Tarpeet ovat tällaiset:
Syksyisin ja keväisin 1-2 henkeä ajaa kuhaverkoille keskikokoisen järven selälle noin 3-4 km päähän. Matka on sen verran pitkä, että ei viitsisi körötellä, vaan olisi mukava päästä perille aika vauhdikkaasti ja mieluiten kastumatta. Marraskuun päivät ovat muutenkin lyhyet ja kalojen käsittelyynkin pitäisi löytyä aikaa ja päivänvaloa.
Nykyinen vene on Suvi 440 8 hv moottorilla. Se kulkee riittävän vauhdikkaasti, mutta on pelottavan kiikkerä marraskuun keleihin.
Kesäisin veneellä käy 2-4 henkeä uistelemassa. Veneeseen pitäisi saada viritettyä ainakin 6 vapaa.
Veneeseen pitäisi mahtua ainakin 3 Weke-katiskaa.
Siikaverkkoja laskiessa ei moottoria pysty käyttämään kivien ja matalan veden takia, joten soutumahdollisuus on oltava.
Kalalle lähdetään keväällä heti kun jäät ovat lähteneet ja joudutaan joskus ajamaan jäälauttojen halki. Vastaavasti syksyllä kalastetaan jäiden tuloon asti ja viimeisellä reissulla joudutaan usein ajamaan sentin paksuisessa sitkeässä syysjäässä.
Meille ei ole tietä, joten vene pitäisi syksyllä pystyä vetämään ylös ja kääntämään ihmisvoimalla. Moottori pitäisi pystyä irrottamaan kohta 70-vuotiaan äijän voimilla ja siirtämään vajaan.
Löytyykö tällaista ihmelaitetta?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Varmastikin joku noin 6m -pituinen isomoottorinen, ilmakeulainen vene, eli joka kantaa noin 1000kg moottorit tuplana takanaan, ja keskellä pieni uistelumoottori vain.
Ei heti ehkä kannata lähteä ostamaan jotain Miami Vice -sikari-Scarab tai sellaisia 4-mercruiser-bensaa, V-8.
Mutta kaksi tehokasta rinnalle ulos ja sitten keskelle joku pienempi jolla sitten vetelee verkkoja, voi ottaa ne ajomoottorit pois käytöstä siksi aikaa kun ajelee paikalle ja katselee verkot ja sitten nopeasti takaisin ajomoottoreilla.
2 mahdollisimman hyvää ehkä jotain melkein samanlaista toimivaa 40hp-moottoriakin, ja sitten uistelu ja kolmantena pikkuajoissa keskellä joku hondan uusi voisi olla hyvä, erittäin pienikulutuksia, mutta jos ajomoottoreita: en ottaisi mitään dieseleitä, bensalla tosiaan kaikki ja samanlaiset ajomottoorit joilla saa tehoa, 2 niitä.
Jammu julkisti just uuden 425 hepan koneen. Ehkä yksikin riittäisi suvin perään kun ei tuon pidemmästä matkasta ole kyse.
No ei oikein kaikki toivomukset täyttävää venettä taida noille pekseille löytyä.
Katsos, itelläni ón 5,5 m alumiinirunkoinen pulpettivene jossa on 50 hp E-tec. Kaikki em. mainitsemasi toivomuksesi täyttyy siinä paitsi ettei sinne kyllä mahdu 4 uistelijaa ja kolme katiskaakin pitää laittaa melkein päällekkäin. Tuollaista venettä voi vielä suht. tyynellä kelillä jotenkin soutaakin mutta kovassa tuulessa se on miltei mahdotonta. Puhumattakaan että joku 70 .vuotias jaksaisi rannalla irrotella perämoottorin, raahata sen käsin peräkärryn päälle ja vielä vetää veneen taöveksi käsipelillä ylös ja käännellä ylösalaisin ja nostaa pukille... Ehei ystäväni! Ei todellakaan!
Ehkä sen Suvi 440 ja 8 hp prutkun kanssa vielä onnisuu nuo hommat mutta kokotoivomuksesi, veneen järeys ja moottorin tehot vaatii että sun pitää ostaa vähintään 6 metrinen tukeva ja suht. raskas alumiini- tai teräsvene 80 heppaisella koneella ja sen siirtelemiseen tarvitsetkin sitten jo ison masturin taikka traktorin.
Mulla on sekä iso maasturi että traktori ja niitten kanssa pärjäilen omalla kalustollani mutta venekin on vain 5,5 m pitkä ja kone "vain" 50 hp 2-tahti.
Sinun pitää varmaan nyt vähän miettiä vielä noita vaatimuksiasi.