Mitä Lääkäriliitto haluaa tuoda esille?

Nyt palstan abortinvastustajille kysymyksiä. Suomessa on tehty abortteja vuodesta 1970 lähtien noin 600 000 (Päivi Räsäsen laskelmien mukaan). Suomessa on siis ollut aborttioikeus kohta 50 vuotta, koska naiset tähän lainpykälään vedoten on saaneet abortin kun ovat sen tarvinneet. Räsäsen (lääkäri itsekin) mukaan lupahakemus on vain muodollisuus.

1. Vastustaako Lääkäriliitto aborttioikeutta? Kyllä vaiko ei?
2. Millä tavalla Lääkäriliitto on toiminut tai toimii evätäkseen naisilta aborttioikeuden?
Ilmoita


Jotta syntymättömän oikeudet toteutuisivat parhaalla mahdollisella tavalla, niitä pitäisi ajatella jo paljon ennen hedelmöitystä. Perhesuunnittelu ja ei-toivottujen raskauksien ehkäiseminen ovat syntymättömän kunnioittamista. Varhaisimpaankin sikiöön sisältyy ihmiselämän mahdollisuus. Raskauden keskeyttämisestä ei saisi tulla lain sallima rutiiniasia tai ehkäisykeino.

Se, että sikiön ihmisarvo ja oikeudet ovat filosofisesti vaikeasti määritettäviä ja juridisesti heikkoja, korostaa lääkärin eettistä velvollisuutta tukea syntymättömän oikeuksia. Sikiö ei voi itse puolustaa oikeuksiaan, mutta lääkärillä on tähän tehtäviensä vuoksi monia mahdollisuuksia.

Nämä ovat selkeitä Lääkäriliiton kannanottoja ihmisyksilön oikeudesta omaan elämäänsä ja myös sen oikeuden kunnioittamista. Lääkäriliitto kunnioittaa jokaisen yksilön arvoa ja oikeutta omaan elämäänsä, vaikka sitten joutuukin virkamiehenä tekemään erikseen lain salliman toimenpiteen.
1 VASTAUS:
Mitä eroa on abortoidulla ja spontaaniabortoidulla?

Jälkimmäisiä on ainakin enemmän.

(tietänet mitä tarkoittaa spontaani abortti)
+Lisää kommentti
1. Ei vastusta
2. Ei mitenkään.

Lääkäriliitto puolustaa naisen oikeutta saada tarvitessa tur vallinen raskaudenkeskeytys. Ja on torjunut kaikki aloitteet raskaudenkeskeytysten rajoottamisesta. En ole kyllä vastustaja mutta saahan tähän vastata. Kun ei vastustajat kykene selkeisiin vastauksiin. Niin Selvä peli.
3 VASTAUSTA:
Lääkäriliiton kantojahan tässä kyseltiin, ei henk.koht. kantoja.
kunhan_vastaan kirjoitti:
Lääkäriliiton kantojahan tässä kyseltiin, ei henk.koht. kantoja.
No vastustaako lääkäriliitto abortteja??!
HandyMC kirjoitti:
No vastustaako lääkäriliitto abortteja??!
Lääkäriliiton jänesethän yllyttävät murhiin, joten kaikkien lääkäriliiton jäsenet pitäisi rovioida. Tai ainakin kätilöt.
Kätilöt on Suomen suurin sarjamurhaajaryhmittymä.

Kätilöt on toisaalta pelastanut aika monta Syntynyttä ihmistä.
Mutta vitun väliin, tärkeintä on, saadaan noidat (ne oikeat ihmistenpelastajat) roviolle.

t:
Trollipurri minä.
Mutt oikeesti munkaan känniset kommentit ei oo ihan samaa luokkaa kun palstaäänen.
+Lisää kommentti
Eiköhän vastaus molempiin kysymyksiin ole selvä.

Lääkäriliitto ei toivo laittomia abortteja tehtävän. Lääkärien näkökulmasta katsottunahan aborttia teetättämään tuleva nainen on yksiselitteisesti potilas. Se, mitä Lääkäriliitto niissä monia kertoja lainatuissa eettisissä ohjeissaankin on todennut, on tämä: äidin ja sikiön välillä voi olla eturistiriita. Tämän ristiriidan voi aiheuttaa luonnollisesti abortti, mutta myös vaikkapa äidin päihteidenkäyttö raskauden aikana.

Lääkäriliitto toteaakin ohjeistuksessaan hyvin yksiselitteisesti sen, että lainsäädännöllä on abortistakin päätettävä. Tämä on luonnollista. Aborttia pidettiin pitkään rikollisena toimintana ja siksi Suomen kaltaisessa demokraattisessa ja liberaalissa maassa lainsäädäntö ohjaa lääkärien toimintaa niin abortin kuin monien muidenkin toimien suhteen.

Julkisuudessa on ollut useita Lääkäriliiton kannanottoja ja nekin ovat olleet täällä esillä useita kertoja. Lääkärien omantunnonvapautta aborttien suhteen Lääkäriliitto vastusti. Tämän lisäksi, olen itsekin pariinkin eri otteeseen linkittänyt tänne järjestön johtoon kuuluvien ihmisten näkemyksiä aborttioikeudesta. Kumpikaan heistä ei todellakaan vastustanut aborttioikeutta. Molemmat jutut ovat löydettävissä ka toinen taitaa olla vielä etusivulla.

Myös kohta 2. on selkeä. Lääkäriliitto ei ole tehnyt mitään käytännön toimia sen suhteen, että aborttioikeutta rajattaisiin. Itse asiassa, lääkärikunnan naisvaltaistuessa yhä enemmän, tuntuu aika lailla epätodennäköiseltä, että koulutetut naiset lähtisivät sille tielle, että alkaisivat laajalti vaatia aborttioikeuden poistamista tai tiukkaa rajaamista.

Lääkäriliiton edustaja sanoin Alfa-TV:n tänne linkittämässäni keskustestelussa selkeästi, että sikiön ihmisyys on täysin riippuvainen siitä, miten asiaa pohtiva haluaa asian määritellä. Jokainen siis tutkii asiaa omista lähtökohdistaan käsin.,
Ilmoita
Lääkäriliitto on omassa julkaisussaan tuonut esille, että Ihmisyksilön elämän alkuna voidaan pitää munasolun hedelmöittymishetkeä. Sillä on merkitystä oikeastan vain abortin oikeutusta määriteltäessä ja siksi sananmukaisestikin elintärkeä fakta. Se on myös biologien yksimielinen kanta, koska kaiken elollisen, myös ihmisen elämä alkaa biologian mukaan hedelmöityksestä, poislukien jotkut alkueläimet. Lääkäriliiton mukaan ihmisyksilöllä on oikeus omaan elämäänsä, myös äitinsä kohdussa ollessaan. Sikiö on äitinsä sisällä, kohdussa, mutta ei hänen ruumiinosansa. Tämä sisäkkäisyys luo eräissä tilanteissa eturistiriitoja äidin ja sikiön välille. Niissä jommankumman osapuolen etujen korostaminen äärimmilleen vie mahdottomuuksiin, jopa ihmisyksilön alun kuolemaan tai sikiön vakavan kehitysvaurion seurauksena äidin kuolemaan..

Kannattaa myös muistaa, että Lääkäriliiton mielestä ongelmaan, milloin sikiöstä tulee ihminen, ei ole olemassa yksiselitteistä biologista, filosofista, juridista, eettistä tai teologista ratkaisua. Sitä ei kerta kaikkiaan ole, vaikka jotkut vetävät tästä johtopäätöksen, että sikiön elämä ei alkaisi hedelmöityksestä, mikä tietenkin on biologian faktojen mukaan mukaan väärä tulkinta, epätosi väittämä.Tosin uskonnollinen vastaus löytyy Vanhasta teatamentista Psalmien kirjasta: "Sinä näit minut jo idussani...". Teologista kannanottoa en minäkään ole löytänyt, en tosin ole sitä juuri etsinytkään.

Nyt tietysti pitää muistaa, että käsitykset ihmisyksilön elämän alku ja mitä kehitysastetta aletaan kutsua ihmiseksi ovat kaksi eri asiaa biologienkin mielestä. Jälkimmäinenhän on sopimusasia! Kannattaa pitää aina mielessä, kumpaa asiaa kysyy. Minunkin mielestäni yhdessä kehitysasteessa, vauva/lapsi, aletaan puhua ihmisestä eli siitä alkaen, kun hän pystyy elämään kohdun ulkopuolella ja siihen asti puhutaan sikiöstä, edellisestä kehitysasteesta. Kysymys on kuitenkin koko ajan samasta ihmisyksilöstä, satavarmasti.

Lääkäriliiton julkaisusta saa tietysti kukin oman käsityksensä vahvistuksen, jos sitä valikoivasti lukee oman korvasyyhynsä mukaiset lasit silmillään eikä osaa oikein miettiä, mitä todellisuudessa halutaan määrittää.

Koko tämä asetelma herättää tietysti kysymyksen, onko humaania, inhimillistä ja luvallista tietoisesti lopettaa ihmisyksilön oikeus elämäänsä, kun meillä ei virallisesti ole laissakaan kuolemantuomio luvallista. Vain laissa mainitussa poikkeustapauksessa tämä tietysti voidaan hoitaa abortilla, mutta eettisyys ja humaanius on kyllä aika kaukana tuosta toimenpiteestä. Siksipä Lääkäriliitto painottaakin kannanotossaan, että jotta syntymättömän oikeudet toteutuisivat parhaalla mahdollisella tavalla, niitä pitäisi ajatella jo paljon ennen hedelmöitystä. Perhesuunnittelu ja ei-toivottujen raskauksien ehkäiseminen ovat syntymättömän kunnioittamista. Varhaisimpaankin sikiöön sisältyy ihmiselämän mahdollisuus. Raskauden keskeyttämisestä ei saisi tulla lain sallima rutiiniasia tai ehkäisykeino.
2 VASTAUSTA:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Nimerkki kunhan vastaan:

Kysytään vielä yksinkertasemmim kuin aloituksen kyssä:

Onko Lääkäriliitto laillista aborttia vastaan?

Tähän on vain kyllä tai ei vaihtoehdot.
"kaiken elollisen, myös ihmisen elämä alkaa biologian mukaan hedelmöityksestä, poislukien jotkut alkueläimet. "

Ei voi olla että kaiken - mutta poislukien. Nämä kumoaa toisensa.

Ei vastannut kyssään että vastustaako lääkäriliitto abortteja vai ei.
+Lisää kommentti
Surullinen juttu ja HMC
Onko teille todella noin outo juttu, jos asiaa käsittelee laajemmin ja sitten kokoaa käsittelyn loppukappaleessa kasaanja nimenomaan Lääkäriliiton kannan, kuten ap. kysymyksessä mainittiinkin. Ja se loppuyhteenveto olikin tuo: "jotta syntymättömän oikeudet toteutuisivat parhaalla mahdollisella tavalla, niitä pitäisi ajatella jo paljon ennen hedelmöitystä. Perhesuunnittelu ja ei-toivottujen raskauksien ehkäiseminen ovat syntymättömän kunnioittamista. Varhaisimpaankin sikiöön sisältyy ihmiselämän mahdollisuus. Raskauden keskeyttämisestä ei saisi tulla lain sallima rutiiniasia tai ehkäisykeino." Oliko tämä nyt vaikea lukea ja käsittää. Lääkäriliitto on siis kantansa ilmaisuut kovin ympäripyöreästi, siksi vastaukseni kysymykseen on selkeän ympäripyöreä. Paljonhan täällä on ollut niitä, jotka ovat tehneet Lääkäriliiton julkaisuista kovin VALIKOIVIA yhteenvetoja, mm kyselyn tekijä, joten ihan selväsanaista kantaa ei Lääkäriliitolta, paitsi tietysti tuo "mukavuusabortteihin" viittaama lause: "Raskauden keskeyttämisestä ei saisi tulla lain sallima rutiiniasia tai ehkäisykeino."
1
Ilmoita
"Lääkärin pitää noudattaa Suomen lakia, kunnioittaa potilaan VALINTOJA ja pyrkiä varmistamaan potilaan hyvinvointi ja terveys. "

(Lääkäriliiton toiminnanjohtajan kirjoitus koskien Soinin aborttihulabaloota)

Lääkäriliitto ei missään kohtaa mainitse, että sen päämäärä on evätä abortit tai toimia vastoin lakia.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Mitä Lääkäriliitto haluaa tuoda esille?

Nyt palstan abortinvastustajille kysymyksiä. Suomessa on tehty abortteja vuodesta 1970 lähtien noin 600 000 (Päivi Räsäsen laskelmien mukaan). Suomessa on siis ollut aborttioikeus kohta 50 vuotta, koska naiset tähän lainpykälään vedoten on saaneet abortin kun ovat sen tarvinneet. Räsäsen (lääkäri itsekin) mukaan lupahakemus on vain muodollisuus.

1. Vastustaako Lääkäriliitto aborttioikeutta? Kyllä vaiko ei?
2. Millä tavalla Lääkäriliitto on toiminut tai toimii evätäkseen naisilta aborttioikeuden?

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta