En tarkoita provoilla, ihan aidosti kiinnostaa, kuinka paljon vanhempanne ovat avustaneet rahallisesti ja muutenkin teitä?
Itse sain ensimmäisen lapsen 19 vuotiaana ja toisen 21 vuotiaana, en sanan varsinaisessa merkityksessä siis ollut teiniäiti. "Mies" lähti kun toinen lapsi oli syntynyt, mutta parempi niin. Nykyään meillä kohtuullisen hyvät välit, ja tapaa säännöllisesti lapsiaan.
Elleivät vanhempani olisi niin hyviä ihmisiä kuin ovat, olisimme "kuolleet kylmään ja nälkään" monta kertaa. Kun sitten 3 vuoden hoitovapaan jälkeen, menin kouluun, isäni käytännöllisesti katsoen maksoi suurimman osan meidän elämisestämme. Toki itsekin maksoin kulujamme, mutta se nyt vain on fakta, ettei opintotuella, elareilla ja lapsilisillä kovasti juhlita. Vanhempani ostivat toppavaatteet ym. suuremmat hankinnat lapsilleni tuon 3 vuoden ajan. Ja antoivat rahaa ruokaan ja laskuihin, kun sitä tarvitsimme. Nyt tilanne on toinen, minulla on vakituinen työpaikka, enää tarvitsen heiltä henkistä tukea, ja sen tarve ei lopu koskaan =)
Mummolasssa käymme vähintään 2krt/kk, ja äitini kyllä sanoo jos ei passaa tulla =)Henkinen tuki, jota olen äitiyteni tukemiseen heiltä saanut, on kultaakin kalliimpaa. Aina oli joku (äiti) jolle pystyi soittaa, ja kysyä neuvoa ja purkaa sydäntään. Nyt vasta ymmärrän, kuinka paljon he minua ja lapsiani rakastavat. Toivottavasti pystyn olemaan omille lapsilleni yhtä hyvä äiti, kuin omani on minulle ollut.
Toivottavasti myös muut nuorena lapsensa tehneet, saavat apua ja tukea vahemmiltaa, sillä ainakin meillä, se oli täysin korvaamatonta.
Itse sain ensimmäisen lapsen 19 vuotiaana ja toisen 21 vuotiaana, en sanan varsinaisessa merkityksessä siis ollut teiniäiti. "Mies" lähti kun toinen lapsi oli syntynyt, mutta parempi niin. Nykyään meillä kohtuullisen hyvät välit, ja tapaa säännöllisesti lapsiaan.
Elleivät vanhempani olisi niin hyviä ihmisiä kuin ovat, olisimme "kuolleet kylmään ja nälkään" monta kertaa. Kun sitten 3 vuoden hoitovapaan jälkeen, menin kouluun, isäni käytännöllisesti katsoen maksoi suurimman osan meidän elämisestämme. Toki itsekin maksoin kulujamme, mutta se nyt vain on fakta, ettei opintotuella, elareilla ja lapsilisillä kovasti juhlita. Vanhempani ostivat toppavaatteet ym. suuremmat hankinnat lapsilleni tuon 3 vuoden ajan. Ja antoivat rahaa ruokaan ja laskuihin, kun sitä tarvitsimme. Nyt tilanne on toinen, minulla on vakituinen työpaikka, enää tarvitsen heiltä henkistä tukea, ja sen tarve ei lopu koskaan =)
Mummolasssa käymme vähintään 2krt/kk, ja äitini kyllä sanoo jos ei passaa tulla =)Henkinen tuki, jota olen äitiyteni tukemiseen heiltä saanut, on kultaakin kalliimpaa. Aina oli joku (äiti) jolle pystyi soittaa, ja kysyä neuvoa ja purkaa sydäntään. Nyt vasta ymmärrän, kuinka paljon he minua ja lapsiani rakastavat. Toivottavasti pystyn olemaan omille lapsilleni yhtä hyvä äiti, kuin omani on minulle ollut.
Toivottavasti myös muut nuorena lapsensa tehneet, saavat apua ja tukea vahemmiltaa, sillä ainakin meillä, se oli täysin korvaamatonta.
Vastaukset 31
Vanhimmat
minä avustan vanhempiani!itsekkin minimi palkalla! mutta hyvin ollaan pärjäilty...
vanhemmat avustanut vaan lapsen hoidossa,jos olen apua tarvinnut.rahallisesti minä olen avustaja.
Oletko sattunut laskemaan, kuinka paljon rahaa olisi mennyt, jos olisit vieraalla ihmisellä hoidattanut lapsesi ? Esimerkki Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnasta http://www.mll.fi
"Lastenhoitotoiminta tarjoaa lapsiperheille lyhytaikaista ja tilapäistä hoitoapua. Apua on saatavilla kaikkina vuorokauden aikoina, myös viikonloppuisin."
"Hoitotapahtuma on kertaluonteinen ja siitä tehdään hoitajan ja vanhempien kesken suullinen sopimus. Lasta hoidetaan vanhempien antamien ohjeiden mukaisesti lapsen kotona."
"Perhe tilaa itse palvelun ja maksaa hoidosta korvauksen 4,20 e/tunti tai 70 e/vrk suoraan hoitajalle ja huolehtii työnantajavelvoitteet (TAEL) sekä matkakulut julkisen kulkuneuvon mukaan."
Jatkuvasti törmää kaikenikäisiin ihmisiin, sekä lapsettomiin että lapsia saaneisiin, jotka ovat sitä mieltä, että eivät ole koskaan vanhemmiltaan mitään saaneet, koska vanhemmat eivät ole puhdasta rahaa antaneet. Tosiasiallisesti nämä ihmiset ovat usein saaneet enemmän apua kuin ne, jotka pelkkään rahaan ovat joutuneet tyytymään. Talkooapu omakotitalon rakentamisessa, asuntoremonteissa, koiranhoidossa tai lastenhoidossa on tuonut rahallisesti arvioiden suuren säästön. Vieras ihminen olisi laskuttanut.
M3eikäläisen tuloilla ei vois aatellakaan että pystys auttamaan omia lapsia muuten kuin jollakin työllä, käymällä kirppareilla, tai jotain vastaavaa,
Ymmärrät kai että olet onnen tyttö kun oota saanu syntyä tuommoseen perheeseen.
Monen vanhemmat ei pysty auttamaan millään tavalla sairauksien , varattomuuden ym. syistä
Ymmärrän, ja vanhempani tietävät sen.
Mää vaan selvisin opinnoistani ilman avustuksia! Sain kans ekan 19v ja tokan 21v. En kylläkään vietelly hoitovapaita kuka sillä rahalla ois eläny? Lasten isä läx toisen työ ku nuorin oli 2v. tuli lama ja jäin työttömäx lähdin rohkeesti koulun penkille. Vaikka mun opintotuki oli silloin 1200mk/kk Riitti mun rahat (elarit, laps lisät,opintotuki) Koulumatkoihin(100km/pvä), vuokraan,ruokaan, ym... ei elelty leveästi, mutta pärjättiin taisipa lisämenona olla lainan korot( kulutusluotto oli jäähyllä opiskeluajan).Varmasti oli korvaamaton apu sulla, mut ilmanki apua saavuttaa saman ehkä enemmän sisua tarvitaan mut samaan päästään. Ei varmastikkaan kaikilla vanhemmilla ole edes mahkuja avittaa toillain, jos vaikka ajattelisin et mun teini sais nyt mukulan ja jäis yh:si ei mulla ois mahkuja sitä paljookaan jelppiä.
Varmasti oltaisiin pärjätty ilman vanhempienkin sponsorointia, mutta en nähnyt mitään mieltä kieltäytyä avusta tyyliin " Ei kiitos, emme ota apua vastaan, vaan kasvatamme luonnetta. "
en ole koskaan ollut teiniäiti, mutta nuori äiti kuitenkin. minulla on vakaa avioliitto ja miehelläni vakituinen työ. itse olen kahden lapsen kanssa hoitovapaalla työttömyydestä.
pohdimme mieheni kanssa kovastikin taloudellisia kysymyksiä samaan aikaan kun aloimme miettiä lastakin. mieheni on minua aika paljon vanhempi ja väistämättä mieleeni tuli, että mitä jos hän vauvan synnyttyä löytääkin ikäisensä, enemmän kaltaisensa naisen ja minä jään vauvan kanssa yksin.
silloin puhuin myös asiasta myös isäni kanssa ja hän totesi vain, että minulla on aina hänen luonaan koti, johon voin palata, oli tilanne mikä tahansa. se tuntui hyvältä. isälläni ei missään tapauksessa olisi varaa elättää minua ja lapsiani (hän on työkyvyttömyyseläkkeellä), mutta jo se, että minulla olisi vastikkeeton asunto tiedossa, jos jotain tapahtuisi, on mukava tietää.
ja vaikkei isäni voikaan auttaa minua taloudellisesti, hän käy kuitenkin kaksi kertaa viikossa, parin tunnin ajan, hoitamassa yhtä lastani, että pääsen toisen kanssa hänen harrastukseensa. se on korvaamaton apu, mitä näin pienellä paikkakunnalla ei edes MLL pystyisi antamaan (MLL:n hoitajat kun ovat melkein kaikki opiskelijoita tms. ja hoidon tarpeeni on aamupäivisin). olen kiitollinen isälleni hänen antamastaan avusta ja samalla mielissäni siitä, että hänelle näin muodostuu tiivis side lapsenlapsiinsa.
olen aikanaan omilleni lähtenyt ja omillani haluan pärjätä, mutta on ihanaa olla niin rakastettu, mitä omiin vanhempiinsa tulee, että tietää, että heiltä saa kaiken mahdollisen avun oli tilanne mikä tahansa.
Isäni asuu muualla eikä ole ottanut minuun yhteyttä nyt kolmeen vuoteen. Syytä en tiedä. Lapseni ovat 5 ja 2 vuotiaat.
Äitini asuu myös muualla ja on työtön. Hän kyllä soittelee joskus, mutta sen kummempaa apua en ole häneltä saanut. Mieheni vanhemmat ovat köyhiä eläkeläisiä ja asuvat samassa kaupungissa. Kerran antoivat joulurahaa 50 euroa.
Itse olen äskettäin valmistunut ammattiin, mutta töitä on vain satunnaisesti. Mieheni on pitkäaikaistyötön.
Pakko on ollut pärjätä. Henkistä tukea ja apua joskus kaipaisin, maalliseen köyhyyteen olen jo tottunut. Kun ei osta ikinä mitään muuta kuin ruokaa, bensaa ja lapsille vaatteet, niin rahat riittää laskuihinkin.
Rahallisesti tulevaisuus ei näytää kovin valoisalta, vaikka saisin työtäkin. Laadullisesti toivon sen paranevan.
Ainakin lapsillani on vanhemmat....
Onhan se mukava kun autetaan.
Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, ettei lasten tekoon kannata ryhtyä ennen kuin kykenee elättämään edes itsensä. Se on sitä aikuisuutta ja sitä vastuuta.
Tuskinpa nuo molemmat lapset ovat sinulle vahinkoja olleet.
En nyt oikein ymmärrä pointtiasi?
Kaikki sujui "suunnitelmien mukaan", lue rahallista vanhempien apua ei tarvittu, ennen kuin lasten isä lähti.
Kumpikaan lapsista ei ollut vahinko, mihin ikinä tätä tietoa tarvitsetkin.
...siinä lapsien teossa. Ihan vaan sillä, että olisit varmistanut miehesi olevan sellainen jonka kanssa perhettä kannattaisi perustaa, ennekuin sitä rupeaa tekemään. Kun harrastaa noita parisuhteita, siinä huonommat kumppanit karsiintuu matkan varrella pois ja jäljelle jää sellainen, jonka takia ei sitten jäädäkään kuoleman kieliin jos/kun se lähteekin. Siksi ehkä olisi kannattanut ensin varmistua miehestä, ennen niitä lapsia...
Vai voiko koskaan olla täysin varma parisuhteen kestävyydestä? Voitko olla varma, että 10 vuotta kestänyt suhde, ei lopu koskaan? Kerro nyt ihmeessä kuinka siitä miehestä varmistutaan =)
Vain aniharvat alle kaksikymppisenä solmitut suhteet kestävät. Ja toisaalta taas myöhemmällä iällä solmitut suhteet kestävät paremmin - aivan tilastojenkin valossa.
Ja miksi näin? Alle parikymppiset ihmiset siirtyvät yleensä suoraan vanhempiensa helmoista suoraan perhe-elämään ja näin tietty itsenäistymisen vaihe jää pois. Monille tämä heilahdus on turhan rankka - välistä jää tavallaan pois se vaihe, jossa opitaan ensin huolehtimaan ja vastaamaan itsestään ja omasta elämästä. Sen sijaan onkin yks kaks huolehdittava toisenkin aikuisen ja vieläpä lasten hyvinvoinnista, eikä tämä sitten monilta pitkässä juoksussa onnistukaan ja arki alkaa tuntumaan turhan raskaalta. Tämän jälkeen ollaan jälleen tilanteessa, jossa holhoojasta tuleekin holhottava ja vastuuta väistellään, kun sitä ei yksinkertaisesti jaksetakaan kantaa.
Mikään ei takaa sitä, etteikö myös myöhemmällä iällä solmittu parisuhde joutusi katkolle. Näissä on kuitenkin se ero, että harvoin esim. yli kolmekymppinen eronnut on eronkaan tullessa riippuvainen vanhempiensa avusta. Riittävän kypsä ihminen on oppinut tulemaan omilla toimeen ja hallitsemaan myös kriisitilanteet. Nuoremmilla ei asian laita ole näin, vaan tavallaan taannutaan holhottavaksi jälleen.
Ja koska aina on olemassa se mahdollisuus, että yhteiselämä purkaantuu tai jotain muuta yllättävää sattuu, kannattaakin lapsentekopuuhiin ryhtyä vasta sitten, kun on vähintäänkin hankkinut itselleen työkalut itsensä elättämiseen. So. minimissään jonkinlainen ammatillinen koulutus ja mikäli mahdollista, myös työpaikka.
Teoriassa olisi mahdollista, ettei omista vanhemmista olisi avuksi. Miten siinä tapauksessa pärjäisit? Ja miten ihmeessä ovat ilman nälkäkuolemaa pärjänneet ne, jotka joutuvat tulemaan toimeen aivan omin nokin? En ole kuitenkaan kuullut, että yh-perheissä olisi jotenkin suurempi kuolleisuus kuin muun väestön keskuudessa ...
alkuperäinen on minusta syyttä saanut lokaa niskaansa.
ihan aidon kiitollisena hän minusta halusi tuoda julki kiitosen vanhemmileen, jotka taloudellisesti olivat häntä tukeneet.
ja nyt sitten syytetään loisimisesta. MINÄkin olen ITSE selvinnyt, enkä olisi edes apua huolinut vaikka olisi TARJOTTU.
minä olin 32 kun esikoiseni syntyi. olin koulutettu, ammatissa ja parisuhdekin jo kestänyt 10 vuotta. ja tosi kiitollinen kun äitini 62v jaksoi auttaa aina tarvitessa lasten hoidossa. kiitollinen olin myös vaatteista joita mummu osti tai ompeli.
en ymmärrä mitä pahaa on saada apua vanhemmiltaan. tai ottaa sitä vastaan.
toki toivon että tyttäreni jatkaa samaa myöhäänäidiksi linjaa kuin itsekin, mutta niin tai näin. kun minusta tulee mummu haluan olla tukena lapselleni ja osana lastenlasteni elämää.
Siis mistään ei tarvitse keskustella, koska erimielisyys on mielestäsi = kateus?
Itse en ole ainakaan missään väittänyt, että vanhempien apu olisi PAHA asia. Mutta siitä huolimatta lähden siitä, että lapsentekopuuhiin ryhtyvän olisi kyettävä rakentamaan kaikki ensisijaisesti ITSENSÄ varaan; ei sen varaan, että mies/anoppi/omat vanhemmat/sossu/yhteiskunta hoitaa kaiken. Nämä kaikki edellämainitut kun saattavat kadota/hävitä ja siitäkin huolimatta tulisi pärjätä.
Kun itse kantaa ensisijaisen vastuun, on kaikki muualta tuleva extra tietysti ihana lisä arjen pyörittämiseen.
Viestiketjun aloittaja on saanut loppujen lopuksi vain marginaalisen pieniä asioita vanhemmiltaan. Lasten toppapuvut ja muut mainitut asiat ovat tavallista halpaa kulutustavaraa.
Keski-ikäiset ovat usein saaneet asunto-osakkeita, kesämökkejä tai muita suuren luokan asioita vanhemmiltaan perintönä tai ennakkoperintönä.
Taas kerran kivitetään sitä, joka kaikkein heikoimmille on jäänyt. Miksi vielä nykyaikana syyllistetään naista siitä, ettei mies loppujen lopuksi vastuutaan täysimittaisesti kantanut. Vika on miehen, eikä naisen.
Alkuperäisellä kirjoittajalla oli raha ja parisuhdeasiat kunnossa kun lapsia saatiin. Tilanteet voi muuttua, sille ei voi mitään. Ja tuskin on alkuperäinen kirjoittaja ainut, jonka vanhemmat on lapsenlapselleen toppapuvun ostanut. Sitten yhdestä sun aikaisemmasta kirjoituksesta. Lapsia ei siis pitäisi hankkia, jos parisuhde on solmittu alle 20-vuotiaana, koska ne ei kestä? Ihan puppua!!! Toki varmasti nuorena aloitetut suheet päättyvät useammin eroon kun siellä 30 ikävuoden korvilla, mutta silti.. Ei ihme että suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä on 27,7 vuotta kun niitä lapsia nykyään tehdään ja hankitaan eikä saada! Totuushan on että 25-vuoden jälkeen hedelmällisyys alkaa laskea, kuin lehmänhäntä..
En ymmärrä miksi teet kärpäsestä härkäsen? En ilmeisesti ole kypsä AIKUINEN.
Kai ymmärsit "nälkäkuoleman" olevan kielikuva? Emme OIKEASTI olisi nälkään kuolleet, vaikkeivat vanhempani olisi rahallisesti avustaneetkaan. Olisiko ennemmin pitänyt marssia sossuun, ja kieltäytyä vanhempien avusta?
Ja edellinen viesti oli tarkoitettu äiti68:lle...
Tuollaiset ihmiset, jotka eivät ymmärrä edes alkuperäistä ajatusta saa jättää omaan arvoonsa.
Jos kaikki pelaisivat tasan tarkkaan varman päälle, ei täällä olisi yhtään lasta, voihab sattua onnettomuus ja elämä heittää häränpyllyä.
Olet juuri sellainen ihminen, joita toivon lisää yhteiskuntaamme. Arvostat apua, opiskelit, kannoit vastuun....
Itse olen mummu ja vaikka rahallista apua eivät tarvitsekaan, niin lastenhoidossa aina silloin tällöin ja hyvältä tuntuu, kun he joka kerta sanovat, kiitos taas, ei se sen kumempaa tarvitse olla, silloin itse tuntee, ettei ole mikään hoitoautomaatti, jonka on pakko tulla, koska kerran on mummu. Lisäksi meillä ei mitään pikahälytyksiä tapahdu (hätätapaukset erikseen), vaan asiasta kysytään kyllä muutamaa päivää ennen, että sopiiko. Olet varmaan hyvä ihminen ja äiti.
Moni nokkaansa katkerana nyrpistelevä nuorten vanhempien sorsija käy läpi yhteiskunnan osin tai kokonaan kustantamia hedelmällisyyshoitoja. Perhettä siis yritetään väen väkisin perustaa luonnonvastaisella tavalla yhteiskunnan rahoituksella siinä vaiheessa, kun biologinen kello jo sanoo ei.
Väestöliiton hinnat omavastuuosuuksineen löytyvät:
http://www.vaestoliitto.fi/toimintayksikot/lapsettomuusklinikka/rakennesivut/hinnat_frameset.htm
No niin. Ja mitään näistähän minä EN sanonut.
En myöskään sitä, ettei parisuhdetta "pitäisi solmia alle 20-vuotiaana" ja muuta paskaa mitä suuhuni laitoit.
Esitin vain TOSI ASIOITA siitä, että TILASTOJENKIN valossa suhteet hajoavat sitä varmemmin, mitä nuorempana ne on solmittu.
Ja tilastojakin TÄRKEÄMPIÄ ovat ne SYYT siellä takana. Ja yksi syy on mielestäni se, mitä jo esitin, eli suoraan vanhempien sylistä perheelliseksi on LIIAN monelle LIIAN raskas vastuu kannettavaksi, kun siinä välissä ei ole ollut aikaa opetella huolehtimaan edes omasta itsestä.
Koska nyt lähdit tälle keskustelulinjalle, niin noudatan sinun tyyliäsi ja vedän johtopäätöksen: sinä taidat itse olla sitä mieltä, että hiiteen kaikki vastuu ja omien vanhempien kontolle kaikki mahdollinen! Viis siitä, kuka lapset elättää, kunhan et vain sinä itse!
...saavat minut syvän hämmästyksen valtaan.Mutta, en aio alentua tasollesi, ja ruveta tästä kanssasi kinaamaan. Koska itse tiedän, kuinka asiani ovat ja mistä vastuuni kannan. Joten oikein mukavaa kevään odotusta SINULLE =)
Kuten varmaan aiemmasta jo ymmärsit, olen lähemmäs kolmekymppinen, yhä lapseton. Tällä hetkellä asun avoliitossa, suhde kestänyt neljä vuotta. Pisin suhteeni tähän mennessä on kestänyt kuusi vuotta, mutta en ole koskaan ollut esimerkiksi kihloissa. Mielestäni naimisiin meno on turhaa, sillä suhteesta tulee silloin sormuksen luoma velvollisuus olla yhdessä, eikä taustalla ole sitten enää välttämättä muuta kuin tätä velvollisuutta. Joka tapauksessa uskon avioituvani joku päivä, sillä se on tapa suvussamme. Mutta koskaan vielä tähän mennessä ei ole tullut mieleeni, sillä en ole ollut varma, että ihminen on varmasti se kenen kanssa loppuikäni haluan viettää. Joka kerta se kuitenkin alussa on siltä tuntunut, että jes nyt löyty se oikea!
Vaikka mielestäni perhe tulee perustaa vakaan parisuhteen varaan, tiedän että ihmiset eroavat jokatapauksessa. Se minua vain ihmetyttää, miksi olet perustanut perheen ihmisen kanssa, joka on jättänyt teidät pulaan? Kirjoitutksista päätellen tunnut järkevämmälle...
Missään nimessä en sano, että kenenkään muun täytyy tehdä lapset kuten minä, jos edes ikinä teen, minun valintani taustalla on monet syyt jotka ovat omiani. Mutta siitä miehen varmistamisesta, eihän sitä voi tehdä mitenkään muuten kuin ajan kanssa, tutustumalla toiseen niin perin pohjaisesti. Kyllä sitä huomaa merkkejä jo alkuvaiheessa mikäli on jotain mätää... Ajan kanssa sitä vain varmistuu oliko se mätä vain jotain pinnallista, vai onko läpeensä. Harjoitella yhdessä asumista ja muita aikuisten maailmaan kuuluvia juttuja, ennen kuin sitoutua liian vakavasti. Niinkin raadolliset asiat kuin kotityöt ja talouden hoito, siis rahan käyttö tottumukset, ja muut sellaiset tulee natsata yhteen ja ennenkaikkea jo heti alussa, täytyy tuntea, että toiseen voi luottaa 100% tälläisissakin asioissa.
Kuitenkin parempaa onnea sinulle seuraavaan suhteeseen, tulkoon siitä kestävämpi!
Niin, eihän ne parisuhteet kestäkään nykyään kun kovin harvoilla ikuisesti, mutta se jos on isä tai äiti se kestää jokatapauksessa ikuisesti. Eli lähinnä perään kuulutin mieheäsi, kuinka hän on tehnyt sellaista, eihän hän voi esim. taloudellisesti hyljätä lapsiaan. Ja juuri tämän varmistaminen (eli ei hylkää eron tai muun vastoinkäymisen tultua), ettei tekisi sellaista olisi hyvä tehdä ennen niitä lapsia.
"Se minua vain ihmetyttää, miksi olet perustanut perheen ihmisen kanssa, joka on jättänyt teidät pulaan?"
Ei kukaan ole niin tyhmä, että perustaisi perheen, jos tietäisi parisuhteen hajoavan!
Mistä olet saanut käsityksen, että lasten isä olisi heidät hyljännyt?
vanhemmiltani tullut lapsen syntymän jälkeen.Kun muutin kotoa pois,laittoivat joka kuukausi rahaa,mutta lapsen syntymän jälkeen saan pärjätä omillani.Mulla on kyllä hyvät välit vanhempiini silti.Mies käy töissä,hoidan lasta kotona.Miehen rahat ja mun ä.raha on riitettävä kuluihin ja yleensä riittää ja jää myös käteen jotain.
Äitini ei avusta minua rahallisesti lainkaan ja hyvä niin, koska elämä on omani.
mun vanhemmat avustivat kyllä silloin kun muutin yksin omaan kämppään.mutta sen jälkeen kun muutin mieheni kanssa yhteen ja saimme lapsen niin he ovat kyllä lainanneet tiukan paikan tullen (mieheni jäi työttömäksi).me pärjäämme ihan hyvin kelan tukien avulla.siis vuokra,laskut saadaan maksettua,ruokaa ja vaippoja on...kirppikseltä lähinnä olemme vaatteet hankkineet ja huonekalut.kyllä pienilläkin tuloilla pärjää,mutta tarkkaa pennin venytystähän tämä on=)ole onnellinen kun vanhempasi avustavat,heitä on harvassa jotka pystyvät siihen!!!
Eivät mitään, eihän se heidän tehtävänsä edes ole. Me sitä lasta olemme toivoneet joten me hänet myös hoidetaan. Mies on siis töissä ja sieltä se raha tulee, ei kotoa tai sossusta.