Venäjä syyttää Natoa räjäytyksistä lähellä, oikeasti matkaa yli 1500 km

ertyuiytrew

Venäjä syyttää Natoa räjäytyksistä ”lähellä”, oikeasti matkaa yli 1500 km

Norjan laivasto tuhosi vahingoittuneen laivan torpedoja.
Useat venäläismediat ovat kertoneet Naton räjäyttäneen ”myrkyllisiä torpedoja lähellä Venäjän aluevesiä”. Väite Nato-maassa räjäytetyistä torpedoista pitää sinänsä paikkansa. Sijainti on taas toinen juttu.
EU:n pyörittämä disinformaation vastainen EU vs Disinfo -sivusto kertoo tässä, että kyse on törmäyksessä marraskuussa pahoin vahingoittuneen norjalaisen fregatin Helge Ingstadin torpedojen räjäyttämisestä Norjan lounaisrannikolla. Lähimmät Venäjän aluevedet ovat Barentsinmerellä. Räjäytyspaikalta on sinne matkaa linnuntietä noin 1 500 kilometriä. Välissä ovat Ruotsi, Suomi ja kohtuullinen pala Venäjän omaa maa-aluettakin.
Väitteen kerrotaan lähteneen Venäjän sosiaalisesta mediasta. Sieltä se levisi venäläisviestimiin. Väitettä toistettiin esimerkiksi Venäjän valtiollisella TV Rossija 24 -kanavalla. EU vs Disinfon mukaan käsittämättömän jutun leviämisen mahdollisti se, ettei kukaan Venäjän mediassa ilmeisesti vaivautunut tarkistamaan tai ainakaan halunnut haastaa väitettä Venäjän aluevesien ”lähellä” tapahtuneista ”Naton räjäytyksistä”.
Juttu on huvittanut Venäjälläkin. Norjaa puhuva venäläisbloggari kumosi väitteen nopeasti ja julkaisi alla näkyvän kartalla ryyditetyn Facebook-päivityksen asiasta. Räjäytyspaikka Norjassa näkyy kartalla punaisena.
Päivitys on poikinut runsaasti ironisia vitsejä. Puhelimella kartan avanneet huomauttavat, että räjäytyspaikalta on matkaa Venäjälle tarkasti katsottuna vain ”neljä senttiä”. Eräs kommentoija taas totesi, ettei Venäjällä oikeastaan edes ole rajoja ”vaan se on kaikkialla”. Tällä viitattiin Venäjän presidentti Vladimir Putinin Venäjän raja lopu mihinkäänkuuluisaan lausahdukseen siitä, ettei .

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfghgfds

      itä vinkujat paniikissa koittaa valehdella tästäkin mutta r....ä tekee itsestään vain naurettavan ja vainoharhaisen. Lisäksi r....än törkeä valehtelu vituttaa todella paljon.

      • E.Viisari

        Putin pitää omien etujen takia venäläiset pelkotilassa. Putinin toimet uppoaa Venäjän kansaan kuin veitsi voihin.


    • Kznzndndnnd

      R..än valehtelu vituttaa ja se että nämä r...än kätyrit täällä toistelee r...än valeita

    • Tractori

      Natoon

    • asdfghjkhgfd

      r...än valehtelu on noloa myös r....ä puolusteleville itä vinkujille

    • Tatjana.33

      Venäjän syyttely Ei Voi Vähenpää Kiinostaa.

      EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK, EVVK,

    • massonkin

      Natoon

      • Me aidot suomalaiset emme persettämme myy.


    • Tatjana.37

      Tahallaan kreml levittää valheita venäläisten niskaan jotta kansa vihaisi NATO maita. Tämä on venäläisten aivopesua. Venäläisten ei pitäisi luottaa Kremliin.

    • Jos Venäjä räjäyttelisi 1500 km:n päässä mistään, Länsi syyttäisi Venäjää provoilemisesta ja sodalla uhkailusta.

      • ertyhygtrew

        mitä sitten?


      • ertyhygtrew kirjoitti:

        mitä sitten?

        Hatun nosto sille, että tulet rohkeasti kaapista ulos. 10 pistettä ja nasumerkki.


      • Ldmzmznnz

        R...än vinkujat yrittää uhriutua r...än mukana, jos r...ä lopettaa valehtelun ja Lännenn vastaisen toiminnan niin teidät voisi ottaa vakavammin


      • eur0kriittinen kirjoitti:

        Hatun nosto sille, että tulet rohkeasti kaapista ulos. 10 pistettä ja nasumerkki.

        Sinäkin näemmä olet tullut rohkeasti kaapista ulos, Putinin pikku informaatiosoturi.


      • moloch_horridus kirjoitti:

        Sinäkin näemmä olet tullut rohkeasti kaapista ulos, Putinin pikku informaatiosoturi.

        Äläpäs nasu valehtele. Kumma juttu miten te nasut olette niin himokkaita luomaan keinotekoista sometodellisuutta.


      • Ldmzmznnz kirjoitti:

        R...än vinkujat yrittää uhriutua r...än mukana, jos r...ä lopettaa valehtelun ja Lännenn vastaisen toiminnan niin teidät voisi ottaa vakavammin

        Mitä halusit sanoa? Kirjaimia on paljon peräkkäin, mutta niistä ei muodostu mitään selkokielistä.


      • eur0kriittinen kirjoitti:

        Äläpäs nasu valehtele. Kumma juttu miten te nasut olette niin himokkaita luomaan keinotekoista sometodellisuutta.

        "Äläpäs nasu valehtele. Kumma juttu miten te nasut olette niin himokkaita luomaan keinotekoista sometodellisuutta."

        Kummaa on ainoataan se, miten tiltu itse kieltää olevansa tiltu. Tunnetko itsekin häpeää siitä, että olet tiltu?


      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Äläpäs nasu valehtele. Kumma juttu miten te nasut olette niin himokkaita luomaan keinotekoista sometodellisuutta."

        Kummaa on ainoataan se, miten tiltu itse kieltää olevansa tiltu. Tunnetko itsekin häpeää siitä, että olet tiltu?

        Miksi teillä räyhiksillä on aina vain kaksi vaihtoehtoa? Jos joku ole nasu, silloin teissä herää kiukku, ja kyseessä onkin pahamaineinen tiltu. Eikö hävetä tuollainen kahden aivosolun logiikka? Ja mikä nolointa, sellaista ei ole olemassakaan kuin tiltu. Se on teikäläisten luoma mielikuvitusolento, johon voitte purkaa pahaa oloanne.


    • jhuy

      Niinhän Suomessakin on sanottu että on sota lähialueella. Helsingistä Ukrainan alueille jossa soditaan on lähes 1600km.

    • SaatananNatoTunarit

      Siinä sen naton touhut räjäytellään meressä torpeedoja ei ajatella mitä vahinkoa se aiheuttaa arktiselle luonnolle levittäessään myrkkyjä merivirtojen mukana ja räjäytyspaikalla tuhoaa myös meren eläimistön. Tämä.vielä sen lisäksi että upottivat fregatin.

      • Totuuskomissio1

        Kuka väittää että sotatouhuissa ,tai niihin varustautumisessa olisi jotain järkeä? Silkkaa pöljyyttä ja ääretöntä pahuutta puolin ja toisin.

        Ihmiskunta ei ansaitse sanaa sivistys, se ei ole "ruumiillistunut" koskaan, sillä sodat ja niihin varustautuminen on niin äytöntä, että sitä on vaikea kuvailla millään käytössä olevilla sanoilla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      251
      2294
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1349
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe