Lestadiolaiset eivät ole mikään yksi mies, tai yksi nainen

PysytäänSisällöissä

Erillisiä ryhmiäkin on useita, ja kaikissa ryhmissä jokainen henkilö on yksilö.

Ellei tällainen, koko ihmispopulaatiota koskeva fakta ole mennyt tajuntaan, niin ei sellaisen ihmisen kynästä paskaa kummempaa tavaraa tarvitse odottaakkaan.

Eli jatkossa mennään nimimerkin mukaisesti, ja vastataan nimimerkin viestiin. Taustayhteisöt ovat ihan oma lukunsa, eivätkä nämä yhteisöt kirjoittele näillä palstoilla. Eivätkä yhteisöt vastaa millään tavalla kenenkään henkilöiden viestien sisällöstä.

On kuitenkin selvää että yli 60 vuotta johonkin yhteisöön kuulunut henkilö tietää tarkoin kyseisen liikkeen julistuksen ja toimintatavat. Tietää myös sen, että liikkeessä on muutama kellokas (kellokaulainen nauta) joka antaa leiman koko liikkeelle, vaikka jäsenistössä on paljon kellokkaan elintavoista ja mielipiteistä poikkeavia henkilöitä mukana.

Emme siis voi sanoa, että ne ja ne (x) laiset ovat sellaisia.

9

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei voidakkaan, mutta varsinainen kellokas oli poroissa .
      se joku vanha Hirvas tai Emo poro.
      -

    • VoiMeitäMuita

      Juuri niin, kellokkaita on nytkin Suomen Siionissa vähän, alle kymmenen, voi olla vain seitsemän. Mikä on heidän lopullinen vastuunsa?

      Kun sanoma nykyisin vain se, että vain me.

      Ei ollut ennen 1902 pääasia. Mitä voimme siitä Pyhän Hengen valossa nähdä?

    • JumalaJohdattiHajalle

      Yksinvaltaiset kristinopissa haparoivat yhteistyökyvyttömät johtajat esikoislestadiolaisen liikkeen ajoivat eristyksiin ja hajaannukseen.

      Ei ollut enään mitään mahdollisuutta jatkaa, kun itse liike ja sitä johtavat henkilöt korvasivat evankeliumin julistuksen. Piti olla lapinluottamus ja usko "tähän kristillisyyteen".

      Tällainen oppi ei ole enään kristinuskoa.

      • Näinteki

        "Jumalajohdattipois",eli karsi kuivat oksat pois!


      • Näinteki kirjoitti:

        "Jumalajohdattipois",eli karsi kuivat oksat pois!

        Kun elon leikkaajat tuli, ja keräsi lusteet
        yhteen heitä oli enemmän kuin nisua.?
        -


      • tässätotuus

        Hyvä huomautus, näin se menee." Harvat ovat, jotka sen löytävät"
        Vanha konkari on raamattunsa lukenut.


    • JumalaJohdattiHajalle

      Kristuksesta pois eksyneestä laumasta Jeesus johdatti omansa pois.

      Mitä on lapinluottamus?
      Mitä on usko "tähän kristillisyyteen?

      Nämä ovat puhtaasti ihmisoppeja, joiden avulla Jeesus Kristus koko maailman vapahtajana ja 6kaikkien häneen uskovien syntien sovittajana on hylätty ja kävelykepin arvoiseksi alennettu. Eristäytyminen kristinuskosta ihmisoppien orjuuteen on tapahtunut tosiasia esikoislestadiolaisuudessa.

      Kauhulla katselimme 20 vuoden ajan esikoislestadiolaisuudessa tapahtunutta Jumalan sanan vastaista kehitystä ja rukoilimme Kristusta avuksi.

      Hän tuli ja auttoi meidän pois näiden ihmisoppien orjuudesta rakastamaan, kiittämään rukoilemaan ja palvelemaan Herraamme Jeesusta. Tämä luottamus ei horju eikä huoju.

      Jeesus ei vaadi, käskytä, uhkaile, eikä komentele, kuten johtoeyhmän pelossa julistavat esikoislestadiolaispuhujat

    • EiOleUskottavaLiike

      Jokaisella henkilöllä on tietenkin oikeus uskoonsa, ja yhdistysmuotoakin voidaan muuttaa.

      Mutta kun luterilaisen kirkon herätysliikkeenä toiminut yhdistys muutetaan itsenäiseksi kirkoksi, niin sen pitää tapahtua laillisesti järjestetyssä jäsenäänestyksessä, 4/5 puoltoäänillä.

      Tätä ei illegaali liike suostunut tekemään, vaikka jäsenäänestys kytsuttiin laillisesti kokoon.

      Äänestettiinkin kristinuskoon kuulumattoman haamun jota kutsuttiin "hengelliseksi hallitukseksi" vallasta hyljätä maalliset lait ja asetukset.

    • PettäjienTielläOvat

      Luuk. 16:10 Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.

      Luuk. 16:12 Ja jos ette ole olleet uskolliset siinä, mikä on toisen, välih. (seurakunnan yhteistä) omaa, kuka teille antaa sitä, mikä teidän omaanne on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1374
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      956
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      620
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      602
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      580
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe