Kiinteä- ja isopuskurinen maatalauskoulusta lastentarhanopettajaksi valmistunut perheenäiti kerran, eikun kaksi kertaa päätti viedä lapsiperheensä Pattayalle ja pitkän harkinnan mukaan otti myös aviomiehensä mukaan.
On katunut harkintapäätöstään, koska aviomies oivalsi uuden aktiviteetin, lerpattamisen, jota harjoittanut päivin öin jopa työpaikaltaan 24/7 tämän hänelle voimakkaan matkailukokemuksen jälkeen.
Pyrkivät vieroittamaan aviomiestä thaimaafiiliksestään viikottaisilla Raxruokailuillaan tähän asti epäonnistuen, joten vahvistaneet toimenpiteitä ryhtyen viettämään kerran viikossa hoploppäivän.
On katunut harkintapäätöstään, koska aviomies oivalsi uuden aktiviteetin, lerpattamisen, jota harjoittanut päivin öin jopa työpaikaltaan 24/7 tämän hänelle voimakkaan matkailukokemuksen jälkeen.
Pyrkivät vieroittamaan aviomiestä thaimaafiiliksestään viikottaisilla Raxruokailuillaan tähän asti epäonnistuen, joten vahvistaneet toimenpiteitä ryhtyen viettämään kerran viikossa hoploppäivän.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mielenterveyspotilaan paskaa taas
Näin ton perheen ja kuulin keskustelun kun siiderivalas kailotti olevansa lastentarhanopettaja ja että hänellä on kolme kakaraa lomallaan mukana, 2 vinkuvaa lasta joille mikään ei oo hyvä ja kakara-aviomies joka koko ajan kännissä kytäten nuoria naisia.
Kauppakeskuksen käytävällä piti sirkustaan.
Näitä on runsaasti, ei Laiffin perhe ainoa ole.
Jättäis vaimonsa kotiin kuten minä aikanaan.
Nythän on asia niin että tämä Laiffin siiderivalas maatalouskoulusta junttien lasten hoitajaksi valmistuneena ryhtyi huoraamaan ensimmäisen asiakkaansa ollen Laiffivanhapoika ja he rakastuivat silmittömästi.
Laiffi sittemmin rakastui Pattayaan ja lehmä itse aloitti aktiivisen huoraamisen tuloksena kaksi kakaraa.
Ovat päättäneet pitää perheen koossa ja tapaavat viikottain raxissa matkustaen kaupunkiin.
Yrittivät paikata perhesuhteitaan Pattayalla, mutta Laiffin rakkaus oli voimakkaampi paikkakuntarakkauteen.
Suukkoja saariston onnellisimmalle! <3
Saimaan saaristo, Sundomin saaristo, Ruotsin saaristomeri, Helsingin saaristo, Phuketin saaristo, Paraisten saaristo, Venetsian saari, Kulosaari... Uuh tuosta ei puutu enää kuin Anneli Saaristo. Pakko se on myöntää. Sensei on Chiang Main saaristolaisin mies!
Kenen ajatteluun olet lauantaisi panostanut?
Minkä saariston unohdit juntti maakrapu?
Voi Lerppa kun käy sua sääliksi. Täytyy ihmisen olla äärimmäisen pahasti rikki että on pakkomielle elää mielikuvituksessaan ulkomailla, vaikkei sillä ole kenellekään mitään merkitystä missä sinä ressukka asut.
Ymmärtäisin jos olisit isätön ville 5v, mutta ainakin väität että olet jo aikuinen mies.
Rehellisyys vapauttaa sinut. Kerro ihan rohkeasti totuus vaan. Olen varma että totuudelle ei kukaan naura, saat vain sympatiaa ja tarvittaessa tukea.
Noilla satutarinoillasi et tule koskaan saamaan mitään aikaiseksi, eikä ne paranna oloasi eikä tilannettasi.
Naita Laiffi vaimos Neidille, heillä sama käsitys väkivallasta, voisivat fläimiä toisiansa.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201612202200043373