Uusia lajeja ei synny

Niitä ei synny meren pohjassa jossa evoluution todistajat väittävät sen syntyneen. Ei synny maan päällä, ei laboratoriossa, ei missään. Evokit heiluttelevat paniikissa käsiään mutta ei synny silläkään tavalla.
Pilkkaamalla elämä ei synny. Valehtelemalla se ei synny. Trollamalla ei synny.

Elämä syntyi sillä ainoalla tavalla: Jumala loi.
82390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Niitä ei muuten itsestään synny puussakaan eikä puun alla. Ei siis evoluutiota, mutta onhan meillä kelpo evosatu mitä lapsille kertoa koulussa totena.

Äänestä
  • Niitä ei synny meren pohjan liejussa eikä sen savuttajan vieressäkään joka hieman tikittää.
    Melkein se tikittää.

    Äänestä

Miten on evokuukkelit, onko kuollut sammakko eri lajia kuin elävä sammakko. Se kuollut sammakko on nimittäin hieman erilainen... tai aika paljonkin erilainen. Se nimittäin jäi rekan alle ja se on melko litteä.
Siinä on myös asfalttia kun sitä kaavittin pois tien pinnasta tutkimuksia varten. Lähetin sen vertaisarvioitavaksi. Sen tieteellinen nimi on Littumus Liiskatux.

Äänestä
  • Kuollut kretu antaa vaikutelman päättömyksiä paapattavaa uskon veljeä suuremmasta fiksuudesta. Eroa on niin paljon että helposti voisi pitää kuollutta kretua aivan eri ihmislajiin kuuluvana.

    Äänestä

Ja jumala loi laa lailaa leilaa loilaa loilaa lailaa loi

Äänestä
  • Mutta evoluutio ei luonut hoppalilooraa...

    Äänestä

Kyllä syntyy uusia lajeja. Vaikka radikaalisti uudenlaista elämää maapallolla nykyään tuskin syntyykään.

Äänestä
  • Eli ei synny koska koska mainitsit radikaalin.

    Äänestä

  • ghjkkghk kirjoitti:

    Eli ei synny koska koska mainitsit radikaalin.

    Jopa oli taas älyn säilän säihkettä.

    Äänestä

  • VajaakuupanValitusta kirjoitti:

    Jopa oli taas älyn säilän säihkettä.

    Et siis ymmärtänyt eli ei sinulla äly säkenöinyt.

    Äänestä

  • nkbmjvhcgc kirjoitti:

    Et siis ymmärtänyt eli ei sinulla äly säkenöinyt.

    Ei tuollaisessa aivotuhnussa mitään ymmärrettävää ole. Sekopäinen yöt palstalla kukkuva mielenterveyskuntoutuja.

    Äänestä

  • Milloin tämä sinun kuntoutuksesi alkoi?

    Äänestä

pystyyhän tiikeri ja leijona lisääntymään keskenään, no miksikä nimittää leijona tiikeriä joka imettää pentuaan, olen senkin nähny.
olisko se lajiutuminen kuitenkin vaihtoehto lähtien hyvästä geeniperimästä jonka Luoja alussa loi.

Äänestä

Darwin kirjoitti lajien synty kirjan mutta ei kerro siinä miten lajit syntyy. Pelkkää huijausta koko kirja.

Äänestä
  • Oletko lukenut Lajien synty kirjan? Et. Minä olen, ja voin vakuuttaa, että Darwin selittää siinä lajiutumisen mekanismin varsin seikkaperäisesti.
    Olen lukenut myös Raamatun kahteen kertaan kannesta kanteen sukuluetteloineen ja osia Raamatusta kymmeniä kertoja. Raamattu kertoo uskonnosta ja Lajien synty luonnontieteestä. Ei niitä pidä sekoittaa toisiinsa.

    Miksi valehtelet asiasta, mistä et mitään tiedä? Raamatun mukaan valheen isä on saatana.

    1Äänestä

  • MiksiYEC-Valehtelee kirjoitti:

    Oletko lukenut Lajien synty kirjan? Et. Minä olen, ja voin vakuuttaa, että Darwin selittää siinä lajiutumisen mekanismin varsin seikkaperäisesti.
    Olen lukenut myös Raamatun kahteen kertaan kannesta kanteen sukuluetteloineen ja osia Raamatusta kymmeniä kertoja. Raamattu kertoo uskonnosta ja Lajien synty luonnontieteestä. Ei niitä pidä sekoittaa toisiinsa.

    Miksi valehtelet asiasta, mistä et mitään tiedä? Raamatun mukaan valheen isä on saatana.

    Ei kertonut mitään että Jumala loi elämän. Eli se on valheita kertova kirja.

    Äänestä

  • bkmhjgnfhds kirjoitti:

    Ei kertonut mitään että Jumala loi elämän. Eli se on valheita kertova kirja.

    Minulla on hyllyssäni kolme eniten ihmisten ajatteluun vaikuttanutta kirjaa; Raamattu, Koraani ja Lajien synty. Kaksi ensimmäistä on fiktiivisiä uskonnollisia tarinoitakoosteita, joiden takia on käyty jatkuvia uskonsotia ja käydään tänäkin päivänä.
    Lajien synty taas on tiedettä, joka on osaltaan ollut vapauttamassa ihmisiä uskontojen sortovallasta.

    Jumala ei ole luonut elämää. Luulet vaan.

    1Äänestä

  • UskonnotValehtelevat kirjoitti:

    Evoluutio on uskonto eli se valehtelee sinun mielestä. Siitä on hyvä jatkaa.

    Äänestä

Millä aloittaja selität sen, että paleontologisten löydösten mukaan Maan eliöstö on vaihtunut useita kertoja eri maailmankausina lähes kokonaan? Kiistattomat todisteet ovat kirjaimellisesti kiveen tallennettuja.

Äänestä
  • Ei ole vaihtunut, älä usko satuihin, ne ovat lapsia varten.

    Äänestä

  • khmjgnvbfd kirjoitti:

    Ei ole vaihtunut, älä usko satuihin, ne ovat lapsia varten.

