Jassun kuvaukset

Jaskaliini ilmoittaa, että sunnuntaina on "pitkästä aikaa kuvaukset." Eli on taaaaaaas saanut ylipuhuttua jonkun lehden (Seiska rypsi Hymy siis) tekemään jutun, jota varten otetaan kuvia. Mitään muita "kuvauksia" ei tällä "modelilla" ole, vaan myynyt jälleen juorulehteen jonkin nolon tarinan. Liittyykö siihen juttuun tällä kertaa Jalmo ja kihlat, vai hurja uraputki puhelinmyyjänä? Vai onko kyseessä Helkan dildo ja jonkun exän mustamaalaus ja haukkuminen? Vai onko ulosottovelat kuitattu? Jännityksellä jäämme odottamaan.
Ilmoita

42 Vastausta

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Jasson täytyy nyt keksiä jotain todella repäisevää, tai se jää taas hyvässä nousukiidossa olevan sekotunkin jalkoihin.
Ilmoita
Huumorisivuille kelpaisi varmaan foodien kakkureseptit ja kuvat valmiista kakuista. Tietysti lisänä voisi olla myös malleja juhlakattauksista.
Ilmoita
Lahjakas ja menestynyt celebrity model, ilmoittaa nyt kaikille, että alkaa kansanedustajaehdokkaaksi! Asioista hyvin perillä olevana, ottaa kantaa Oulun törkeisiin tapahtumiin, vanhusten huonoon hoitoon, ilmaston muutokseen, hävittäjien ostoon, työttömyyteen jne. Jassu eduskuntaan, niin kyllä asiat tulee kuntoon!
Ilmoita
Kunpa pääsisikin Jassua kuvailemaan eroottisiin kuviin korseteissa, sukkiksissa yms.. Olisi vaikea olla koskematta.
Ilmoita
Minkä nimisen mallitoimiston listoilla hän on?
3 VASTAUSTA:
Celepriti Modellien listoilla.
Toiminimi Patalantien foodie-modellit.

Kv-tason kaunotar, joka puhuu natiivin tasoisesti englantia ja ranskaa. Hänellä lukee jopa passissa, että hän on Suomen ja Kanadan kansalainen! Moinen Suomen passi on ainoa laatuaan.
jassun.totuudet kirjoitti:
Toiminimi Patalantien foodie-modellit.

Kv-tason kaunotar, joka puhuu natiivin tasoisesti englantia ja ranskaa. Hänellä lukee jopa passissa, että hän on Suomen ja Kanadan kansalainen! Moinen Suomen passi on ainoa laatuaan.
mies osaa englannin.
+Lisää kommentti
Niin on leivottu taas kakut, herkulliset, kaikkien kehumat. Santwitch kakussa muutama salaatinlehti, kinkkusiivu ja jääkaapista löytyneen kurkun jämät. Täytekakku suoraan 1980-luvulta.
OOOMMMMGGG. Ja arvatenkin huomenna saamme esimakua näistä kuvauksista, maanantaina pari kuvaa lisää ja ihan koko viikon joka päivä hän latailee kuvia ja muistutuksia, että on kuvattu ja juttu on siinä-ja-siinä iltapäivälehdessä, juuri ystävänpäivän kynnyksellä. Ihanan herttaista.
2 VASTAUSTA:
Älkäämme unohtako tärkeintä: #kiitos seiska

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Mitä opiskelit siellä?
+Lisää kommentti
Äitin juhlapäivän keskipisteenä JASSUN leipomukset joita tätit ja setät on kilvan kehuneet. Tollasii isoja neliönmuotosii voileipäkakkuja näkee silloin tällöin, jää ruman näköistä jälkee kun ihmiset yrittää pienen palan siitä itselleen sahata. Kapeat ja pitkulaiset kakut kätevämpiä.

Oliskohan ne kuvaukset Kalevaan jossa haastatellaan pitkäaikaistyöttömiä jotka on johonkin puh.myyntifirmaan onnistuneesti saatu sijoitettua?
Ilmoita
Onko Rantavainio sama asuinalue kuin Kiviniemi?
2 VASTAUSTA:
Ilmeisesti ei ole, kun on eri nimetkin.
pöljäkysyy kirjoitti:
Ilmeisesti ei ole, kun on eri nimetkin.
Tuli vain mieleen, kun joskus tulee juttuja instagramiin Kiviniemestä.
Ehkä en nyt osaa kysyä asiaa oikein, joten antaapa asian olla.
+Lisää kommentti
Eiköhän ne jasminin kuvaukset ole jotain mallijuttuja. Varmaan vaatekuvauksia esim. kevään katalogeihin tms.
3 VASTAUSTA:
Iäkkäämpien naisten kevätmallisto.
Ei ole kymmeniin vuosiin Hassulla ollut mitään oikeita mallikuvauksia, ihan vaan juorulehtien nolojen tarinoiden höysteeksi näpättyjä kuvia. 36v roteva rouva ei ole sitä mallimaailman terävintä kärkeä, jos ymmärrätte mitään tarkoitan. Omissa puheissaan ja kuvitelmissaan toki voi olla oman elämänsä huippumalli.
Ojfdjmlnggf kirjoitti:

Jospa nää onkin nyt Jassun lupaaman kokkausohjelman kuvaukset😉
Leipoo mustikkapiirakkaa ja kuivaa kakkua.
+Lisää kommentti
Jospa Jassukka näyttää TAAS paljasta pintaa!? Se tepsii moneen juttuun noin sammuneella modelillakin.
3 VASTAUSTA:
Pääsisinpä itsekin kuvailemaan Jassusta eroottisia kuvia, ostaisin kasan korsetteja, sukkiksia yms. mitä Jassu voisi sitten vaihdella.
kamerakuumana kirjoitti:
Pääsisinpä itsekin kuvailemaan Jassusta eroottisia kuvia, ostaisin kasan korsetteja, sukkiksia yms. mitä Jassu voisi sitten vaihdella.
Ota Lola mukaan, kaksi pullukkaa olisi hauskempaa.
heheheeehehe kirjoitti:
Ota Lola mukaan, kaksi pullukkaa olisi hauskempaa.
Varmasti olisikin hauskempaa.
+Lisää kommentti
Pitkästä aikaa kuvaukset. Ei siis haastista tulossa? Vai onko ne kuvaukset Jassulle pääasia? No, eipä sillä mitään sanomista olekaan, tosin ei siinä mitään kuvaamistakaan oo.
Ilmoita
Mitä ihmeen jutun juurta yksikään toimittaja on Jaskasta keksinyt? Pitkäaikaistyöttömän vuoden mittaista työkokemustako ruoditaan? En keksi muuta.
5 VASTAUSTA:
Parisuhde, parisuhde!! Jassusta on niiiiin erikoista, että keski-ikäinen nainen on ollut noin kauan saman papan kanssa, ja käy vielä töissäkin!! Hyvä Jassu!
erikoistaOn kirjoitti:
Parisuhde, parisuhde!! Jassusta on niiiiin erikoista, että keski-ikäinen nainen on ollut noin kauan saman papan kanssa, ja käy vielä töissäkin!! Hyvä Jassu!
Ja jaksaa silloin tällöin leipoakin! Muu aika meneekin sitten siihen öööh rentoutumiseen....
erikoistaOn kirjoitti:
Parisuhde, parisuhde!! Jassusta on niiiiin erikoista, että keski-ikäinen nainen on ollut noin kauan saman papan kanssa, ja käy vielä töissäkin!! Hyvä Jassu!
Erikoisempaa on, kun ex Oke vie Sannansa uudestaan tuomarin eteen,heh, johan noille nauraa naurismaan aidatkin.
erierittäin kirjoitti:
Erikoisempaa on, kun ex Oke vie Sannansa uudestaan tuomarin eteen,heh, johan noille nauraa naurismaan aidatkin.
Haistan kommentissasi katkeruutta..
naurettavaa.on kirjoitti:
Haistan kommentissasi katkeruutta..
Sulla on huono hajuaisti:). Jonkinsortin myötähäpeää se täällä Lapissa aiheuttaa...Samaa akkaa ex-näyttelijä roudaa tuomarin eteen. Jassu ei sentään moiseen alennu.
+Lisää kommentti
Toivottavasti ei Jamppakin joudu näihin "kuvauksiin" mukaan, eli noloon lehtijuttuun.
Ilmoita
Jasmin ei ole hehkuttanut enää sunnuntain kuvauksia, eikö mennyt oman mielen mukaan? Tuliko känkkäränkkä?
1 VASTAUS:
Saattaa myös olla, että hupilehden toimittaja on kestinnyt celebrity modellia parilla viinilasillisella ja modelli on lopulta raksauttanut viinipönikän auki.. Eipä sitä 'flunssassa' sitten jaksa hehkuttaa oikein mitään.
+Lisää kommentti
Voi voi, ei kai viini taas jos julkkismallia? Hän on kertonut lehdissä, että on juonut liikaa. Onko taas sama ongelma? Onko parisuhteessa vaikeuksia ja vaativa työ vaatii verot ja ulosotot?
1 VASTAUS:
voitko suomentaa? Ei kai viini taas jos julkkismallia? Oletko lääketokkurassa vai kirjoitustaidoton? Vai molempia?
+Lisää kommentti
Taitaa tarvita rahaa. Katselin tuossa Jasun työpaikan puhelinmyyjä palkkaa. Voi voi. Mutta sitten, tuskin seiska saa lisätuloja jättiläismallia koskevasta kohujutusta. Vai lehden täytteeksikö vaan otettiin celeprity, parilla sadalla rovolla. Tai kympillä. Jasuhan on kuvauksissa in vaikka ilmatteeks.
2 VASTAUSTA:
Paljos teikän sairaseläke on?
eisilläkuuhunmennä kirjoitti:
Paljos teikän sairaseläke on?
Sen tietää vasta sitten kun/jos joutuu jäämään sairauseläkkeelle.
+Lisää kommentti
Instassa alkaa taas näköjään ilmestyä vihjailevia kuvia, kutein Briteissä aikoinaan. Eikö Jassu taaskaan saa kotona tarpeeksi huomiota?
1 VASTAUS:
Vai että tuollaiset ovat vihjailevia kuvia.
+Lisää kommentti
Näätäily paljasti Jassun työpaikan ja miten Jasmin inhoaa kyseistä työtään sydämensä pohjasta. Joko näissä kuvauksissa paljastuu, miten Jassu on vuoden verran valehdellut superihanasta työstä, superihanista työkavereistaan ja superihanasta miehestään, kun kaikki onkin todellisuudessa ollut täyttä ....aa. Vai ootellaanko vielä toinen vuosi niinkuin enkkuexän kaa.

Jos vuosi vielä edessä, niin jaksaa Jassu, jaksaa! Hymyä ja superparhautta!
Ilmoita
Onpa se Jassu nyt iloonen, niin on suu korvissa jotta. Onkos Perttulasta kuulunu ilouutisia? Testerin ukko ruvennu vähä vihelteleen?
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Jassun kuvaukset

Jaskaliini ilmoittaa, että sunnuntaina on "pitkästä aikaa kuvaukset." Eli on taaaaaaas saanut ylipuhuttua jonkun lehden (Seiska rypsi Hymy siis) tekemään jutun, jota varten otetaan kuvia. Mitään muita "kuvauksia" ei tällä "modelilla" ole, vaan myynyt jälleen juorulehteen jonkin nolon tarinan. Liittyykö siihen juttuun tällä kertaa Jalmo ja kihlat, vai hurja uraputki puhelinmyyjänä? Vai onko kyseessä Helkan dildo ja jonkun exän mustamaalaus ja haukkuminen? Vai onko ulosottovelat kuitattu? Jännityksellä jäämme odottamaan.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta