Ohjelmien ennakkomainokset ovat ärsyttäviä. Suomi on metsäläinen-ohjelman tekijä sanoo: Suomalainen voi lähteä metsästä, mutta metsä ei lähde suomalaisesta. Toteamus esitetään vakiintuneena sanontana. Epäilen, että kyseessä on muoti-ilmaus, mahdollisesti ulkolaista lainaa, jota sovelletaan useampaan asiaan. En ole katsonut ohjelmaa, joka on jatkoa toimittajan käyttämille yleistäville otsikoille.
Vastaukset 6
- Niiin
Vastaava on tullut vastaan myös amerikkalaisessa kirjallisuudessa, joten kyseessä on jokin ulkomaanlaina. Ois muuten kiva tietää mistä se alun perin on.
- Monitoimiraisk
Joutaahan sinne avohakkuulle mennä pällistelemään suomalaisten luontorakkautta. Toimittajat ovat aikamme arvojen kauppamiehiä ja jutut sen mukaisia.
- Anonyymi00004
Saman kaavan mukaan tehty kuin muutkin Suomi on sitä tai tätä -sarjat.
- Anonyymi00005
Moneenkertaan ei ole muuta ohjelmaa??😏
- Anonyymi00006
Suomi on metsäläinen.
Suomi on maalainen.
Suomi on ruotsalainen.
Suomi on amerikkalainen.
Suomi on eurooppalainen.
Kukahan häitäkin onjelmia tekee,ja kenelle ne on tehty.
Kaikenmaailman täyteohjelmia ylen ohjelmisto täynnä.
Niitä sitten uusitaan uusintojen perään.
Samoja ohjelmia tulee.Yle.1 Yle.2 ja Teema-Fem kanavilta. - Anonyymi00007
Lisää ylen laatuohjelmia.
Suuri keramiikka kisa
Suuri leivonta kisa
Suuri ompelu kisa.
Uusi sarja joka on täysi floppi,no se ei ole uutta,kun ohjelma on ylen hommia.
Kopio jostakin englantilaisesta ohjelma formaatista.
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/fc848279-2c6d-4678-992f-f97144056b62
Tälläistä paskaa suoltaa mainoskanavat minkä ehtii,meinaako yle pistää paremmaksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211094
- 651003
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93773- 77743
- 41675
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la36649- 67604
Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka28576Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22572Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37498