ja palaamaan ns. normaaliin elämään? En nyt tarkoita tilannetta, jossa ihmisellä on vaikka puoliso, pari kaveria, joita näkee harvoin, mutta kokee silti itsensä yksinäiseksi. Vaan lähinnä tilannetta, jossa ihmisellä ei ole yhtään kaveria, puolisosta ym. on turha edes haaveilla. Enkä tarkoita nyt, että jotenkin väheksyisin ensimmäistä tilannetta, tai väittäisin, että hän ei voi kokea oloaan yksinäiseksi, mutta itselleni tuollainen tilanne olisi jo unelmien täyttymys.
Minulla oli oikeita kavereita viimeksi joskus ala-asteella. Olen yli kolmekymppinen mies. Ja kyllä tämä pää alkaa leviämään. Yritetty on, mutta tuntuu, että jokaisessa paikassa (työelämä, koulu) on joutunut lähinnä jonkinlaisen naureskelun kohteeksi, ja ne tilanteet ovat alkaneet muistuttamaan enemmän selviytymistä kuin sosiaalista kanssakäymistä. Häpeä ja elämän traumat ovat sitoneet tähän tilanteeseen, ei yksinkertaisesti uskalla. Kaikki mahdollinen epäonni koettu.
Olen nyt ollut parisen vuotta työttömänä ja sosiaaliset kontaktit todella vähissä. Sukulaisten kanssa tulee oltua tekemissä. Olisipa edes ollut yksi kaveri, jonka kanssa olisi voinut tehdä asioita vuosien varrella.
Masennushan tähän yksinäisyyteen ajaa. Masennus ajoi siihen, että spontaani tekeminen loppui nuorena. Monia masennuskausia tullut käytyä läpi ja kun on onnistunut itsensä jotenkin kampeamaan ylöspäin, niin on pudonnut vain enemmän pohjalle. Kenelle tämmöisestä edes lähtisi kertomaan? Tuskin kukaan kaipaa osakseen sääliä ja "säälikaveruutta".
Minulla oli oikeita kavereita viimeksi joskus ala-asteella. Olen yli kolmekymppinen mies. Ja kyllä tämä pää alkaa leviämään. Yritetty on, mutta tuntuu, että jokaisessa paikassa (työelämä, koulu) on joutunut lähinnä jonkinlaisen naureskelun kohteeksi, ja ne tilanteet ovat alkaneet muistuttamaan enemmän selviytymistä kuin sosiaalista kanssakäymistä. Häpeä ja elämän traumat ovat sitoneet tähän tilanteeseen, ei yksinkertaisesti uskalla. Kaikki mahdollinen epäonni koettu.
Olen nyt ollut parisen vuotta työttömänä ja sosiaaliset kontaktit todella vähissä. Sukulaisten kanssa tulee oltua tekemissä. Olisipa edes ollut yksi kaveri, jonka kanssa olisi voinut tehdä asioita vuosien varrella.
Masennushan tähän yksinäisyyteen ajaa. Masennus ajoi siihen, että spontaani tekeminen loppui nuorena. Monia masennuskausia tullut käytyä läpi ja kun on onnistunut itsensä jotenkin kampeamaan ylöspäin, niin on pudonnut vain enemmän pohjalle. Kenelle tämmöisestä edes lähtisi kertomaan? Tuskin kukaan kaipaa osakseen sääliä ja "säälikaveruutta".
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eiköpä ihminen toimi loppujen lopuksi pitkälti sen perusteella ja näköisesti, mitä hän ajattelee itsestään ja siitä, millaisena ja minkä arvoisina muut pitävät häntä hänen puheitaan sekä tekojaan.
Mikäli itsetuntoa on sitten vähemmän, niin ainoa vaihtoehto lienee että sitä on sitten vain itseäänkin "huijattava" sitä enemmän, mitä autistisemmassa (suomimaisemmassa) kulttuurissa asuu (eli pakonsanelemaa enempää sosiaalisuutta on turha odottaa ympärillä olevilta ihmisiltä!) ja puhuttava itselleen joka päivä enemmän ja enemmän kehuja.
Siitä on sitten suositeltavaa edetä ottamaan ympäristöään haltuun aina pikkuisen ja pikkuisen enemmän -- edes yhdellä teolla päivittäin.
Suosittelen myös tutustumaan Maija Haaviston kirjaan Hankala potilas vai hankala sairaus, jotta voit eliminoida mahdolliset fyysiset tekijät masennuksesi aiheuttajina.
Olen jotenkin päässyt. Minulla tosin lääkitys jottei masennus valtaa aivoja ja rajoita toimintaa enemmän. Töissä käyn ja jaksan muutenkin paremmin kuin ennen lääkitystä, jolloin tuli lisäksi ahdistusta.
Pahinta on jos jää neljän seinän sisälle, parempi jos liikkuu, käy paikoissa ja yrittää elää, nähdä ihmisiä.
Puhuit tuosta epäonnesta, tiedätkö että se kasvattaa ihmistä. Siitä oppii. Olen itsekin nähnyt paljon. Onpahan viisastunut =)
Omalla kohdalla kävi osittain noin. Mutta sekin johtui ylipositiivisesta asenteesta. Käytännössä harvoin asiat ovat helposti korjattavissa. Hyvää onnea vaatii sekin jos löytää jonkun. Pitäisi olla vaan itse aktiivinen.
Hei, olin joskus melkein yhtä huonossa tilanteessa. Jokaisen tilanne on henkilökohtainen, mutta voisit kokeilla viiden askelen kuntoutusohjelmaa. Askelet on lueteltu alla.
0. Jos kyseessä on sairaus, kuten masennus, alkuun kannattaa hoitaa se pois. Kannattaa harkita terapiaa ja mahdollista lääkehoitoa jos masennus on paha. Hyvälaatuista terapiaa tarjoaa ainakin yksityiseltä puolelta psykoterapiakeskus Vastaamo.
1. Ymmärrä tilanteesi vakavuus. Aloita tunnustamalla tosiseikat ja ole rehellinen itsellesi. Hyväksy esimerkiksi sellaiset ajatukset, kuten "en uskalla mennä paikkoihin joissa on ihmisiä" tai "ihmisten kanssa vuorovaikuttaminen on vastenmielistä". Hyväksy myös se, että elämäntilanteesi muuttaminen voi alkuun olla erittäin vaikeaa. Joudut tekemään asioita, jotka ovat vaikeita ja tuntuvat vastenmielisiltä toimiessasi päähäsi jumiutuneiden ajatusmallien ja tuntemusten vastaisesti. Kun olet tehnyt tämän, palkintona on elämäntilanteesi normaaliutuminen.
2. Uskaltaudu ulos kodistasi. Aloita pienestä ja lisää altistusta vähitellen. Jos ujous ja ihmiskammo on valtavaa, uskaltaudu ensin Mc Donaldsiin yksin syömään. Tämän jälkeen käy ravintolassa syömässä, jonka jälkeen mene yksin baariin, yökerhoon, strippiklubille... Pointtina on vierottaa itsensä ihmispelosta ja liiallisesta ujoudesta menemällä paikkoihin, joissa muut ihmiset käyvät. Myös masentunut voi hyötyä tästä, koska ulos meneminen tuo elämään vaihtelua ja virkistystä. Masentuneena on paha lukita itsensä neljän seinän sisään, koska silloin masentuneet ajatukset varmasti ottavat vallan. Ulos menemällä voit rakentaa itseluottamusta, koska pystyt tekemään asioita, joita ihmiset normaalisti tekevät. Yksi hyvä tapa rakentaa itseluottamusta ovat yksin tehdyt ulkomaan matkat. Jos pystyt tekemään sen yksin, mikset myös kaverin kanssa?
3. Vietä aikaa sukulaistesi kavereiden kanssa. Toimii tietysti vain jos välit sukulaisiin on kunnossa. Jos välit ovat menneet, voit etsiä muita ihmisiä jotka joskus ovat olleet edes lievästi läheisiä. Pointtina on, että on helpompi ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa, joihin yhteys on jo olemassa, ainakin helpompi kuin ventovieraisiin. Menkää yhdessä erilaisiin tapahtumiin, joita löytyy esimerkiksi Facebookista. Tässä on pakko olla itse aktiivinen. He eivät kutsu sinua mukaan alkuun. Joudut siis kutsumaan ja pyytelemään heitä. Turhauttavaa? Kyllä, mutta tarpeellista. Kun olette olleet tekemisissä jonkin aikaa, alat saada itsekin kutsuja ihmisiltä joiden kanssa synkkaa. Jos et tunne yhtään ketään ja olet absoluuttisesti täysin yksin: On olemassa kanavia joiden kautta löytää muita samassa tilanteessa olevia. Monet ovat löytäneet apua seurakunnista, koska niissä heikossa asemassa olevia ihmisiä usein ymmärretään. Voit myös luoda Facebook (tai Instagram yms.) -tilin ja löytää ihmisiä sitä kautta. Facebookissa on lukuisia ryhmiä, joiden kautta yksinäiset ihmiset voivat tavata toisiaan (Yksinäiset yhteen ja Yksinäiset ystävät esimerkiksi).
4. Luo tili sosiaaliseen mediaan ja osallistu itsellesi tuntemattomien ihmisten järjestämiin tapahtumiin. Ole varovainen sen suhteen ketä tapaat ja missä. Älä koskaan kutsu tuntemattomia kotiisi ensitapaamisella, koska siihen sisältyy rikoksen riski. Älä kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta osallistua tapaamisiin. Ole varovainen, mutta tapaa ihmisiä. Näin altistat itseäsi vieraille ihmisille ja uusille sosiaalisille suhteille ja opit uusia sosiaalisia taitoja. Jos olit sosiaalisempi lapsena/nuorena, unohdetut taidot palaavat mieleen yllättävän nopeasti. Saatat huomata, että kohta sinulla on kavereita, jotka kutsuvat sinua tapahtumiin, ja joiden kanssa voit tehdä asioita, jotka tällä hetkellä tuntuvat mahdottomilta.
5. Hanki joku harrastus. Kun olet suorittanut kohdat 1-4, olet päässyt eroon ujoudesta ja ihmiskammosta, olet saanut uusia sosiaalisia kontakteja, ja olet oppinut tarvittavat sosiaaliset taidot. Mikään ei estä sinua liittymästä harrastusryhmiin. Yleinen harhaluulo on, että harrastusryhmissä puhutaan vain harrastuksista, eikä niistä löydä todellisia ystäviä. Näin onkin, jos hyppäät ryhmiin mukaan ennen kun olet suorittanut kohdat 1-4. Kun olet omaksunut paremmat sosiaaliset taidot, löydät ryhmistä ihmisiä, jotka kutsuvat sinut vaikka kanssasi syömään. Kannattaa osallistua ryhmiin joissa ihmiset yleensä puhuvat keskenään, kuten kielikahvilaryhmiin (englannin kielen taito riittää) tai keskustelukerhoihin, koska niissä oppii parhaiten sosiaalisia taitoja. Mikään ei silti sano, etteivät muunkinlaiset harrastusryhmät olisi erittäin hyödyllisiä. Yleensä ryhmät, joissa käy Suomen ulkopuolelta muuttaneita ihmisiä, kuten maahanmuuttajia, toimivat hyvin, koska monet näistä ihmisistä ovat vähemmän "autistisia" kuin suomalaiset ja tulevat helpommin puhumaan sinulle.
Jos suoritat kaikki kohdat 1-5 (ja lisäksi hoidat masennuksesi terapialla), saatat lopulta löytää jopa parisuhteen. Jos tässä suunnitelmassa pysyminen tuntuu vaikealta, ei pidä luovuttaa, vaan jatkaa. Tulokset näkyvät 3 vuodessa.
Onko joku onnistunut... Joo, olen onnistunut oppimaan, että yksinkin voin olla.
Olihan se kauhean tuskan tie tajuta että ei ole ketään eikä missään.
Nyt kun olen ollut neljä vuotta totaalisen yksin, olo alkaa helpottumaan sikäli etten enää edes osaa olla muutoin kuin yksin.
Puheenaiheet on vähissä, en osaa enää edes ilmaista itseäni ja muiden puheet ovat outoja ja vaikeita käsittää. Maailma vie muita ja aiheet muuttuvat. Kun on pihalla kaikesta niin on pihalla. Kaikki tuo johtuu yksinäisyydestä. Siihen tottuu ja turtuu. Ajan hammas jyrsii ja pudottaa kelkasta. Kai se on eräänlaista murtautumista sekin - nöyrtymistä turhan taistelun edessä.
Muille ja teille sanoisin, että yrittäkää sentään.
Aina voi mennä mukaan johonkin avustusryhmään, tai henkiseen ryhmään, joissa välitetään ihmisistä oikeasti, ja kun itsekin auttaa muita niin tulee hyvä mieli ja saa kiitollisuuden osoituksia toisilta. Yksinäisyys on usein itsekeskeisyyttä.