JAKAMATON KUOLINPESÄ,MOLEMMAT OSAKKAAT KUOLEVAT

Osakkaat kuolevat siis pesän ollessa vielä jakamaton. Kuolinpesän muodostavat vainajan 1 ainoa lapsi sekä vainajan leski(vainajan lapsen äiti).
Ensin kuolee leski-pesää ei ole syystä tai toisesta jaeta. Sitten kuolee vainajan ainoa lapsi,pesän ollessa jakamaton. Mitä tapahtuu tällöin vainajalta jääneelle omaisuudelle,jos kumpikaan pesän osakas ei jättänyt testamenttia. Voiko lesken vävy ja lapsen aviomies myydä omaisuuden ja olla jättämättä sitä vainajan lapsenlapsille(jotka ovat vajaavaltaisia).
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei tuossa mitään ongelmaa ole. Molempien aviopuolisoiden ainoa perillinen on heidän yhteinen lapsensa. Ei tällaisessa pesässä mitään jakoa tehdä, kun jakajia on yksi ja ainoa. Jakoon tarvittaisiin vähintään kaksi perillistä (tai testamentinsaajaa).

Kun tämä ainoa lapsi on kuollut, hänet ovat perineet hänen lapsensa. Nämä lapset nyt siis omistavat myös tuon isovanhemmilta perityn omaisuuden. Heidän alaikäsyytensä ajan omaisuuden hoidosta päättävät heidän huoltajansa eli tässä vanhempansa yhdessä. Isä yksin ei siis voi mitään päättää. Omaisuus on jo siis näiden lasten, ei siihen ole isällä mitään sanomista. Lisäksi omaisuuden myymiseen, kiinteistöstä ja asunnosta kyseen ollen, tarvitaan maistraatin lupa.

Äänestä
  • Ellei appivanhempien tai vaimovainajan testamenteista tai nuoremman parin avioehdosta muuta johdu, on miehellä avio-oikeus vaimonsa omaisuuteen, johon perinnötkin kuuluvat. Nyt täytyy tehdä ositus miehen ja edesmenneen vaimon (tai oikeastaan heidän lastensa) välillä: jos vaimovainajan omaisuus oli suurempi, saa mies tasinkoa ja loppu lapsille, jos taas miehen omaisuus oli suurempi kuin oli vaimonsa, perintö menee kokonaan lapsille.

    Äänestä

  • Avio-oikeus kirjoitti:

    Ellei appivanhempien tai vaimovainajan testamenteista tai nuoremman parin avioehdosta muuta johdu, on miehellä avio-oikeus vaimonsa omaisuuteen, johon perinnötkin kuuluvat. Nyt täytyy tehdä ositus miehen ja edesmenneen vaimon (tai oikeastaan heidän lastensa) välillä: jos vaimovainajan omaisuus oli suurempi, saa mies tasinkoa ja loppu lapsille, jos taas miehen omaisuus oli suurempi kuin oli vaimonsa, perintö menee kokonaan lapsille.

    Hyvää päivää - kirvesvartta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KIPEITÄKYSYMYKSIÄ kirjoitti:

Osakkaat kuolevat siis pesän ollessa vielä jakamaton. Kuolinpesän muodostavat vainajan 1 ainoa lapsi sekä vainajan leski(vainajan lapsen äiti).
Ensin kuolee leski-pesää ei ole syystä tai toisesta jaeta. Sitten kuolee vainajan ainoa lapsi,pesän ollessa jakamaton. Mitä tapahtuu tällöin vainajalta jääneelle omaisuudelle,jos kumpikaan pesän osakas ei jättänyt testamenttia. Voiko lesken vävy ja lapsen aviomies myydä omaisuuden ja olla jättämättä sitä vainajan lapsenlapsille(jotka ovat vajaavaltaisia).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu