Viisaampien pitäisi kertoa, mihin tätä venettä viedään, ettei turhaan hakkaa päätään seinään.
Onko työtä enää olemassa? Puhutaan työvoimapulasta, mutta onko sitä todella, kun työn hakijat eivät saa työtä. Kenen pitäisi vai pitäisikö kenenkään "järjestää" työtä kansalle, jotta saisi leipää syödäkseen tai edes jauhoja leivän valmistukseen? Onko niin kuin ennenmuinoin Rooman valtakunnan aikoihin, että maaltatulleet varallisuutensa menettäneet tulivat kaupunkiin ja elivät puolueiden suosiollisuuden takia kohtuullisesti ainakin ennen vaaleja. Rahaa ja sirkushuveja tarjottiin kansalle, jotta olisivat tyytyväisiä ja äänestäisivät heitä. Pitäisikö valtion vai yritysten "järjestää" töitä kansalle. Rahahan menee rahan luo, jolla on sitten enemmän mahdollisuuksia toteuttaa uusiakin toimia. Itsehän olemme ostaneet näiden yritysten tuotteita ja palveluksia ja siten lihottaneet näitä toimijoita.
Pitäisi olla aktiivinen aktiivimallissa, mutta valtio itse hoida omia velvollisuuksiaan mahdollistamalla aktiivisuuden. Voi jopa olla niin, että työttömän pitäisi olla koulutuskursilla ja päivittää tietojaan ja osaamistaan nykypäivään, mutta TE-toimisto ja Kela eivät itse hoida omia velvoitteitaan maksaa jo päätetystä työmarkkinatuesta ja mahdollista kursilla käyntiä. Maksatus on keskeytetty jostain syystä, eikä tätä syytä aina itse tiedä. Sinulla ei ole mahdollisuutta vastata kirjallisesti TE-toimiston Oma-asiointi-palvelussa. Voit ainoastaan jättää soittopyynnön kyseisestä asiasta. Jos jätät työttömyysselvitykseen, jonkin viestin, automaattisesti maksatus katkeaa, koska virkailijan pitää lukea viesti. Vähävaraisilla ei ole mahdollista jättää viestejä siihen lomakkeeseen. Sipilän malli ei toimi, koska he itse torppaavat koulutuksen suorittamisen loppusuoralla. Eivät maksa työmarkkinatukea, jotta työtön voi suorittaa koulutuksen loppuun. Myöskin heidän vaatimuksensa työssäoppimispaikkojen löytämiseen ja saamiseen voi olla este jonkun kurssin loppuun suorittamiseen. On jopa uhkauksia, että kurssilta potkitaan pois, mikäli et löydä työssäoppimispaikkaa, jotta kurssi voi jatkua ( työssäoppimispaikka sisältyy kurssiin). Aiemmin oli myös mahdollista tehdä oppilastöitä koulun puitteissa, jotta saa työkokemusta alalta. Myöskään näitä kenenkään "järjestämiä" töitä ei aina ole. Olisi kiva tietää, onko näitä työpaikkoja edes olemassa, joita näkyy eri työnvälitystahojen sivuilla.
Omakohtaisena kokemuksena on kurssilla kouluttautuminen tällä hetkellä, mutta TE-toimisto ja Kela ovat keskeyttäneet työmarkkinatukeni maksatuksen joulukuulta lähtien. Millä ihmisten pitäisi elää? Vuokranantaja voi helposti haastaa käräjäoikeuteen maksamattomista vuokrista ja luottohäriömerkinnän voi saada valtiovallan maksamattomuuden takia. Voiko valtion haastaa oikeuteen jos työtön saa luottohäriömerkinnän, kun sitä aiemmin ei ole ollut, mutta kurssien aikana voi olla että se tulee?
Tein sen virheen, että hain useampaan koulutukseen. Koska en tiennyt pääseväni koulutukseen ajattelin hakea varmuuksi useaan ja olevani siten myös aktiivinen työnhakija päivittämällä tietojani. Näin ei kuitenkaan ole. Siitä rangaistiin. Olin ollut 2-3 viikkoa koulutuksessa, kun tuli uusi haastattelu kutsu. Ilmoitin koulutuksessa olostani, jonka takia en mennyt haastatteluun. ( en myöskään saanut postissa tietoa ennenkuin samanpäivän iltana). Myöhemmin kävi ilmi, että minun olisi kuulunut mennä haastatteluun, vaikka olin jo koulutuksessa. Ja he keskeyttivät työmarkkinatukeni maksatuksen asian käsittelyn ajaksi. Miten minulle olisi käynyt jos olisin hakenut samanaikaisesti 10 eri koulutukseen? Olisiko minun pitänyt käydä 10 haastattelussa, vaikka olin jo koulutuksessa?
Jos työmarkkinatukea on maksettu 2018 lopussa viimeksi, miten työtön käy koulutusta kun menossa on helmikuun puoliväli? Tämäkö on pääministeri Sipilän ja hallituksen toimintatapa?
Tämä on mielestäni niin iso asia, että tämä toimintatapa pitää jo julkistaa.
Miettikää ketä äänestätte?
Ja äänestäkää, jotta voitte vaikuttaa asoihin? Mutta äänestäkää oikeita ehdokkaita?
Tv pöyristynyt

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.