Mitä mieltä olette:minulla todettiin viime vuonna kondylooma ja syylä leikattiin pois. Sen jälkeen ei ole oireillut. Nyt mietin, tulisiko tästä lähtien aina uuden seksikumppanin kohdalla kertoa papillooma-viruksesta elimistössäni. Moraalini vaatisi näin, mutta toisaalta ajattelen, että tämä virushan on suurimmalla osalla suomalaisista. Kondomin käyttöä tietenkin tulen aina vaatimaan kumppaneiltani, mutta eipä voi siihenkään luottaa täysin. Sain taudin exältä, vaikka kortsua aina käytettiinkin. Ja lopuksi:en ole rohjennut taudin toteamisen jälkeen etsiä uutta rakkautta. Jotenkin pelottaa, että voisin levittää virusta eteenpäin. Ehkäpä olisi paras unohtaa seksi tästä lähtien tai harrastaa omin käsin onneen-tapaa kuten tähän asti. Ai niin, sen jälkeen täytyy tietysti desinfioida kätöset, tarttuuhan tauti niistäkin!!!
Moraalitonko?
Liikaa pähkäillyt
8741
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sanotaan että virus on niin ja niin isolla osalla ihmisistä jo valmiina. Mutta et voi kiutenkaan mennä tartuttelemaankaan noin vain. Aina täytyy kertoa että saattaa vielä kantaa virusta! Joskus se joillain on poistunut elimistöstä mutta yleensä(niin kuin virus) se ei lähde koskaan.
Saattaa olla niin, että jos ja kun menet tartuttamaan sen johonkin tietämättömään...hän voi saada pahimmillaan kohdunkaulan syövän. Jos oikein pahin ajatellaan. Sillä juuri kondyloomassa on sellaisakin viruslajikkeita jotka sitä aiheuttavat herkästikkin. Se ei ole leikin asia.
Vaikka käyttäisit kumia se voi tarttua siitä sen ympäriltä...niin kuin itse huomasit.
Kerro aina! Joitakin se ei pelota, he tehkööt mitä tekee. Kyllä saat silti pimperoo joltain ;) aivan varmasti.
Olen samaa mieltä kanssasi. Kyllä asiasta täytyy kertoa, vaikka se karkottaisikin mahdolliset kumppanit. Ja sivuseikka:olen kylläkin naispuolinen hetero. Mutta ehkä kirjoitukseni kertoi minusta, että olen muuttunut jotenkin maskuliiniseksi kumppanin puutteessa! Heh!
...uups...heh, luulin tosiaan mieheksi ;D. Oletin vain. :)
Mä en ole kertonu kellekään. Yleensä oon käyttäny kumia, mut en aina. Varsinki suihin ovat mimmit ottaneet ilman...
Oon varmaankin tartuttanu se aika monelle. Ei paina omatuntoa... ainakaan vielä.
Olet nainen, joten kertomatta jättäminen ei nyt ole ihan niin paha juttu kuin jos mies jättäisi kertomatta. Tuskin kukaan mies jättää hyvää naista siksi, että tällä on kondylooma. Miehen kohdalla kysymys lienee on loppuen lopulta aika helposta sairaudesta. Tosin kait nykypäivänä jotain korrelaatiota on havaittu myös miesten kondylooman ja peniksen alueen syöpien kanssa, mutta ehkä edelleen kyse on enemmänkin naiskuntaa koskettavasta vaivasta.
Tuskin asiasta kannattaa heti ensitreffeillä mennä kertomaan, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ehkäisyt jätetään pois.
Mietin vain sitä, että kondyloomahan voi tarttua myös kondomista huolimatta. Niin kävi minulle. Sain sen pitkässä parisuhteessa. Ennen liittoa muita seksikomemuksia ei minulla ollut.
Missä on ihmisten moraali? Sehän on selvä, että sinun tulee aina kertoa ennen seksiä, että sinulla on kondylooma, vaikka käyttäisit kondomia. Kertomatta jättäminen on rikollista.
Älä usko kaikkia moraalittomia ihmisiä, joita täällä vilisee. Eiköhän sinun ja miehen suhde katkea, jos tartutat hänelle kondylooman.
"Älä usko kaikkia moraalittomia ihmisiä, joita täällä vilisee. Eiköhän sinun ja miehen suhde katkea, jos tartutat hänelle kondylooman. "
Mut yhden illan suhteissa tuol ei ole mitään väliä...