Uskon perusta

Meillä kaikilla on usko johonkin, perustamme elämämme enemmän tai vähemmän siihen.

Tunnen heitä, jotka uskovat siihen, että kun ihminen on kuollut, aivotoiminta ja hengitys on päättynyt, niin silloin kaikki on kuollut, ihmisen henki ja sielu ovat kuolleet. Tähän liittyy vahvasti kuitenkin vahva usko evoluutioon. On vahvaa uskoa, että ilman informaatiota syntyy jotain uutta, siis esimerkiksi alkuliemi tuli jostain, siihen syntyi elollista, ihan itsestään, sitten tuli kala, sitten maaeläimiä siitä, sitten ihminenkin tuli jostain apinasta... Kaikki elollinen maan päällä on tullut alkuliemestä mikä on tullut jostain?
Minä en voi uskoa, että näin voisi mitenkään tapahtua - mistäs se henki ja sielu tuli, miten se kuoli?

Raamattu kertoo, että "Ja Jumala sanoi: Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on". Siis LAJIENSA MUKAAN!
Lajien sisällä tapahtuu muutoksia, mutta siksi, koska informaatio muutokseen on olemassa. Esimerkiksi on laji, jossa alkuun oli mm. susi, josta risteytmällä toisen saman lajin kanssa tuli koira. Informaatio oli siihen, DNAssa.

Tunnen heitä, jotka uskovat siihen, että ihminen käy syntymässä maan päällä niin monta kertaa, kun saa nk. valaistuksen, ei tarvitse enää tehdä oppimatkaa (ihmisen tai minkään muun eläväisen muotoon) puettuna. Hyvin monelle tähän liittyy astrologia, taivaan kappaleiden seuraaminen ja niistä horoskooppejakin tehden.

Tiedän, ja ehkä tunnenkin heitä, jotka uskovat moneen jumalaan ja siitä seuraavaan iäisyyselämään. On myös paljon, hyvin paljon, erilaisia uskontoja ja uskovia yhteisöjä, joilla on omat kirjansa, joihin perustavat elämänsä ja iäisyytensä. Turha mainita nimiä, koska niitä on niin paljon.

Tunnen paljon laillani uskovia ihmisiä kolmiyteiseen Jumlalaan ja Raamatun Sanaan. Vanha Testamentti kertoo Jeesuksen tulosta ihmiseksi, Vapahtajaksemme. Uuden Testamentin aikana on tapahtunut, todistettavasti, sellaisia asioita, joista Vanha Testamentti on kertonut.. Miten voi olla sellainen ennustajajoukko, joka osaa kertoa tapahtumat, jotka tapahtuvat vuosituhansien kuluttua.

Uudessa Testamentissa, Ilmestyskirjassa, kerrotaan, mitä on tulossa. On ihanaa elää uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, koska jo nyt saa tuntea taivaallisia tuntemuksia, ja sitten ajan päätyttyä, ikuisuudessa, ne tuntemiset muuttuvat näkemiseksi, Herramme Jeesuksen ja uskonystävien näkemiseksi!

5

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos lukisit Raamatun alusta, muutaman jakeen se selviäisi.
      Herra sanoi jakeessa 27 -30, tehkäämme ihminen meidän
      kaltaiseksemme, niin hän teki mallin savesta ja puhalsi siihen
      elävän sielun, siis kuolemattoman !.
      -
      Ei mikään lähde jostain alkulimasta, mudasta tai muusta ,
      Laboratoriossa voisi olla sterili olo suhde, mutta ei sielläkään
      saada elämää aikaiseksi, ei edes yksinkertaiseen jyvään.!
      -

    • ValtavaVoimaKristuksella

      Näin on kun kun viestiketjun avaaja kertoi.

      Pitää kuitenkin muistaa, ettei kristinuskossa läheskään kaikki perustu uskoon, vaan luotettavien silminnäkijöiden kirjaamiin tapahtumiin, yli 1000 vuoden ajalta. Kaikki se perustuu uskoon, mitä emme vielä näe. Mutta profeetat ja Jeesuksen opetuslapset ja apostolit näkivät paljon sellaisia tapahtumia, joita ihmiset eivät voi tehdä.

      Itsekin kohtasin Kristuksen voiman Hengessä vuonna 1988. sitä voimaa ja valtaa ei voi ihmisen sanoilla ollenkaan kuvata, se on niin valtava ja täysin vastustamaton. Kristus ei ilmestyksessä puhukaan korviin, vaan suoiraan sydämeen. - Sitä kohtaamista ei koskaan unohda joka sen on kokenut.

      Eikä se ihme ole että siinä ihminen menee jonkilaiseen outoon tilaan. Itkin ilosta varmaan useampia tunteja. Kristuksen sanalla on koko maailmankaikkeus luotu, siitä voi aavistaa millainen voima Kristuksella on!!!!!!!

      • Niin, Johannes kirjoitti evankeliuminsa n. 76 jKr.
        Ja Ilmestyskirjan n. 96-97 jKr.
        -
        pieni matematiikan oppi 2019 - 97= 1922 vuotta sitten.
        -


      • padasjoenukko kirjoitti:

        Niin, Johannes kirjoitti evankeliuminsa n. 76 jKr.
        Ja Ilmestyskirjan n. 96-97 jKr.
        -
        pieni matematiikan oppi 2019 - 97= 1922 vuotta sitten.
        -

        Mutta MOOSES alkoi kirjoittaa Jumalan käskystä sitä
        jo 1447 eKr. ja siitä tänne on 2019 yht. = 3466. vuotta.
        1Moos. kirja on PH:n sanelema alusta asti, siis Luomisesta
        saakka, kun VT:oli 5642 pitkä - 1447= 4195 PH: n osuus,
        ja yhteensä 5642 2019 = 7660 tänä vuonna.
        -


      • ValtavaVoimaKristuksella
        padasjoenukko kirjoitti:

        Mutta MOOSES alkoi kirjoittaa Jumalan käskystä sitä
        jo 1447 eKr. ja siitä tänne on 2019 yht. = 3466. vuotta.
        1Moos. kirja on PH:n sanelema alusta asti, siis Luomisesta
        saakka, kun VT:oli 5642 pitkä - 1447= 4195 PH: n osuus,
        ja yhteensä 5642 2019 = 7660 tänä vuonna.
        -

        Raamatussa olevat 66 kirjaa ja kirjoitusta on kirjoitettu reilun 1000 vuoden aikana.

        Vuosilukuja on turha koittaa hatusta vetää, kun meillä ei tarkkoja vuosilukuja ole tiedossa. Viimeine Raamatun kirjoitus, Johanneksen ilmestys on kirjoitettu noin v. 0100 jKr.

        Pointti ei ole nämä Teukan vuosiluvut, vaan se että KRISTITTYJEN USKO PERUSTUU historiallisten tapahtumien osalta FAKTATIETOON.

        Kristinusko ei siis perustu ihmisten ALOITTEESTA keksittyihin huuhaa juttuihin.

        Kristinusko perustuu JUMALAN ILMOITUKSEEN. Ja jistorialliset tapahtumat ovat silminnäkijöiden kertomuksia ja omia kokemuksia jotka on kirjoitettu muistiin. Ja myöhemmin nämä kirjoitukset on koottu kantien väliin.

        Essealaisten kätköistä Qumranista löytyi kaikki vanhan testamentin kirjakääröt, Esterin kirjaa lukuun ottamatta. 1940 luvun lopulla. Ne olivat 1000 vuotta vanhempia, kun siihen saakka tunnetut alkuperäiskirjoitukset Codexit. Tutkijoiden hämmästykseksi 1000 vuotta myöhemmin kopioidut kirjoitukset olivat samanlaisia. Kopioijat olivat tehneet huolellista työtä!

        Jumala on omiensa kautta potänyt huolta siitä, että hänen sanansa on säilynyt tuhansia vuosia muuttumattomana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Evita Enni Bettiina Kolmosen 3 vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen

      23-vuotias Kolmonen suunnitteli aseellista iskua Isonkyrön yläkouluun. Hän muutti mielensä viime hetkellä. Koulusurmaa K
      Maailman menoa
      147
      3050
    2. Suojatiellä ei tarvitse kiittää!!

      Suomen liikennesääntöihin kuuluu että jalankulkija suojatiellä on ykkönen ja auto ym.ajoneuvo kakkonen.Ärsyttävää kun ny
      Maailman menoa
      159
      2317
    3. Rasistinen ääripersu iski Oululssa taas

      Jo toinen veitsihyökkäys Oulun Valkeassa: viitteitä, että teko olisi kopio edellisestä viikosta, sanoo poliisi. Kauppak
      Maailman menoa
      479
      2143
    4. Nainen, tilanne on sellainen

      kovin erikoinen, ja sellainen, etten sitä tänne voi kirjoittaa. Mutta voin sanoa olevani kiperässä tilanteessa, tilantee
      Ikävä
      127
      2054
    5. En usko että nainen meidän suhteesta

      Olisi tullut mitään. Kumpikin olisi ollut koko ajan mustasukkainen, kateellinen ja katkera jostain. Volatile combination
      Ikävä
      63
      1059
    6. Paula Koivuniemi täyttää tänään 77 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi on yksi Suomen iskelmätaivaan legendaarisimmista tähdistä. Laulajatar on ollut suomalaisten kestosuosik
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1049
    7. Tollanen supernainen oot...

      Kunnon pakkaus, ja sitten asut jonkun idiootin kanssa jossain korvessa. Oliko sulla siinä joku ajatuskin kun siihen ru
      Ikävä
      88
      995
    8. Miten pitkään olet kirjoittanut

      omalle kaivatulle ?
      Ikävä
      79
      961
    9. Vielä näistä Oulun puukotuksista.

      Nyt on kovasti julkisuudessa esillä nämä kaksi Oulussa tapahtunutta rasistisin motiivein tehtyä puukotusta, jotka minist
      Maailman menoa
      181
      916
    10. Rita Niemi-Manninen kuittailee Aki-rakkaalleen Selviytyjät-osallistumisesta: "Akihan ei..."

      Pärjääköhän Rita paremmin viidakossa kuin Aki-rakas pohjolassa…?!? Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/rita-niemi
      Suomalaiset julkkikset
      12
      875
    Aihe