Veronkierto

ViidenTähdenAI

Olen pyytänyt lakitiimiäni ottamaan yhteyttä verottajaan jotta taksiyhtiöiden veronkierto saataisiin kuriin. Palaute on ollut positiivista.

Teistä varmaan joku onkin jo kuullut ongelmasta, mutta kerron nyt kaikille mistä tässä verokierrossa on kyse:

Otetaan esimerkiksi välityskeskus joka välittää kyytejä työntekijöilleen. Tässähän ei ole mitään ongelmaa, jos välitysyritys maksaa korvauksen palkkana ja asianmukaiset työntekijämaksut ja eläkkeet.

Ongelma kuitenkin syntyy kun kyyti välitetään yritykselle joka ajaa jatkuvasti samalle välityskeskukselle. Tällöin työntekijämaksuja ja eläkemaksuja kierretään ja se on laitonta.

Toivon, että muutatte toimintatapoja mahdollisimman nopeasti. Verottaja palaa asiaan myöhemmin tänä vuonna.

Innokasta ja armorikasta kevään odotusta kaikille.

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jurppii

      Emme kierrä veroja, vaan tolppaa.

      • ViidenTähdenAI

        Minulla on todettu jakomielitauti jo vuosia sitten. Ajoittain saamani lääkehoito auttaa, mutta usein on pitkiä, sekavia kausia, jonka aikaisia kirjoituksia saatte sitten lukea täältä.

        Noiden jaksojen aikana kuvittelen olevani vaikka mitä, esim. johtava asiantuntija ministeriössä, lakimies, uber/taksikuski, eläke uudistaja, markkinoinin asiantuntija sekä taksialasta kaiken tietävä. Runoja ja laulun sanoja myös teen pahimman psykoosin aikana.

    • Mitähelvettiää

      Aivan järjetöntä

      • ViidenTähdenAI

    • ViidenTähdenAI

      Täällä on nyt aika paljon vihamielisyyttä.

      Se on lopulta kaikkien etu, että verot maksetaan.

      Poistan viestit jotka sisältävät raivoamista. Asiaan voi suhtautua rationaalisesti.

      • MielikuvitusLakitiimisi

        Oho taas sulla sutii, täytyy olla yhteydessä mielikuvitus lakitiimiisi. Kylläpä totuus otti koville kun piti asiaa sisältävä kommentti poistaa. Voi raukkaa.

    • Joo2007

      Taidatkin puhua Uberista, joka joutui kamppailemaan näiden asioiden kanssa Englannissa.

      • ViidenTähdenAI

        En ota kantaa yksittäisiin firmoihin.

        Mutta nykyään kaikki isot ovat kopioineet Uberin mallin itselleen joten voi tässä olla perää.

    • Näinseon

      Onko lakitiimisi mielestä esim. kauppa joka hankkii tavaransa aina samasta tukusta, niin työsuhteessa tähän tukkuun?

      • ViidenTähdenAI

        On ja ei. Keskon ja S-ryhmän tapauksessa tukut ovat osa konsernia koska ne pääsääntöisesti aina palvelevat konsernia. Jos ne eivät olisi osa konsernia, niin verottaja kyllä rankaisisi asiasta.

      • Näinseon
        ViidenTähdenAI kirjoitti:

        On ja ei. Keskon ja S-ryhmän tapauksessa tukut ovat osa konsernia koska ne pääsääntöisesti aina palvelevat konsernia. Jos ne eivät olisi osa konsernia, niin verottaja kyllä rankaisisi asiasta.

        Siis jos tukku alkaisi tehdä kauppaa useamman konsernin kanssa(kuinka monta täytyy olla?), niin tukku silloin muuttuisi työnantajaksi, pitäisikö tukun alkaa maksaa jotain minimipalkkaakin? Vähennettäisiinkö se palkka tukusta ostettujen tavaroiden hinnasta? Onko yritykset myös työsuhteessa esim. puhelinoperaattoreihin?

    • Jakisrulaa

      Näin lakitiimisi pohjanpojassa. Arska oli sammunut pöytään, repalla on porttari voimassa vielä viikon. Kake ja Veke oli viety putkaan tappelun takia ja Ritu oli vessassa antamassa poskihoitoa jollekulle.

    • Kuski52v

      Miten taksissa voi kiertää veroa, jos ajetaan mittari päällä kuitilla?
      Hieman hankalaa, ainakaan missään hyödyttävässä mittasuhteissa.
      kaikki jää muistiin, verottaja seuraa kilometrejä ja kassoja.

    • ÄLÄRUOKITROLLIA

      Kaikenlaisia juttuja tuo tollo tänne laittaakinn. Miksi näihin juttuihin sitten otetaan kantaa, sitä en ymmärrä.

      Olisikin paljon parempi, ettei näitä trolleja ruokittaisi, vaan aina löytyy näitä, jotka haluavat pitää nämä trollit hengissä, ei osata pysyä poissa kirjoittamasta ”viisaita” vastauksia?

      • ViidenTähdenAI

        Miksi tämä on mielestäsi trolli? Voitko nyt kertoa, missä kohdassa on jotain provosoivaa tai valheita tms? Tämähän on vain totta, en minä näitä juttuja keksi.

        Tai no keksin toki vinkata verottajalle, että asiaan kannattaa paneutua mutta verottajan oma ohjeistus tässä kuitenkin on pohjalla. En minä ole sitä kirjoittanut.

        Lisään tämän vielä tähän ja mainitsen että ei minulla ole lakitiimiä. On vain joukko mielenterveyshoitajia ja psykiatreja.

        Minulla on todettu jakomielitauti jo vuosia sitten. Ajoittain saamani lääkehoito auttaa, mutta usein on pitkiä, sekavia kausia, jonka aikaisia kirjoituksia saatte sitten lukea täältä.

        Noiden jaksojen aikana kuvittelen olevani vaikka mitä, esim. johtava asiantuntija ministeriössä, lakimies, uber/taksikuski, eläke uudistaja, markkinoinin asiantuntija sekä taksialasta kaiken tietävä. Runoja ja laulun sanoja myös teen pahimman psykoosin aikana.

    • Isäntämies

      Verottaja on tästä jo ollut yhteyksissä, oot vissiin kuullut asiasta ja nyt väität aiheuttaeneesi sen.

      Uskokoon ken tahtoo

      • ViidenTähdenAI

        Tehokkaita ovat. Eiköhän asialle löydy joku ratkaisu, laki on kuitenkin sama kaikille.

      • ViidenTähdenAI

        Nyt tuli paha mieli

      • ViidenTähdenAI

        Toistan itseäni;
        Minulla on todettu jakomielitauti jo vuosia sitten. Ajoittain saamani lääkehoito auttaa, mutta usein on pitkiä, sekavia kausia, jonka aikaisia kirjoituksia saatte sitten lukea täältä.

        Noiden jaksojen aikana kuvittelen olevani vaikka mitä, esim. johtava asiantuntija ministeriössä, lakimies, uber/taksikuski, eläke uudistaja, markkinoinin asiantuntija sekä taksialasta kaiken tietävä. Runoja ja laulun sanoja myös teen pahimman psykoosin aikana.

    • Vaiviellissee

      Kuluissa on jo tarpeeksi veroa maksettaviksi, kakka suomelle!

    • Anonyymi

      Lapsellista koko touhu mittareista kyllä tulevaisuudessa veronkierron tullaan tekemään omistamalla satoja yhtiötä ja verot vaan jätetään maksamatta ja siirrytään seuraavaan yhtiöön kuin edellinen on nurin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe