pitäisi ollenkaan käyttää minusta...
Paljonko hinnanalennusta ja onko silti aivan liian riski juttu? Toivon mahdollisimman realistisia vastauksia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä maksa jalostuskoiran hintaa tuollaisesta vikapennusta. En ostaisi koskaan tuollaista, koska iän myötä hampaita voi joutua poistamaan ientulehdusten takia, ja paras olisi olla lähtötilanteessa 6 6 etuhammasta. Roskaa myy sinulle ylihintaan, arvaan että hän puijasi sinut tekemään siitä kaupat kohtuuttomaan hintaan, eikö?
Oletko ostamassa jalostus- tai näyttelykoiraa? Siihenhän tuo ei ehkä käy, jos pysyvistäkin hampaista jää puhkeamatta osa, eikä kannata edes ostaa siihen tarkoitukseen.
Kotikoiraksi ja lemmikiksi käy varmaan vallan hyvin. Myyjä päättää hinnan ja ostaja sitten joko maksaa tai jättää ostamatta.
Tästä on jo ketju.