    Lasten+saduissa+on+puhuvia+aaseja.+Paleontologian+tulokset+ovat+kiistämättömiä.+Yli+99+%+lajeista+on+joko+kuollut+sukupuuttoon+tai+lajiutunut+uusiksi+lajeiksi.+Ei+se+tosiasia+inttämällä+miksikään+muutu.

    1Äänestä

  • Ihminen, Homo sapiens hominidae on taksonomisen luokituksen mukaan kiistatta iso ihmisapina. Kyse ei ole sadusta vaan kristityn tutkijan Carl von Linnén luokituksesta, joka pätee vielä nytkin.

    1Äänestä

  • TotuusEiOleSatu kirjoitti:

    Ihminen, Homo sapiens hominidae on taksonomisen luokituksen mukaan kiistatta iso ihmisapina. Kyse ei ole sadusta vaan kristityn tutkijan Carl von Linnén luokituksesta, joka pätee vielä nytkin.

    Evokkien satumäärityksien mukaa he ovat itse puhuvia eläimiä. Kukas ne nauraakaan aina puhuville eläimille, nauratte itsellenne ja muut nauraa mukana?

    Äänestä

  • dkghkdhk kirjoitti:

    Evokkien satumäärityksien mukaa he ovat itse puhuvia eläimiä. Kukas ne nauraakaan aina puhuville eläimille, nauratte itsellenne ja muut nauraa mukana?

    Ihmisen lisäksi on muitakin eläimiä, joiden ääntelyä voidaan laajasti ottaen pitää alkeellisena puheena. Aasi ja käärme eivät niihin eläimiin kuulu.

    Äänestä

  • lkjllklkjlj kirjoitti:

    Ihmisen lisäksi on muitakin eläimiä, joiden ääntelyä voidaan laajasti ottaen pitää alkeellisena puheena. Aasi ja käärme eivät niihin eläimiin kuulu.

    Kuuluuko radio, televisio ja puhelin eläviin eläimiin? Ilmeisesti evoluution mukaan kuuluu.

    Äänestä

paleontologiset löydöt vain kertoo kehäpäätelmästä, kun fossiili löydetään tietystä kerrostumasta, on fossiili niin ja niin vanha kun se löytyy siitä kerroksesta. ja ihan turha jankuttaa niitä ajan määtitysjuttuja koska se on oletusta, ei tiedettä. tieteen määritelmä?.
alkuaineiden hajoamis nopeus muka vakio?.
maailmanlaajuinen tulva mahdottomuus?.
nooan arkki höpöö laahuskivineen vaikka se on jokaisen nähtävänä ararat vuoristossa.
vaatii melkoista umpimielisyyttä olla näkemättä näitä asiota ja sokeasti luottaa AH. tieteeseeen, joka kertoo kaiken?, julistaa totuuden ja on kaikkivoiva.
jossakin kirjassa kerrottiin ihmisistä jotka luulivat viisaita olevansa vaan......

Äänestä
  • Mistään kehäpäättelyistä ei ole kysymys. En tiedä, oletko noin tietämätön asiasta, vai valehteletko tahallasi. Kerrostumissa olevia avainfossiileja käytetään määritykseen vain silloin kun suoria menetelmiä ei ole käytettävissä. Kyseiset kerrokset on alunperin määritelty paikoista, joista on saatu esimerkiksi tulivuorenpurkauksen perusteella määritettyä aika.

    Ajanmääritys on tiedettä. C-14 on kalibroitu tuplasti pidemmälle ajalle kuin kressujen maailmankaikkeuden ikä. Jos täytyy vedota siihen, että radioaktiivisten aineiden hajoamisnopeus ei olisi vakio, aletaan olla epätoivoisissa väiteissä. Luonnonlakien pitäisi muuttua, jotta puoliintumisajat muuttuisivat.

    Maailmanlaajuinen tulva 4500 vuotta sitten on mahdottomuus.

    Nooan arkki Araratilla on feikki, jota edes kreationistien asiasta jotain tietävät kieltävät käyttämästä väitteenä. Kukaan ammattiarkeologi ei ole ottanut anestesiahoitaja Ron Wyattin juttuja tosissaan. Lisäksi Wyatt on löytänyt aivan yksi toinen toistaan hätkähdyttävämpiä löydöksiä, joita yskikään ammattilainen ei ole ikinä nähnyt.

    Jos uskoo tuollaisia satuja, on maailmankuva varmaan melkoisen erikoinen.

    1Äänestä

  • LapsenTieto kirjoitti:

    Mistään kehäpäättelyistä ei ole kysymys. En tiedä, oletko noin tietämätön asiasta, vai valehteletko tahallasi. Kerrostumissa olevia avainfossiileja käytetään määritykseen vain silloin kun suoria menetelmiä ei ole käytettävissä. Kyseiset kerrokset on alunperin määritelty paikoista, joista on saatu esimerkiksi tulivuorenpurkauksen perusteella määritettyä aika.

    Ajanmääritys on tiedettä. C-14 on kalibroitu tuplasti pidemmälle ajalle kuin kressujen maailmankaikkeuden ikä. Jos täytyy vedota siihen, että radioaktiivisten aineiden hajoamisnopeus ei olisi vakio, aletaan olla epätoivoisissa väiteissä. Luonnonlakien pitäisi muuttua, jotta puoliintumisajat muuttuisivat.

    Maailmanlaajuinen tulva 4500 vuotta sitten on mahdottomuus.

    Nooan arkki Araratilla on feikki, jota edes kreationistien asiasta jotain tietävät kieltävät käyttämästä väitteenä. Kukaan ammattiarkeologi ei ole ottanut anestesiahoitaja Ron Wyattin juttuja tosissaan. Lisäksi Wyatt on löytänyt aivan yksi toinen toistaan hätkähdyttävämpiä löydöksiä, joita yskikään ammattilainen ei ole ikinä nähnyt.

    Jos uskoo tuollaisia satuja, on maailmankuva varmaan melkoisen erikoinen.

    Valheellisen evokkimielen on mahdotonta hyväksyä maailmanlaajuista tulvaa.

    Äänestä

Aloittajalla on ollut yöllä taas mania päällä. Ei tuollainen paskapuhe ole tervettä toimintaa oli aloittaja sitten aito kreationisti tai sitten vain trolli.

1Äänestä
  • Älä trollaa.

    Äänestä

nyt on lapsen tieto todellakin lapsenkengissä, jos nooan arkki väitetään feikiksi,täytyy olla todella suuret rahkeet edes puhua tommosia.
ajanmääritys perustuu olettamuksiin. kerro tieteen määritelmä!. eikä meikä valehtele, jos edes vaivautuisit tutkimaan asiaa niinkuin minä, tulisit sama johtopäätökseen.
edelleen. kerro tieteen määritelmä?

Äänestä
  • Tuossa sinulle tieteen määritelmä, katso Wikistä lisäää:

    "Tiede tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta."

    Nooan arkki on feikki ja vedenpaisumuskertomus pelkkä vertauskuvallinen myytti. Rahkeet riittävät tähän ja enempäänkin.

    2Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Tuossa sinulle tieteen määritelmä, katso Wikistä lisäää:

    "Tiede tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta."

    Nooan arkki on feikki ja vedenpaisumuskertomus pelkkä vertauskuvallinen myytti. Rahkeet riittävät tähän ja enempäänkin.

    Feikki evoluutioteoria valehtelee ja evokit uskoo feikki miljooniin vuosiin.

    Äänestä

kukaan ei voi todistaa tieteellisesti että alkuaineiden hajoaminen olisi ollut vakio vuosimiljoonia niinkuin väitätte, ei korkeinkaan yliopisto proffa voi perustaa sanaansa tieteelle koska se kaikki on oletus, uskomus vailla tieteen perusmääritelmää!.
jos edes vaivautuisit avoimin mielin kuunteleen Don Patton:in luentoja ehkä uhmeutunut mielesi avartuisi ymmärtämään ja näkemää asioita laajemmin.

Äänestä
  • Pu239 kriittinen massa on n.13kg, siis greipin kokoinen vaikkapa pallo, kun sen massa ylittyy käynnistyy ketjureaktio hallitsemattomaksi, tällöin Pu239 puoliintumisaika on aika lyhyt, ehkä joitain nanosekuntteja. Afrikassa on löytynyt jokin luonnon oma ydinreaktori joka oli toiminnassa kauan sitten ja sammui itsestään kun epävakaa Uraani loppui.

    Elämä ei ole aineen ominaisuus kuten on radioaktiivisuus, kiinteys neste ja kaasu, magnetisimi etc. Tiedemiehet tiesivät vastaansanomattoman varmana elämän syntyneen meren pohjassa limasta ja sanoivat sitä moneraksi,

    Sittemmin Miller kokeili alkemian taitojaan ja rakenteli systeemin jossa oli ammoniakkia, metaania, sähkön purkauksia etc. se on edelleenkin koulukirjojen biologian kuvitemissa ja sen pitäisi vakuuttaa elämän syntyneen sellaisissa olosuhteissa.

    Toki siinä syntyi muutama aminohappo ja sen lisäksi paljon muita orgaanisia hiiliyhdistelmiä kuten tervaa, karboksyylejä etc. Proteiinit eivät vain synny sellaisissa olosuhteissa, jos käyt ostamassa kaupasta kananmunan ja keität tai paistat ja ripaus suolaa niin tuloksen voi sitten syödä. Kananmunan proteiineissa on tapahtunut evoluutiota eli koagulaatio, kuten nyt siinä oletetussa alkusoossisa.

    Mutta jos toistamme Millerin ja rikomme ja sotkemme sen kananmunan soossiin ja käynnistämme testin, niin mitä tapahtuu? Ei epäilystäkään, muutaman viikon kuluttua buljongissamme on vilinää: hometta, hyönteisiä, pippuria, hämähäkkejä, punapuita, sammakoita, lehmiä, saniaisia, sinappia etc. Olettamus evoluutio on näytetty toteen ja siten osoitettu teoriaksi muutoin se on luonteeltaan uskomus uskonto kuten keskiajalla.

    Proteiinit ovat hyvin monimutkaisia ja herkkiä tuhoutumaan, ei sellaisia muodostu itsestään. Hiilen kemia on jokseenkin ainutlaatuinen, se voi muodostaa itestään ja monen muun alkuaineen kanssa tuhansia erilaisia yhdisteitä, polttonaineet, muovit, myrkyt etc. on hiilen vahvuus, mutta samalla sen heikkous kun tulee kysymys elämän synnystä.

    Siperian mammuteissa on miljardeja DNA fraktioita, ne vaan ovat elottomia eikä ne koskaan herää henkiin, teki niille sitten mitä tahansa. Itsestään ne eivät koskaan muodosta replikaatioita itsestään. Mikä on siis se entiteetti, elämä, joka vaikuttaa niin että solu replikoi itseään?

    Aineessa itsessään sitä ei ole, elämä tulee siis aineen ulkopuolelta, abiogeneesi on siten mahdottomuus. Olettamus aineen itse itsensä herättäminen henkiin on vain fantasiaa, kuten olettamus Darwinian evoluutiostakin sekä olettamus Lyellin miljardeista vuosistakin.

    1Äänestä

  • Puoliintumisaikojen muuttuminen vaatisi luonnonlakien muuttumista. Ei mene läpi.
    Lisäksi niiden olisi pitänyt olla tuhansia kertoja nopeampaa ennen, jotta nykyisiin suhteisiin oltaisiin päästy. Se olisi aiheuttanut valtavan radioaktiivisuuden kohoamisen. Ei senkään takia jatkoon.
    Patton on valehteleva kreationisti.

    1Äänestä

  • Marionov kirjoitti:

    Pu239 kriittinen massa on n.13kg, siis greipin kokoinen vaikkapa pallo, kun sen massa ylittyy käynnistyy ketjureaktio hallitsemattomaksi, tällöin Pu239 puoliintumisaika on aika lyhyt, ehkä joitain nanosekuntteja. Afrikassa on löytynyt jokin luonnon oma ydinreaktori joka oli toiminnassa kauan sitten ja sammui itsestään kun epävakaa Uraani loppui.

    Vitaaliteoria hylättiin jo toistasataa vuotta sitten. Vaikka kreationisteille se onkin varsin tuoretta tietoa, kun sitä vertaa kamelikuskien tieteeseen, niin ei tuollaista kannattaisi enää nykyään esittää.

    1Äänestä

  • kjhjkhkjhjkhjkjhk kirjoitti:

    Puoliintumisaikojen muuttuminen vaatisi luonnonlakien muuttumista. Ei mene läpi.
    Lisäksi niiden olisi pitänyt olla tuhansia kertoja nopeampaa ennen, jotta nykyisiin suhteisiin oltaisiin päästy. Se olisi aiheuttanut valtavan radioaktiivisuuden kohoamisen. Ei senkään takia jatkoon.
    Patton on valehteleva kreationisti.

    Nykyiset iänmääritysmenetelmät ovat havaittu olevan huuhaata. Sama näyte voi antaa tulokseksi 5 000 vuodesta miljoniin vuosiin. Ja sitten arvotaan seuraava näyte ja sitten kalibroimaan.

    Äänestä

  • kjhjkhkjhjkhjkjhk kirjoitti:

    Puoliintumisaikojen muuttuminen vaatisi luonnonlakien muuttumista. Ei mene läpi.
    Lisäksi niiden olisi pitänyt olla tuhansia kertoja nopeampaa ennen, jotta nykyisiin suhteisiin oltaisiin päästy. Se olisi aiheuttanut valtavan radioaktiivisuuden kohoamisen. Ei senkään takia jatkoon.
    Patton on valehteleva kreationisti.

    jos Patton on valehtelija,niin sitten olen minäkin, vieläpä vanhoillinen

    Äänestä

  • Marionov kirjoitti:

    Pu239 kriittinen massa on n.13kg, siis greipin kokoinen vaikkapa pallo, kun sen massa ylittyy käynnistyy ketjureaktio hallitsemattomaksi, tällöin Pu239 puoliintumisaika on aika lyhyt, ehkä joitain nanosekuntteja. Afrikassa on löytynyt jokin luonnon oma ydinreaktori joka oli toiminnassa kauan sitten ja sammui itsestään kun epävakaa Uraani loppui.

    Elämä ei ole aineen ominaisuus kuten on radioaktiivisuus, kiinteys neste ja kaasu, magnetisimi etc. Tiedemiehet tiesivät vastaansanomattoman varmana elämän syntyneen meren pohjassa limasta ja sanoivat sitä moneraksi,

    Sittemmin Miller kokeili alkemian taitojaan ja rakenteli systeemin jossa oli ammoniakkia, metaania, sähkön purkauksia etc. se on edelleenkin koulukirjojen biologian kuvitemissa ja sen pitäisi vakuuttaa elämän syntyneen sellaisissa olosuhteissa.

    Toki siinä syntyi muutama aminohappo ja sen lisäksi paljon muita orgaanisia hiiliyhdistelmiä kuten tervaa, karboksyylejä etc. Proteiinit eivät vain synny sellaisissa olosuhteissa, jos käyt ostamassa kaupasta kananmunan ja keität tai paistat ja ripaus suolaa niin tuloksen voi sitten syödä. Kananmunan proteiineissa on tapahtunut evoluutiota eli koagulaatio, kuten nyt siinä oletetussa alkusoossisa.

    Mutta jos toistamme Millerin ja rikomme ja sotkemme sen kananmunan soossiin ja käynnistämme testin, niin mitä tapahtuu? Ei epäilystäkään, muutaman viikon kuluttua buljongissamme on vilinää: hometta, hyönteisiä, pippuria, hämähäkkejä, punapuita, sammakoita, lehmiä, saniaisia, sinappia etc. Olettamus evoluutio on näytetty toteen ja siten osoitettu teoriaksi muutoin se on luonteeltaan uskomus uskonto kuten keskiajalla.

    Proteiinit ovat hyvin monimutkaisia ja herkkiä tuhoutumaan, ei sellaisia muodostu itsestään. Hiilen kemia on jokseenkin ainutlaatuinen, se voi muodostaa itestään ja monen muun alkuaineen kanssa tuhansia erilaisia yhdisteitä, polttonaineet, muovit, myrkyt etc. on hiilen vahvuus, mutta samalla sen heikkous kun tulee kysymys elämän synnystä.

    Siperian mammuteissa on miljardeja DNA fraktioita, ne vaan ovat elottomia eikä ne koskaan herää henkiin, teki niille sitten mitä tahansa. Itsestään ne eivät koskaan muodosta replikaatioita itsestään. Mikä on siis se entiteetti, elämä, joka vaikuttaa niin että solu replikoi itseään?

    Aineessa itsessään sitä ei ole, elämä tulee siis aineen ulkopuolelta, abiogeneesi on siten mahdottomuus. Olettamus aineen itse itsensä herättäminen henkiin on vain fantasiaa, kuten olettamus Darwinian evoluutiostakin sekä olettamus Lyellin miljardeista vuosistakin.

    kiitos hienosta luennosta.

    Äänestä

  • kjhjkhkjhjkhjkjhk kirjoitti:

    Puoliintumisaikojen muuttuminen vaatisi luonnonlakien muuttumista. Ei mene läpi.
    Lisäksi niiden olisi pitänyt olla tuhansia kertoja nopeampaa ennen, jotta nykyisiin suhteisiin oltaisiin päästy. Se olisi aiheuttanut valtavan radioaktiivisuuden kohoamisen. Ei senkään takia jatkoon.
    Patton on valehteleva kreationisti.

    olitkos niitä mittaamassa silloin, puolintumis ajan puoliintuminen?. kerro koska uraani oli lyijyä, osoita se tieteen tarkoin kaavion, onko tiede todistanut sen? tuskimpa, koska tiede ei ole pystynyt semmoisen, anna palaa.

    Äänestä

  • Marionov kirjoitti:

    Pu239 kriittinen massa on n.13kg, siis greipin kokoinen vaikkapa pallo, kun sen massa ylittyy käynnistyy ketjureaktio hallitsemattomaksi, tällöin Pu239 puoliintumisaika on aika lyhyt, ehkä joitain nanosekuntteja. Afrikassa on löytynyt jokin luonnon oma ydinreaktori joka oli toiminnassa kauan sitten ja sammui itsestään kun epävakaa Uraani loppui.

    Elämä ei ole aineen ominaisuus kuten on radioaktiivisuus, kiinteys neste ja kaasu, magnetisimi etc. Tiedemiehet tiesivät vastaansanomattoman varmana elämän syntyneen meren pohjassa limasta ja sanoivat sitä moneraksi,

    Sittemmin Miller kokeili alkemian taitojaan ja rakenteli systeemin jossa oli ammoniakkia, metaania, sähkön purkauksia etc. se on edelleenkin koulukirjojen biologian kuvitemissa ja sen pitäisi vakuuttaa elämän syntyneen sellaisissa olosuhteissa.

    Toki siinä syntyi muutama aminohappo ja sen lisäksi paljon muita orgaanisia hiiliyhdistelmiä kuten tervaa, karboksyylejä etc. Proteiinit eivät vain synny sellaisissa olosuhteissa, jos käyt ostamassa kaupasta kananmunan ja keität tai paistat ja ripaus suolaa niin tuloksen voi sitten syödä. Kananmunan proteiineissa on tapahtunut evoluutiota eli koagulaatio, kuten nyt siinä oletetussa alkusoossisa.

    Mutta jos toistamme Millerin ja rikomme ja sotkemme sen kananmunan soossiin ja käynnistämme testin, niin mitä tapahtuu? Ei epäilystäkään, muutaman viikon kuluttua buljongissamme on vilinää: hometta, hyönteisiä, pippuria, hämähäkkejä, punapuita, sammakoita, lehmiä, saniaisia, sinappia etc. Olettamus evoluutio on näytetty toteen ja siten osoitettu teoriaksi muutoin se on luonteeltaan uskomus uskonto kuten keskiajalla.

    Proteiinit ovat hyvin monimutkaisia ja herkkiä tuhoutumaan, ei sellaisia muodostu itsestään. Hiilen kemia on jokseenkin ainutlaatuinen, se voi muodostaa itestään ja monen muun alkuaineen kanssa tuhansia erilaisia yhdisteitä, polttonaineet, muovit, myrkyt etc. on hiilen vahvuus, mutta samalla sen heikkous kun tulee kysymys elämän synnystä.

    Siperian mammuteissa on miljardeja DNA fraktioita, ne vaan ovat elottomia eikä ne koskaan herää henkiin, teki niille sitten mitä tahansa. Itsestään ne eivät koskaan muodosta replikaatioita itsestään. Mikä on siis se entiteetti, elämä, joka vaikuttaa niin että solu replikoi itseään?

    Aineessa itsessään sitä ei ole, elämä tulee siis aineen ulkopuolelta, abiogeneesi on siten mahdottomuus. Olettamus aineen itse itsensä herättäminen henkiin on vain fantasiaa, kuten olettamus Darwinian evoluutiostakin sekä olettamus Lyellin miljardeista vuosistakin.

    "Olettamus evoluutio on näytetty toteen ja siten osoitettu teoriaksi muutoin se on luonteeltaan uskomus uskonto kuten keskiajalla."

    Kas, taas yksi kreationisti joka ei ole kyennyt sivistämään itseään edes sen vertaa että tietäisi mitä vastustaa. Abiogeneesi ei kuulu evoluutioteoriaan. Jos tämän jäljeenkin väität että kuuluu, et ole (pelkästään) tietämätön luulevainen vaan lisäksi tarkoitushakuinen valehtelija.

    Äänestä

  • bg-ope kirjoitti:

    Evoluutioteoriaan ei kuulu muuta kuin valheet. Sivistä itseäsi tiedolla.

    Äänestä

  • sfdsfsf kirjoitti:

    Evoluutioteoriaan ei kuulu muuta kuin valheet. Sivistä itseäsi tiedolla.

    "Evoluutioteoriaan ei kuulu muuta kuin valheet. Sivistä itseäsi tiedolla."

    Kerro yksi mainitsemaan "valhe" joka kuluu evoluutioteoriaan. Vastaukseksi ei käy että "ne kaikki". Kerro yksi. Ei pitäisi olla vaikea mainita mitä evoluutioteoria väittää, kun kerran vastustat sitä noin maanisesti.

    Ei taida onnistua? Ei ihme. Ei sinulla ole tietoa vaan kasa lapsellisia lahkolaisluuloja evoluutiosta ja tieteestä.

    Oletko kenties lestadiolainen? Niissä piireissä luulojen levittäminen on erityisen tehokasta ja kristillinen vittumaisuus ja valehtelu viritetty äärimmilleen.

    Evoluutioteoria on valhe. Siinä se.

    Äänestä

  • sddfgdfgh kirjoitti:

    Evoluutioteoria on valhe. Siinä se.

    Eli tunnustat että valehtelet koska et pystynyt osoittamaan että mikä siinä on valetta. Mutta tämänhän jo kaikki tiesivät jo että olet pelkkä surkea valehtelija.

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Eli tunnustat että valehtelet koska et pystynyt osoittamaan että mikä siinä on valetta. Mutta tämänhän jo kaikki tiesivät jo että olet pelkkä surkea valehtelija.

    Eli tunnustat että valehtelet koska valehtelet.

    Äänestä

Evoluutiota ei ole edelleenkään havaittu missään. Se varmaan hukkui yrittäessään meren pohjan liejusta evohuispauksella luoda jotain.

Äänestä
  • No tulihan evoluutioteorian soveltamisesta kolmelle tutkijalle viime vuonna kemian Nobelit. Menisit varmaan oikaisemaan Ruotsin Nobel-komitean perusteluja, mutta kun ei taida sen paremmin ruosti kuin englantikaan tiedemeiehltämme taipua.

    Äänestä

  • NolojaAivopieruja kirjoitti:

    No tulihan evoluutioteorian soveltamisesta kolmelle tutkijalle viime vuonna kemian Nobelit. Menisit varmaan oikaisemaan Ruotsin Nobel-komitean perusteluja, mutta kun ei taida sen paremmin ruosti kuin englantikaan tiedemeiehltämme taipua.

    Ei tuulut evoluution todistamisesta yhtään palkintoa eikä niissä sovellettu evoluutiota. Nämä valheet tunnetaan.

    Äänestä

  • sdssfsf kirjoitti:

    Ei tuulut evoluution todistamisesta yhtään palkintoa eikä niissä sovellettu evoluutiota. Nämä valheet tunnetaan.

    "Ei tuulut evoluution todistamisesta yhtään palkintoa eikä niissä sovellettu evoluutiota. Nämä valheet tunnetaan."

    Kyllä sovellettiin. Nobelin palkinto voitettiin tutkimuksella, jossa hyödynnettiin evoluution mekanismeja. Ihmiset tietävät tämän, ja sen että asia on totta vaikka joku lahkolaistrolli yrittäisi netissä muuta valehdella. Asia on totta myös siinä tapauksessa että joku lahkolaistrolli olisi asiasta tietämätön.

    Olet tuon Nobel-asian suhteen vääjäämättä joko tietämätön tai valehtelija.

    Ei evoluutiolla ole mitään mekanismia joten ei tullut palkintoakaan.

    Äänestä

  • dfgdfgdh kirjoitti:

    Olet trolli ja sanot valheita faktoiksi.

    Ai niin, unohdinkin ettet koulupudokkaana ymmärrä englantia. Siinä tapauksessa voit varmaan esittää nuo turhat väitteesi Nobel-komitealle ja koko maailman tiedeyhteisölle, jotka nauravat harhoillesi oikein mielellään. Tosiasiassa ketään ei kiinnosta sinun mielipiteesi, koska et ole kykenevä argumentoimaan millään tasolla typeriä väitteitäsi ja valheitasi, vaan tyydyt ainoastaan heittämään one linereita.

    Äänestä

  • faust kirjoitti:

    Eikä minua kiinnosta 'isojen apinoitten' houreiset mielipiteet.

    Äänestä

  • dfgddgfg kirjoitti:

    Eikä minua kiinnosta 'isojen apinoitten' houreiset mielipiteet.

    No se on tullut selväksi ettei sinua kiinnosta mikään mitä reaalimaailmasta on oikeasti saatu selville. Siellä sitten voittekin kaatumaseuroissanne ylistää tietämättömyydelle, ymmärtämättömyydelle, denialismille ja typeryydelle. Kaikki tämä todistamattoman ja olemattoman yliluonnollisen entiteetin nimeen.

    Evoluution todistajat viikonlopun kaatumaseuroissaan örisevät sekavilla kielillä ja oksentelevat.

    Äänestä

Evoluutiostahan alun perin suunniteltiin pitkänmatkan pikajuoksijaa. Mutta kun se jäi aina lähtötelineisiin niin siitä tehtiin sitten ihmisten testeri. Sillä testataan miten suuriin valheisiin ihmiset alkaa uskoa.

Siitä tulikin sitten jymymenestys ja Darwinista tuli kuuluisa.

Äänestä
  • Toinen jota sitä suurta valhetta käytti oli ateisti hitler.

    Äänestä

  • dfdggd kirjoitti:

    Toinen jota sitä suurta valhetta käytti oli ateisti hitler.

    Mitä enemmän trollaat, sitä enemmän paljastat ettei kaltaisesi lahkolainen ole pahemmin kouluja käynyt, ja jos onkin, on yksinkertaisessa mielessä pyörinyt enemmän juutalaisen zombin rakastaminen kuin opetettava asia.

    Hitler, aivan kuin muutkin natsit olivat krintinuskoisia kreationisteja. Heidän mielestään juutalaiset, tummaihoiset ynnä muut arjalaisesta Jumalan kuvasta poikkeavat ihmiset olivat rappeutuneita maanantaikappaleita, jotka oli syytä
    orjuuttaa ja sen jälkeen tuhota.

    Natsien vyönsoljessa luki "Jumala kanssamme".

    Kaltaisesi evokkilahkolaiset nolaa aina itsensä. Hitler noudatti Darwinin evoluutio oppeja. Kuka tahansa huijari voi kirjoittaa vyön solkeen mitä vain eksyttääkseen tyhmiä ihmisiä.
    Hitler sovelsi käytännössä sitä että kerrotaan ihmisille suuurta valhetta ja toistetaan sitä niin ne uskoo sen valheen. Ei siis ollenkaan Kristillistä.

    Evoluutioteoria on myös suuri valhe ja sitä toistetaan jo lapsena ihmisille ja valehdellaan että he ovat pelkkiä apinoita ja että elämällä ei ole mitään merkitystä. Rikollista toimintaa evokeilta.

    Äänestä

  • fddgg kirjoitti:

    Hitler noudatti Darwinin evoluutio oppeja"

    Vain siltä osin kuin mitä halusi jalostaa ja suojella arjalaista rotua. Saathan sinä ei-kristillinen Jumalan häpäisijä yrittää valehdella että Hitler oli evolutionisti, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa että Hitler oli jumaluskoinen kreationisti. Hän ei siis uskonut Darwinin teoriaan eliöiden alkuperästä sen enempää kuin sinäkään, palstajäte. Sinulla ja Hitlerillä on siis paljon enemmän yhteistä kuin minulla (ateisteilta/agnostikolla) ja Hitkerillä, vaikka yrität muuta valehdella.

    "Kuka tahansa huijari voi kirjoittaa vyön solkeen mitä vain eksyttääkseen tyhmiä ihmisiä. "

    Kun usko on tuota luokkaa, todellisuus täytyy kieltää monelta suunnalta. Sinun tapauksessasi kaikilta suunnikta. Monet sodanajan ihmiset ovat edelleen elossa kertomassa pitämistään soljista. Niitä on varmaan sadoittain, ellei tuhansittain tallessa. Asia on dokumentoitu ja varmistettu moneen kertaan, silti tietämätön lahkolainem "tietää" että ne ovat väärennöksiä. Olet säälittävä pelle ja trolli.

    Wiki:
    "Gott mit uns (suom. Jumala kanssamme) oli vuodesta 1701 lähtien preussilaisen Hohenzollernin ruhtinassuvun tunnuslause, jota käyttivät myös Saksan keisarit sekä Preussin ja myöhemmin Saksan armeija.

    Ensimmäisen maailmansodan tappion ja Saksan keisarikunnan romahtamisen jälkeen moton omivat itselleen ensin Reichswehr ja myöhemmin Wehrmacht.

    Toisessa maailmansodassa iskulauseen koristamat vyönsoljet kuuluivat yksinomaan Wehrmachtin joukkojen, etupäässä rivisotilaiden varustukseen."

    Voisin kaivella tähän näkyville todisteet Hitlerin jumaluskoisuudesta, mutta tosiasiat ovat kuin vesi hangen selässä uskovaisen edessä. Ei tarvitse kuin uskoa ettei tosiasiaksi väitetty asia ole totta (vastatodisteita esittämättä), ja jatkaa trollausta.

    *hanhen

    "Evoluutioteoria on myös suuri valhe ja sitä toistetaan jo lapsena ihmisille ja valehdellaan että he ovat pelkkiä apinoita ja että elämällä ei ole mitään merkitystä. Rikollista toimintaa evokeilta. "

    Evoluution perusperiaatteiden hahmottelu alkaa 7 luokalta. Kovin pienistä lapsista ei siis ole kysymys, vaan jo sen ikäisitä, joilta voi edellyttää omaakin ajattelua.

    Miten niin valehdellaan ja miten niin pelkkiä apinoita? Mikä ihme siinä on, ettei uskova voi hyväksyä taksonomista määrittelyä ihmisen asemasta eläinkunnassa? Ihmisen paikan tietäminen ei mitenkään vaikuta elämän merkityksen kokemiseen. Jos tieteellisen tiedon jakaminen on mielestäsi rikollista, on mielenmaailmasi todella pahasti vääristynyt.

    Minulle elämäni merkityksellisyyden kokemiseen ei evoluutioteoriaan uskominen ole ainakaan negatiivisesti vaikuttanut. Olen varsin tyytyväinen elämääni ja koen sen monellakin tapaa merkitykselliseksi. Elämistä ahtaassa takapajuisessa kreationistisessa uskonlahkossa en osaa kuvitellakaan.

    Olen kuullut kuinka hiekkalaatikkoikäinen lapsi huutaa toiselle lasten riidellessä , että teidän perheenne joutuu helvettiin, koska te ette usko Jumalaan. Sitäkö sinä pitäisit terveenä kasvatuksena?

    Äänestä

  • M-O-V kirjoitti:

    Ne ovat lapsia ne. Täytyy on kovissa aineissa jos joku taksonomia sanoo ihmiselle että olet apina.

    Äänestä

  • bg-ope kirjoitti:

    Hitler noudatti Darwinin evoluutio oppeja"

    Vain siltä osin kuin mitä halusi jalostaa ja suojella arjalaista rotua. Saathan sinä ei-kristillinen Jumalan häpäisijä yrittää valehdella että Hitler oli evolutionisti, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa että Hitler oli jumaluskoinen kreationisti. Hän ei siis uskonut Darwinin teoriaan eliöiden alkuperästä sen enempää kuin sinäkään, palstajäte. Sinulla ja Hitlerillä on siis paljon enemmän yhteistä kuin minulla (ateisteilta/agnostikolla) ja Hitkerillä, vaikka yrität muuta valehdella.

    "Kuka tahansa huijari voi kirjoittaa vyön solkeen mitä vain eksyttääkseen tyhmiä ihmisiä. "

    Kun usko on tuota luokkaa, todellisuus täytyy kieltää monelta suunnalta. Sinun tapauksessasi kaikilta suunnikta. Monet sodanajan ihmiset ovat edelleen elossa kertomassa pitämistään soljista. Niitä on varmaan sadoittain, ellei tuhansittain tallessa. Asia on dokumentoitu ja varmistettu moneen kertaan, silti tietämätön lahkolainem "tietää" että ne ovat väärennöksiä. Olet säälittävä pelle ja trolli.

    Wiki:
    "Gott mit uns (suom. Jumala kanssamme) oli vuodesta 1701 lähtien preussilaisen Hohenzollernin ruhtinassuvun tunnuslause, jota käyttivät myös Saksan keisarit sekä Preussin ja myöhemmin Saksan armeija.

    Ensimmäisen maailmansodan tappion ja Saksan keisarikunnan romahtamisen jälkeen moton omivat itselleen ensin Reichswehr ja myöhemmin Wehrmacht.

    Toisessa maailmansodassa iskulauseen koristamat vyönsoljet kuuluivat yksinomaan Wehrmachtin joukkojen, etupäässä rivisotilaiden varustukseen."

    Voisin kaivella tähän näkyville todisteet Hitlerin jumaluskoisuudesta, mutta tosiasiat ovat kuin vesi hangen selässä uskovaisen edessä. Ei tarvitse kuin uskoa ettei tosiasiaksi väitetty asia ole totta (vastatodisteita esittämättä), ja jatkaa trollausta.

    Niinkuin kirjoitin, kuka tahansa voi.... ja sinäkin todistat kirjoittamaani että kuka tahansa voi. eli kinaat itsesi kanssa.

    Miksi trollaat?

    Äänestä

  • fddgg kirjoitti:

    Kaltaisesi evokkilahkolaiset nolaa aina itsensä. Hitler noudatti Darwinin evoluutio oppeja. Kuka tahansa huijari voi kirjoittaa vyön solkeen mitä vain eksyttääkseen tyhmiä ihmisiä.
    Hitler sovelsi käytännössä sitä että kerrotaan ihmisille suuurta valhetta ja toistetaan sitä niin ne uskoo sen valheen. Ei siis ollenkaan Kristillistä.

    Evoluutioteoria on myös suuri valhe ja sitä toistetaan jo lapsena ihmisille ja valehdellaan että he ovat pelkkiä apinoita ja että elämällä ei ole mitään merkitystä. Rikollista toimintaa evokeilta.

    "Evoluutioteoria on myös suuri valhe ja sitä toistetaan jo lapsena ihmisille ja valehdellaan että he ovat pelkkiä apinoita ja että elämällä ei ole mitään merkitystä. Rikollista toimintaa evokeilta."

    Mitä sinä uskovainen pelkuri aiot tehdä tämän "rikoksen" estämiseksi muuta kuin valittaa asiasta anonyymisti netissä?

    Minä opetan evoluutiota ammatikseni. Miten sinä nilkki aiot estää minua tekemästä sitä mihin minut on palkattu? Rukoilemalla?

    Miksi sinä pelkäät totuutta evoluutiouskovainen? Et pysty estämään totuutta mitenkään.

    Äänestä

  • sdfsdgg kirjoitti:

    Miksi sinä pelkäät totuutta evoluutiouskovainen? Et pysty estämään totuutta mitenkään.

    Eli sinusta ei ole mihinkään. Ei opiskeluun, ei tämän "rikoksen" estämiseen, ei mihinkään.
    Onneksi kaltaisesi ummehtuneet ihmisrauniot ovat kuolemassa pois maan päältä.

    Äänestä

  • Luucifer kirjoitti:

    Kun Jeesus tulee niin Hän lopettaa ateistien hölmöilyn. Sitä odotellessa, älkää trollatko.

    Äänestä

  • Luucifer kirjoitti:

    Eli sinusta ei ole mihinkään. Ei opiskeluun, ei tämän "rikoksen" estämiseen, ei mihinkään.
    Onneksi kaltaisesi ummehtuneet ihmisrauniot ovat kuolemassa pois maan päältä.

    Onhan siitä kirjoittelemaan kreationismipalstalle palstan heikoimpia kommentteja.

    Jos opiskelulla tarkoitetaan peruskoulutuksen jälkeistä ammattiin tähtäävää opiskelua, kuten minun aikanani, niin eihän tuo ole varmaan kyennyt läpäisemään edes peruskoulua.
    Kommentit ovat sitä tasoa, että henkiset kyvyt viittaavat raskaaseen ruumilliseen työhön. Toisaalta en usko, että hän kykenee siihenkään, päätellen siitä, että päivät ja usein yötkin kuluvat netissä. Sossun asiakas koulusta eläkeikään.
    Ja uskonto vielä pahentaa asiaa. Useissa kreationistisissa seurakunnissa psykiatrian ammattiapuun suhtaudutaan varsin kielteisesti. Mielenterveysongelmiin käytetään "sielunhoitoa" ja pahimmillaan demonien manausta.

    Äänestä

  • Himmeäkuuppia kirjoitti:

    Evokit ei manaa demoneja koska he ovat itse muuttuneet siksi.

    Sinulle tuntuu tuo sossu olevan tuttu paikka.

    Äänestä

Uusia+koirarotuja+ei+synny.+Ei+synny!+Muutoksia+ei+ole+olemassa.Ja+ihminen+on+aina+jomman+kumman+vanhempansa+100%+kopio!+Muutoksia+ei+synny!+Ja+satojen+tuhansien+vuosien+aikana+nämä+muutokset+eivät+kasva+tarpeeksi+suuriksi+ollakseen+eri+lajeja!+EI+OLE+MAHDOLLISTA!+Maailma+on+kuusi+tuhatta+vuotta+vanha!+Kaikki+vanhemmat+löydetyt+luut+on+photoshopattu!+Dinosauruksia+ei+ollut,+vaan+ne+on+koottu+lehmän+luista!Liikereitä+eli+tiikerin+ja+leijonan+risteytyksiä+ei+ole+olemassa!+Leijona+ja+tiikeri+ovat+eri+lajeja,+eivätkä+voi+risteytyä!+Kaikki+kuvat+on+photoshopattu!Muuleja+ei+ole+olemassa,+koska+hevonen+ja+aasi+ovat+eri+lajeja,+eivätkä+voi+lisääntyä+tietenkään+keskenään!+Kaikki+muulit+on+photoshopattu!Kaiken,+sinunkin+lapsesi+on+luonut+taivaalla+pilven+päällä+keikkuva+näkymätön+jumala!Etkä+sinä+edes+päättänyt+tehdä+lapsiasi,+jumala+päätti+luoda!

Äänestä
  • Kaikki+koirat+on+koiria+oli+ne+mitä+rotua+tahansa,+ei+evoluutiota.+Ihminen+on+aina+jomman+kumman+vanhempansa+100%+kopio+vain+evoluutioteorian+mukaan.+Maailma+on+alle+kuusi+tuhatta+vuotta+ei+kuusi+tuhatta+.+Vanhoja+löydettyjä+luita+on+viilattu+evoluutioon+paremmin+sopivaksi+väärennökseksi.+Yksikään+muuli+ei+saa+jälkeläisiä.+Jumala+on,+piti+siitä+tai+sitten+ei.+Äläkä+hakkaa+päätäsi+enää+seinään.

    Äänestä

Jos lapsellani olisi tuollainen biologian ope tekisin sinusta valituksen opetusministeriöön.

Äänestä
  • bg-opesta pitäisi tehdä rikosilmoitus.

    Äänestä

  • pokhiisi kirjoitti:

    bg-opesta pitäisi tehdä rikosilmoitus.

    Jopa useita.

    Äänestä

  • pokhiisi kirjoitti:

    bg-opesta pitäisi tehdä rikosilmoitus.

    "bg-opesta pitäisi tehdä rikosilmoitus."

    Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Hopi hopi.

    Todennäköisyys sille että uskovainen tyhjänlouskuttaja kykenisi johonkin muuhunkin kuin tyhjänpäiväiseen louskuttamiseen on samaa luokkaa kuin juutalaisen zombin comeback. Yhtä impotentti kuin jumalansa.

    Äänestä

  • dfgdfgdg kirjoitti:

    Jopa useita.

    "Jopa useita"

    Juu, pitäisi. Mutta kun ei pysty eikä kykene.

    Äänestä

  • bg-ope kirjoitti:

    "bg-opesta pitäisi tehdä rikosilmoitus."

    Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Hopi hopi.

    Todennäköisyys sille että uskovainen tyhjänlouskuttaja kykenisi johonkin muuhunkin kuin tyhjänpäiväiseen louskuttamiseen on samaa luokkaa kuin juutalaisen zombin comeback. Yhtä impotentti kuin jumalansa.

    Sinä louskutat evoluutiovalheita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rtts kirjoitti:

Niitä ei synny meren pohjassa jossa evoluution todistajat väittävät sen syntyneen. Ei synny maan päällä, ei laboratoriossa, ei missään. Evokit heiluttelevat paniikissa käsiään mutta ei synny silläkään tavalla.
Pilkkaamalla elämä ei synny. Valehtelemalla se ei synny. Trollamalla ei synny.

Elämä syntyi sillä ainoalla tavalla: Jumala loi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu